Kuolleenmeren kääröt

Kuolleenmeren käärön katkelma Jesajan kirjasta (Jes. 57:17–59:9)

Kuolleenmeren kääröt ovat noin 850 kirjoituksen joukko, joka löydettiin vuosina 1947–1956 yhdestätoista Qumranin lähistöllä sijaitsevasta luolasta lähellä Kuolluttamerta. Löytöä pidetään 1900-luvun merkittävimpänä arkeologisena löytönä.

Nahka- ja papyruskääröihin kirjoitettujen tekstien joukossa on Vanhan testamentin – tai tarkemmin Tanakin – kirjojen käsikirjoituksia sekä apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä, joista suurin osa on entuudestaan tuntemattomia, sekä Qumranissa eläneen uskonnollisen yhteisön omia kirjoituksia. Suurin osa kirjoituksista on katkelmia, ja vain kymmenkunta tekstiä on säilynyt kokonaisena. Kääröjen teksteissä on saatu hyvin paljon arvokasta tietoa juutalaisuudesta ja kristinuskon varhaisista vaiheista.

Qumranin yhteisö on yhdistetty yleensä muista lähteistä tunnettuihin essealaisiin. Se oli irroittautunut omaksi lahkokseen noin vuoden 100 eaa. jälkipuolella. Syynä tähän oli kiista ylipapista Jerusalemin temppelissä. Yhteisö eli tiukkojen sääntöjen mukaan aina vuoden 68 jaa. Juutalaissotaan saakka. Kääröt olivat varastoitu yhteisön asuinpaikan lähellä sijaitseviin luoliin.

Suurin osa käsikirjoituksista sijoittuu vuosien 200 eaa. ja 100 jaa. välille. Kääröillä on ollut yli 500 eri kirjoittajaa, ja teksteissä on hepreaa, arameaa, kreikkaa ja latinaa. Yleisimmän teorian mukaan Qumranin kääröt kertovat kristinuskoa vanhemmasta juudealaisesta lahkosta essealaisista, joiden oppi on hyvin samanlainen kuin niin sanottu kristillisen alkuseurakunnan opin väitetään olleen.

Kuolleenmeren kääröt ovat tärkeitä Tanakin, ja sitä kautta kristillisen Vanhan testamentin, tutkimukselle. Kääröt osoittavat, että Tanakin tekstikokoelma ei ollut vielä valmis vuoteen 68 jaa. mennessä. Kuolleenmeren kääröissä on paljastunut eroja keskenään ja vertailussa masoreettisiin teksteihin. Kuitenkin eroavaisuudet löytyvät lähinnä oikeinkirjoituksessa, ei sisällössä.

Kääröt ja sisältö

Radiohiiliajoituksen, tekstianalyysien ja käsiala-analyysien perusteella kirjoitukset on tehty eri aikoina 100-luvun eaa. ja ensimmäisen vuosisadan välisenä aikana.

Luolasta yksi löytynyt Suuri Jesajan käärö (käärö 1Qls-a) on radiohiiliajoituksella päivätty vuosien 335 eaa.–107 eaa. välille. Se on toiseksi suurin Qumranista löydetyistä kääröistä, pituudeltaan 6,7 metriä. Se on myös yksi tärkeimmistä kääröistä, sillä sen kopioita on löydetty luolista ainakin 18. Vain Egyptistä löytynyttä Nash-papyrusta pidetään vastaavana hepreankielisenä muinaisjäänteenä. Samankaltaista kirjoitettua materiaalia on löytynyt myös muualta lähistöltä, muun muassa Masadan linnoituksesta. Osa kääröistä on kirjoitettu papyrukselle, mutta monet niistä on tehty gevilinä tunnetulle ruskehtavalle eläimennahalle. Kääröt on kirjoitettu linnunsulilla käyttäen mustetta, joka on tehty hiilimustasta ja valkoisesta pigmentistä. Kuparikäärön nimellä tunnettu kirjoitus on kaiverettu kuparilevyille, jotka on sen jälkeen juotettu yhteen.

