Winston Churchill

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 25. elokuuta 2004 kello 19.03 käyttäjän Farside (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä artikkelia on ehdotettu suositelluksi artikkeliksi.
Suositeltu artikkeli -laatumerkinnän on tarkoitus kertoa, että artikkeli yhteisön mielestä on erityisen hyvin kirjoitettu ja kattava. Artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.
Sir Winston Churchill
Winston Churchill
Winston Churchill Yousuf Karshin kuvaamana
Virkakaudet:10. toukokuuta 1940-
27. heinäkuuta 1945
26. lokakuuta 1951-
7. huhtikuuta 1955
Edelsi pääministeri:Neville Chamberlain
Clement Attlee
Seurasi pääministeri:Clement Attlee
Anthony Eden
Syntyi:30. marraskuuta 1874
Synnyinpaikka:Oxfordshire, Englanti
Poliittinen puolue: Konservatiivipuolue, Liberaalit

Sir Winston Leonard Spencer Churchill (30. marraskuuta 1874 - 24. tammikuuta 1965) oli brittiläinen poliitikko, joka oli parhaiten tunnettu Yhdistyneiden kuningaskuntien pääministerinä toisen maailmansodan aikana.

Varhainen ura

Churchill syntyi Blenheim Palacessa Woodstockin kaupungin lähellä Oxfordshiressä. Winston Churchill oli perheen ensimmäisen kuuluisan jäsenen (John Churchill, Marlboroughn ensimmäinen herttua, jonka isä oli myöskin "Sir Winston Churchill") jälkeläinen. Winstonin poliittinen isä, Lord Randolph Churchill, oli Marlboroughn 7. herttuan kolmas poika. Winstonin äiti oli Jennie Jerome (syntyjään Jeanette Jerome) Brooklynistä New Yorkista, amerikkalaisen miljonäärin Leonard Jeromen tytär.

Vuonna 1895 Winston lähti Kuubaan sotilastarkkailijana Espanjan armeijan kanssa joka taisteli itsenäisyystaistelijoita vastaan. Hän myöskin kirjoitti Saturday Review lehteen.

Ensimmäisen kerran Winston Churchill tuli tunnetuksi sotilaskirjeenvaihtajana toisessa buurisodassa mitä käytiin Britannian ja afrikaanereiksi itseään kutsuvien välillä Etelä-Afrikassa. Hän jäi vangiksi buurien suorittamassa brittiarmeijan junasaattueen väijytyksessä, mutta onnistui näyttävästi karkaamaan ja ylitti lopulta Etelä-Afrikan rajan ja saapui Lourenço Marquesiin (nykyään nimellä Maputo Mosambikissa).

Churchill käytti saavuttamaansa mainetta aloittaakseen poliittisen uran joka tulisi kestämään 65 vuotta, ensiksi parlamenttiehdokkaana 1899, sitten palvellen alahuoneen edustajana vuodesta 1900 vuoteen 1922 sekä vuodesta 1924 vuoteen 1964. Aluksi hän oli konservatiivien edustaja. Vuonna 1904 hän 'ylitti puoluerajat' liittyessään liberaaleihin.

Vuoden 1906 vaaleissa Churchill voitti edustajanpaikan Manchesterissa. Hän palveli Henry Campbell Bannermanin liberaalihallituksessa siirtokuntien alivaltiosihteerinä. Churchillistä tuli pian hallituksen ulkopuolisen hallinnon tärkein jäsenen ja kun Herbert Henry Asquithista tuli Campbell Bannerman seuraaja vuonna 1908 juuri kukaan ei yllättynyt Churchillin pääsystä hallitukseen kauppakomission puheenjohtajana. Sen aikaisen lain perusteella juuri nimitetyn hallitusministerin täytyi osallistua täytevaaleihin voittaakseen uudestaan parlamenttipaikan. Churchill menetti Manchesterin paikkansa konservatiivien William Joynson-Hicksille, mutta hänet valittiin parlamenttiin pian uudestaan Dundeen täytevaaleissa. Kauppakomission puheenjohtajana hän ajoi radikaaleja yhteiskunnallisia uudistuksia yhdessä uuden valtiovarainministeri David Lloyd Georgen kanssa.

