Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (1918–1919)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuosina 1918-1919 olemassa ollutta neuvostotasavaltaa. Vuosina 1940-1990 toimineesta Liettuan neuvostotasavallasta on erillinen artikkeli: Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta


liett. Lietuvos Tarybų Socialistinė Respublika
ven. Литовская Советская Социалистическая Республика
Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta
19181919
Flag of the Lithuanian-Byelorussian SSR.svg
lippu
Valtiomuoto sosialistinen neuvostotasavalta
(väliaikainen vallankumoushallitus)
vallankumoushallituksen puheenjohtaja Vincas Mickevičius-Kapsukas
Pääkaupunki Vilna
Historia
 –väliaikainen vallankumoushallitus perustettu
 –neuvostotasavalta perustettu
 –Neuvosto-Venäjä tunnusti
 –Vilnan miehitys
 –yhdistetty Valko-Venäjän SNT:hen

8. joulukuuta 1918
16. joulukuuta 1918
22. joulukuuta 1918
5. tammikuuta 1919
27. helmikuuta 1919
Edeltäjä(t) Liettuan lippu Liettuan tasavalta
Seuraaja(t) Flag of the Lithuanian-Byelorussian SSR.svg Liettualais-valkovenäläinen SNT

Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (liett. Lietuvos Tarybų Socialistinė Respublika, ven. Литовская Советская Социалистическая Республика, LSSR) oli lyhyen aikaa toiminut neuvostotasavalta. Se perustettiin 16. joulukuuta 1918 Vincas Mickevičius-Kapsukasin johtaman vallankumoushallituksen toimesta. Liettuan neuvostotasavalta lakkasi 27. helmikuuta 1919 olemasta sen yhdistyttyä Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan kanssa Liettualais-valkovenäläiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Vaikka Liettuan neuvostotasavallan johto esitti valtion olleen liettualaisten työläisten perustama, oli se pääosin Neuvosto-Venäjän nukkevaltio ja syy Liettuan-Neuvosto-Venäjän sodalle.[1] Liettualaiset eivät yleisesti kannattaneet neuvostomielisyyttä ja ajoivat omaa kansallista Liettuan tasavaltaa, jonka itsenäisyyden Liettuan neuvosto julisti 16. helmikuuta 1918.[2]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksan keisarikunta hävisi ensimmäisen maailmansodan ja allekirjoitti Compiègnen aselevon 11. marraskuuta 1918. Saksan armeija alkoi vetäytyä entisen Ober Ostin alueilta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvosto-Venäjän johto luopui Brest-Litovskin rauhasta, jossa oli vahvistettu Liettuan itsenäisyys.[3] Neuvosto-Venäjä aloitti offensiivin länteen Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa vastaan tarkoituksena aloittaa maailmanvallankumous ja korvata itsenäiset kansalliset liikkeet neuvostotasavalloilla.[4] Puna-armeija seurasi Saksan armeijan vetäytyviä sotilaita ja saapui Liettuaan joulukuun lopulla 1918.[5]

Neuvostotasavallan muodostuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuassa kommunistit eivät olleet aktiivisia ennen kesää 1918. Liettuan kommunistinen puolue (LKP) järjestäytyi lokakuussa 1918 puolueen ensimmäisessä kongressissa Vilnassa, johon otti osaa 34 kommunistia.[1] Pranas Eidukevičiksesta tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Puolue päätti seurata Venäjän kommunistisen puolueen esimerkkiä ja järjestää Liettuassa sosialistisen vallankumouksen. 8. joulukuuta LKP muodosti kahdeksasta jäsenestä koostuneen vallankumoushallituksen, jota johti Vincas Mickevičius-Kapsukas.[6] 16. joulukuuta vallankumoushallitus julkaisi manifestin, jossa Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta julistettiin perustetuksi. Neuvostotasavallan perustaminen johti Liettuan–Neuvosto-Venäjän sotaan kansallisen Liettuan ja Neuvosto-Venäjän välillä.[1]

Kapsukasin laatimassa manifestin luonnoksessa korostettiin läheisiä suhteita Neuvosto-Venäjään ja manifesti loppui iskulauseeseen: Eläköön Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta ja siihen sisältyvä Liettuan neuvostotasavalta![1] Manifestin lopullisen version laati Venäjän kommunistinen puolue, joka poisti viittaukset Neuvosto-Venäjään.[2] Kapsukas ei halunnut perustaa itsenäistä sosialistista tasavaltaa, koska hän oli kampanjoinut monta vuotta sosialistista patriotismia, separatismia ja Liettuan itsenäistymistä vastaan.[7]

