Wikiprojekti:Satakunnan taide ja taiteilijat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Satakunnan taide ja taiteilijat Wikipediaan on projekti, jonka puitteissa täydennetään olemassaolevia ja kirjoitetaan uusia Wikipedia-artikkeleja Satakunnan alueen taiteilijoista, taiteen kentästä ja sen historiasta. Lisäksi täydennetään maakunnan alueen paikkakuntakohtaisia listauksia julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä.

Projektin tavoitteena on lisätä verkossa olevan tiedon määrää paikallisesta taiteesta ja taidehistoriasta. Samalla luodaan tarpeellisilta osin uusia Wikidata-kohteita esimerkiksi Satakunnan taidemuseoiden kokoelmissa olevista taideteoksista. Voit osallistua projektiin kotoa käsin tai tulla mukaan muokkaustapahtumiin, joista ilmoitetaan tällä projektisivulla.

Ensimmäinen Wikipedian muokkaustapahtuma järjestettiin Porin taidemuseossa Museoviikolla 18.5.2016. Tapahtumien sisältö sovelletaan vastaamaan osallistujien tarpeita. Tarvittaessa tilaisuus aloitetaan perehtymällä Wikipedia-tietosanakirjan muokkaamisen perusteisiin ja tutustumalla saatavilla oleviin lähdeaineistoihin. Tilaisuuksissa saa myös harjoitella minkä tahansa artikkelin muokkaamista ohjattuna toimintana. Artikkeleita voidaan kirjoittaa myös pareittain tai kokeneemman ohjauksessa, aiempaa Wikipedian toimintojen osaamista ei tarvita!

Katso myös Wikiprojekti Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit Wikipediaan sekä Porin taidemuseon, Lönnströmin taidemuseon ja Lapuan kaupungin museoiden yhteisen kokoelmien verkkojulkaisuhankkeen Wikidata-projektisivu).

Satakunnan alueen Wikipediaan listatut julkiset taideteokset ja muistomerkit kartalla näet tästä: Satakunnan kuntien julkinen taide ja muistomerkit kartalla. Kuntakohtaiset luettelot julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä Satakunnassa näet tästä (kohdasta Satakunta): Malline:Suomen julkiset taideteokset ja muistomerkit (suorat linkit myös alempana).

Lisäksi Wiki Loves Monuments -projektin puitteissa on listattu valokuvattavia kulttuuriperintökohteita Satakunnassa: Wikiprojekti:Wiki Loves Monuments/Satakunta

Seuraavat muokkaustapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavan muokkaustapahtuman ajankohtaa ei ole sovittu. Voit ehdottaa muokkaustapahtumaa esimerkiksi tämän projektisivun keskustelu-välilehdellä.

Ohjeita osallistujille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näin pääset alkuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zachen linkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjeita muokkaustapahtumaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarralaput Sata naista Wikipediaan tapahtumassa Kaisa-kirjastossa Helsingissä 8.3.2016.
  • Voit kirjoittaa etukäteen artikkelin aihion eli lyhyen tekstin (esim. 50-150 sanaa), joka työpajassa siirretään Wikipediaan ja työstetään tarvittavilta osin. Vaihtoehtoisesti tapahtuman aikana aloitetaan artikkelien muokkaukset.
  • Osallistujien toivotaan tuovan omat kannettavat tietokoneet mukanaan.
  • Päällekkäisyyksien välttämiseksi tilassa on post-it -tarralaput, joissa on luotavan artikkelin nimi. Artikkelien muokkausta voi jatkaa tapahtuman jälkeenkin.
  • Jos haluat luoda taiteilijasta kertovaan artikkeliin tietoruudun, sen voi tehdä mallineen avulla: Taiteilijoista on olemassa Wikidatassa kohteet eli tietueet joissa on listattu mm. taiteilijoiden synnyin- ja kuolinvuodet yms. tietoja vaihtelevilla laajuuksilla. Wikidata-kohteisiin on myös mahdollista lisätä tietoa. Kohteista voi luoda tietoruudun Wikipedia-artikkelin yhteyteen (vrt. esimerkiksi artikkeli Wäinö Aaltonen ja hänestä kertova Wikidata-kohde)

Artikkelien aiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdotetut artikkelit, joista ei ole artikkelia Wikipediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taiteilijat ja taitelijaryhmät:

Organisaatiot:

Ulkoveistokset:

Muu julkinen taide:

Artikkelit ja listaukset jotka vaativat täydennystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelot Satakunnan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä kunnittain:

Ulkoveistokset:

Taiteilijat:

Yhdistykset ja organisaatiot:

Muut:

Lähdeaineistoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjat ja lehdet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikäli taiteilijasta on olemassa niukalti kirjallisuutta ja hän on edesmennyt, kannattaa lehtileikkeistä etsiä ainkin taiteilijan nekrologia läheltä hänen kuolinpäiväänsä.
  • Toim. Nummelin, Esko: Solu / Cell. Pori: Porin taidemuseon julkaisuja 44, 1999. ISBN 951-9355-62-6. (suomeksi) (englanniksi)
  • Koivuniemi, Jussi: Joen rytmissä. Porin kaupungin historia 1940-2000. Pori: Porin kaupunki, 2004. ISBN 951-5414-16-7. (suomeksi)
  • Toim. Hölsö, Tuula & Lammi, Teija & Nummelin, Esko: Kipinä kengässä. Sparks in your shoe. Poriginal galleria 1984-2004. Pori: Porin taidemuseon tutkimuksia 3, Porin taidemuseon julkaisuja 72, 2004. ISBN 951-9355-90-1. (suomeksi) (englanniksi)
  • Rönkkö, Maija-Liisa: Louvren ja Louisianan perilliset. Suomalainen taidemuseo. Helsinki: Dimensio 2, Valtion taidemuseon tieteellinen sarja, Finnish National Gallery Research Series, 1999. ISBN 951-53-1971-4. (suomeksi)
  • Porin taidemuseo: Olavi Jalkanen. Muistonäyttely Porin taidemuseossa 9.3.-8.4.1984. Pori: Porin taidemuseo, 1984. ISBN 951-9355-03-0. (suomeksi)
  • Kava, Ritva: Rakkaudesta taiteeseen. Porin Saskiat ry 50 vuotta 1959-2009. Pori: Porin Saskiat ry, 2009. ISBN 978-952-92-5293-0. (suomeksi)
  • Taipale, Matti: Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistys 1907-1982. Pori: Porin Taide- ja Taideteollisuusyhdistys, 1982. (suomeksi)
  • Ala-Outinen, Pertti: Porin taiteilijaseura 60 vuotta. Pori: Porin Taiteilijaseura, 2008. (suomeksi) (englanniksi)
  • Kava, Ritva: Emil Cedercreutz - Satakunnan eurooppalainen. Kuvanveistäjä kotiseutu- ja museomiehenä. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, Historiallisia tutkimuksia 180, 1993. (suomeksi)

Verkkosivut ja -julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidekokoelmat Wikidatassa ja Wikimedia Commonsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkouutisointia 18.5.2016 muokkaustapahtumasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmat muokkaustapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18.5.2016 muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen Wikipedian muokkaustapahtuma järjestettiin Porin taidemuseossa Museoviikolla, keskiviikkona 18.5. klo 15-19.45. Tilaisuudessa perehdyttiin Wikipedia-tietosanakirjan muokkaamisen perusteisiin ja muokkaamiseen ja tutustuttiin saatavilla oleviin lähdeaineistoihin. Muokkauksen aiheina olivat artikkelit Porin taide-elämän historiasta ja kaupungin julkisista veistoksista. Tilaisuudessa sai myös harjoitella minkä tahansa artikkelin muokkaamista ohjattuna toimintana.

Uudet artikkelit:

Täydennetyt artikkelit:

5.10.2016 muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toinen muokkaustapahtuma pidettiin 5.10. kello 16-19. Tapahtumassa kirjoitettiin artikkeleita porilaisista taideyhdistyksistä.

Uudet artikkelit:

17.5.2017 muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiviikkoiltana klo 17-19.30 pidetyssä illassa syvennyttiin guerrilla-taiteeseen eli luvattomasti julkisiin tiloihin toteutettuun taiteeseen. Kirjoitimme artikkelin mm. hiljattain Kokemäenjoen rantaan ilmestyneestä, simpukoiden joukkokuolemaa kommentoivasta Sori siitä 5. - 6.7.2014 -teoksesta. Tilaisuuteen osallistui yllätysvieras, joka kertoi teoksesta ja aiheesta guerrilla-taide.

Uudet artikkelit:

20.5.2017 ulkoveistosten kuvaussafari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauantaina 20.5.2017 pidettiin ulkoveistosten kuvaussafari klo 11-17. Tapahtuma alkoi kokoontumisella Porin taidemuseon luentosalissa, jolloin kerrotiin kuvausohjeet ja kuvien lataaminen ja merkitseminen Wikipediaan/Commonsiin sekä tehtiin työnjako kuvauskohteittain. Ruokatauon jälkeen aloitettiin kuvaukset Porin alueella. Lopuksi kokoonnuimme takaisin taidemuseolle. Kuvausvälineeksi käy älypuhelin tai digikamera. Tapahtuman kummisetänä ja oppaana Wiki-kuvaamisen maailmaan toimi Wikimedia Suomen hallituksen puheenjohtaja Heikki Kastemaa. Linkki Heikki Kastemaan ohjeisiin kuvien viemiseksi Wikipediaan: taideteosten kuvaaminen, kirjaaminen ja lataaminen