Suurin osa kääröistä on kirjoitettu yhdellä kolmesta heprean murteesta: raamatullisella heprealla (eli klassisella heprealla), "Kuolleenmeren kääröjen heprealla" kuten Kuparikäärö ja MMT (4QMMT, Miqsat Ma'aseh ha-Torah) tai "proto-tannaitisella" heprealla. Osa kääröistä on arameaksi tai koineeksi.

Käärölöydöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään: raamatulliset käsikirjoitukset (noin 25 % kaikista löydöistä, näitä on löytynyt kaikista muista nykyisen Vanhan testamentin kirjoista paitsi Esteristä ja Nehemiasta), apokryfit, pseudepigrafit ja muut juutalaiset uskonnolliset kirjoitukset, joita ei löydy kanonisoidusta heprealaisesta Raamatusta (muun muassa Henokin kirja, Riemuvuosien kirja ja Kahdentoista patriarkan testamentti) sekä yhteisön omat tekstit. Noin 15 % kääröistä on tunnistamattomia.

Yhteisön omat tekstit eli kommentaarit jaetaan kuuteen ryhmään: säännöt (muun muassa Yhdyskuntasääntö (1QS/4QSa-j) ja Damaskon kirja (CD)), eksegeettiset eli Vanhan testamentin kirjoja tulkitsevat tekstit, eskatologiset kirjoitukset (mm. Seurakuntasääntö (1QSa) ja Sotakäärö eli Valon lapsien sota Pimeyden lapsia vastaan (1QM)), runolliset ja liturgiset tekstit (mm. Hymnien kirja eli Hodajot (1QH) ja Sapattiuhrin laulut (4QShirShab)), Halakaa eli lain tulkintaa käsittelevät tekstit ja puhtautta käsittelevät säädökset (mm. Tooran määräyksiä (4QMMT)) sekä Vanhan testamentin parafraasit (mm. Genesis-apokryfi (1QapGen)).

Löydön historia

Löydöt haltuunsa saanut tutkijaryhmä piti ne aluksi tiukasti salassa julkistaen vain tiettyjä valittuja tekstejä. Muut asiantuntijat eivät saaneet tutkia kirjoituksia. Vasta yli neljänkymmenen vuoden kuluttua vuonna 1991 tutkijaryhmän yhä vastustaessa tekstit saatiin julkisuuteen.

Kun ensimmäiset Qumranin luolista löydetyt kirjakääröt tuotiin Betlehemiin antiikkikauppiaalle, tämä käski viedä ne kiireesti takaisin rukoushuoneeseen. Hän piti selvänä, että tekstit olivat varastettuja.

Myyjien puheita olikin vaikea uskoa todeksi. Kolme paimenta oli keväällä 1947 paimentamassa vuohia Qumranissa lähellä Kuolluttamerta, kun eräs heistä havaitsi aukon jyrkänteessä ja heitti sinne kiven. Kuului särkyvän astian helähdys. Hän kiipesi ylös ja ryömi luolaan, josta hän löysi joukon saviruukkuja. Ruukuissa oli kirjakääröjä, jotka sisälsivät Raamatun tekstejä. Myöhemmin todettiin, että ne oli kirjoitettu noin tuhat vuotta aikaisemmin kuin vanhimmat siihen mennessä tunnetut Raamatun käsikirjoituslöydöt.

Kovan kaupanhieronnan ja erilaisten vaiheitten myötä – välillä käytiin myös sota Israelin ja Jordanian välillä – löydöt kiersivät omistajalta toiselle. Kerran ne olivat myytävänä Yhdysvalloissa.

Myöhemmin löytöjä tehtiin vielä lisää: yhteensä yhdestätoista luolasta löydettiin yli kahdeksansataa käsikirjoituskatkelmaa.

