Liettuan neuvosto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Liettuan neuvoston jäseniä Kaunasissa vuonna 1918

Liettuan neuvosto (liett. Lietuvos Taryba, saks. Litausher Landesrat, puol. Rada Litewska), 11. heinäkuuta 1918 jälkeen Liettuan valtioneuvosto (Lietuvos Valstybės Taryba) oli Liettuassa toiminut neuvosto, jonka tarkoituksena oli luoda itsenäinen Liettuan tasavalta.[1] Neuvosto perustettiin syyskuussa 1917 Vilnan konferenssissa liettualaisten toimeenpanovaltaa nauttivaksi ryhmäksi. 16. helmikuuta 1918 neuvoston jäsenet allekirjoittivat Liettuan itsenäisyysjulistuksen, jossa Liettua julistettiin itsenäiseksi, demokraattisiin periaatteisiin perustuvaksi tasavallaksi. Neuvosto onnistui luomaan itsenäisyysjulistuksen huolimatta maassa olleista saksalaisista sotilaista, jotka olivat Liettuassa vuoden 1918 syksyyn asti. Liettuan neuvosto jatkoi toimintaansa perustuslakikokoukseen asti, joka aloitti toimintansa 15. toukokuuta 1920.

Historiallinen tausta ja Vilnan konferenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen Puolan jaon jälkeen vuonna 1795 Liettuasta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. 1800-luvun aikana sekä puolalaiset että liettualaiset yrittivät palauttaa itsenäisyytensä. Liettualaiset ja puolalaiset kapinoivat marraskuun kansannousussa vuonna 1830 ja tammikuun kansannousussa vuonna 1863, mutta ensimmäinen realistinen mahdollisuus irrottautua Venäjästä tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana. Vuonna 1915 Saksan keisarikunta miehitti Liettuan alueen sen hyökättyä Venäjää vastaan. Vuonna 1917 mahdollisuudet Liettuan, muiden Baltian maiden, Puolan ja Suomen itsenäistymiselle avautuivat, kun Venäjällä tapahtuivat helmikuun- ja lokakuun vallankumoukset. Liettua yritti tehdä Saksan kanssa liiton välttäen kuitenkin mahdollista suoraa liittämistä keisarikuntaan. Saksa hyväksyi ja salli Vilnan konferenssin järjestämisen toivoen, että konferenssi julistaisi Liettuan olevan irrottautunut Venäjästä ja tiivistäisi liittoa Liettuan ja Saksan kanssa.[2] Kuitenkin konferenssi, joka pidettiin 18. - 23. syyskuuta 1917, hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan itsenäinen Liettua olisi perustettava ja suhteet Saksaan riippuisivat siitä tunnustaisiko Saksa itsenäisyyden.[3] 21. syyskuuta konferenssin osanottajat valitsivat 20-jäsenisen Liettuan neuvoston toteuttamaan päätöslauselmaa. Saksalaiset viranomaiset estivät päätöslauselman julkisen julkaisemisen, mutta antoivat neuvostolle luvan jatkaa. Saksalaiset sensuroivat myös neuvoston sanomalehden, Lietuvos aidasin (Liettuan kaiku) estääkseen sitä tavoittamasta laajempaa yleisöä.[1] Vilnan konferenssi päätti myös perustuslakia säätävän kokouksen perustamisesta niin pian kuin mahdollista.

Rakenne ja jäsenyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvoston 20 alkuperäistä jäsentä

Liettuan neuvoston 20 jäsentä olivat eri ikäisiä (nuorin 25 vuotias ja vanhin 66), he edustivat eri ammatteja, yhteiskuntaluokkia ja poliittisia näkemyksiä. Jäsenistä kahdeksan oli lakimiehiä, neljä pappia, kolme agronomia, kaksi liikemiestä, yksi lääkäri, yksi kustantaja ja yksi insinööri.[4] Jäsenistä kahdeksan olivat kristillisdemokraatteja ja seitsemän sitoutumattomia. Kaikki paitsi yksi jäsenistä oli korkeasti koulutettuja ja kaikki olivat monikielisiä puhuen liettuan lisäksi venäjää ja useimmat myös puolaa ja saksaa. Neuvoston viimeinen elossa ollut jäsen, Aleksandras Stulginskis, kuoli syyskuussa 1969.