Julistauduttuaan itsenäiseksi neuvostotasavallaksi Liettuan SNT pyysi tukea Neuvosto-Venäjältä. Venäjä tunnusti Liettuan neuvostotasavallan itsenäisyyden 22. joulukuuta.[2] Samana päivänä Puna-armeija miehitti Zarasain ja Švenčionysin. 24. joulukuuta julkistettiin vallankumoushallituksen manifesti Vilnassa.[8] Ilmeisesti väliaikainen hallitus hajosi eikä saanut laajempaa tunnustusta.[1] Liettuan kansallinen armeija ei ollut vielä kunnolla järjestäytynyt, eikä se pystynyt vastustamaan Puna-armeijan etenemistä. 5. tammikuuta 1919 Puna-armeija miehitti Vilnan. Tammikuun loppuun mennessä neuvostotasavallat hallitsivat 2/3 Liettuan pinta-alasta.[5]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvosto-Venäjän tarkoitus oli seurata vetäytyviä saksalaisjoukkoja ja perustaa alueille neuvostotasavaltoja. Punainen viiva kuvaa neuvostorintamaa tammikuussa 1919.

Liettuan neuvostotasavallalla ei ollut todellista valtaa ja se joutui luottamaan Venäjän tukeen.[2] 21. tammikuuta Neuvosto-Venäjä antoi 100 miljoonan ruplan lainan Liettuan vallankumoushallitukselle.[9] Liettuan SNT ei muodostanut missään vaiheessa omaa armeijaa. Helmikuussa 1919 Kapsukas lähetti sähkeen Moskovaan, jossa hän väitti liettualaisia koskeneen Puna-armeijan pakollisen asevelvollisuuden vain lisäävän vapaaehtoisten määrää Liettuan kansallisessa armeijassa.[2] Miehitetyllä alueella neuvostotasavalta perusti vallankumouksellisia komiteoita ja neuvostoja, jotka perustuivat Venäjällä kehitettyihin rakenteisiin.[2] Kaupalliset laitokset ja maat kansallistettiin. Maat oli tarkoitus kollektivisoida sen sijaan, että ne olisi jaettu pienviljelijöille.[10] Taloudellisia vaikeuksia ja käteisen puutetta yritettiin korjata kieltämällä tammikuussa 1919 rahoituslaitoksia antamasta 250 ruplaa ylittävää summaa viikossa yhdelle asukkaalle.[11] Liettuan SNT julisti kansainvälisyyttä ja ateismia, vaikka se olikin erittäin vaikeaa vahvasti katolisessa ja nationalistisessa Liettuassa.[2][10] Työväenluokka kannatti yleisesti neuvostotasavaltaa, mutta Liettuassa se oli liian pieni laajan tuen saamiseksi.[10] Suurin osa liettualaisista vieroksui neuvostopolitiikkaa, mikä vaikutti Liettuan neuvostotasavallan loppulliseen tappioon.[10]

Hajoaminen ja jälkiseuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettualaiset ja saksalaiset vapaaehtoisjoukot pysäyttivät Puna-armeijan etenemisen 8.–15. helmikuuta 1919 ja estivät kansallisen Liettuan tilapäisenä pääkaupunkina toimineen Kaunasin miehittämisen.[5] Helmikuun lopulla saksalaiset aloittivat hyökkäyksen Latviassa ja Liettuan pohjoisosassa.[12] Sotilaallisten vaikeuksien ja liettualaisten vaikean yhteistyön edessä kommunistit päättivät yhdistää Liettuan neuvostotasavallan ja Valko-Venäjän neuvostotasavallan Liettualais-valkovenäläiseksi neuvostotasavallaksi, jota Kapsukas johti.[13] Kommunistiset puolueet yhdistettiin myös Liettuan ja Valko-Venäjän kommunistiseksi puolueeksi, vaikkakin vain vuotta myöhemmin puolueet jatkoivat toimintaansa erillään.

