TuTo Hockey kaudella 2007–2008

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta TuTo Hockey 2007–2008)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
TuTo Hockey kaudella 2007–2008
Sarja Mestis
Runkosarjassa 1.
Lopullinen sijoitus 1.
Joukkue
Päävalmentaja Ismo Lehkonen
Kapteeni Pasi Järvinen
Kotiareena Kupittaan jäähalli
← Edellinen kausi Seuraava kausi →
2006–2007 2008–2009

Kauden 2007–2008 kulku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennakkoasetelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTo aloitti neljännen kautensa valmentaja Ismo Lehkosen johdolla. Kaudelle 2007-2008 Mestiksen pistejärjestelmään tehtiin muutoksia, ja se yhdenmukaistettiin SM-liigan kanssa. Jatkossa suorasta voitosta saa kolme pistettä, jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa saavutetusta voitosta kaksi pistettä sekä jatkoaika/rangaistuslaukauskilpailun häviöstä yhden pisteen.

TuTo valmistautui alkavaan kauteen tekemällä hyvissä ajoin sekä jatkosopimuksia että uusia sopimuksia, ja 13. huhtikuuta 2007 julkistettujen uusien pelaajasopimuksien myötä joukkueella oli jo 20 sopimuspelaajaa. Vaikka joukkueen ydinrunko säilyi melko ehjänä, vaihtuvuus oli aiempien vuosien tapaan suuri. Muun muassa TuTon maalivahti Juha Kuokkanen vaihtoi naapuriseura TPS:n riveihin, kakkosketjun hyökkääjät Timo Salo ja ex-kapteeni Tapio Laakso siirtyivät KalPan joukkueeseen ja Janne Jokila siirtyi Ruotsiin divaritasolle. Puolustaja Fredrik Vara ja hyökkääjä Juho Lehtisalo siirtyivät Ranskan pääsarjaan, Étoile noire de Strasbourgin joukkueeseen[1].

Uusia tulokkaita olivat mestaruusjoukkue Hokista tullut maalivahti Petri Koivisto, Jokereista tulleet isokokoinen puolustaja Ville Peltosuo ja hyökkääjä Tuomas Muhonen sekä SapKosta tullut NHL-varaus Joni Lindlöf. Paluumuuttajana joukkueeseen saapui vanha TuTo-veteraani Markku Vuorisalo, joka pelasi edelliskauden Norjassa.

26.4.2007 TuTo solmi sopimuksen turkulaislähtöisen keskushyökkääjän Aleksi Sillanpään kanssa, joka pelasi edelliskaudella mestarijoukkue Hokissa, ja teki siellä mestaruuden ratkaisseen maalin. Sillanpäästä odotetaan joukkueen markkinointipäällikkö Ville Heinosen mukaan vahvistusta joukkueen hyökkääviin ketjuihin.

Joukkue aloitti jääharjoittelun 23. heinäkuuta, jolloin jääleirille tuli TuTon ulkopuolisia try out -pelaajia tavoittelemaan sopimusta. Tuloksena oli neljä uutta sopimusta. Uuden linjan mukaisesti TuTo pestasi kaksi isokokoista nuorta puolustajaa, Lauri Sepän HPK:n A-junioreista sekä kovaotteisen Iiro Junnilan, joka pelasi edellisen kauden Pohjois-Amerikassa. Lisäksi TuTo solmi vuoden sopimukset nuorten ruotsalaisveljesten Alex ja Andreas Pietilän kanssa. Alex on maalivahti, ja Andreas kahden suunnan keskushyökkääjä.

Muutokset seuraorganisaatiossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTossa koetut muutokset ovat tuoneet kaudella 2007-2008 esiin ristiriitoja seuran hallituksessa. Seuran pääomistaja Reijo Paksal ilmoitti 7.11.2007 halustaan sementoida TuTo-jääkiekon henki siirtämällä seuran omistuksen säätiöpohjalle[2].