2.9.2017 taiteilijavierailu ja 7.9. muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyn ensimmäinen työpaja oli kaksioisainen: ensin vierailimme kuvanveistäjä Pertti Mäkisen luona Laviassa lauantaina 2.9.2017 klo 12-16. Mäkinen tunnetaan mm. Porin Kauppatorilla sijaitsevasta Toriparlamentti-veistoksesta sekä yhden euron kolikosta, jonka kansallisen puolen joutsenaiheen hän on suunnitellut. Vierailulla saimme kuvata Mäkisen suunnittelemat juhlarahat. Työpajan toinen osa pidettiin taidemuseon luentosalissa torstaina 7.9. klo 17-19, jolloin muokkasimme Pertti Mäkisen tuotantoon liittyviä Wikipedia-artikkeleja ja linkitimmeWikimedia Commonsiin vietyjä juhlarahakuvia Wikipedia-artikkeleihin. Uudet artikkelit:

Muokatut artikkelit:

20.9.2017 taiteilijavierailu ja muokkaustapahtuma

Syksyn toisen Wikipedia-pajan taiteilijavieraana oli raumalainen kuvanveistäjä Kerttu Horila, joka kertoi mm. Muistin ajankohtaisuus -näyttelyssä esillä olleesta Yllin kyllin -teoksesta ja Eetunaukiolla kesäisin päivää paistattelevasta Maire-veistoksesta. Työpaja pidettiin keskiviikkona 20.9.2017 klo 17.30-19.30. Tilaisuus alkoi suuressa näyttelytila Hallissa ja jatkui taidemuseon luentosalissa. Tavoitteena oli muokata Wikipedia-artikkeleja mm. aiheista Kerttu Horila, Maire (veistos), Yllin Kyllin, Keramiikkareliefi (Sampola, Pori), mutta taiteilijaesittelystä kehkeytyi niin laaja, ettei muokkaukselle jäänyt aikaa.

5.12.2017 muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyn kolmannen Wikipedia-pajan aiheena oli 30-vuotisjuhlaansa viettävä porilainen taiteilijaseura NYTE ja sen varhainen toiminta. Työpaja pidettiin tiistaina 5.12.2017 klo 10-15.30. Tapahtuma oli avoin yleisölle, ja siitä oli korvaavuus Porin yliopistokeskuksen kulttuuriperinnön opiskelijoille 3 op kulttuuriperinnön tutkimuksen kohtaan A5. Näin Rauman taidemuseon intendentti Janne Koski on kuvaillut Nyteä 1990-luvun alkupuolella: "NYTEn toiminta on laajentunut myös muiden näyttelyiden järjestämiseen. Tätä tarkoitusta varten ryhmä vuokrasi vuonna 1989 huoneen ja keittiön kokoisen tilan Porin keskustasta vanhasta puisesta asuinrakennuksesta, jossa galleria 1H+K on sen jälkeen toiminut. Sittemmin nyteläisten toiminta on ulottunut kauas omien seinien ulkopuolelle. Ryhmä on esittäytynyt useissa näyttelyissä, paitsi yksittäisten taiteilijoiden teoksilla, myös yhteistyönä syntynein installaatioin ja performanssein. Latviaan, Unkariin ja Kuubaan tehdyt matkat ovat laajentaneet NYTEn tilan kokoisesta yksiöstä kansainvälisiin ulottuvuuksiin."[1]

Uudet artikkelit:

Muokatut artikkelit:

  • Taiteilijaseura NYTE
  1. Koski, Janne: NYTE ry lehtileikkeitä www.archive.poriartmuseum.fi. Porin taidemuseo. Viitattu 4.12.2017.

25.9.2020 muokkaustapahtuma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtuma pidettiin osana Porin yliopistokeskuksen kulttuuriperinnön oppiaineen kurssia 25.9.2020 klo 12-15. Aineistoina käytettiin lehtileikkeitä ja kirjallisuutta. Tavoitteena oli kirjoittaa artikkeleja Satakunnan kuvataiteen kentän keskeisistä toimijoista. Kurssin sisältöihin osallistui satakuntalaisten taiteen historiaa laajasti tunteva Porin taidekoulun rehtorina, taiteilijana ja kriitikkona toiminut Pertti Ala-Outinen sekä taiteilija Henry Merimaa, jonka taiteellisesta ideasta työpajan järjestäminen sai alkunsa. Kurssilla hyödynnettiin Emil Cedercreutzin museon ja Porin taidemuseon tietoaineistoja. Muokkaustapahtuman aloitti Wikimedia Suomen asiantuntijan pitämän perehdytys Wikipediaan ja artikkelien luomiseen.

Uudet artikkelit:

Laajenetut artikkelit:

Itsenäisesti ahkeroituja artikkeleita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]