Tekstit haltuunsa saanut tutkijaryhmä käänsi ja julkaisi osan niistä. Mutta 1960-luvun jälkeen julkaisujen ilmestymisvauhti hidastui huomattavasti. Toistuvista vaatimuksista huolimatta ryhmä ei luovuttanut tekstejä muiden tutkijain käyttöön, ei edes nähtäväksi. Vain kaksi tutkijaryhmän jäsenistä julkisti kaikki heille selvitettäviksi luovutetut käsikirjoitukset. Toinen heistä oli ryhmän ainoa uskonnoton John Allegro. Hän oli varma siitä, että löydöt muuttaisivat todellisuuskäsityksen täydellisesti. Hän muun muassa kirjoitti tutkijakollegalleen John Strugnellille: ”Kunhan olen saanut tämän työni loppuun, ei enää löydy kirkkoa, johon voisit liittyä!”

Tällöin neljän vuosikymmenen odottamiseen kyllästynyt Hebrew Union Collegen professori Ben Zion Wacholder Cincinnatista Yhdysvalloista oivalsi tilaisuutensa tulleen. Ammattitoverinsa Martin Abeggin avulla hän syötti katkelmat tietokoneeseen, joka oli ohjelmoitu rakentamaan ne takaisin alkuperäisiksi lauseiksi. Syyskuussa 1991 saatiin näin julkisuuteen seitsemäntoista käsikirjoitustekstiä.

Tutkijaryhmä paheksui tekstien luvatonta ennallistusta. Se nimitti julkistajia varkaiksi ja uhkasi heitä oikeusjutulla. Professori Wacholder, joka oli tuolloin 67-vuotias, totesi puolestaan, että hän oli koko tutkijanuransa ajan turhaan odottanut näiden ainutlaatuisten löytöjen julkistamista. Hänen mielestään tekstit haltuunsa saanut ryhmä oli ehdoin tahdoin salannut vertaansa vailla olevia asiakirjoja, jotka valaisevat koko ihmiskunnan historiaa. Tällaista tekoa hän piti anteeksiantamattomana.

Pari viikkoa myöhemmin tilanne kärjistyi lisää: kalifornialaisen Huntington Libraryn kirjastonjohtaja William A. Moffet päätti antaa kirjaston saamat julkaisemattomien Qumranin tekstien mikrofilmit kaikkien tutkijoiden käytettäviksi. Ne oli toimitettu Israelista Kaliforniaan säilöön siltä varalta, että alkuperäiset tekstit tuhoutuisivat sodassa. Myöskään Moffetin mielestä ei tutkijaryhmällä enää neljänkymmenen vuoden kuluttua voinut olla yksinoikeutta kirjakäärölöytöihin.

Ryhmä esitti taas vastalauseita, mutta ennen pitkää sen oli pakko antaa periksi, sillä tiedeyhteisön yleinen mielipide oli kääntynyt sitä vastaan. Tekstien julkistajia pidettiin sankareina. Lopullinen isku tuli, kun marraskuussa 1991 ilmestyi Robert Eisenmanin ja James Robinsonin toimittama ja Biblical Archaelogy Societyn kustantama kaksiosainen kuvateos, joka sisälsi 1 787 ennen julkaisematonta käsikirjoitusvalokuvaa. Lahjoittaja, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, oli ”eettisistä syistä” luovuttanut ne kaikkien käytettäviksi.

Kaikki Qumranin tekstikatkelmat ovat siis vihdoinkin tutkijoiden saatavilla alkukielisinä. Käännöksiä muillekin kielille on ilmestynyt.

Salaliittoteoriat

Jotkut ovat otaksuneet, että löydön tutkimuksen yhteydessä esiintynyt salailu johtui Vatikaanin vaikutuksesta: Vatikaani olisi mahdollisesti pelännyt löytöjen sisältävän kristinuskolle epäedullista aineistoa. Paavin ja roomalaiskatolisen kirkon vaikutusvalta voisi näin tulla uhatuksi. Salaliittoteorioita ruokki se, että viisi alkuperäisen tutkijaryhmän kahdeksasta jäsenestä oli katolilaisia, ja näistä kolme oli pappeja. Yhtään juutalaista ei valittu tähän juutalaisia tekstejä tutkivaan työryhmään.