Neuvoston ensimmäisessä kokouksessa 24. syyskuuta Antanas Smetona äänestettiin neuvoston puheenjohtajaksi. Puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja kaksi sihteeriä muodostivat puhemiehistön. Varapuheenjohtajat ja sihteerit vaihtuivat moneen kertaan neuvoston toimikauden aikana, mutta Smetona säilytti puheenjohtajuutensa vuoteen 1919 asti, jolloin hänet valittiin Liettuan presidentiksi. Smetonan jälkeen puheenjohtajana jatkoi Stasys Šilingas, vaikkakaan hän ei edustanut alkuperäistä jäsenistöä. Ensimmäiset jäsenmuutokset tapahtuivat 13. heinäkuuta 1918, kun kuusi uutta jäsentä otettiin jäseniksi ja neljä erosi.[5] Keväällä 1919 neuvoston jäsenmäärä oli lähes kaksinkertaistunut.[3]

Itsenäisyysjulistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liettuan itsenäisyysjulistus 16. helmikuuta 1918

Pian neuvoston muodostumisen jälkeen suuria muutoksia tapahtui Venäjällä. Bolševikit nousivat valtaan Lokakuun vallankumouksessa ja allekirjoittivat aselevon Saksan kanssa 2. joulukuuta 1917 sekä aloittivat rauhanneuvottelut. Saksa halusi jonkinlaisen todisteen liitosta Liettuan kanssa. Niin sanotussa Berliinin protokollassa Saksa tarjosi Liettuan itsenäisyyden tunnustamista jos Liettua hyväksyi muodostettavaksi pysyvän valtioliiton Saksan kanssa sisältäen muun muassa sotilaallista yhteistyötä, yhteisen kauppaliikenteen, yhteisen tullin ja valuutan. Neuvosto hyväksyi protokollan sillä ehdolla, että Liettua saisi päättää sisäisistä asioistaan ja ulkopolitiikastaan. Saksa ei kuitenkaan hyväksynyt ehtoa. 11. joulukuuta neuvosto antoi päätöslauselman, jossa pysyvän liiton muodostaminen Saksan kanssa hyväksyttiin pohjautuen neljään yleissopimukseen. Neuvoston jäsenistä vain viisitoista äänesti päätöslauselman puolesta, mutta kaikki 20 jäsentä allekirjoittivat sen.[3]

Saksa rikkoi lupauksensa eikä tunnustanut Liettuan itsenäisyyttä. Liettuan delegaatiota ei myöskään kutsuttu Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin. Tämän seurauksena liettualaiset hylkäsivät joulukuun 11. päätöslauselman.[1] Saksalaismielisenä pidetty päätöslauselma esti Liettuaa solmimasta diplomaattisia suhteita Saksan vihollisten Iso-Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltain kanssa.[6] 8. tammikuuta samana päivänä kuin Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson antoi neljäntoista kohdan ohjelmansa, Liettuan neuvosto ehdotti muutoksia joulukuun 11. päivänä annettuun päätöslauselmaan vaatien perustuslakia säätävän kokouksen perustamista. Saksalaiset hylkäsivät ehdotetut muutokset ja ilmoittivat neuvoston tarkoituksena olevan vain neuvoa-antavien toimien laatiminen.[1] Neuvosto hajotettiin Saksan toimesta ja osa jäsenistä pakotettiin eroamaan. 16. helmikuuta neuvosto, tilapäisesti Jonas Basanavičiusin johtamana, päätti julistaa uuden itsenäisyysjulistuksen, jossa ei mainittaisi mitään erityistä suhteessa liittoon Saksan kanssa. Uusi itsenäisyysjulistus jätettiin perustuslakia säätävän kokouksen päätettäväksi.lähde?