Churchill pääsi hallitukseen vähän yli 30-vuotiaana, hieman kiistanalaisena sisäministerinä vuonna 1910. Kuuluisa tuon ajan valokuva näyttää kärsimättömän Churchillin osallistuvan henkilökohtaisesti tammikuun 1911 Sidney Streetin piirityksen johtamiseen ja katsovan kadunkulman yli nähdäkseen nähdäkseen kiivaan ammuskelun piiritettyjen anarkistien ja skottikaartien välillä. Hänen toimintansa sai aikaan paljon kritiikkiä. Arthur Balfour kysyi: "Hän [Churchill] ja valokuvaaja riskeerasivat kumpikin henkensä. Ymmärrän mitä valokuvaaja teki, mutta mitä herra Churchill teki siellä?"

Heinäkuussa 1917 Churchill nimitettiin asevarustelusta vastaavaksi ministeriksi. Hän oli yksi ensimmäisen maailmansodan aikaisen Gallipolin niemimaalle Dardanelleille tehdyn tuhoisan maihinnousun poliittisista ja sotilaallisista suunnittelijoista, mikä johti hänen kuvaamiseen "Gallipolin teurastajana".

Kun Asquith muodosti kaikkien puolueiden kokoomushallituksen konservatiivit vaativat osallistumisensa ehdoksi Churchillin aseman alentamista. Churchill palveli useita kuukausia salkuttomana ministerinä Chancellor of the Duchy of Lancasterin virassa ennen kuin hän erosi hallituksesta tuntiessaan ettei hänen kykyjään käytetty riittävästi hyväksi. Hän liittyi uudestaan armeijaan vaikka pitikin parlamenttipaikkansa ja palveli useita kuukausia länsirintamalla. Tänä aikana hänen lähin alaisensa oli nuori Archibald Sinclair josta tuli myöhemmin liberaalien johtaja.

Joulukuussa 1916 Asquith erosi ja Lloyd Georgesta tuli pääministeri. Ajan ei katsottu olevan vielä kypsä Churchillin hallitukseen pääsyn suhteen koska pelättiin konservatiivien vastustusta.

Churchill nimitettiin kuitenkin heinäkuussa 1917 varusteluministeriksi. Sodan päättymisen jälkeen Churchill palveli David Lloyd Georgen hallituksessa sekä sotaministerinä (Secretary of State for War) että ilmavoimista vastaavana ministerinä (Secretary of State for Air) vuosina (1919-1921). Churchill ehdotti kemiallisia aseita käytettäväksi "vastaanhangoittelevia arabeja vastaan kokeeksi". Hän sanoi "En ymmärrä tätä inhoa kaasun käyttöä vastaan. Kannatan voimakkaasti myrkkykaasun käyttöä sivistymättömiä heimoja vastaan. Vaikutus moraaliin olisi hyvä, ja se levittäisi tervettä kauhua." Churchill kannatti myöskin voimakkaasti ulkopuolisten puuttumista Venäjän sisällissotaan, ja julisti että bolshevismi pitää "kuristaa kehtoonsa." Hänestä tuli siirtomaista vastaava ministeri (Secretary of State for the Colonies) vuonna 1921 ja hän oli vuoden 1921 englantilais-irlantilaisen sopimuksen allekirjoittaja, mikä synnytti Irlannin vapaavaltion.

