Juudea

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lähi-itä noin vuonna 830 eaa.

Juudea eli Juuda on historiallinen alue Palestiinan eteläosassa. Nimi Juuda viittaa Juudan heimoon ja sen alueelle muodostuneeseen Juudan kuningaskuntaan, Juudea puolestaan roomalaiseen maakuntaan samalla alueella. Raamatun mukaan Juudan kuningaskunnan alue koostui Juudan ja Benjaminin heimojen asuma-alueista. Juudan kuningaskunta oli Israelin kuningaskunnan ohella toinen pääosin juutalaista uskontoa noudattanut valtakunta. Juudan, Israelin, Moabin ja Edomin kuningaskunnat kävivät toistuvasti sotaa keskenään, kun ne eivät olleet egyptiläisten tai assyrialaisten alaisuudessa.

Juuda oli kuivempaa ja karumpaa aluetta kuin Israel, joten sen asukasmäärä oli huomattavasti pienempi ja se oli Israelia heikompi. Toisaalta alue oli vuoristoisena ylänkönä paremmin suojassa valloittajilta kuin Israel, ja niinpä Juuda jäi pitempään nauttimaan itsenäisyydestä tai jonkinasteisesta autonomiasta. Juutalaisten katsotaan olevan alun perin lähtöisin Juudeasta, ja siitä on peräisin myös kansan nimi.

Juudan kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Juudan kuningaskunta

Raamatun kertomuksen mukaan Juudan kuningaskunta syntyi, kun yhtenäisen Israelin kuningas Salomon kuoleman jälkeen Jerobeam sai pohjois- ja keskiosat valtakuntaa alaisuuteensa ja Salomon poika Rehobeam jäi hallitsemaan vain eteläistä osaa eli Juudaa, jonka pääkaupunki oli Jerusalem.[1] Traditionaalisen kronologian mukaan ajoitettu arkeologinen todistusaineisto ei kuitenkaan kerro yhteisestä israelilaisesta valtakunnasta ennen Jerobeamin aikaa.

Juudan kuningaskunta tuhoutui, kun Nebukadnessar valloitti Jerusalemin vuonna 597 eaa. ja pakkosiirsi suuren osan sen asukkaista Babyloniaan. Myöhemmin Persian kuningas Kyyros II Suuri kuitenkin salli heidän palata Juudaan. Persialaisvallan aikana Juuda sai tietynasteisen autonomian.

Roomalaisvallan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös makkabealaisen suvun ja sitä seuranneen Herodesten suvun valtakuntaa kutsuttiin usein Juudeaksi, vaikka useimmiten olikin alueellisesti laajempi.

Herodes Suuren aikana Juudeaksi kutsuttu maakunta ulottui Välimereltä Kuolleeseenmereen ja Palestiinan eteläiseltä rajalta noin 20 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen. Nykyään sen mukaisesta Juudean alueesta kuuluu osia juutalaisten asuttamaan Israeliin, Länsirantaan ja pieni osa myös Jordaniaan.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juudea.