Itsenäisen valtion perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksa ei ollut tyytyväinen uuden itsenäisyysjulistuksen syntyyn ja vaati Liettuan neuvostoa palaamaan joulukuun 11. päivän päätöslauselmaan.[5] 3. maaliskuuta Saksa ja Neuvosto-Venäjä allekirjoittivat Brest-Litovskin rauhan. Rauhassa ilmoitettiin, että Baltian maat (mukaan lukien Liettua) olivat Saksan etupiiriä ja Neuvosto-Venäjä luopui kaikista vaatimuksistaan niihin liittyen. 23. maaliskuuta Saksa tunnusti itsenäisen Liettuan, mutta tunnustus pohjautui joulukuun 11. päivän päätöslauselmaan.[3] Kuitenkin mikään ei käytännössä muuttunut Liettuassa tai neuvoston asemassa; Saksa esti kaikenlaiset yritykset muodostaa hallitus.[2] 4. kesäkuuta neuvosto ehdotti Urachin herttuan Wilhelmin valitsemista Liettuan kuninkaaksi. Wilhelm hyväksyi tarjouksen ja hänet äänestettiin Liettuan kuninkaaksi 13. heinäkuuta 1918.[3] Päätös kuningaskunnasta oli erittäin kiistanalainen neuvostossa ja neljä jäsentä jättäytyi protestiksi pois äänestyksestä.[7]

Saksa ei tunnustanut Liettuan uutta kuningasta eikä kuningaskuntaa ja suhde Liettuan neuvostoon säilyi jännittyneenä.[7] Saksa ei antanut neuvostolle mahdollisuutta antaa ehdotuksia Saksan ja Liettuan välisestä valtionrajasta, perustaa suurlähetystöä Berliiniin tai perustaa pysyvää hallinnollista järjestelmää.[2] Tilanne muuttui, kun Saksassa tapahtui Saksan vallankumous ja Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan syksyllä 1918. Saksa ei pystynyt enää sanelemaan ehtoja Liettualle. 2. marraskuuta Liettuan neuvosto hyväksyi ensimmäisen väliaikaisen perustuslain. Päätös Liettuan kuningaskunnasta ja kuninkaasta peruttiin.[2] Hallituksen muodostaminen annettiin kolmihenkisen puheenjohtajiston muodostettavaksi, jota johti Augustinas Voldemaras. Liettuan ensimmäinen hallitus muodostettiin 11. marraskuuta 1918, samana päivänä Saksa allekirjoitti Compiègnen aselevon. Liettuan neuvosto aloitti armeijan, poliisin, kuntien ja muiden laitosten muodostamisen.[5]

2. tammikuuta 1919 Liettuan neuvosto siirtyi Kaunasiin, koska saksalaiset joukkojen vetäydyttyä Vilnasta sitä lähestyi Puna-armeija ja muita kommunistisia joukkoja. Puna-armeijan hyökkäys Liettuaan johti Liettuan itsenäisyyssotien syttymiseen. 4. huhtikuuta toinen väliaikainen perustuslaki hyväksyttiin luoden Liettuan presidentin viran. Neuvoston puheenjohtajana Antanas Smetonasta tuli maan ensimmäinen presidentti. Saksalaiset joukot poistuivat Liettuasta heinäkuuhun 1919 mennessä. Sotien ja muun kuohunnan keskellä Liettuan perustuslakikokous pidettiin vasta vuoden 1920 keväällä. Liettuan neuvosto lakkautti toimintansa 15. toukokuuta 1920.lähde?

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Eidintas, Alfonsas;Vytautas Žalys, Alfred Erich Senn: "Chapter 1: Restoration of the State. Lithuania in European Politics: The Years of the First Republic, 1918-1940", sivut 24-31. New York: St. Martin's Press, 1999, ISBN 0-312-22458-3
  2. a b c d Gerutis, Albertas: "Lithuania: 700 Years", sivut 151-162. Manyland Books, 1984, ISBN 0-87141-028-1.
  3. a b c d e Simas Sužiedėlis: "Encyclopedia Lituanica", sivut 581-585. Boston, Massachusetts, 1970-1978, LCC 74-114275.
  4. "Liettuan neuvosto". Liettuan kansallismuseo Viitattu 10.4.2011. (liettuaksi)
  5. a b c Juozas Skirius: Vokietija ir Lietuvos nepriklausomybė Viitattu 10.4.2011. (liettuaksi)
  6. Juozas Skirius: Nuo autonomijos prie nepriklausomybės Viitattu 10.4.2011. (liettuaksi)
  7. a b Bernardinai.lt: Karališkojo kraujo paieškos: Lietuva ir šimto dienų karalius Viitattu 10.4.2011. (liettuaksi)