Antti Marjasen ja Ismo Dunderbergin mukaan salaliittoteoriat ja perättömät huhut johtuivat siitä, ettei pieni tutkijaryhmä pystynyt julkaisemaan tutkimustuloksia tarpeeksi nopeasti.

Arkeologia

Beduiinin vuonna 1947 Kuolleenmeren luolissa tekemien tekstilöytöjen jälkeen katolilaisisä Roland de Vaux oli johtanut 1940- ja 1950-luvulla luolien sekä viereisten Qumranin raunioiden kaivauksia. Hän julkaisi luolatutkimuksia sarjassa Discoveries in the Judean Desert lyhyitä raportteja aikauskirjasarjassa Revue Biblique ja kirjoitti suurelle yleisölle teoksen Archaeology and the Dead Sea Scrolls, joka julkaistiin englanniksi 1973 (London: Oxford University Press).

Ammattiarkeologit ovat astuneet kuvaan vasta 1980- ja 1990-lukujen taitteesta lähtien. Arkeologit ovat halunneet selvittää, keitä tai millainen yhteisö kirjoitusten takaa voitaisiin jäljittää. Perinteisesti (mm. de Vaux) oli katsottu, että tekstit olivat luostarimaisessa yhteisössä eläneen essealaisiin kuuluneen juutalaislahkon tuottamia. Arkeologien johdolla Kuolleenmeren luolien ja kääröjen rinnalle keskeiseksi tutkimuskohteeksi tulivat nyt Qumranin yhdyskuntarauniot ja hautausmaa löytöineen. Belgialaiset arkeologit Pauline Donceel-Voute ja Robert Donceel poikkesivat jo 1990-luvun alussa de Vauxin luostariteoriasta ja esittivät, ettei Qumranin luolilla ja raunioilla ollut erityistä yhteyttä. Rauniot olivat jäännöksiä roomalaisesta maalaishuvilasta.

2000-luvulla edelleen toiset ammattiarkeologit kirjoittivat tutkimuksistaan kolme yleisteosta, jotka edustavat kolmea eri koulukuntaa. Yhdysvaltalainen Jodi Magness julkaisi teoksen The Archaeology of Qumran and the Dead Sea Scrolls (Grand Rapids: Eermans) samana vuonna 2002 suomalaisten Minna Lönnqvistin ja Kenneth Lönnqvistin teoksen Archaeology of the Hidden Qumran: the New Paradigm (Helsinki: Helsinki Univesity Press) rinnalla. Magness noudattaa ns. traditionaalista de Vauxin tulkintalinjaa seuraten pitkälti de Vauxin julkaistuja raportteja, kun puolestaan suomalaistutkijat ovat perustaneet tutkimuksensa paikan päällä tehdyille Qumranin raunioiden uusille mittauksille, luonnontieteellisille menetelmille ja de Vauxin alkuperäisten julkaisemattomien arkeologisten löytöjen tutkimuksille. Lönnqvistien teorian mukaan Qumranin yhteisö todennäköisesti koostui essealaisista, mutta se oli juutalaisten riittien ohella omaksunut ns. synkretistisiä hellenistisiä mysteerirituaaleja sekä auringonpalvontaa.

Israelilainen arkeologi Yizhar Hirschfeld puolestaan julkaisi vuonna 2004 teoksen Qumran in Context: Reassessing the Archaeological Evidence (Peabody, Mass: Hendrickson). Hirschfeld, joka myös on tutkinut Qumranin raunioita, katsoo Donceelien tapaan, ettei raunioilla ja luolilla ole mitään yhteyksiä, vaan että rauniot edustavat tyypillistä roomalaista linnoitettua maatilaa. Kääröt ovat Hirschfeldin mukaan peräisin Jerusalemin temppelistä, ja ne piilotettiin luoliin juutalaissotin aikana 66-73/74 jaa. Edesmenneen Hirschfeldin teorian kaltaista linjaa noudatetaan nyky-Israelissa, jossa viimeisimmissä kaivauksissa Yizhak Magen ja Yuval Peleg ovat katsoneet alueen rauniot pakolaisten asuttamaksi ja ehdottaneet raunioiden toimineen myös keramiikanvalmistuskeskuksena.

