Tämä on lupaava artikkeli.

Fireball (albumi)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 15. lokakuuta 2010 kello 02.02 käyttäjän Kärrmes (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.

Fireball
Deep Purple
Studioalbumin Fireball kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  syyskuu 1970 –
kesäkuu 1971, Lontoo
 Julkaistu Yhdysvallat toukokuu 1971
Yhdistynyt kuningaskunta syyskuu 1971
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Deep Purple
 Tyylilaji hard rock
progressiivinen rock
heavy metal
 Kesto 38.40
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Harvest Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet

Vuoden 1996 25th Anniversary Editionin pahvipäällys
Listasijoitukset
Deep Purplen muut studioalbumit
Deep Purple in Rock
1970 		Fireball
1971 		Machine Head
1972

Fireball on brittiläisen Deep Purple -yhtyeen viides studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1971. Levy oli tyylillisesti progressiivisempi kuin edellinen albumi Deep Purple in Rock, joka edusti suoraviivaisempaa heavy metalia. Albumilla jatkaa yhtyeen kuuluisin kokoonpano, niin sanottu Mark II -miehitys; Ian Gillan (laulu), Ritchie Blackmore (kitara), Jon Lord (kosketinsoittimet), Roger Glover (basso) ja Ian Paice (rummut).[1]

Suuresta konserttimäärästä johtuen albumin työstö kesti odotettua pidempään, ja lisäksi se tehtiin edellisalbumin mainiosta menestyksestä johtuen suuren paineen alla.[2] Fireball menestyi kuitenkin kaupallisesti paremmin kuin Deep Purple in Rock, sillä siitä muodostui Deep Purplen ensimmäinen Britanniassa listaykköseksi noussut albumi.[3] Kriitikoilta se sai kuitenkin kaksijakoisen vastaanoton ja myös suurin osa yhtyeen jäsenistä ilmoitti tyytymättömyytensä Fireballia kohtaan.[4]

Vuonna 1996 albumista julkaistiin 25-vuotisjuhlapainos bonuskappalein varustettuna.[5]

Äänitykset

Suurten konserttimäärien takia yhtyeellä ei ollut yhtäkään kappaletta valmiina äänitettäväksi, kun nauhoitukset alkoivat lokakuussa 1970. Albumin tekeminen kestikin odotettua kauemmin.[2][6] Ensimmäisessä sessiossa saatiin valmiiksi vain yksi kappale: country-tyylinen ”Anyone's Daughter”.[7]

Albumin äänityksissä oli useampia ongelmia, joista merkittävin oli kitaristi Ritchie Blackmoren ja Ian Gillanin erimielisyydet. Niitä ei helpottanut Gillanin runsas alkoholinkäyttö, mikä teki hänestä persoonana vaikean.[8] Myös Blackmorella oli asenneongelmia, ja Gillan ajatteli, että hänelläkin on oikeus käyttäytyä samoin.[9] Gillan on myöhemmin todennut, ettei muista Fireballin ajoista mitään. Yhtyeen muiden jäsenten ongelmat olivat fyysisellä puolella. Kosketinsoittaja Jon Lordia vaivasi selkä, jonka hän oli kipeyttänyt jo vuosia aiemmin entisessä yhtyeessään, kun oli rahdannut Hammond-urkujaan aikakaudella, jolloin roudareita ei liiemmin tunnettu. Lordin selkävaivat olivat niin pahoja, että yhtye joutui niiden vuoksi toisinaan jopa peruuttamaan konserttejaan.[8] Lisäksi hänen Gemini Suite -projektinsa vei hänen voimiaan.[6] Basisti Roger Glover kärsi stressin aiheuttamista vatsakivuista, joiden takia Glover romahti keikoilla useampaan otteeseen.[8]

Joulukuun puolivälissä Deep Purple siirtyi erääseen maalaistaloon Devoniin Lounais-Englantiin.[8] Yhtye oli kyllästynyt kappaleiden tekemiseen studiossa tai kiertueilla ja halusi rauhaiseen, syrjäiseen paikkaan. Suurin osa ajasta Devonissa kului kuitenkin paikallisessa pubissa. Okkultismista vahvasti kiinnostunut Ritchie Blackmore taas harjoitti spiritismiä. Tähän liittyi välikohtaus Blackmoren ja Roger Gloverin välillä. Rumpali Ian Paicen tyttöystävä oli pyytänyt Gloveria lainaamaan krusifiksiaan spiritismi-istuntoa varten. Gloverin kieltäytymisestä suuttunut Blackmore oli myöhemmin iskenyt kirveen Gloverin makuuhuoneen oven läpi. Raivostunut Glover juoksi Blackmoren perässä pitkin talon käytävää. Lopulta hän sai Blackmoren kiinni ja aikoi iskeä tuolinjalalla Blackmorea. Hän kuitenkin malttoi mielensä viime hetkellä.[9] Glover on myöhemmin kertonut, että pidemmälle edenneenä tuon yön tapahtumat olisivat hyvinkin voineet merkitä yhtyeen loppua.[8]