Winston Churchill (korostettu) Sidney Streetillä, 3. tammikuuta 1911

Lokakuussa 1922 Churchillille suoritettiin umpisuolenleikkaus. Kun hän tuli tajuihinsa hän kuuli että hallitus oli kaatunut ja että parlamenttivaalit lähestyivät. Liberaalipuoluetta repivät sisäiset riidat ja Churchillin kampanja oli heikko. Hän menetti paikkansa Dundeessa, väittäen että hän oli samalla kertaa menettänyt ministerin paikkansa, kansanedustajan paikkansa ja umpisuolensa. Kahden hengen paikan hän hävisi mm. kieltolain kannattajalle Edwin Scrymgeourille. Churchill edusti liberaaleja vuoden 1923 vaaleissa, mutta 12 kuukauden aikana hän lähentyi konservatiiveja, vaikkakin alkujaan käyttäen nimityksiä "antisosialisti" ja "perustuslaillinen". Kaksi vuotta myöhemmin vuoden 1924 vaaleissa hänet valittiin konservatiivien tukemana perustuslaillisena edustamaan Eppingiä (missä on nyt hänen patsaansa). Seuraavana vuonna hän virallisesti liittyi konservatiiveihin, kommentoiden että "kuka tahansa voi vaihtaa puoluetta (rat), mutta vaatii tiettyä kekseliäisyyttä vaihtaa vielä uudestaan puoluetta (rerat)". Hänet nimitettiin valtiovarainministeriksi (Chancellor of the Exchequer) vuonna 1924 Stanley Baldwinin hallitukseen ja hänen vastuullaan oli Britannian paluu kultakantaan. Vuoden 1926 yleislakon aikana Churchillin kerrotaan ehdottaneen konekiväärien käyttämistä lakkoilevia kaivosmiehiä vastaan. Churchill valvoi hallituksen lehteä British Gazette ja kiistan aikana hän väitti että "joko valtio murtaa yleislakon tai yleislakko murtaa valtion." Lisäksi hän väitti että Benito Mussolinin fasismi oli "tehnyt palveluksen koko maailmalle", koska se oli näyttänyt "tavan taistella vallankumouksellisia voimia vastaan" – ts. hän piti hallintoa suojamuurina näköpiirissä olevaa kommunistista vallankumousta vastaan.

Konservatiivihallitus hävisi vuoden 1929 vaalit. Kun Ramsay MacDonald muodosti koalitiohallituksen vuonna 1931 Churchill ei saanut kutsua hallitukseen. Hän oli nyt uransa pohjalla ajanjaksona jota sanottiin erämaavuosiksi (the wilderness years.). Hän käytti suuren osan seuraavista vuosista kirjoittamiseen, kuten teokseen History of the English Speaking Peoples (joka julkaistiin vasta toisen maailmansodan jälkeen). Eniten hän kiinnitti huomiota vastustaessaan puheissaan Intian itsenäistymistä. Pian hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi Adolf Hitlerin valtaannousuun ja Saksan jälleenvarustautumiseen. Yhteen aikaan hän oli ainoa joka kannatti Britannian jälleenvarustelua itsepuolustukseksi ja Saksan sotaisuuden vastavoimaksi. Churchill kritisoi voimakkaasti Neville Chamberlainin Hitleriä myötäilevää politiikkaa. Hän tuki myöskin julkisesti kuningas Edvard VIII:aa kuninkaan vallastaluopumiseen liittyvän kriisin aikana, mikä sai eräät spekuloimaan että hänet nimitettäisiin pääministeriksi mikäli kuningas ei noudattaisi pääministeri Baldwinin neuvoa mikä johtaisi hallituksen eroamiseen. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, ja Churchill havaitsi itsensä muista eristetyksi ja poliittisesti haavoittuneeksi, mikä kesti jonkin aikaa.

Toiminta sodanaikaisena pääministerinä

Tiedosto:Winston churchill.jpg
Nuori Churchill

Sodan syttyessä Churchill nimitettiin laivastoministeriksi (First Lord of the Admiralty). Chamberlainin erottu toukokuussa 1940 Churchill nimitettiin pääministeriksi ja hän muodosti kaikkien puolueiden hallituksen. Hän nimitti välittömästi ystävänsä ja uskottunsa, teollisuusmies ja lehtibaroni Max Aitkenin, (Lord Beaverbrook) vastaamaan lentokoneiden tuotannosta. Aitkenin hämmästyttävät liikemieskyvyt auttoivat Britanniaa kiihdyttämään lentokoneiden tuotantoa ja suunnittelua, millä oli suuri vaikutus sodan lopputulokseen.