Julkaisu

Kääröistä on julkaistu viisi keskeistä katkelmaa internetissä syksyllä 2011, julkaisijoina Israelin kansallismuseo ja hakukone Google. Niitä on tarkoitus julkaista myöhemmin lisää yhteensä 30 000 tekstikatkelmaa. Nykyaikaisella tekniikalla arvioitiin saatavan esille sellaisiakin tekstejä, jotka eivät näy ihmissilmin. Tekstit on käännetty myös englanniksi. Myös Israelin museovirastolla on kokoelma, joka on suunniteltu julkaista yhdessä Googlen kanssa, mutta se on tarkoitettu lähinnä tutkijoiden käyttöön.

Katso myös

• Apokryfiset kirjat
• Ebionitismi
• Nag Hammadin kirjasto

Lähteet

Kirjalliset lähteet

• Allegro, John M.: The Dead Sea Scrolls and the Christian Myth. Second revised edition. Buffalo, New York: Prometheus Books, 1992. ISBN 0-87975-757-4.
• Baigent, Michael & Richard Leigh: Kiista Kuolleenmeren kääröistä. (Alkuteos: The Dead Sea Scrolls Deception, 1991.) Suomentanut Natasha Vilokkinen. Helsinki: Bazar, 2006. ISBN 951-9107-78-9.
• Kuula, Kari, Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. Helsinki: Kirjapaja, 2003, tarkistettu ja korjattu versio 2008. ISBN 978-951-607-648-8.
• Lönnqvist, Minna ja Lönnqvist, Kenneth: Archaeology of the Hidden Qumran: The New Paradigm. Helsinki University Press: Helsinki, 2002. ISBN 952-91-4958-1.
• Marjanen, Antti ja Dunderberg, Ismo (toim.): Juudaksen evankeliumi. WSOY: Helsinki, 2006. ISBN 951-0-32399-3.

Kirjallisuutta

Suomeksi

• Haapa, Esko (toim.): Qumran : Kuolleen meren löydöt 1950-luvun tutkimuksessa, WSOY, 1960.
• Jokiranta, Jutta (toim.): Aarre saviastioissa : Qumranin tekstit avautuvat. Helsinki: Kirjapaja, 2009. ISBN 978-951-607-795-9.
• Laine, Tapio: Kuka hän oli?: Uusi näkökulma Jeesuksen elämään. Atena Kustannus, Helsinki, 2000.
• Sollamo, Raija (toim.): Qumranin kirjasto. Valikoima teoksia. Helsinki, 1997.
• Sollamo, Raija (toim.): Kuolleen meren kirjakääröt : Qumranin tekstit suomeksi. 2. painos. Helsinki: Yliopistopaino, 1992. ISBN 951-570-072-8.

Englanniksi

• Abegg, Martin Jr. & Flint, Peter & Ulrich, Eugene, The Dead Sea Scrolls Bible: The Oldest Known Bible Translated for the First Time into English, (1999) HarperSanFrancisco paperback 2002, ISBN 0-06-060064-0
• Wise, Michael; Abegg, Martin Jr.; Cook, Edward, The Dead Sea Scrolls: A New Translation, (1996), HarperSanFrancisco paperback 1999, ISBN 0-06-069201-4

Aiheesta muualla

• Kuolleenmeren kääröt internetissä
• Orion Center for the Study of the Dead Sea Scrolls (englanniksi)
• The Dead Sea Scrolls (FARMS) (englanniksi)
• Library of Congress On-line Exhibit (englanniksi)
• Steinberg, David: Guide with Hyperlinked Background Material to the Exhibit Ancient Treasures and the Dead Sea Scrolls Canadian Museum of Civilization (englanniksi)
• Tabor, James D.: Basic Facts Regarding the Dead Sea Scrolls (englanniksi)
• von Weissenberg, Hanne & Saukkonen, Juhana: Qumranin kirjasto - Fragmenttien palapelistä valoa juutalaisuuden historiaan Tieteessä tapahtuu 4/2000.