Hiili

Wikipedia
Ohjattu sivulta Hiili-13
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee hiiltä alkuaineena. Kivihiili, puuhiili eli sysi ja piirustushiili, koostuvat pääosin hiili-alkuaineesta, ja hiili-sana voi tarkoittaa myös niitä.
BooriHiiliTyppi


C

Si  
 
 
C-TableImage.png
Yleistä
Nimi Hiili
Tunnus C
Järjestysluku 6
Luokka epämetalli
Lohko p
Ryhmä 14
Jakso 2
Tiheys 2,267 (grafiitti)
3,513 (timantti)×103 kg/m3
Kovuus 0,5 (grafiitti)
10,0 (timantti) (Mohsin asteikko)
Väri musta (grafiitti)
väritön (timantti)
Löytövuosi, löytäjä esihistoria, George Preston
Atomiominaisuudet
Atomipaino 12,0107 amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 70 (67) pm
Kovalenttisäde 77 pm
Van der Waalsin säde 91 pm
Orbitaalirakenne [He] 2s2 2p2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 4
Hapetusluvut IV, II, -IV
Kiderakenne heksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste 3773,15 K (3500,0 °C)
Kiehumispiste 5100,15 K (4827,0 °C)
Moolitilavuus 4,58×10−6 m3/mol
Höyrystymislämpö 355,8 kJ/mol
Höyrynpaine 1 Pa 2710 K:ssa
Äänen nopeus 18 350 m/s 293,15 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus 2,55 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,709 (grafiitti) kJ/kg K
Sähkönjohtavuus 0,061 × 106 S/m
Lämmönjohtavuus 1,59 W/(m×K)
CAS-numero 7440-44-0
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Hiili on yleinen epämetalli, neliarvoinen alkuaine, jolla on myös useita allotrooppisia muotoja. Sen kemiallinen merkki on C (lat. carbonium) ja järjestysluku 6. Sanaa hiili käytetään puheessa myös, kun tarkoitetaan kivi- tai puuhiiltä. Hiili esiintyy yhdisteissään neliarvoisena paitsi hiilimonoksidissa (CO), jossa sen hapetusluku on +II. Hiilen muodostamat sidokset ovat kovalenttisia, koska hiilen elektronegatiivisuus on 2,5. Hiiliketjuissa hiilten välinen kulma on 109 astetta, minkä vuoksi hiiliketju on polvekkeinen. Hiilen CAS-numero on 7440-44-0.[1] Hiilen IUPACin standardin mukainen atomimassa on [12.0096; 12.0116] amu[2].

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiiltä esiintyy kaikkialla, missä on elämää ja orgaanisia yhdisteitä.[3] Hiilen kiertokulku on eräs elämälle keskeinen luonnon kiertokulku. Hiili­atomeilla on myös kemiallisesti mielenkiintoinen kyky sitoutua toisiinsa muodostaen pitkiä ketjuja ja renkaita (katenaatio), ja ne voivat sitoutua laajoin eri muodoin myös muihin alkuaineisiin muodostaen lähes 10 miljoonaa tunnettua yhdistettä.

Hiilen ja vedyn yhdisteitä ovat hiilivedyt, joista tärkeät fossiiliset polttoaineet maaöljy ja maakaasu pääasiassa koostuvat. Kun hiili palaessaan yhdistyy happeen, muodostuu hiilidioksidia, jota kasvit käyttävät hiilen lähteenä. Hiilen palaessa riittämättömässä hapessa muodostuu hiilimonoksidia eli häkää.

Monet tärkeät orgaaniset yhdisteet koostuvat hiilestä, vedystä ja hapesta. Sellaisia ovat esimerkiksi hiilihydraatit ja rasvahapot, jotka ovat oleellisia elämälle, sekä monet esterit, jotka antavat aromit monille hedelmille. Elävissä olennoissa esiintyy lukemattomia muitakin erilaisia hiilen yhdisteitä, joista monet sisältävät vielä muitakin alkuaineita, esimerkiksi typpeä tai fosforia. Hiili siis muodostaa Maan elämän perustan.

Hiiltä esiintyy maapallolla myös kallioperässä etenkin karbonaatteina kuten kalsiumkarbonaattina eli kalkkikivenä (CaCO3). Vapaana alkuaineena hiiltä esiintyy luonnossa ruskohiilenä, kivihiilenä, antrasiittina ja grafiittina, jonkin verran myös timantteina. Koksi on pyrolysoitua kivihiiltä. Puuta pyrolysoimalla (esim. tervanpolton yhteydessä) saadaan puuhiiltä eli sysiä, jota on vuosisatojen ajan käytetty sepäntyössä ja raudan valmistuksessa masuunissa, ja nykypäivänä grillihiilenä.