14.11.2007 TuTon hallituksen puheenjohtaja, yli 20 vuotta seuran hallituksessa ollut Esko Heinonen erosi tehtävistään. Vuodesta 2003 puheenjohtajana toiminut Heinonen kertoi eronsa perustuvan "jatkuvaan epäluottamukseen ja erimielisyyteen TuTo Hockey Oy:n pääomistajan Reijo Paksalin kanssa." Heinosen mukaan "hänellä ja Paksalilla on selvät näkemyserot yhtiön kehittämisestä, osakepääoman kasvattamisesta ja omistajapohjan laajentamisesta sekä seuran tulevaisuuden strategioista."[3] Heinonen keskittyy jatkossa TuTon junioritoimintaan.[4]

Esko Heinosen veli Matti erosi myös hallituksesta, mutta jatkaa joukkueenjohtajana. Esko Heinosen poika, 21 vuotta seuran palveluksessa ollut ja vuodesta 1998 markkinointipäällikkönä työskennellyt Ville Heinonen erosi toimestaan 20. joulukuuta 2007. Samaan aikaan TuTo palkkasi neljä uutta henkilöä markkinointi- ja myyntitehtäviin.[5]

TuTon valmentaja Ismo Lehkonen ilmaisi 8. marraskuuta 2007 odottavansa seuralta linjanvetoa ensi kauden ja SM-karsintaan valmistautumisen suhteen.[6] Heinosten lähdettyä Lehkonen kuitenkin ilmoitti 22. joulukuuta 2007 jättävänsä seuran jo kuluvan kauden päätteeksi, vaikka Lehkosella olisi ollut vielä vuosi sopimusta jäljellä[7].

Harjoituspelit ja Turun paikallisottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTo pelasi ennen runkosarjan alkua kotonaan viisi harjoitusottelua, kaksi vierasottelua sekä osallistuu Kirkkonummella pelattavaan turnaukseen[8]. Harjoitusottelut pelataan Kirkkonummen turnausta sekä Sport-pelejä lukuun ottamatta ainoastaan liigaseuroja vastaan. Näillä otteluilla mahdollista nousua tosissaan hakeva TuTo mittauttaa lähtötasoaan ensi kaudella järjestettäviä liigakarsintoja silmällä pitäen.

Harjoitusotteluihin sisältyi myös harvinainen kamppailu Turun hegemoniasta, 10.8. pelattu ottelu Turun Palloseuraa vastaan, jonka TuTo voitti 4-3 rangaistuslaukauskilpailun jälkeen. Ottelu herätti suurta mielenkiintoa, sillä joukkueet eivät olleet kohdanneet toisiaan kolmeen vuoteen. TuTon kotihalli olikin miltei loppuunmyyty, yleisömäärän ollessa 2912.[9]

Muut TuTon liigatason harjoitusvastukset olivat Blues (voitto), Ässät (häviö) ja edellisen liigakauden pronssimitalisti HPK (häviö).

Harjoitusotteluissa TuTon paras pistemies oli hieman yllättäen 17-vuotias junioripelaaja Heikki Pusa, joka teki yhdeksässä pelissä tehot 2+3=5[10].

45 ottelun runkosarja koostuu aiempien vuosien tapaan kahdentoista joukkueen nelinkertaisesta sarjasta sekä otteluista U20-maajoukkuetta vastaan. Mestis-joukkueet pelaavat kukin yhden kotipelin U20-joukkuetta vastaan. Runkosarjan kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä -menetelmällä. Viime kaudesta poiketen Mestiksen pudotuspeleistä pudonneet joukkueet eivät enää joudu play out -otteluihin. Mestiksen pudotuspelien ulkopuolelle jääneet neljä seuraa pelaavat viime kauden tapaan play outit, ja ottelusarjojen häviäjät joutuvat Mestis-karsintaan.

Tällä kaudella ei pelata tasonmittauksia tai liigakarsintoja, mutta liigakarsinnat palaavat keväällä 2009. Karsintojen voittaja saa paikan SM-liigasta ja häviäjä ei, mutta karsintoja ei pelata, jos nousukandidaatti ei täytä määriteltyjä ehtoja. Nämä ehdot määritellään myöhemmin Suomen jääkiekkoliitto ry:n liittohallituksen ja Jääkiekon SM-liiga Oy:n kesken.[11]

Syyskausi (syys–joulukuu 2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mestiksen runkosarja alkoi TuTon osalta 12. syyskuuta kotiottelulla Heinolan Kiekkoa vastaan, jonka TuTo voitti 4-0. Koska edellisen kauden runkosarjapelien voittoputki (19 peräkkäistä runkosarjavoittoa) ei katkennut runkosarjan loppuessakaan, peli HeKiä vastaan oli tilastollisesti 20. peräkkäinen runkosarjavoitto. Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen jääkiekon pää- tai ykkösdivisioonatason voittoputki katkesi seuraavaan peliin, vieraspeliin Vaasan Sportia vastaan jonka TuTo hävisi jatkoajalla.