Hänen tuonaikaisilla puheillaan oli suuri henkeä kohottava vaikutus taisteluun valmistuvalle Yhdistyneelle kuningaskunnalle. Kuuluisa

”Minulla ei ole teille tarjolla mitään muuta kuin verta, hikeä ja kyyneleitä” (I have nothing to offer but blood, toil, tears and sweat)

puhe oli Churchillin ensimmäinen puhe pääministerinä. Tätä seurasi pian Taistelua Britanniasta (Battle of Britain) edeltävä puhe

”Puolustamme saartamme uhreista riippumatta. Taistelemme rannoilla, taistelemme maihinnousupaikoilla, taistelemme pelloilla ja kaduilla, taistelemme kukkuloille; emme koskaan antaudu.” (We shall defend our island, whatever the cost may be, we shall fight on the beaches, we shall fight on the landing grounds, we shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills; we shall never surrender.)

(Eräitä Churchillin radiopuheita, kuten edellämainittua "Taistelemme rannoilla" on väitetty Churchilliltä kuulostavien esiintyjien pitämiksi koska Churchill oli liian kiireinen pitääkseen niitä itse, mutta tätä ei ole pitävästi todistettu.)

Hänen hyvät suhteensa Yhdysvaltain presidenttiin Franklin Rooseveltiin turvasivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle elintärkeän tarvikkeiden saannin Pohjois-Atlantin valtameren kauppareittien kautta. Churchill oli aloitteentekijä Special Operations Executive (SOE) organisaation synnyssä, mikä toimi Hugh Daltonin Taloudellisen sodankäynnin ministeriön (Ministry of Economic Warfare) alaisuudessa ja toteutti, johti ja avusti salaista, vallankumouksellista ja partisaanitoimintaa miehitetyillä alueilla menestyksekkäästi; ja myöskin kommandojen synnyssä, mikä antoi mallin suurimmalle osalle maailman nykyisistä erikoijoukoista (Special Forces). Venäläiset kutsuivat häntä "Brittiläiseksi Bulldogiksi."

Kuitenkin eräät sodanaikaiset sotilastoimet ovat edelleen kiistanalaisia. Churchill oli parhaimmillaankin välinpitämätön ja ehkä jopa rikollinen suhtautumisessaan vuoden 1943 nälänhätään Bengalissa (Great Bengal Famine of 1943) missä ainakin 2,5 miljoonaa bengalilaista sai surmansa. Japanilaiset joukot uhkasivat brittiläistä Intiaa valloitettuaan menestyksellisesti Bengalin naapurivaltion brittiläisen Burman. Jotkut pitävät brittihallituksen politiikkaa kieltää tehokas nälänhätäapu tahallisena ja välinpitämättömänä poltetun maan taktiikkana mikä omaksuttiin Japanin miehityksen uhan alla. Kiistanalainen on myös Dresdenin pommitus juuri ennen toisen maailmansodan loppumista. Dresden oli suuurimmaksi osaksi siviilikohde missä oli pääasiassa idästä saapuneita pakolaisia ja jolla oli vähän sotilaallista merkitystä. Dresdenin pommitus auttoi kuitenkin liittolaista Neuvostoliittoa.

Churchill, Roosevelt ja Stalin
Churchill, Roosevelt ja Stalin

Churchill oli yksi vaikuttajista niiden sopimusten takana jotka piirtäisivät uudelleen toisen maailmansodan jälkeiset Euroopan ja Aasian rajat. Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välistä rajaa ehdotettiin jo Jaltan konferenssissa, samoin kuin Japanin joukkojen karkottamista noista maista. Keskusteluja Euroopan rajoista ja sopimuksista käytiin jo vuonna 1943 Rooseveltin ja Churchillin välillä; sopimus hyväksyttiin virallisesti Trumanin, Churchillin ja Stalinin kesken Potsdamissa (Artikla XIII Potsdamin sopimuksessa).

Yksi näistä sopimuksista käsitteli Puolan rajaa, ts. rajaa Puolan ja Neuvostoliiton välillä, ns. Curzonin linjaa, sekä Saksan ja Puolan ns. Oderin-Neissen linjaa. Huolimatta siitä että Puola oli ensimmäinen Hitleriä vastustanut valtio Puolan rajat ja hallinnon määräsivät ”Kolme Suurta” kysymättä Puolan hallituksen mielipidettä. Puolalaiset sotilaat, brittien ainoat liittolaiset Taistelu Britanniasta aikana, tunsivat itsensä petetyiksi. Liittolaisen Puolan ja vihollisen Saksan kohtalosta päätettiin periaattessa samalla tapaa.

