Kvenland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kvenland on pääasiassa muinaisnorjalaisissa ja -islantilaisissa lähteissä esiintyvä nimitys maalle, joka on sijainnut jossain Pohjanlahden ympäristössä. Ruotsalaisissa tai venäläisissä lähteissä sana ei esiinny.

Kainuunmaa on historiantutkija Kyösti Julkun suomennos sanalle Kvenland. Usein esitetyn teorian mukaan Kvenland-nimi on samaa kantaa kuin pohjoissuomalaisen alueen nimi Kainuu ja pohjalaisten vanha itämurteinen nimi kainulaiset. Muun muassa nimien yhtäläisyyden ja saagojen maantieteellisten kuvausten perusteella Julku ja useat muut historiantutkijat ovat olettaneet, että Kvenland sijaitsi jossain Pohjanlahden rannikkoalueella.

Historialliset lähteet ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin kuninkaan Alfred Suuren Orosious-mukaelmaan sisältyy norjalaisen Ottarin matkakertomus Fennoskandian pohjoisosista vuodelta 890. Kertomus sisältää kuvausta Kvenlandin maantieteellisestä sijainnista ja kveenien hyökkäyksistä. Maininta Kvenlandista on myös vuoden 1170 tienoilta olevassa Historia Norvegiæ -tekstissä, joka sisältää melko tarkkaa kuvausta Pohjoismaiden maantieteestä.[1]

Kvenland-niminen alue esiintyy useissa islantilaisissa ja norjalaisissa lähteissä, osassa ainoastaan sivumainintana, mutta joissain teksteissä on myös tarkempia kuvauksia. 1200-luvulla kirjoitettu Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga kuvaa Pohjolan maantiedettä Kvenlandia ja Karjalaa myöten sekä mainitsee kveenien kuninkaan. Tämä kuningas Faravid kenties oli todellinen päällikkö 1100-luvun Kvenlandissa. Norna-Gestin saagassa puolestaan mainitaan kveenien hävittäneen Ruotsia yhdessä kuurilaisten kanssa.[2]

Kvenland mainitaan myös 1100-luvulla kirjoitetussa Fundinn Noregr -teoksessa sekä vuoden 1200 paikkeilla kirjoitetussa Orkneylaisten saagassa. Näissä saagoissa esitellään joukko legendaarisia Finnlandin ja Kvenlandin kuninkaiksi tulkittuja hahmoja, joista Norjan myyttisen perustajan Nórrin väitetään polveutuvan.

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Kvenlandiin uudenaikaisilla menetelmillä paneutunut henkilö oli ruotsalainen kielentutkija Johan Ihre väitöskirjassaan Dissertatio de Qvenlandia Antiqua vuonna 1767. Hänen tutkimuksensa mukaan Kvenland käsitti koko pohjoisen Ruotsin Medelpadista Länsipohjaan saakka ja hän piti kveenejä kansallisuudeltaan saamelaisina.[3] 1784 saksalainen tutkimusmatkailija Johann Reinhold Forster julkaisi teoksensa matkoistaan Pohjolassa ja esitti siinä näkemyksensä Kvenlandista. Hänen ja Daines Barringtonin teorioissa "Kveenien meren" (Kwen-See) sijainti oli ydinkysymyksenä, ja sen he tulkitsivat Itämeren toisella puolella olevaksi Vienanmereksi.[4] Täten Forster piti kveenejä suomalaisina, joilla olisi ollut aluksi hallussa maata Hälsinglandiin asti kunnes svealaiset ja göötit olivat ajaneet heidät kauemmas. Hän piti selvänä, että vanhat pohjoiset kansat erottivat kveenit lappalaisista ja pitivät heitä suomalaisina.[5]

Tanskalainen kielentutkija Rasmus Rask esitti vuonna 1815 hypoteesin, että kveenit olivat suomalaisia, jotka olivat asuneet Ruotsin puolella kunnes joutuivat vetäytymään 1200- ja 1300-luvuilla. Hän piti "Kveenien merta" (Qwaensae) Pohjanlahtena. Idea kveenien suomalaisuudesta sai tukea suomalaiselta kielimieheltä ja historioitsijalta Anders Johan Sjögrenilta. Sjögrenin mukaan kveenit olivat ikivanha suomalainen heimo, jolla oli välillä ystävällisiä ja välillä vihamielisiä kontakteja karjalaisiin, kunnes ruotsalaiset ja norjalaiset ajoivat heidät Pohjanlahden itäpuolelle. Ajatus kveenien suomalaisuudesta sai tässä vaiheessa kannatusta myös Ruotsissa, muun muassa Erik Gustaf Greijeriltä vuonna 1825.[6] Myös norjalainen historioitsija Peter Andreas Munch piti kveenejä yhtenä Suomen heimona ja kirjoitti Kvenlandin käsittäneen Suomen rannikkoseudun sekä Ruotsin Länsipohjan.[7]