Vuoden 1970 lopulla erään musiikkilehden haastattelussa Roger Glover kertoi, että yhtye haluaisi saada Fireballin valmiiksi helmikuuhun 1971 mennessä ja julkaista sen kuukautta myöhemmin. Hän kertoi yhtyeellä olevan valmiina yhdeksän tai kymmenen kappaletta, mikä oli kuitenkin liioiteltua puhetta. Hän kertoi myös Deep Purplen keskustelleen hintatasoltaan normaalia halvemman studio/live-rakenteisen tupla-albumin julkaisemisesta kiitokseksi faneille.[8]

Tammikuussa 1971 Deep Purple peruutti neljä Skotlannin-konserttiaan saadakseen ylimääräisen viikon studiotyöskentelylle. Yhtye meni äänittämään niihin studioihin, joihin se vain pääsi, ja yksi sessio tehtiin maineikkaalla Abbey Roadin studiolla.[8]

Helmikuussa laulusolisti Ian Gillan kertoi haastattelussa albumista innostuneena:

»Olemme pysyneet samassa yksinkertaisessa teemassa [...] Miksauksen ja kannen pitäisi olla valmis huhtikuun puolivälissä. Kappaleet eivät olisi sopineet In Rockille, mutta ne osoittavat luonnollista kehitystä.»
(Ian Gillan, laulusolisti[8])

Nauhoitukset jatkuivat De Lane Leassa sekä Olympic-studioilla Lontoossa. Toukokuuhun mennessä levy-yhtiöt alkoivat olla hermostuneita, erityisesti yhtyeen Pohjois-Amerikan julkaisija Warner Bros. Records, sillä Deep Purplen piti aloittaa siellä kiertue kesällä. Yhtye pysyi kuitenkin kesäkuun ensimmäisen puoliskon yhä studiossa. Ian Gillan rauhoitti kärsimättömiä brittifaneja lupaamalla uuden albumin sisältävän muun muassa pidemmän version helmikuussa julkaistusta hittisinglestä ”Strange Kind of Woman”.[10]

Julkaisu ja vastaanotto

Warner Bros. julkaisi albumin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa toukokuussa 1971. Mukana oli Euroopassa menestystä saavuttanut ”Strange Kind of Woman”, joka kuitenkin erosi singleversiosta pidemmän kitarafeidauksen osalta.[10] Albumi nousi Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla sijalle 32 ja menestyi huomattavasti paremmin kuin edellisalbumi Deep Purple in Rock. Vuonna 2001 Fireball oli saavuttanut Yhdysvalloissa kultalevyyn oikeuttavan myyntimäärän, 500 000 kappaletta.[11] Britanniassa albumin julkaisi Harvest Recordsin syyskuussa 1971, jolloin äänitysten alkamisesta oli kulunut tasan vuosi.[5] Britannian-painoksessa ei ollut ollenkaan ”Strange Kind of Womania”, sillä se oli korvattu sessioissa viimeisenä valmistuneella kappaleella ”Demon's Eye”.[10] Harvest oli julkaissut albumin Länsi-Saksassa kuukausi ennen Britannian-painosta. Saksan-painos ei eronnut kappaleiltaan brittiversiosta.[5] Britanniassa albumi nousi listaykköseksi viikon ajaksi, ja listan kärkeen se pääsi myös ainakin Länsi-Saksassa ja Ruotsissa.[12][13][14]

Kriitikoit eivät vastaanottaneet albumia yhtä positiivisesti kuin edellistä Deep Purple in Rockia. Myös yhtyeen sisällä Fireball aiheutti eriäviä mielipiteitä. Ritchie Blackmoren mielestä levyllä oli vain kolme hyvää kappaletta; ”Fireball”, ”No No No” ja ”Fools”, ja Ian Gillan puolestaan piti albumia yhä 2000-luvullakin Deep Purplen parhaana.[4] Gillania lukuun ottamatta yhtyeen yleinen arvio oli, että levy oli tyyliltään liian radikaali ja seuraavalla albumilla tulisi palata suoraviivaisempaan ilmaisuun.[15]

