Aimé Jacquet
| ||
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | Aimé Jacquet | |
| Syntymäaika | 27. marraskuuta 1941 | |
| Syntymäpaikka | Sail-sous-Couzan, Loire, Ranska | |
| Seurat | ||
| Vuodet | Seura | O (M) |
| 1960–1973 1973–1975 |
 AS St.Étienne Olympique Lyon
|
176 (25) 26 (2) |
| Maajoukkue | ||
| 1968 | Ranskan maajoukkue
|
2 (0) |
| Valmennusura | ||
| 1976–1980 1980–1989 1989–1990 1990–1991 1993–1998 |
Olympique Lyon Girondins de Bordeaux Montpellier HSC AS Nancy Ranskan maajoukkue
| |
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | ||
Aimé Jacquet (s. 27. marraskuuta 1941) on ranskalainen jalkapallovalmentaja ja entinen pelaaja. Jacquet valmensi Ranskan jalkapallomaajoukkueen maailmanmestaruuteen vuoden 1998 kotikisoissa.
Pelaajaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jacquet aloitti jalkapalloilun nuorena paikallisessa US Couzanin amatöörijoukkueessa työskennellen samalla tehtaassa. 1959 Jacquet siirtyi AS Saint-Étiennen joukkueeseen ja aloitti ammattilaisena Les Vertsissä 1961. Jacquet edusti ASSEa joukkueen kulta-aikana ja juhli mestaruutta peräti viisi kertaa. Ranskan maajoukkueessa Jacquet pelasi maajoukkueen kriisivuosina vain kaksi maaottelua. 1973 Jacquet siirtyi ASSEn paikallisvastustajan Olympique Lyonnais'n paitaan ja päätti uransa Lyonissa 1976.
Ansiot pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan liigamestaruudet: 1964, 1967, 1968, 1969, 1970
- Ranskan cup-mestaruudet (Coupe de France): 1962, 1968, 1970
- Kaksi maaottelua vuonna 1968
Valmennusura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jacquet aloitti valmennusuransa Lyonissa 1976, mutta todellisen läpimurtonsa hän teki 1980-luvulla toimiessaan koko vuosikymmenen ajan FC Girondins de Bordeaux'n päävalmentajana. Jacquet'n johdolla Bordeaux voitti kolmen liigamestaruuden lisäksi kahdesti Coupe de Francen ja esiintyi Euroopan cupin ja Cup-voittajien cupin välierissä. Yhdeksän valmennusvuotta Bordeaux'ssa saivat päätöksen kauden 1988–89 päätteeksi, kun Jacquet riitautui seuran puheenjohtajan Claude Bezin kanssa. Bordeaux'sta lähtönsä jälkeen hän kehitti itseään valmentajana Montpellier’ssa ja Nancyssa.
Jacquet astui 1991 Ranskan jalkapalloliiton palvelukseen ja siirtyi työskentelemään FFF:n harjoittelukeskukseen (Direction Technique Nationale). Seuraavana vuonna hänestä tuli maajoukkueessa Gérard Houllierin apulaisvalmentaja. Houllier ei onnistunut johdattamaan Ranskaa MM-kisoihin 1994, ja päävalmentaja vaihdettiin. Jacquet nousi Houllierin seuraajaksi hakemaan jatkoa 1980-luvun menestykselleen.
Jacquet varmisti asemansa maajoukkueen päävalmentajana, kun Ranska pelasi 1994 muutaman erinomaisen harjoitusottelun, muun muassa Italiaa vastaan. Jacquet nosti maajoukkueen kapteeniksi Manchester Unitedin tähtipelaaja Eric Cantonan, jonka varaan hän myös Ranskan pelin perusti.
Cantona hölmöili kuitenkin itsensä ulos kansainvälisistä ympyröistä potkaistuaan Crystal Palacen fania 1995 ja Jacquet joutui etsimään uusia variaatioita maajoukkueeseen. Uudeksi moottoriksi tuli vasta 23-vuotias Zinedine Zidane. Vanhat konkarit kuten Cantona, Jean-Pierre Papin ja David Ginola saivat väistyä nuorempiensa tieltä. Jacquet sai nuorennusleikkauksesta kritiikkiä monilta faneilta, mutta pani heille jauhot suuhun johtaen Ranskan EM-kisoihin 1996. Lopputurnauksessa nuori Ranskan joukkue selvisi aina välieriin saakka, joissa se hävisi Tšekille vasta rangaistuspotkukilpailussa. Loistava menestys takasi Jacquet'lle jatkosopimuksen maajoukkuevalmentajana.