TuTon puolustaja Iiro Junnila sai Jääkiekkoliitolta kolmen ottelun pelikiellon 5.10. nujakoituaan Jukurit-pelissä hyökkääjä Timo Kuuluvaisen kanssa[12]. Tuomio oli erittäin kova verrattuna muihin tappeluista annettuihin rangaistuksiin, ja TuTon valmentaja Ismo Lehkonen kritisoikin päätöstä jyrkästi. Lehkonen epäili, että hänen joukkueelleen olisi annettu tuomiossa ns. "Lehkos-lisää" (Lehkosta on aiemmin syytetty HIFK-vuosina "käskyttämisestä"). Tuloksena protestoinnista oli kahden ottelun toimitsijakielto sekä seuralle langetettu 500 euron sakko[13].

TuTon kärkipuolustajat ja Mestis-pistepörssin kärkikymmenikköön kuuluvat Pasi Järvinen ja Kai Syväsalmi siirtyivät rajoitetulla siirrolla pelaajapulasta kärsivän liigajoukkue HPK:n riveihin tiistaina 16.lokakuuta 2007. Järvinen ja Syväsalmi pelasivat kaksi ottelua HPK:ssa ennen paluutaan TuTon riveihin. Samalla HPK luovutti TuTon käyttöön kaksi puolustajaa, Markku Erholtzin sekä Tommi Leinosen, yhden ottelun ajaksi.[14][15] Vaihdot sujuivat kaikkien kannalta hyvin, sillä 20. lokakuuta pelatussa ottelussa HPK-Ilves Syväsalmi valittiin ottelun tähdistöön yhdellä tähdellä ja Järvinen avasi syöttöpistetilinsä SM-liigassa[16]. Vastaavasti HeKi-TuTo -ottelussa 20. lokakuuta puolustaja Leinonen keräsi tehot 0+3, Erholtzin kerätessä yhden syöttöpisteen.

20. lokakuuta TuTo vuokrasi rajoitetulla siirrolla kakkosmaalivahtinsa Kim Törnströmin naantalilaiseen Suomi-sarjan joukkueeseen VG-62:een. Törnström harjoittelee TuTon kanssa, mutta pelaa VG-62:n ottelut 9. joulukuuta asti.[17]

2. marraskuuta pelatussa ottelussa TuTo-LeKi koettiin uuden Kupittaan hallin historiaa. Miltei vuoden (16. marraskuuta 2006 alkaen) uudessa hallissaan pelannut kotijoukkue ei ollut ennen tätä iltaa hävinnyt ainuttakaan runkosarjaottelua varsinaisella peliajalla. 25 kotiottelun putki katkesi, LeKin voittaessa ottelun 3-4.[18]

8. joulukuuta 2007 pelatussa vierasottelussa TuTo voitti Vaasan Sportin luvuin 1-8. Mukana ollut TuTo Rebels -faniryhmä antoi valmentaja Lehkosen mukaan pelaajille lisää virtaa voittamiseen, ja Lehkonen olikin sitä mieltä, että joukkue pelasi hänen aikanaan parasta TuTo-kiekkoa.[19] Sportin valmentajaksi palanneen Juhani Tammisen mielestä TuTo oli verrattavissa jopa takavuosien Neuvostoliiton "Punakoneeseen", ja Tamminen totesi Helsingin Sanomille seuraavasti:

"Kaveri oli vaan niin huippuvireessä", mietti Tamminen ja vertasi vastustajaa entiseen Neuvostoliiton mestarilliseen maajoukkueeseen. "TuTo pelasi sellaisen hurmoskympin , että minulle tulivat mieleen ottelut Leijonissa Punakonetta vastaan. Ei saatana, onko ne uudelleen tulleet?"[20]

TuTo vahvisti joulukuussa 2007 rivejään kahdella liigatason pelaajalla HPK:n riveistä. Loukkaantuneen Mikko Jortikan tilalle tuli puolustaja Jussi Ruohola, joka pelaa TuTon kolmen ottelun vieraspelikiertueella. Samalla TuTo solmi loppukauden kestävän sopimuksen hyökkääjä Antti Kerälän kanssa, joka astuu voimaan joulun jälkeen. Kerälä oli ollut syyskaudella HPK:n A-nuorten paras pistemies.[21]

Ennen joulutaukoa TuTo solmi jatkosopimuksen senhetkisen parhaan Mestis-maalintekijän Markku Vuorisalon kanssa, ja solmi loppukauden kestävät sopimukset Pelicans-liigapuolustaja Mikko Heiskasen sekä Tšekin sarjoista siirtyvän ex-KalPa-maalivahti Timo Lindströmin kanssa.[22][23] Lindström ei kuitenkaan pelannut joukkueen paidassa yhtään ottelua.