Fireballin lievän väheksymisen syynä on pidetty muun muassa sitä, että se julkaistiin kahden todella arvostetun albumin Deep Purple in Rockin ja Machine Headin välissä, eikä sitä pidetä myöskään yhtä yhtenäisenä kokonaisuutena. Lisäksi albumin brittipainos ei sisällä varsinaisesti yhtäkään suurta Deep Purple -klassikkoa.[16]

Albumin arvostus on kuitenkin noussut, ja tämänpäivän arvosteluissa se on saanut, toisin kuin ilmestyessään, hyvää palautetta. Esimerkkinä Allmusic-sivusto, jonka kriitikko Eduardo Rivadavia antoi arvostelussaan Fireballin Yhdysvaltain-painokselle neljä ja puoli tähteä viidestä.[17] Neljä tähteä viidestä antoi progarchives.com-sivuston arvostelija, joka toteaa, ”ettei vihaa albumia tarpeeksi voidakseen antaa sille vähemmän kuin todella hyvän arvion”. Hän kuitenkin täsmentää, ettei inhoa kuin yhtä levyn kappaletta; raitaa ”No No No”, joka on hänen mielestään lähestulkoon parodia Deep Purple in Rock -albumin heavy metal -kappaleista.[18] Suomenkielisen Deep Purple -historiikin kirjoittanut Heikki Heino puolestaan pitää levyä mestariteoksena ja yhtenä Deep Purplen onnistuneimmista albumeista.[16]

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Yhdistynyt kuningaskunta Iso-Britannia 1. 25 (Top 40) 18.9.1971 [12]
 Saksa Länsi-Saksa 1. 4 (Top 10) viikko 40/1971 [13]
 Ruotsi Ruotsi 1. [14]
 Suomi Suomi 2. 15 (Top 30) tammikuu 1972 [19]
 Norja Norja 2. 23 (Top 30) viikko 39/1971 [20]
 Ranska Ranska 3. 7.10.1971 [21]
 Italia Italia 3. [14]
 Kanada Kanada 24. 4.9.1971 [22]
 Yhdysvallat Yhdysvallat 32. 1971 [23]

Yleistä kappaleista

Avausraita ”Fireball” on suoraviivainen heavy metal -kappale. Kappaleessa ei ole lainkaan Ritchie Blackmoren kitarasooloa, mutta siinä kuullaan sen sijaan basso- ja kosketinsoolot. Kappale julkaistiin singlenä lokakuussa 1971, jolloin se nousi Britanniassa sijalle 15.[24] Hyvän menestyksen ansiosta Deep Purple pääsi esittämään sen Top of the Pops -tv-ohjelmassa 16. joulukuuta 1971.[4] ”Fireballia” seuraa ”No No No”, jossa Ritchie Blackmoren kitaransoitto sisältää funk-vivahteita. Tämä teki basisti Roger Gloveriin vaikutuksen. ”Demon's Eye” työstettiin albumin kappaleista viimeisenä. Myös se sisälsi pieniä funk-vaikutteita, ja yhtye ajatteli kappaleen olevan hyvä livenumero.[8] Yhdysvaltain- ja Kanadan-painoksilla ”Demon's Eyen” tilalla oli kappale ”Strange Kind of Woman”.[25] Se on yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ja lähteestä riippuen sen sanoitus kertoo joko prostituoidusta tai eräästä Ian Gillanin ystävän tavoittelemasta naisesta.[26][27]

Ei tiedostoa

”Fireball”

Albumin nimikappale oli singlehitti ja se myös soitetttiin levyn julkaisua seuranneella kiertueella toisinaan encorena.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”No One Came”

Jon Lord soitti albumin päätöskappaleen loppuun sattumanvaraista kosketinnäppäilyä, samalla kun yhtyeen muut jäsenet vaihtelivat nauhan nopeutta. Lopuksi aikaansaannos laitettiin vielä soimaan väärinpäin.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet


Ensimmäisessä äänityssessiossa valmistunut ”Anyone's Daughter” edustaa country-musiikkia, ja se on Ritchie Blackmoren kunnianosoitus ihailemilleen country-tyylisille kitaristeille, kuten Albert Leelle. Roger Gloverin mukaan kappale äänitettiin päivä sen jälkeen, kun yhtyeen sisällä oli käyty suuri keskustelu tyylillisesti ”jännittävänä ja raskaana” olemisesta. Yhtye istui studiossa odotellen inspiraatiota, kun Blackmore ryhtyi leikkimään sointukuvioilla ja muu yhtye liittyi siihen. Ian Gillan teki kappaleeseen humoristiset sanoitukset, mutta piti myöhemmin laulun valitsemista levylle virheenä.[7][8]

B-puolen aloittava ”The Mule” oli konserteissa Ian Paicen rumpusoolonumero, ja sen liveversio löytyy muun muassa albumilta Made in Japan. Kappaleen äänityksen jälkeen tapahtui kömmähdys, jonka takia osa Paicen alkuperäisestä rumpuraidasta tuhoutui. Paice joutui soittamaan osan kappaleesta uudestaan lainatulla rumpusetillä, koska hänen oma settinsä oli jo äänitysten päätteeksi matkalla tuleville konserttipaikoille. Lainasetin soundi ei ollut samanlainen kuin Paicen omissa rummuissa, ja tarkkakorvainen voi kuulla rumpujen vaihtumisen kappaleessa.[8]

Pitkä ja tunnelmallinen ”Fools” on Ian Gillanin mielenilmaisu ihmiskunnan typeryyttä vastaan. Se kertoo kuolevasta miehestä, joka katsoessaan menneeseen tajuaa idioottien johtavan maailmaa.[8] Ideanpuutteiden vuoksi kappaleen kitarasoolo-osio on Blackmoren keikoilla harrastaman improvisoinnin toisintoa.[16] Fireballin päättävää ”No One Camea” on pidetty jopa Gillanin parhaana laulusuorituksena Deep Purplessa ja myös sen sanoituksia on kehuttu.[8] Osa sanoista on suoraa lainausta Monty Python -tv-sarjasta.[28] Sävellyksenä ”No One Came” on yksi Deep Purplen funk-vaikutteisimpia. Kappaleen ehtii jo kertaalleen päättyä, kun sen pääriffi alkaa uudestaan. Yhtye laittoi pääriffin nauhan toistamaan itseään. Samalla Jon Lord soitti kosketinsoitinimprovisaatiota, ja muut jäsenet hidastivat ja nopeuttivat nauhaa, jonne Lordin soitto oli tallentumassa. Kukaan ei tiennyt miltä se tulisi kuulostamaan, mutta yhtye rakasti tulosta, joten efekti otettiin mukaan lopulliseen versioon.[8]

Kiertue

Juliste mainostaa Hannoverissa 9. helmikuuta 1972 järjestettävää konserttia.

Levyn julkaisua seurasi Fireball World Tour -kiertue.[29] Koska valtaosa yhtyeen jäsenistä oli sitä mieltä, että Fireballin kappaleista suurin osa ei toiminut livenä, ainoastaan Ian Paicen rumpusoolonumero ”The Mule” sekä ”Strange Kind of Woman” pysyivät setissä pidemmän aikaa. Niinpä yhtye kehitti konsertteihin sopivampaa materiaalia, ja seuraavalla studioalbumilla Machine Head julkaistut kappaleet ”Highway Star” ja ”Lazy” olivat mukana keikoilla jo Fireballin ilmestymisen aikoihin.[25][4] ”Lazy” korvasi pitkään yhtyeen ohjelmistossa olleen kappaleen ”Wring That Neck”, joka oli ainoa kappale, jossa Ritchie Blackmore käytti yhä Gibson 335 -kitaraa. Näin ollen hän käytti jatkossa yksin Fender Stratocasteria. Fireballin muista kappaleista ”No No No” esitettiin kiertueella muutaman kerran ja lisäksi ”Demon's Eye” ja ”Anyone's Daughter” oli soitettu aiemmin samana vuonna ennen itse kiertuetta. ”Fireball” toimi toisinaan encorena.[4]

