Liivinmaan kuvernementti

Liivinmaan kuvernementin vaakuna.

Liivinmaan kuvernementin kartta (n. 1820).

Liivinmaan kuvernementti (ven. Лифляндская губерния, Lifljandskaja gubernija, saks. Gouvernement Livland, vir. Liivimaa kubermang, latv. Vidzemes guberņa) oli vuosina 1721–1917 Venäjän keisarikunnan hallintoalue (kuvernementti), joka käsitti nykyisen Etelä-Viron sekä Pohjois- ja Keski-Latvian. Liivinmaan kuvernementti oli yksi Venäjän kolmesta Itämerenmaakunnasta.

Ennen suurta Pohjan sotaa Liivinmaan alue jakautui Ruotsin (Liivinmaan kuvernementti) ja Puolan (Puolan Liivinmaa) kesken. Suuressa Pohjan sodassa Ruotsi ja Puola menettivät alueen Venäjälle jo vuonna 1710, mutta alueen hallinnan siirtyminen vahvistettiin vasta vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa. Ruotsin hallintojärjestelmä jäi alueella voimaan, samoin baltiansaksalaisen aateliston erivapaudet ja luterilaisuus. Venäläistämiskausi alkoi 1880-luvulla, jolloin venäjän kieli julistettiin ainoaksi viralliseksi kieleksi ja maalaisväestöä koetettiin käännyttää ortodoksiseen uskoon.

Kuvernementin pääkaupunki oli Riika, ja kuvernementi nimi oli aluksi Riian kuvernementti vuosina 1712–1796. Tarton maakunta kuului Pietarin kuvernementin alaisuuteen vuosina 1713–1722, ennen kuin se liitettiin Liivinmaan kuvernementtiin.

Liivinmaan kuvermenentti käsitti yhdeksän kihlakuntaa, joiden hallintokeskukset olivat

• Tartto (Tartumaa)
• Viljandi (Viljandimaa)
• Kuressaare (Saarenmaa)
• Pärnu (Pärnumaa)
• Riika (Riianmaa)
• Valga (Valgamaa)
• Võru (Võrumaa)
• Cēsis (Vidzeme)
• Valmiera (Valmiera).

Liivinmaan kuvernementin pohjoisosat yhdistettiin etnisin perustein Vironmaan kuvernementtiin 12. huhtikuuta 1917, ja alueen nimeksi tuli Viron autonominen kuvernementti. Alue julistautui itsenäiseksi 23. päivänä helmikuuta 1918.