Vuoden 2007 TuTo päätti runkosarjan kärjessä, eniten maaleja tehneenä joukkueena. 28 pelatun ottelun jälkeen TuTolla oli koossa 59 pistettä, maalierolla 124-64.[24]

Kevätkausi (tammi–huhtikuu 2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTo jatkoi tammikuussa ylivoimaisia esityksiään, ja voitti suoraan jokaisen tammikuun aikana pelaamastaan kahdeksasta ottelusta maalierolla 51-13[24]. Suurinumeroisimmin kaatuivat Titaanit (9-0), Jukurit (8-2 vieraissa) ja Salamat (9-2).

Helmikuun alussa joukkue koki odottamattomasti kaksi peräkkäistä tappiota Sportille ja Hokille, kummatkin kotipeleissä joissa TuTo ei ollut hävinnyt koko kauden aikana kertaakaan. Tappioiden herättämänä TuTo pelasi loput seitsemän otteluaan suoraan, varmistaen runkosarjan voiton jo neljä kierrosta ennen sen päätöstä.[25] Joukkue voitti runkosarjan uudella Mestiksen piste-ennätyksellä, 21 pistettä kakkoseksi tullutta Hokkia enemmän keränneenä.

Runkosarjan jälkeiset ottelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTo aloitti pudotuspelit puolivälieräsarjalla SapKoa vastaan. SapKosta ei ollut tarjota minkäänlaista vastusta, sillä TuTo voitti savonlinnalaiset suoraan kolmessa ottelussa (9-0, 2-6, 7-0) eikä SapKo kyennyt tekemään Kupittaalla ainuttakaan maalia.

Välierissä TuToa vastaan asettui KooKoo. TuTo voitti ensimmäisen kotiottelun 7-2, mutta koki Kouvolassa jatkoaikatappion 4-3. Seuraavan kotipelinsä TuTo voitti 2-1, ja Rebels-faniryhmän kannustamana TuTo voitti myös ratkaisevan vieraspelinsä 1-6, edeten Mestiksen finaaleihin.[26]

Finaaleissa TuTo kohtasi runkosarjan kakkosen ja edellisen kauden mestarin Hokin. TuTo voitti Hokin ensin kotonaan 4-1 ja sitten vieraissa 2-3, ollen voiton päässä mestaruudesta ennen toista kotipeliään[27]. Loppuunmyydyssä kotipelissä TuTo kuitenkin hermoili ja hävisi ottelun 1-3[28]. Vieraspelissä Kajaanissa paineet olivat kuitenkin tiessään, ja joukkue kukisti Hokin 6-2, voittaen ensimmäisen Mestis-mestaruutensa. TuTon tehokkaimpia ketjuja pudotuspeleissä oli yllättäen joukkueen nelosketju, jonka sentteri Aleksi Sillanpää valittiin Mestis-pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.[29][30][31][32]

Kaikki finaaliottelut televisioitiin myös Urheilukanavalle. Ratkaisevaa finaaliottelua seurasi Mestiksen tv-lähetysten ennätysyleisö, yli 92 000 ihmistä[33].

TuTo juhli ensimmäistä Mestis-mestaruuttaan Turussa sekä yleisötilaisuuksien että joukkueen kannattajille tarkoitettujen tilaisuuksien myötä.[34] Samalla joukkue ilmoitti, että uudeksi päävalmentajaksi nousee kakkosvalmentaja Petri Niukkanen.[35]

Tietoja, palkintoja ja tilastoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueen kapteeniksi valittiin 2.8.2007 Pasi Järvinen, varakapteeneiksi Tero Forsell ja Jouni Virpiö[36].

Ennen kauden alkua Tero Forsellilla oli pelattuna 380 Mestis/divariottelua, ja Forsell rikkoi 400 ottelun rajan kauden puolivälissä, keskiviikkona 21.11. pelatussa ottelussa TuTo-Jukurit[37]. Mikäli TuTo selviää pudotuspeleihin, Forsell saavuttanee myös 50 pelatun pudotuspeliottelun rajan.

Myös Markku Vuorisalo saavuttaa 400 ottelun rajan kauden aikana, 18. tammikuuta 2008 pelattavassa TUTo-KooKoo -ottelussa.

Syyskuussa kunnostautunut puolustaja Pasi Järvinen valittiin syyskuun pelaajaksi, Järvisen johdettua syyskuun jälkeen Mestiksen pistepörssiä[38].

