Tämä on suositeltu artikkeli.

Stormbringer (albumi)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. joulukuuta 2013 kello 23.23 käyttäjän PtG (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Stormbringer
Deep Purple
Studioalbumin Stormbringer kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  8.–20. elokuuta; Musicland Studios, München, Länsi-Saksa
 Julkaistu marraskuu 1974
 Formaatti LP, MC, CD
 Tuottaja(t) Martin Birch, Deep Purple
 Tyylilaji hard rock, funk rock, blues rock
 Kesto 36.31
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Purple Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet

Yhdysvaltain-painos


35th Anniversary Editionin CD-version pahvipäällys

Listasijoitukset

Yhdistynyt kuningaskunta Britannia: 6.
 Yhdysvallat: 20.

Kts. lisää listasijoituksia

Deep Purplen muut studioalbumit
Burn
1974 		Stormbringer
1974 		Come Taste the Band
1975

Stormbringer on brittiläisen rockyhtye Deep Purplen yhdeksäs studioalbumi, joka julkaistiin marraskuussa 1974. Sen funk- ja soul-vaikutteet, jotka olivat peräisin erityisesti basisti-laulaja Glenn Hughesilta, herättivät ristiriitaisia mielipiteitä sekä yleisössä että yhtyeessä. Levyä on sanottu yhtyeen melodisimmaksi. Albumin nimi- ja aloituskappale ”Stormbringer” on sen tunnetuin, mutta myös albumin päättävä ”Soldier of Fortune” on hyvin tunnettu.

Levyllä jatkaa sama kokoonpano, ”Mark III”, kuin edellisellä albumilla Burnilla : Ritchie Blackmore (kitara), David Coverdale (laulu), Glenn Hughes (bassokitara, laulu), Jon Lord (kosketinsoittimet) ja Ian Paice (rummut). Stormbringer oli pitkään viimeisin Deep Purplen albumi, jolla soitti vielä alkuperäinen kitaristi Blackmore. Hän erosi yhtyeestä vuonna 1975 perustaakseen oman Rainbow-yhtyeensä.

Albumista julkaistiin remasteroitu juhlapainos 35th Anniversary Edition helmikuussa 2009. Se sisältää alkuperäisen albumin lisäksi Glenn Hughesin remiksauksia kappaleista sekä DVD:n, jolla on albumin alkuperäinen kvadrofoninen miksaus.

Taustaa

Solisti Ian Gillan ja basisti Roger Glover jättivät Deep Purplen Who Do We Think We Are -albumin jälkeen,[1] ja tilalle tulivat solisti David Coverdale ja basisti-laulaja Glenn Hughes.[2] Ensimmäinen tällä niin sanotulla Mark III -kokoonpanolla julkaistu albumi, Burn, oli saanut hyvän vastaanoton yleisöltä, ja se oli noussut muun muassa Britanniassa listakolmoseksi ja Yhdysvalloissa kuudenneksi.[3] Yhdysvalloissa yhtye oli suosionsa huipulla ja esiintyi Amerikan-kiertueensa aikana muun muassa suurella California Jam -festivaalilla.[4]

Koska yhtye ansaitsi hyvin, kirjanpitäjät kehottivat sitä muuttamaan verotuksen vuoksi ulkomaille. Niinpä yhtye muutti Yhdysvaltoihin ja managerit Manner-Eurooppaan. Tämä katkaisi lähes kokonaan yhtyeen ja managerien välit, jotka olivat aiemmin olleet hyvin tiiviit.[5]

Albumin työstö

Ennen varsinaisia nauhoituksia yhtye valmisteli uutta materiaalia pari viikkoa Clearwellin linnassa Englannissa. Tarkoitus oli työskennellä rauhallisessa ilmapiirissä, mutta lopulta työnteko muuttui juhlimiseksi. Useita kappaleita saatiin tosin tehtyä, mutta monetkaan niistä eivät päätyneet albumille. Suurin osa Stormbringerin materiaalista kirjoitettiinkin vasta studiossa.[6]

Uutta albumia ryhdyttiin levyttämään Musicland Studiosissa Münchenissä 8. elokuuta 1974.[6] Äänityksissä yhtyeen jäsenillä oli erimielisyyksiä. Blackmorea suututti se, etteivät muut halunneet levyttää cover-versiota Quatermass-yhtyeen kappaleesta ”Black Sheep of the Family”.[7] Yhtyeessä vastustettiin yleensäkin lainakappaleiden levyttämistä.[6] Lisäksi vuonna 1973 yhtyeeseen liittyneiden Coverdalen ja Hughesin itsetunto oli noussut, ja he tyrkyttivät ideoitaan muille yhä innokkaammin. Erityisesti Hughes piti yhdysvaltalaisesta soulista ja funkista, ja hän halusi viedä yhtyeen musiikkia tähän Blackmoren inhoamaan suuntaan.[8] Blackmore kutsui uusia funk-tyylisiä kappaleita halveksivasti ”kengänkiillotusmusiikiksi”. Hän itse oli kiinnostuneempi kokeilemaan erilaisia sävelasteikkoja ja 1400-luvulta saatuja vaikutteita.[9]