Sopimuksen osana oli yhteisymmärrys jäljellä olevien saksalaisten karkottamisesta alueelta. (Puolalaisten siirto ei tarvinnut hyväksyntää).

Tarkkoja lukuja etnisten väestöjen siirroista ja liikkeistä on vaikea tehdä. Natsihallinnon aikana saksalaisvalloittajat ajoivat puolalaiset kodeistaan ja asuttivat ne saksalaisilla valloitustensa turvaamiseksi. Toisen maailmansodan jälkeisistä siirroista Churchill oli sitä mieltä, että ainoa tapa vähentää kansojen välisiä jännitteitä oli väestönsiirroilla aikaansaada väestö, joka noudattaisi valtion kansallisia rajoja.

Churchill selosti alahuoneessa vuonna 1944 kantaansa: "Väestönsiirrot on menetelmä joka mielestämme tulee tuottamaan kaikkein pitkäaikaisimman ja tyydyttävimmän vaikutuksen. Jäljelle ei jää väestönsekoituksia jotka aiheuttaisivat loputtomia vaikeuksia... Voidaan aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä (clean sweep). Minua eivät huolestuta nämä siirrot joita voidaan paremmin toteuttaa nykyoloissa..."

Vaikka Churchillin suurta merkitystä toiselle maailmansodalle ei voida kieltää, hän sai useita vihollisia kotimaassaan. Hänen julkilausumansa halveksunta sellaisia ajatuksia kohtaan kuin julkinen terveydenhuolto tai parempi koulutus väestön valtaosalle aiheutti paljon tyytymättömyyttä väestön keskuudessa, varsinkin sodassa taistelleiden joukossa. Välittömästi Euroopan sodan päättymisen jälkeen Churchill kärsi raskaan tappion vuoden 1945 vaaleissa Clement Attleen työväenpuolueelle.

Winston Churchill oli paneurooppalaisuuden varhainen tukija, mikä lopulta johti Euroopan yhteismarkkinoiden ja myöhemmin Euroopan unionin syntyyn (minkä takia Euroopan Parlamentin yksi rakennus kolmesta on nimetty hänen kunniakseen). Churchill oli myöskin keskeisessä roolissa myönnettäessä Ranskalle pysyvä paikka YK:n turvallisuusneuvostossa (mitä hän tuki jotta saataisiin toinen eurooppalainen valtio tasapainottamaan Neuvostoliiton pysyvää paikkaa).

Rautaesirippu

Kylmän sodan alussa hän keksi käsitteen rautaesirippu (Iron Curtain), käsite joka tuli julkisuuteen vuonna 1946 Westminster Collegessa Fultonissa Missourissa pidetyssä kuuluisassa julistuksessaan

"Itämeren rannalta Stettinistä aina Triesteen Adrian merelle asti maanosan halki on laskettu rautaesirippu. Tämän linjan taakse jäävät kaikki Keski- ja Itä-Euroopan vanhojen valtioiden pääkaupungit. Varsova, Berliini, Praha, Wien, Budapest, Belgrad, Bukarest ja Sofia, kaikki nämä kuuluisat kaupungit asukkaineen ovat nyt niin sanoakseni Neuvostoliiton etupiirissä, eivätkä ainoastaan eri tavoin ilmenenevän Neuvostoliiton vaikutuksen vaan paljolti myös sen yhä tiukkenevan valvonnan alaisena."
[From Stettin on the Baltic to Trieste on the Adriatic, an Iron Curtain has descended across the continent. Behind that line lie all the capitals of the ancient states of Central and Eastern Europe. Warsaw, Berlin, Prague, Vienna, Budapest, Belgrade, Bucharest and Sofia, all these famous cities and the populations around them lie in what I must call the Soviet sphere.]

