Kylpylä
Wikipedia
Kylpylä on paikka, jossa nautitaan vedessä oleskelusta virkistäytymisen tai terveyden takia. Ensimmäiset kylpylät perustettiin kuumien lähteiden tai mineraalipitoisten vesien äärelle.
Perinteisiä kylpyläkulttuuripaikkoja ovat olleet Japani ja muinainen Rooman valtakunta. Antiikin Rooman kylpylöistä käytettiin nimitystä termit. Rooman vallan aikana rakennettiin käytännössä jokaisesta valtakunnan kaupungista kylpylä tai kylpylöitä. Monet kaupungit kuten Tivoli Italiassa tai Bath Englannissa ovat syntyneet ja kasvaneet juuri kylpylänsä ansiosta.
Islaminuskoiset maat perivät Rooman valtakunnan kylpyläperinteet, mistä alkoi esimerkiksi Turkin ja Marokon kylpemisen ja kylpylöiden pitkä historia. Roomalaisen kylpyläperinteen perillisiä on esimerkiksi turkkilainen sauna ja hammam. Muslimien Espanjan valloituksella 700-luvulla ja myöhemmällä Itä-Euroopan valloituksella oli merkitystä myös paikalliseen kylpyläkulttuuriin. Keskiajalla kylpyläperinne oli unohduksissa, mutta uudella ajalla ja erityisesti teollisuusvallankumouksen luoman uuden vauraan keskiluokan myötä alkoi niiden uusi nousukausi.
Suomessa sauna on hoitanut kylpylän sosiaalista ja kulttuurillista tarvetta, eikä maassa ole kuumia lähteitäkään. Muutaman kartanokylpylän jälkeen enemmässä määrin kylpylöitä alettiin rakentaa 1970-luvulla sotaveteraanien kuntoutuskeskuksiksi. 1990-luvulla alkoivat viihdekylpylät tulla muotiin vesiliukumäkineen ja allasbaareineen. Samalla monia perinteisiä kunnallisia uimahalleja on muutettu pienoiskylpylöiksi.
[muokkaa] Suomalaisia kylpylöitä
- Ikaalinen, perustettu 1960-luvulla
- Siuntio
- Naantali, perustettu 1700-luvulla
- Caribia (Turku)
- Ruissalon Kylpylä (Turku)
- Imatran kylpylä
- Lapinniemen kylpylä (Tampere)
- Kylpylähotelli Eden (Nokia)
- Runnin kylpylä, Iisalmi, perustettu 1904
- Katinkulta (Sotkamo)
- Vaasan Tropiclandia
- Kuusamon tropiikki
- Kylpylähotelli Eden (Oulu)
- Saariselkä
- Serena (Espoo)
- Rauhalahti (Kuopio)
- Ametistikylpylä (Hotelli Luostotunturi)
- Pihlajasaaren muinainen kylpylä