Nanoputki
Wikipedia
Nanoputki voidaan määritellä siten, että se on putki, jonka ulko-, sisähalkaisija tai seinämän paksuus on maksimissaan muutama sata nanometriä. Nanoputken pituus voi valmistustavasta riippuen vaihdella muutamasta mikrometristä jopa useisiin metreihin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Valmistusmenetelmät
- kaasufaasista
- liuoksesta kasvattamalla
- ansitrooppinen kiteen kasvatus
- templaattikasvatus
- sähköisillä menetelmillä
- mekaanisella työstöllä
[muokkaa] Nanoputkimateriaalit
- Hiili
- Epäorgaaniset oksidit
- Epäorgaaniset sulfidit
- Orgaaniset yhdisteet
[muokkaa] Hiilinanoputki
Hiilinanoputki on hiiliatomeista muodostunut molekyyli, jonka pituus voi olla jopa millimetrin suuruusluokkaa. Nanoputki on kuin venytetty fullereeni. Hiilinanoputket johtavat sähköä ja niistä voidaan rakentaa myös mekaanisia nanokoneita. Nanoputket tai -renkaat saadaan pyörimään niihin suunnatun laserin avulla ja soveltuvat siksi niin kutsuttuihin nanorobotteihin. Sisäkkäiset nanoputket pyörivät ilman sanottavaa kitkaa. Niitä voidaan mahdollisesti myös käyttää vedyn varastoimiseksi ympäristöystävällisissä vetyakuissa. Myös tietotekniikassa on löydetty käyttötarkoitus. Nanoputket soveltuvat hyvin valon johtamiseen optisissa prosessoreissa.
Hiilinanoputken keksi vuonna 1991 japanilaisprofessori Sumio Iijima, keksinnöstään professorin odotetaan saavan aikanaan Nobelin palkinnon.
Eläinkokeissa hiilinanoputkien on todettu vaikuttavan asbestikuitujen tapaan keuhkoihin mikäli ne joutuvat sinne hengitysilman mukana. Kuluttajille ongelmia ei juurikaan ole odotettavissa mutta runsaasti hiilinanoputkia käsittelevien tulisi suojautua.[1]