4. joulukuuta Maalivahti Petri Koivisto valittiin Mestiksen marraskuun pelaajaksi. Tähän mennessä Koivisto oli pelannut joukkueensa jokaisen siihen mennessä pelatun ottelun kokonaan ja torjunut 23 ottelussa neljä nollapeliä torjuntaprosentilla 92,96%. Marraskuun torjuntaprosentti oli peräti 94,4 prosenttia. Valintahetkellä TuTo oli Mestiksen sarjakärjessä, toiseksi vähiten maaleja päästäneenä.[39]

15. joulukuuta pelattu ottelu Jokipojat-TuTo oli seuran tuhannes ottelu ykkösdivisioona/Mestistasolla[40]. Viidessadas voitto ykkösdivisioona/Mestistasolla tuli samassa pelissä[41].

TuTon rinkiin siirtynyt nuori maalivahtilupaus Joni Ortio, entisen jääkiekkoilijan ja nykyisen valmentajan Kai Ortion poika valittiin ennen kauden alkua myös U17-nuorten maajoukkueleiritykseen[42].

Tero Forsell valittiin tammikuussa Jatkoaika-jääkiekkolehden tammikuun pelaajaksi[43], Jouni Virpiö puolestaan valittiin Iltasanomien tammikuun pelaajaksi[44].

Maalivahti Petri Koivisto valittiin Mestiksen helmikuun pelaajaksi[45].

TuTo voitti runkosarjan ennätyspistein, joukkue keräsi 45 ottelussa 105 pistettä. Edellinen ennätys oli (87) Oulun Kärpillä kaudelta 1999-2000, jolloin Kärpät nousi SM-liigaan. TuTo oli myös ensimmäinen joukkue, joka ylitti sadan pisteen rajan Mestiksen runkosarjassa. TuTo johti sarjaa alusta asti ja vei runkosarjan toisen kerran 2000-luvulla. TuTo teki ennätyksen myös maalierossa, tehtyään yli 200 maalia (214) ja päästettyään alle sata (93).[46]

Tero Forsell voitti Mestiksen runkosarjan pistepörssin jo neljännen kerran, tehoilla 15+50=65. Runkosarjan pistepörssin voitoista kolme on tullut peräkkäin. Kukaan muu pelaaja ei ole kyennyt vastaavaan. Hyökkääjä Jouni Virpiö puolestaan voitti maalipörssin 29 osumallaan.[46]

TuTon puolustaja Pasi Järvinen teki puolustajien uuden piste-ennätyksen. Hänen tehonsa olivat 45 (10+35). Järvinen voitti myös tehopörssin uudella Mestis-ennätyksellä (+46).[46]

Kauden päätyttyä Mestiksen parhaat pelaajat palkittiin. TuTon pelaajia palkittiin seuraavasti[47]:

  • Tero Forsell: Mestiksen paras pelaaja, paras hyökkääjä, All-stars -ykköskentän sentteri
  • Pasi Järvinen: paras puolustaja, All-stars -ykköskentän puolustaja
  • Petri Koivisto: paras maalivahti, All-stars -ykköskentän maalivahti
  • Pudotuspelien arvokkain pelaaja: Aleksi Sillanpää
  • Vuoden valmentaja: Ismo Lehkonen
  • Jouni Virpiö: All-stars -ykköskentän hyökkääjä
  • Markku Vuorisalo: All-stars -kakkoskentän hyökkääjä
  • Kai Syväsalmi: All -stars -kakkoskentän puolustaja

Joukkue kaudella 2007-2008

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tilanne 22. joulukuuta 2007)[48]