Kvenlandia ruotsalaisena etujoukkona tai helsinglantilaisina pitivät puolestaan ruotsalainen arkeologi Hans Hildebrand ja historioitsija Harald Hjärne. Uppsalan yliopiston suomalais-ugrilaisen kielitieteen professori Karl Bernhard Wiklund myöhemmin myös puolusti linjaa, jonka mukaan kveenien suomalaisuus ei ole varmaa, ensimmäisen kerran artikkelillaan vuonna 1895.[8]

Perusteellisen esityksen Kvenlandista rakensi Johan Fredrik Cajan, joka esitti vuonna 1846 kveenien asuneen Pohjanlahden molemmilla puolilla. 1900-luvun alkupuolella Kvenlandia tutkineet Artturi H. Virkkusen ja J. V. Ruuthin linja oli, ettei enää edes keskusteltu mahdollisuudesta, että kveenit olisivat jotain muuta kansallisuutta kuin suomalaisia. Samalla linjalla jatkoi muun muassa tarkemman tutkimuksen aiheesta tehnyt Kustavi Grotenfelt vuonna 1909[9] ja Carl Schybergson vuonna 1918.[10]

Helsingin yliopiston professori Jalmari Jaakkola esitti 30-luvulla pitkälle menevän hypoteesin Kvenlandista. Kielitieteilijä ja historioitsija Kustaa Vilkuna otti kantaa Kvenlandiin vuonna 1957. Hän piti kveenejä suomalaisina, mutta torjui Jaakkolan näkemykset Kainuu-sanan alkuperästä.[11] Viime vuosikymmeninä aihetta ovat tutkineet Kyösti Julku, Pentti Virrankoski, ruotsalainen Gösta Holm sekä Jouko Vahtola. Vahtola tutki kainulaiskysymystä nimistöntutkimuksen näkökulmasta, jolla paikannettiin Kainuu-nimiä Pohjanlahden ympäristöstä.[12]

Kvenland historiallisena ongelmana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kvenlandin väitetään ulottuneen Pohjanlahden perukasta Pohjoiseen Jäämereen. Se ei välttämättä ollut yhtenäinen asutusalue, vaan saattoi olla myös eränkäynti- ja verotusalue.

Kansainvaellusajan (n. 400–550) jälkeen arkeologisia hautalöytöjä tunnetaan Vaasan seudun (Etelä-Pohjanmaa) pohjoispuolelta vain hyvin vähän, vaikka sitä edeltävältä ajalta niitä on jonkin verran. Vaasankin seudulta arkeologiset löydöt häviävät lähes täysin 800-luvulla. Tutkijoiden keskuudessa ei tällä hetkellä ole yksimielisyyttä siitä, tarkoittaako tämä alueen autioitumista vai ei. Kysymys Perämeren alueen myöhäisrautakautisen asutuksen olemassaolosta ja sen yhteydestä tarunomaiseen Kvenlandiin on siis yhä avoin.

Eräät tutkijat uskovatkin Kvenlandin väen, kveenien, olleen pikemminkin lounaissuomalaisia eräjoukkoja, jotka tekivät metsästys-, kauppa- ja ryöstöretkiä nautinta-alueilleen. 1000- ja 1100-luvuilla Lounais-Suomesta alkoi nähtävästi levitä uutta asutusta Perämereen laskevien jokien varsille. Alueelle saapui myös karjalaista ja myöhemmässä vaiheessa ruotsalaistakin asutusta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Julku, KyöstiKvenland - Kainuunmaa. Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen, 1986. ISBN 9517490143.
  • Virrankoski, Pentti: Kainu-Pohjanmaan rautakautinen kansa. Faravid, 2/1978. Pohjois-Suomen historiallisen yhdistys.
  • Holm, Gösta: Kväner, Kvänland och kainulaiset. Kungl. Skytteanska Samfundets Handlingar, 26/1982.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Julku 1986, s. 52–83
  2. Julku 1986, s. 81
  3. Julku 1986, s. 15
  4. Julku 1986, s. 16
  5. Julku 1986, s. 17; Forster, Johann Reinhold: Geschichte der Entdeckungen und Schiffahrten im Norden. 1784.
  6. Julku 1986, s. 18–19
  7. Julku 1986, s. 26
  8. Julku 1986, s. 30
  9. Grotenfelt, Kustavi: Über die alten Kvänen und Kvänland. Suomalaisen Tiedeakatemian toimituksia B I. Helsinki, 1909.
  10. Schybergson, Carl Magnus: Frågan om kvänerna. Historisk Tidskrift För Finland, 3/1918.
  11. Vilkuna, Kustaa: Kainuu-Kvenland. Missä ja mikä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1957.
  12. Vahtola, JoukoTornionjoki- ja Kemijokilaakson asutuksen synty. Nimistötieteellinen ja historiallinen tutkimus, s. 459-88. Pohjois-Suomen Historiallinen Yhdistys, 1980.