Petah Tikva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petah Tikva
פֶּתַח תִּקְוָה
vaakuna
vaakuna

Petah Tikva

Koordinaatit: 32°05′N, 34°53′E

Valtio Israel
Hallintoalue Keski-Israel
Alue
Perustettu 1878
Väkiluku (2017) 240 357









Petah Tikva (hepr. פֶּתַח תִּקְוָה, suom. toivon portti) on kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Kaupunki on perustettu vuonna 1878 ja se oli Israelin ensimmäinen juutalainen moshava. Sittemmin Tel Avivin liepeillä sijaitseva kaupunki on kasvanut nopeasti. Vuoden 2017 lopussa kaupungin asukasluku oli 240 357.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petah Tikvaa 1900-luvun alkupuoliskolla.

Petah Tikva perustettiin vuonna 1878.[1] Sen ensimmäiset asukkaat olivat Jerusalemista saapuneita juutalaisia siirtolaisia. Nimensä Petah Tikva eli toivon portti se sai Hoosean kirjan kohdan 2:17 mukaan. Petah Tikvan siirtolaiset olivat aluksi yrittäneet ostaa maata läheltä Jerikoa, mutta kun tähän ei saatu lupaa osmaniviranomaisilta päädyttiin ostamaan Petah Tikvan alue. Sen vieressä oli Mulabbis-niminen arabikylä. Petah Tikvasta tuli ensimmäinen juutalainen moshava, mutta yhteisö ei aluksi ottanut menestyäkseen. Aluetta vaivasi malaria, minkä lisäksi varhaiset sadot epäonnistuivat. Vuonna 1882 Petah Tikvan asukasluku oli vain 66. Lopulta siirtolaiset muuttivat etelään lähelle Yehudin arabikylää. Uusia siirtolaisia saapui Petah Tikvaan vuonna 1883. He törmäsivät samoihin ongelmiin kuin edeltäjänsä, mutta nyt he saivat taloudellista tukea Edmond de Rothschildilta. Malarian riivaamia soita kuivatettiin ja soiden tilalle perustettiin sitrushedelmäviljelmiä. Siirtokunta oli Rothschildin hallinnassa aina vuoteen 1900 saakka, jolloin hän luovutti sen Jewish Colonization Association -järjestölle. Vuonna 1900 Petah Tikvan asukasluku oli 818.[2]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Petah Tikva jäi turkkilaisten ja alueelle edenneiden brittien armeijoiden eturintamien väliin. Lopulta britit valtasivat sen vuonna 1917. Sodan jälkeen paikalle alkoi saapua suurempia määriä juutalaisia siirtolaisia. Arabit yrittivät hyökätä Petah Tikvaa vastaan vuonna 1921, mutta paikalliset joukot torjuivat hyökkäyksen brittijoukkojen tuella. Vuoteen 1938 mennessä Petah Tikvan asukasluku oli jo noin 20 000 ja siitä tehtiin hallinnollisesti kaupunki vuonna 1939. 1930-luvulla Petah Tikva tunnettiin myös juutalaisten maanalaisten aseellisten joukkojen toiminnan keskuksena. Kaupungin kasvu nopeutui entisestään vuoden 1948 jälkeen. Kasvuun on vaikuttanut etenkin läheinen Tel Aviv, jonka reuna-alueella Petah Tikva sijaitsee.[2]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusia asuinrakennuksia ja työmaita vuonna 2008.

Petah Tikva on yksi Israelin suurimmista teollisuuden keskuksista. Kaupungissa on kolme suurta teollisuuspuistoa, jotka tarjoavat työpaikkoja noin 60 000:lle henkilölle.[1] Teollisuusalueilla toimii tai on toiminut lukuisia Israelin suuria yrityksiä, kuten Osem, ESI, Intel ja IBM. Kaupungissa on muun muassa metalli-, rengas- ja elintarviketeollisuutta. Kaupungin ympäristössä perinteisesti tärkeällä maataloudella ja etenkin sitrushedelmien viljelyllä on edelleen merkitystä, mutta maanviljely on kadonnut itse kaupungin alueelta. Alueen maa on hedelmällistä ja kaupungin leviämistä maatalousalueelle sen ympärillä onkin pyritty estämään.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petah Tikvan asukasluku vuoden 2017 lopussa oli 240 357.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Petach Tikva petah-tikva.muni.il. Arkistoitu 15.7.2018. Viitattu 15.7.2018. (englanniksi)
  2. a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 16 Pes-Qu, s. 14-15. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
  3. List of localities, in Alphabetical order (pdf) (Petah Tiqwa) Central Bureau of Statistics. Viitattu 5.6.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Petah Tikva.