Maalivahdit
Numero Pelaaja Hanskakäsi Sopimus Syntymäpaikka
1 Suomalainen Joni Ortio V juniori Turku, Suomi
31 Suomalainen Petri Koivisto V 2008 Kiiminki, Suomi
34 Ruotsalainen Axel Pietilä V 2008 Göteborg, Ruotsi
37 Suomalainen Kim Törnström V 2008 Turku, Suomi
?? Suomalainen Timo Lindström V 2008 Helsinki, Suomi
Puolustajat
Numero Pelaaja Kätisyys Sopimus Syntymäpaikka
3 Suomalainen Pasi Järvinen O 2009 Tervakoski, Suomi
4 Suomalainen Kai Syväsalmi V 2008 Tampere, Suomi
5 Suomalainen Henri Palmroth V 2008 Turku, Suomi
6 Suomalainen Mikko Honkanen V 2008 Raisio, Suomi
12 Suomalainen Henrik Maunula V 2008 Turku, Suomi
15 Suomalainen Iiro Junnila V 2008 Rauma, Suomi
18 Suomalainen Matti Pelkonen V 2008 Jyväskylä, Suomi
20 Suomalainen Ville Peltosuo V 2009 Helsinki, Suomi
44 Suomalainen Mikko Jortikka V 2008 Seinäjoki, Suomi
?? Suomalainen Mikko Heiskanen V 2008 Joroinen, Suomi
Hyökkääjät
Numero Pelaaja Kätisyys Pelipaikka Sopimus Syntymäpaikka
8 Suomalainen Tuomas Muhonen O LH 2008 Espoo, Suomi
9 Suomalainen Aki Keinänen O LH 2008 Kuopio, Suomi
10 Suomalainen Markku Vuorisalo O LH 2009 Naantali, Suomi
11 Suomalainen Otto Lehtonen V LH (juniori) Naantali, Suomi
14 Suomalainen Mikael Potila O H 2008 Kaarina, Suomi
16 Ruotsalainen Andreas Pietilä V KH 2008 Göteborg, Ruotsi
21 Suomalainen Aleksi Sillanpää V KH 2008 Turku, Suomi
22 Suomalainen Lauri Aaltonen V H 2008 Lieto, Suomi
24 Suomalainen Anton Kokkonen V H 2008 Turku, Suomi
27 Suomalainen Jari Kesti V KH 2008 Forssa, Suomi
28 Suomalainen Heikki Pusa L H 2008 Käppäselkä, Neuvostoliitto
33 Suomalainen Tommi Vilppu V H 2008 Turku, Suomi
39 Suomalainen Tero Forsell O KH 2008 (2009) Turku, Suomi
40 Suomalainen Jouni Virpiö V LH 2008 Jyväskylä, Suomi
41 Suomalainen Antti Pusa L H 2008 Käppäselkä, Neuvostoliitto
42 Suomalainen Teemu Mäki V LH 2010 Masku, Suomi
52 Suomalainen Joni Lindlöf V LH 2008 Tampere, Suomi
?? Suomalainen Antti Kerälä R KH 2008 Hattula, Suomi

Kauden aikana TuTossa pelanneet muut pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

TuTon juniorit: Mikael Potila, Ville Poukkula, Otto Lehtonen, Lauri Seppä.

TuTon pitkäaikainen luukkuvahti Kim Törnström siirtyi rajoitetulla siirrolla sarjaporrasta alemmas, Suomi-sarjan joukkueeseen VG-62:een hakemaan pelituntumaa. Törnströmin siirron kesto on 23.10-9.12.2007. Törnström ei ennen siirtoa ollut pelannut TuTon maalilla tällä kaudella minuuttiakaan, eikä ole neljän TuTo-kautensa aikana saanut tarpeeksi pelikokemusta. VG-62-siirrosta huolimatta Törnström harjoittelee edelleen TuTon kanssa.[49]

Tšekin sarjasta siirtynyt ex-KalPa-maalivahti Timo Lindström solmi ennen joulutaukoa sopimuksen TuToon, mutta ei pelannut ainuttakaan ottelua. Lopulta Lindström kaupattiin muualle.[22]

Puolustaja Stenka Karlssonilla oli kahden vuoden sopimus TuTon kanssa ennen kauden alkua, mutta sopimus purettiin ennen runkosarjan alkua. Syyksi mainittiin Karlssonin heikko harjoittelumotivaatio[50].

Syyskuussa TuTo vahvisti rivejään liigatason puolustajalla, kun Bluesin puolustaja Mikael Kurki siirtyi 18. syyskuuta vuokralle TuToon. Kurjen vuokrasopimus oli 11 ottelun mittainen.[51] Kurki siirtyi takaisin Bluesin riveihin 9. lokakuuta tehtyään 11 ottelussa puolustajalle kovat tehot 3+7=10[52].

Hämeenlinnan Pallokerho lainasi pelaajavaihdossa puolustajansa Markku Erholtzin sekä Tommi Leinosen yhden ottelun ajaksi, 20.10.2007 pelattuun HeKi-TuTo -otteluun. Vastaavasti TuTon pakit Syväsalmi ja Järvinen pelasivat kaksi ottelua HPK:n paidassa.[14],[15]

Lauri Seppä teki sopimuksen TuTon kanssa, mutta loukkasi itsensä harjoitusotteluissa eikä tämän jälkeen enää mahtunut pelaavaan kokoonpanoon. Seppä siirtyi 16. marraskuuta 2007 SapKon miehistöön[53]

Kauden puolustajana aloittanut ja harvoin kokoonpanoon mahtunut Iiro Junnila siirtyi kauden edetessä uuteen rooliin laitahyökkääjäksi.