Neuvostotasavaltojen yhdistämisellä oli kuitenkin pieni vaikutus. Puolan armeija valtasi Vilnan huhtikuussa 1919 Vilnan offensiivissa ja Minskin Operaatio Minskissä Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan aikana. Liettualais-valkovenäläinen SNT hajosi.[14]

Asetelman muututtua Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa Neuvosto-Venäjä miehitti Vilnan 14. heinäkuuta 1920. Venäjä ei siirtänyt kaupunkia liettualaiseen hallintoon, kuten oli sovittu Liettuan-Neuvosto-Venäjän rauhassa, joka oli allekirjoitettu vain kaksi päivää aiemmin. Sen sijaan Venäjä suunnitteli vallankaappausta, jossa Liettuan hallitus olisi kaadettu ja neuvostotasavalta palautettu samalla tavoin kuin kävi Valko-Venäjän neuvostotasavallan kohdalla.[15] Neuvosto-Venäjä hävisi kuitenkin Varsovan taistelun ja joutui perääntymään puolalaisten toimesta. Eräiden historioitsijoiden mukaan tämä pelasti Liettuan itsenäisyyden kommunistiselta vallankaappaukselta.[14][16]

Sotien välisenä aikana Liettuan ja Neuvosto-Venäjän seuraajan Neuvostoliiton ulkosuhteet olivat yleisesti ystävälliset, mutta toisen maailmansodan syttymisen aikana heinäkuussa 1940 Neuvostoliitto miehitti Liettuan. Virallinen neuvostopropaganda kuvasi miehitystä vallankumouksellisten massojen tahdon mukaisena neuvostovallan palauttamisena.[1]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Jurgėla, Constantine R: "Lithuania: The Outpost of Freedom", sivut 161-165. Valkyrie Press, 1976, ISBN 0-912760-17-6
  2. a b c d e f g Lithuania in European Politics: The Years of the First Republic, 1918–1940 Eidintas, Alfonsas; Vytautas Žalys, Alfred Erich Senn (1999), New York: St. Martin's Press ISBN 0-312-22458-3. Viitattu 18.1.2011.
  3. Langstrom, Tarja: "Transformation in Russia and International Law", sivu 52. Martinus Nijhoff Publishers, 2003, ISBN 9004137548
  4. Davies, Norman: "Europe: A History", sivu 934. HarperPerennial, 1998, ISBN 0-06-097468-0
  5. a b c Ališauskas, Kazys: "Lietuvos kariuomenė (1918–1944), Lietuvių enciklopedija", sivut 94-99. Boston, Massachusetts: Lietuvių enciklopedijos leidykla, 1953-1966, LCC 55020366
  6. White, J. D: The Revolution in Lithuania 1918–19. Soviet Studies 2, sivut 192-193. Soviet Studies 2, 1971, ISSN 0038-5859
  7. White, J. D:National Communism and World Revolution: The Political Consequences of German Military Withdrawal from the Baltic Area in 1918–19, sivu 1363. Europe–Asia Studies, 1994, ISSN 0966-8136
  8. Antanas Drilinga:Lietuvos Respublikos prezidentai, sivu 51. Vilnius: Valstybės leidybos centras, 1995, ISBN 9986-09-055-5
  9. Lesčius, Vytautas:Lietuvos kariuomenė nepriklausomybės kovose 1918–1920, sivu 29. Lietuvos kariuomenės istorija, 2004, ISBN 9955-423-23-4
  10. a b c d Lithuania: Stepping Westward, sivut 7-8 Lane, Thomas (2001), Routledge ISBN 0415267315. Viitattu 18.1.2011.
  11. Kvizikevičius, Linas; Saulius Sarcevičius: "Pinigų cirkuliacijos Lietuvoje bruožai 1915−1919 m. Istorija. Lietuvos aukštųjų mokyklų mokslo darbai", sivu 35. 2007, ISSN 1392-0456
  12. Rauch, Georg von: "The Baltic States: The Years of Independence", sivu 60. University of California Press, 1970. ISBN 0-520-02600-4
  13. Mawdsley, Evan (2007): The Russain Civil War, sivu 118 Pegasus Books ISBN 1933648155
  14. a b The Reconstruction of Nations: Poland, Ukraine, Lithuania, Belarus, 1569–1999, sivut 62-63 Snyder, Timothy (2004), Yale University Press ISBN 030010586X. Viitattu 18.1.2011.
  15. Lithuania in European Politics: The Years of the First Republic, 1918-1940 (sivu 70) Eidintas, Alfonsas; Vytautas Žalys, Alfred Erich Senn (1999), New York: St. Martin's Press. ISBN 0-312-22458-3. Viitattu 18.1.2011.
  16. Senn, Alfred Erich: "The Formation of the Lithuanian Foreign Office, 1918–1921", sivu5 500-507. Slavic Rewiev, 1962. ISSN 0037-6779