Toinen pääministerikausi

Tiedosto:Church5155.jpg
Churchill toisena toimikautena

Työväenpuolueen hävittyä vuoden 1951 vaalit Churchillistä tuli jälleen pääministeri. Vuonna 1953 hänelle myönnettiin kaksi suurta kunnianosoitusta. Hänet aateloitiin ja hänestä tuli Sir Winston Churchill ja hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto ’’historiallisen ja elämäkerrallisen kuvauksen hallinnasta samoin kuin loistavista puheista inhimillisten arvojen puolustajana’’. Saman kuun kesäkuussa aivohalvaus halvaannutti hänen kehonsa vasemman puolen. Hän erosi terveyssyistä 5. huhtikuuta 1955 mutta säilytti virkansa Bristolin yliopiston kanslerina. Seuraavien vuosien aikana hän kirjoitti ja lopulta julkaisi teoksen History of the English Speaking Peoples neljässä osassa. Vuonna 1956 saksalainen Aachenin kaupunki myönsi hänelle Karlspreis-palkinnon hänen ajatuksestaan Euroopan Yhdysvalloista. Vuonna 1959 Churchill peri arvonimen Father of the House (pisin yhtäjaksoinen toiminta alahuoneen edustajana) ollen pisimpään yhtäjaksoisesti palvellut kansanedustaja – vuodesta 1924. Hän säilytti asemansa vuonna 1964 tapahtuneeseen alahuoneesta eroamiseen asti.

Perhe

2. syyskuuta 1908 Churchill meni naimisiin suositussa St. Margaretin kirkossa Westminsterissä Clementine Churchillin (1885-1977) kanssa, joka oli säkenöivä mutta lähes rahaton kaunotar. Heillä oli viisi lasta: Sarah Millicent Hermione Churchill (josta tuli jossain määrin tunnettu elokuvanäyttelijä joka esiintyi Fred Astairen kanssa elokuvassa Royal Wedding), Randolph Frederick Edward Churchill, Marigold Frances Churchill (joka kuoli nuorena), Diana Churchill ja Mary Churchill.

Clementine Churchillin äiti oli Lady (Henrietta) Blanche Ogilvy (1852-1925), Sir Henry Montague Hozierin toinen puoliso ja 7. Airlien jaarlin tytär. Churchillin poika Randolph ja pojanpoika Winston seurasivat häntä parlamenttiin.

Viimeiset elinpäivät

15. tammikuuta 1965 Churchill sai taas aivohalvauksen - diagnoosi vaikea cerebral thrombosis. Hän kuoli yhdeksän päivän päästä 24. tammikuuta 1965. Hänen isänsä kuolemasta oli tällöin täsmälleen 70 vuotta. Hänen ruumiinsa oli esillä Westminster Hallissa (parlamenttirakennuksessa) kolme päivää ja valtiolliset hautajaiset pidettiin St Paulin tuomiokirkossa. Nämä olivat ensimmäiset ’tavallisen’ alamaisen hautajaiset sitten kenttämarsalkka Frederick Robertsin vuonna 1914. Churchillin toivomus oli, että jos Charles de Gaulle eläisi häntä pidempään, niin hänen (Churchillin) hautajaiskulkueensa pitäisi kulkea Waterloon rautatieaseman halki.

Churchillin toivomuksesta hänet haudattiin perhehautaan Saint Martinin hautausmaalle Bladoniin Woodstockin (Oxfordshire, Englanti) lähelle.

Kirjallinen tuotanto

Churchill oli myöskin huomattava historioitsija joka julkaisi useita teoksia. Eräät hänen 20. vuosisadan kirjoituksensa, kuten The World Crisis (käsittelee ensimmäistä maailmansotaa) ja The Second World War (’’toinen maailmansota’’) ovat voimakkaasti omaelämäkerrallisia ja kertovat konfliktin kulusta.

Alunperin Churchill kirjoitti nimellä Winston Churchill. Kuitenkin hän sai jo varhain tietää, että oli myös olemassa saman niminen amerikkalainen kirjailija joka oli julkaissut jo ennen häntä. Välttääkseen sekaannuksen he sopivat että amerikkalainen julkaisisi nimellä Winston Churchill ja englantilainen nimellä Winston S Churchill.

Churchillin teoksiin lukeutuvat:

Linkkejä

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Winston_Churchill&oldid=41094”