Loukkaantuneen Mikko Jortikan paikkaajaksi tuli joulukuussa 2007 HPK:n liigapuolustaja Jussi Ruohola, joka pelasi TuTon kolmen ottelun vieraspelikiertueella 14-16. joulukuuta[21].

TuTon puolustusta vahvisti tammikuussa Mikko Heiskanen[54].

Hyökkääjät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkääjä Tobias Kauppinen siirtyi lokakuun alussa naantalilaiseen VG-62-seuraan[55], josta hän siirtyi loppukaudeksi Mestis-seura Kotkan Titaanien miehistöön[56].

Joulukuussa TuTo solmi loppukauden kestävän sopimuksen hyökkääjä Antti Kerälän kanssa. Kerälä oli ollut syyskaudella HPK:n A-nuorten paras pistemies.[21]. Sopimus tehtiin myös HPK-pelaaja Joona Karevaaran kanssa, ja kumpikin pelaaja teki neljässä ottelussa tehot 2+1. Tammikuun puolivälin jälkeen kumpikin pelaaja siirtyi kuitenkin takaisin Hämeenlinnaan [57].

Tammikuussa TuTo vahvistui kuitenkin TPS-lähtöisellä liigahyökkääjällä Arttu Virtasella, joka solmi aluksi tammikuun ja sitten loppukauden kestävän sopimuksen TuTon kanssa.[58]