EM-kisojen 1996 jälkeen Jacquet hioi maajoukkueettaan harjoitusotteluissa ja hyvin puolustusvoittoinen taktiikka aiheutti valtaisaa kritiikkiä päävalmentajaa kohtaan. Jacquet'n taktiikkaa haukuttiin "muinaiseksi", jolla ei olisi toiveita menestyä omissa MM-kisoissa 1998. Kritiikki paisui entisestään keväällä 1998, kun Jacquet nimesi MM-kisoihin 28 miestä odotetun 22 sijaan. L'Équipe-lehti vaati "Resign!"-otsikoin potkuja Jacquet'lle menestyksen turvaamiseksi. Kun itse lopputurnaus saatiin käyntiin ja Ranska jyräsi alkulohkossaan kaikki vastustajansa, monella muuttui ääni kellossa. Ranska nousi kotikisojensa vahvaksi ennakkosuosikiksi. Loppuotteluun mennessä kaikki kritiikki Jacquet'ta kohtaan oli unohtunut, ja Brasilian kaaduttua 3–0 Jacquet oli joukkueineen koko Ranskan suosiossa. Samana iltana 56-vuotias Jacquet ilmoitti jättävänsä tehtävänsä maajoukkueen päävalmentajana.[1]
MM-kilpailujen jälkeen Jacquet on työskennellyt FFF:n palveluksessa Clairefontainen valmennuskeskuksessa sekä maajoukkueen teknisenä johtajana. Hän vetäytyi tehtävistään MM-kilpailujen 2006 jälkeen.[2]
Ansiot valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan liigamestaruudet: 1984, 1985, 1987
- Ranskan cup-mestaruudet (Coupe de France): 1986, 1987
- Trophée des Champions: 1987
- Kirin Cup: 1994
- Välieräpaikka EM-kisoissa 1996
- Hassan II Turnaus: 1998
- Maailmanmestaruus: 1998
Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ranskan Kunnialegioonan ritari 1998 (Chevalier de la Légion d'honneur)
- Ranskan Kunnialegioonan upseeri 2007 (Officier de la Légion d'honneur)
- Vuoden valmentaja Ranskassa 1981, 1984 ja 1998
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jacquet to become France technical director worldcup.soccernet.com
- ↑ Aimé Jacquet fff.fr
| Edeltäjä: Raymond Goethals |
FC Girondins de Bordeaux'n päävalmentaja 1980–2/1989 |
Seuraaja: Didier Couécou |
| Edeltäjä: René Hauss&Jean Vincent Michel Le Milinaire Jean Tigana |
France Footballin vuoden valmentaja 1981 1984 1998 |
Seuraaja: Michel Hidalgo Jean-Claude Suaudeau Élie Baup |
| Edeltäjä: Gérard Houllier |
Ranskan jalkapalloliiton tekninen johtaja 1998–2006 |
Seuraaja: Gérard Houllier |
1930 
Alberto Suppici | 1934 .svg){kind=small}
Vittorio Pozzo | 1938 Vittorio Pozzo | 1950 Juan López | 1954 
Sepp Herberger | 1958 
Vicente Feola | 1962 Aymoré Moreira | 1966 
Alf Ramsey | 1970 Mário Zagallo | 1974 Helmut Schön | 1978 
César Luis Menotti | 1982 
Enzo Bearzot | 1986 Carlos Bilardo | 1990 Franz Beckenbauer | 1994 Carlos Alberto Parreira | 1998 Aimé Jacquet | 2002 Luiz Felipe Scolari | 2006 Marcello Lippi | 2010 
Vicente del Bosque | 2014 Joachim Löw | 2018 Didier Deschamps
Batteux (1955-62) • Guérin (1962–66) • Arribas ja Snella (1966) • Fontaine (1967) • Dugauguez (1967-68)
Boulogne (1969–73) • Kovács (1973–75) • Hidalgo (1976–84) • Michel (1984-88)
Platini (1988–92) • Houllier (1992–93) • Jacquet (1993–98) • Lemerre (1998–2002) • Santini (2002–04)
Domenech (2004–2010) • Blanc (2010–2012) • Deschamps (2012–)
| ||||||||||||||||||