Hiiltä ei syntynyt alkuräjähdyksessä, koska sen synty tarvitsee kolmen alfahiukkasen (heliumytimen) törmäyksen, mikä on äärimmäisen epätodennäköistä ja universumi laajeni ja jäähtyi nopeasti. Sitä kuitenkin syntyy tähtien sisuksissa kolmi-alfa-prosessilla.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ionisoitumisenergiat
1. ionisoitumisenergia 1086,5 kJ/mol
2. ionisoitumisenergia 2352,6 kJ/mol
3. ionisoitumisenergia 4620,5 kJ/mol
4. ionisoitumisenergia 6222,7 kJ/mol
5. ionisoitumisenergia 37831 kJ/mol
6. ionisoitumisenergia 47277 kJ/mol

Eri muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaana alkuaineena hiili voi esiintyä erilaisissa allotrooppisissa muodoissa. Sen eri muotoihin sisältyy yksi pehmeimmistä aineista (grafiitti) ja yksi kovimmista aineista (timantti). Timantin kiderakenne on kuutiollinen timanttirakenne, ja se on kovin luonnossa esiintyvä rakenne. Grafiitilla on levymäinen rakenne kuin päällekkäin asetetuilla kirjan lehdillä, mikä saa aikaan grafiitin pehmeyden. Niin sanottu amorfinen hiili, jota kivihiili ja puuhiili pääasiassa ovat, muodostuu oikeastaan hyvin pienistä grafiittikiteistä. Fullereenit ovat nanoluokan molekyylejä, yksinkertaisessa muodossaan 60 hiiliatomia muodostaa grafiittimaisen kerroksen taipuneena 3-ulotteiseksi jalkapallomaiseksi rakenteeksi.[3] Lamppunoki koostuu pienistä grafiittimaisista osista. 'Lasimainen hiili' on isotrooppinen ja vahva kuin lasi. Toisin kuin normaalissa grafiitissa, kerrokset ovat rypistyneet kuin rypistynyt paperi. Hiilikuidut ovat samanlaisia kuin lasimainen hiili. Erikoiskäsittelyllä on mahdollista järjestää hiilitasot kuidun suuntaan, jolloin tuloksena on terästä kestävämpi rakenne.

Isotoopit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiilellä on kaksi pysyvää isotooppia, hiili-12 (C-12) (98,89%) ja hiili-13 (C-13) (1,11%). Lisäksi on olemassa epävakaa hiili-14 (C-14) isotooppi, joka on radioaktiivinen ja sitä esiintyy luonnossa vain hyvin pieniä määriä, koska sitä syntyy kosmisella säteilyllä typpiatomeista. C-14:n puoliintumisaika on 5730 vuotta.[4]

Isotooppi NA p.aika DM DE MeV DP
12C 98,9% C on vakaa 6 neutronilla
13C 1,1% C on vakaa 7 neutronilla
14C synt. radioisotooppi 5730 vuotta β- 0,156 14N

Hiili-13-/hiili-12-isotooppisuhdetta voidaan käyttää hiilen lähteen tunnistamisessa. Eliöt eivät käytä hyväkseen molempia isotooppeja tasapuolisesti, vaan suosivat voimakkaasti hiilen kevyempää isotooppia C-12.lähde? Tämä rikastuminen kevyemmän C-12:n suhteen on mitattavissa niin nykyisestä elävästä luonnosta kuin muinaisten sedimenttien joukkoon kerrostuneesta eloperäisestä materiaalista ja on voitu päätellä, että elämä ilmaantui maapallolle hyvin varhain hydrologisen kierron käynnistyttyä.

Erikoistapauksessa, koska eroja myös kasvien ja eläinten välillä, tätä rikastumista voidaan käyttää myös yhdisteen kasvi- vastaan eläinalkuperän tunnistamiseen, johon sanotaan eräiden dopingvalvontatestien perustuvan (eräiden synteettisten hormonien hiilen lähde oli kasviperäinen ja erottui siten ihmisen normaalista luonnollisesta hormonista).lähde?

Vaarallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut hiiliyhdisteet ovat hengenvaarallisia. Hiilimonoksidi (CO) eli häkä on jo pieninä annoksina tappava, ja henkiin jääneet kärsivät muistinmenetyksistä ja heikkoudesta. Syanidit (CN-) ovat äärimmäisen myrkyllisiä lähes kaikille hemoglobiinia hapenkuljetukseen käyttäville organismeille, varsinkin tasalämpöisille selkärankaisille, kuten nisäkkäille. National Geographicin mukaan puhtaat fullereenit ovat hyvin myrkyllisiä.lähde tarkemmin? Eteeni, etyyni ja metaani ovat vaarallisen herkkiä räjähtämään ja syttymään, kun ne sekoittuvat ilman kanssa.

Sovellutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hiilikimpale

Hiili on elintärkeä alkuaine eläville olennoille, ilman sitä elämää ei olisi sellaisena kuin sen tunnemme. Taloudellisesti tärkein hiilen käyttö on hiili­pitoisten polttoaineiden, varsinkin fossiilisten poltto­aineiden kuten kivi­hiilen, maaöljyn ja maakaasun käyttö energian tuotantoon. Samoista raaka-aineista valmistetaan jalostamalla myös synteettisiä materiaaleja kuten muoveja.

Vapaana alkuaineena olevaa hiiltä eri muodoissaan käytetään:

Hiilen yhdisteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hiilen kansainvälinen kemikaalikortti kappa.ttl.fi. Viitattu 5.1.2008.
  2. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 15.6.2011. (englanniksi)
  3. a b c Marko Hamilo: Hiili yhä teollisen sivilisaation elinehto Helsingin Sanomat 26.6.2007. Viitattu 14.7.2010.
  4. MAOL-taulukot, s. 99. Otava, 2003. ISBN 951-1-16053-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hiili.