  1. Jatkoaika: TuTosta kaksi pelaajaa Strasbourgiin (viitattu 2.6.2007)
  2. Turun Sanomat: TuTo Hockeyn omistus siirtymässä säätiöpohjalle (viitattu 14.11.2007)
  3. Ilta-Sanomat: TuTon puheenjohtaja lähti ovet paukkuen[vanhentunut linkki] (viitattu 14.11.2007)
  4. Turun Sanomat: TuTo Hockeyn hallituksen puheenjohtaja vaihtuu, Esko Heinonen sai tarpeekseen (viitattu 15.11.2007)
  5. Turun Sanomat 20.12.2007: "Markkinointipäällikkö peesasi puheenjohtajaisänsä ratkaisua - jo toinen Heinonen jätti TuTon" (viitattu 20.12.2007)
  6. Turun Sanomat: Lehkonen odottaa linjanvetoa (viitattu 14.11.2007)
  7. Ilta-Sanomat 22.12.2007: Lehkonen: Jätän TuTon[vanhentunut linkki] (viitattu 22.12.2007)
  8. Mestiksen harjoitusturnauksille jatkoa Kirkkonummella (viitattu 31.8.2007)
  9. TuTo voitti Turun paikallisen[vanhentunut linkki] (viitatu 168.2007)
  10. TuTon harjoitusottelut syksyllä 2007 (Arkistoitu – Internet Archive)
  11. Jatkoaika: Liigakarsinnat palaavat keväällä 2009 (viitattu 19.6.2007)
  12. TuTon Junnilalle kolmen ottelun pelikielto (viitattu 5.10.2007)
  13. Jatkoaika: Ismo Lehkoselle kahden ottelun toimintakielto (viitattu 10.10.2007)
  14. a b TuTo lainaa taitavia pakkejaan (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. a b Jatkoaika: HPK:n vuoro lainata puolustajia TuToon (viitattu 18.10.2007)
  16. Jatkoaika: Ilves rankaisi HPK:n virheistä (viitattu 20.10.2007)
  17. TuTon maalivahdille peliaikaa Naantalista (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 20.10.2007)
  18. TuTolle historiallinen häviö (Viitattu 3.11.2007)
  19. Turun Sanomat 9.12.2007: TuTo pilasi Tammisen paluun (viitattu 9.12.2007)
  20. Helsingin Sanomat 9.12.2007: Tamminen pitää TuToa parempana kuin TPS (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 9.12.2007)
  21. a b c Jatkoaika 13.12.2007: TuTon Jortikka sairastuvalle, HPK:n Ruohola paikkaajaksi (viitattu 14.12.2007)
  22. a b Jatkoaika 22.12.2007: Vahvistuksia TuTon peräpäähän (viitattu 22.12.2007)
  23. TuTo Hockeyn kotisivujen tiedote: "TuTon puolustus vahvistuu loppukaudeksi"[vanhentunut linkki] (viitattu 22.12.2007)
  24. a b Jatkoaika: Mestis-otteluohjelma/TuTo 2007-2008 (viitattu 20.7.2008)
  25. Jatkoaika 20.2.2008: TuTo haki sinetin Vantaalta(viitattu 20.7.2008)
  26. Turun Sanomat/Asko Tauru 25.3.2008: TuTo marssi komeasti finaaliin(viitattu 20.7.2008)
  27. Iltasanomat: 20.3.2008: TuTo voiton päässä Mestiksen mestaruudesta[vanhentunut linkki](viitattu 20.3.2008)
  28. Turun Sanomat/Veijo Heikkilä 2.4.2008: Pirteä Hokki pitkitti mestaruustaistoa(viitattu 20.7.2008)
  29. YLE 2.4.2008: TuTo juhlii Mestiksen mestaruutta(viitattu 20.7.2008)
  30. Iltalehti 2.4.2008: TuTo pokkasi Mestis-kultaa(viitattu 20.7.2008)
  31. Jatkoaika 2.4.2008: TuTo Mestis-kauden 2007-08 valtias(viitattu 20.7.2008)
  32. Turun Sanomat/Mikko Korhonen 3.4.2008: TuTo päätti Mestis-kauden pyttyjuhliin(viitattu 20.7.2008)
  33. Mestis 4.4.2008: Kolmatta finaalia seurasi parhaimmillaan 92.000 katsojaa(viitattu 20.7.2008)
  34. Jatkoaika 4.4.2008: TuTo juhlii mestaruutta faniensa kanssa(viitattu 20.7.2008)
  35. YLE 3.4.2008: Petri Niukkasesta TuTon päävalmentaja(viitattu 20.7.2008)
  36. Turkulainen kiekkokausi alkaa tänään - Pasi Järvisestä TuTon kapteeni[vanhentunut linkki] (viitattu 2.8.2007)
  37. TuTon runkosarjaohjelma 2007-2008 (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 12.11.2007)
  38. Jatkoaika: Järvinen syyskuun Mestis-tähti (viitattu 15.11.2007)
  39. Jatkoaika: Petri Koivisto Mestiksen paras marraskuussa (viitattu 5.12.2007)
  40. Aamuset 12.12.2007: TuTolle komeita tasalukuja (viitattu 14.12.2007)
  41. Jatkoaika 15.12.2007: TuTolle historian 500.voitto (viitattu 16.12.2007)
  42. SJL: U17 Vierumäellä 8.-10.6.2007 (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 29.5.2007)
  43. Jatkoaika 1.2.2008: Tammikuu oli TuTon ja Tero Forsellin ylivoimaa (viitattu 20.7.2008)
  44. Iltasanomat 4.2.2008: TuTon Jouni Virpiö Mestiksen kuukauden pelaaja[vanhentunut linkki] viitattu 20.7.2008
  45. TuTo Hockey 1.3.2008: TuTo:n maalivahti Petri Koivisto Helmikuun kuukauden pelaaja[vanhentunut linkki](viitattu 20.7.2008)
  46. a b c Iltalehti 7.3.2008: TuTo Mestiksen pudotuspelien ylivoimainen suosikki (viitattu 20.7.2008)
  47. Jatkoaika 8.4.2008: Mestiksen parhaat palkittu (viitattu 20.7.2008)
  48. TuTon joukkue (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 22.12.2007)
  49. Jatkoaika: Törnström hakee peliaikaa Naantalista (viitattu 24.11.2007)
  50. "TuTo ja 20-vuotias puolustaja Stenka Karlsson ovat purkaneet sopimuksensa."[vanhentunut linkki]
  51. Mikael Kurki vuokralle TuToon
  52. TuTon tilastot 2007-2008 (Arkistoitu – Internet Archive) (viitattu 9.10.2007)
  53. Jatkoaika: Eloa SapKo-pakistoon (viitattu 24.11.2007)
  54. Jatkoaika 22.12.2007: Vahvistuksia TuTon peräpäähän (viitattu 20.7.2008)
  55. VG-62/edustusjoukkue 2007 -2008[vanhentunut linkki] (viitattu 15.10.2007)
  56. Jatkoaika: Titaanit testaa Tobias Kauppisen pelitaidot (viitattu 23.10.2007)
  57. Jatkoaika 19.1.2008:Kerälä ja Karevaara palaavat HPK:hon (viitattu 20.7.2008)
  58. Jatkoaika 7.1.2008: Arttu Virtanen tammikuuksi TuToon (viitattu 20.7.2008)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]