Kiertueella yhtyeen sisäiset ongelmat pahenivat. Blackmore ja laulaja Ian Gillan eivät tulleet enää toimeen keskenään. Blackmore oli sitä mieltä, että Deep Purplen menestys oli hänen virtuoosimaisen soittonsa ansiota. Ian Gillan oli myös tajunnut olevansa maailman arvostetuimpia rocklaulajia, ja molemmat sitä mieltä, että saivat tehdä, mitä halusivat. Detroitin konsertissa Gillan teki mikrofonitelineellä reikiä konserttilavan kumiseen alustaan. Paikallisen ammattiliiton edustajat raivostuivat tapahtuneesta, ja Gillan pakotettiin allekirjoittamaan papereita, joissa hän myönsi syyllisyytensä tuhotyöhön ja lupasi kustantaa korvaukset. Gillan ja Blackmore olivat myös keksineet, että häiriköimällä he saivat itselleen ilmaista mainosta.[30] Blackmoren ja Roger Gloverin välit eivät myöskään olleet parhaat mahdolliset, koska Blackmore ei pitänyt Gloverin bassonsoittotyylistä.[25]

Yhtye oli soittanut Pohjois-Amerikan-kiertueen ensimmäisen osion menestyksekkäästi The Facesin lämmittely-yhtyeenä, ja lokakuussa se aloitti toisen puoliskon vuorostaan pääesiintyjänä.[31][32] Deep Purple sai jokaisesta esiintymisestään noin 5 000–6 000 dollarin palkkion, mutta kiertue jouduttiin keskeyttämään kolmen konsertin jälkeen solisti Gillanin sairastuttua hepatiittiin.[32]

Kappaleet

A-puoli

  1. Fireball – 3.25
  2. No No No – 6.54
  3. Demon's Eye – 5.19
  4. Anyone's Daughter – 4.43

B-puoli

  2. The Mule – 5.23
  3. Fools – 8.21
  4. No One Came – 6.28
  • Alkuperäisissä Yhdysvaltain- ja Japanin-painoksissa on kappale ”Strange Kind of Woman” kappaleen ”Demon's Eye” tilalla.

25th Anniversary Editionin bonuskappaleet (1996)

  2. Strange Kind of Woman – 4.07 (a-side remix 96)
  3. I'm Alone – 3.08 (singlen b-puoli)
  4. Freedom – 3.37 (out-take)
  5. Slow Train – 5.38 (out-take)
  6. Demon's Eye – 6.13 (remix 96)
  7. The Noise Abatement Society Tapes – 4.17 (säv. Trad.)
  8. Fireball – 4.09 (otto 1 - instrumentaali)
  9. Backwards Piano – 0.56
  10. No One Came – 6.24 (remix 96)

Singlet

””Strange Kind of Woman”” (helmikuu 1971 [33], Yhdistynyt kuningaskunta Harvest Records, Yhdysvallat Warner Bros. Records)
  1. Strange Kind of Woman – 3.48
  3. I'm Alone – 3.02

”Strange Kind of Woman”, sisältyi vain albumin Yhdysvaltain- ja Japanin-painoksille. Se oli suuri hitti Euroopassa, mukaanlukien Britanniassa, jossa se pääsi sijalle 8.[34]

””Fireball”” (lokakuu 1971 [33], Yhdistynyt kuningaskunta Harvest Records, Yhdysvallat Warner Bros. Records)
  1. Fireball – 3.25
  3. Demon's Eye – 5.19 (UK)
  5. Anyone's Daughter – 4.43 (USA)

Albumin nimikappale ”Fireball” julkaistiin singlenä lokakuussa 1971, noin kuukausi sen jälkeen kun albumi oli ilmestynyt Britannian ja muun Euroopan markkinoille. Singlen hyvä kaupallinen menestys yhtyeen kotimaassa (sijoitus 15.) toi Deep Purplelle esiintymisen Top of the Pops -tv-ohjelmaan.[4]

Kokoonpano

Deep Purple
Muut
  • Äänitys – Martin Birch, Lou Austin, Alan O'Duffy
  • Kannen suunnittelu – Castle, Chappel and Partners Limited
  • Valokuvaus – Tony Burrett, Chagford Studios
  • Varustus – Ian Hansford, Ron Quinton, Rob Cooksey

Painokset

Lähde:[5]

Formaatti Valtio Levy-yhtiö ja tunnus Julkaistu
LP Yhdysvallat Warner Bros. BS-2564 heinäkuu 1971
LP Japani Warner Bros. P-8092W toukokuu 1971
LP Saksa Harvest 1c038-157562-1 elokuu 1971
LP Yhdistynyt kuningaskunta Harvest SHVL-793 syyskuu 1971
LP Ranska Harvest SHVL-793 syyskuu 1971
MC Saksa Harvest 1c238-157562-4 lokakuu 1971
MC Yhdistynyt kuningaskunta Harvest TC-SHVL-793 1971
LP Italia Harvest 3c062-92726 1971
LP Italia Harvest 3c062-92726 1971
LP Yhdistynyt kuningaskunta EMI/Harvest EJ-26-0344-0 helmikuu 1985
LP Ruotsi Scandinavian Music 15-5218 1985
CD Yhdistynyt kuningaskunta EMI CDP-7-46240-2 198?
CD Japani WEA Japan 20P2-2604 199?
CD Kanada Warner Bros. CD3486 199?
CD Australia EMI Australia CDDPB1 199?
CD Venäjä AnTrop/Santa 00541 1993
CD Japani Warner Bros WPCR-866 1996
CD Yhdistynyt kuningaskunta EMI Premier 7243-8-53711-2-7 kesäkuu 1996
LP Euroopan unionin lippu EMI Premier DEEPP2 kesäkuu 1996
CD Italia EMI Premier 7243-8-53711-2-7 1996
CD Japani Warner Bros. WPCR-1140 1997
CD Japani Warner Bros. WPCR-1565 huhtikuu 1998
CD Japani Warner Bros. WPCR-10191 1999
LP Yhdistynyt kuningaskunta EMI 1c062-92726 19??
LP  Benelux Harvest 19-- 1a038-157562-1 19??
LP Euroopan unionin lippu Harvest/EMI Fame 1a038-1575621 19??
CD Yhdysvallat Rhino kesäkuu 2000

Lähteet

  • Jerry Bloom: Musta ritari Ritchie Blackmore. Otavan Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Jan M. Ekblad (toim.): Deep Purple – syvän purppuran vuodet 1967–2004. Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia. Suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa viitataan. Tampere: Juvenes Print, 2004. ISBN 952-5546-02-0. (suomeksi)

Viitteet

  1. ↑ Heino 2004: 21.
  2. ↑ a b Heino 2004: 30.
  3. ↑ Chart Stats – Deep Purple chartstats.com. Viitattu 14.8.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f Bloom 2009: 187.
  5. ↑ a b c d Fireball thehighwaystar.com. Viitattu 5.9.2010. (englanniksi)
  6. ↑ a b Heino 2004: 108.
  7. ↑ a b Bloom 2009: 180.
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Fireball-albumin 25th Anniversary Editionin kansilehtinen
  9. ↑ a b Bloom 2009: 182.
  10. ↑ a b c Bloom 2009: 185.
  11. ↑ RIAA - Gold & Platinum - September 13, 2010 riaa.com. Viitattu 14.9.2010. (englanniksi)
  12. ↑ a b Chart Stats - Deep Purple - Fireball chartstats.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  13. ↑ a b Charts-Surfer: Songsearch charts-surfer.de. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  14. ↑ a b c Deep Purple deeppurplemania.blogspot.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  15. ↑ Bloom 2009: 191.
  16. ↑ a b c Heino 2004: 109.
  17. ↑ allmusic ((( Fireball > Review ))) allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  18. ↑ DEEP PURPLE Fireball music review by Tarkus1980 progarchives.com. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  19. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  20. ↑ Deep Purple – Fireball (Album) norwegiancharts.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  21. ↑ Tous les Albums de chaque Artiste infodisc.fr. Viitattu 13.9.2010. (ranskaksi)
  22. ↑ Search - RPM - Library and Archives Canada collectionscanada.gc.ca. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  23. ↑ allmusic ((( Fireball > Charts & Awards > Billboard Albums allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  24. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Fireball (single) chartstats.com. Viitattu 14.8.2010. (englanniksi)
  25. ↑ a b c Heino 2004: 31.
  26. ↑ Bloom 2009: 183.
  27. ↑ Strange Kind Of Woman by Deep Purple Songfacts songfacts.com. Viitattu 9.8.2010. (englanniksi)
  28. ↑ allmusic ((( Fireball > Overview allmusic.com. Viitattu 13.9.2010. (englanniksi)
  29. ↑ Deep Purple: World Tours servinghistory.com. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
  30. ↑ Bloom 2009: 188-189.
  31. ↑ Bloom 2009: 186.
  32. ↑ a b Bloom 2009: 189.
  33. ↑ a b The Deep Purple (Vinyl) Singles Bar thehighwaystar.com. Viitattu 9.8.2010. (englanniksi)
  34. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Strange Kind of Woman chartstats.com. Viitattu 15.9.2010. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Fireball_(albumi)&oldid=9192474”