Blackmoren motivaatio heikkeni, ja toisin kuin yhtyeen aikaisemmilla albumeilla, hän ei enää ollut mukana kaikkien kappaleiden tekemisessä.[7] Taannoinen avioero painoi myös hänen mieltään ja häiritsi musiikkiin keskittymistä.[10] Kitara onkin Strombringerin kappaleissa taka-alalla selvemmin kuin millään muulla Deep Purple -levyllä. ”The Gypsyn” soolo on hyvin samantapainen kuin ”Sail Away” -kappaleen soolo edellisellä albumilla, mitä on pidetty merkkinä siitä, että Blackmore ei ollut kovin kiinnostunut koko albumista tai edes yhtyeestä.[7] Blackmore on kertonut vihanneensa Glenn Hughesin kappaletta ”Hold On” niin paljon, että soitti sen soolosta vain yhden oton ja senkin peukalolla.[9] Motivaatio-ongelmista huolimatta Hughes on myöhemmin kiittänyt Blackmoren soittoa ja kutsunut sitä ”todella funkyksi”. Jon Lord puolestaan on arvostellut Blackmoren toimintaa ja arvellut, että levystä olisi tullut parempi, jos Blackmoren asenne olisi ollut kunnossa.[6] Blackmore itse on kertonut Stormbringerin äänityksistä:

»Glenn [Hughes] on hyvä laulaja, mutta soul brother, kova Stevie Wonder -fani. Hän halusi funkkaavampaa kamaa, ja Dave [David Coverdale] hyppäsi hänen kelkkaansa ja jopa Ian [Paice] alkoi soittaa eri tavalla. Ian oli aina ennen suoraviivainen rock 'n' roll -rumpali, mutta yhtäkkiä hän alkoi kokeilla kaikenlaista. Hyvin hallittua, hyvin mukavaa, hyvin hyvin tiukkaa, hyvin funkya kamaa, jossa ei ollut mitään tunnetta.»
(Ritchie Blackmore, kitaristi[9])

Koska kappaleita ei enää merkitty automaattisesti yhtyeen yhdessä tekemiksi, jäsenet eivät enää kiinnostuneet toistensa tekemistä kappaleista. Esimerkiksi Blackmoren ja Coverdalen kirjoittama päätöskappale ”Soldier of Fortune”, jota pidetään yhtenä levyn parhaimmista, oli jäädä kokonaan levyttämättä.[7] Paice lopetti soittamisen kahden oton jälkeen, koska ei päässyt mielestään riittävästi esille. Hughes vihasi kappaletta eikä halunnut soittaa sillä. Lopulta ongelma ratkesi, kun Blackmore lupasi soittaa Hughesin funk-kappaleilla, mikäli tämä suostuisi soittamaan ”Soldier of Fortunella”.[9] Tuottaja Martin Birch on lisäksi väittänyt, että Coverdale ja Hughes olisivat riidelleet äänityksissä lauluosioiden jakamisesta, mutta Hughes on kiistänyt tämän.[6] Materiaalia saatiin lopulta kootuksi niin paljon, että siitä olisi voinut tehdä kaksoisalbumin.[10] Äänitykset tulivat valmiiksi 29. elokuuta,[6] ja albumi miksattiin syyskuussa Record Plantissa Birchin ja Paicen johdolla.[11]

Musiikki

Albumilla kuuluvat basisti-laulaja Glenn Hughesin mieltymykset funk- ja soul-musiikkiin. Kuva on vuodelta 1995.
Solisti David Coverdale esiintymässä Whitesnaken kanssa vuonna 2006.

Stormbringer-albumista on usein sanottu, että se ei kuulosta Deep Purplelta. Vaikka yhtyeen musiikki oli saanut funk-vaikutteita jo vuoden 1971 Fireball-albumilla ja paikoin myös seuraavan vuoden Machine Head -albumilla, Stormbringerilla funkin vaikutus oli ennenkuulemattoman peittelemätöntä.[6] Funk-vivahteiden lisäksi mukana on vaikutteita myös soulista ja bluesista.[12] Stormbringeria on pidetty studiotekniikan puolesta parempana kuin Burnia, ja siinä on katsottu olevan myös enemmän syvyyttä.[6] Kosketinsoittaja Lord käyttää albumilla huomattavan paljon syntetisaattoria; tosin Moogin käyttö oli tuolloin muutenkin hyvin yleistä.[7] Lord on myöhemmin kertonut, että hänen mielestään Deep Purplen olisi pitänyt funk-vaikutteiden sijaan jatkaa samalla tiellä kuin Burn-albumia tehdessään.[6]

Kappalemateriaali

Avausraita ”Stormbringer” on albumin raskain ja samalla tunnetuin kappale.[13] Hughesin mukaan se myös äänitettiin ensimmäisenä. Coverdale, joka ihaili kreikkalaista mytologiaa, kirjoitti sanoitukset Stormbringer-nimisestä hahmosta.[6] Kuten myös Burn-albumin monessa kappaleessa, ”Stormbringerin” kitarasoolo on soitettu päällekkäin eri soundeilla.[14] ”Love Don’t Mean a Thing” on rauhallinen, yhtyeen uudelleen sovittama kappale. Sen aiheena on raha, ja se päätyi levylle Ritchie Blackmoren aloitteesta. Hän oli kuullut sen juhlissa tuntemattoman mustan miehen soittamana.[6] ”Holy Man” on toinen niistä albumin kappaleista, joiden tekemisessä Blackmore ei ollut mukana. Hughes laulaa sen kokonaan, ja hänen laulusuoritustaan on myös kehuttu. A-puolen päättävä ”Hold On” on toinen kappale, jota Blackmore ei ollut tekemässä. Hän on siinä kuitenkin kitaristina vahvasti esillä ja soittaa soolo-osuuksia kosketinsoittaja Lordin lisäksi.[15] Kappale oli Lordin idea, ja kaikki muut paitsi Blackmore pitivät siitä. David Bowie suunnitteli kappaleen levyttämistä tuoreeltaan.[6] Laulun sanoitusta on pidetty samantyyppisenä kuin mitä Coverdale teki myöhemmin Whitesnake-yhtyeessä.[15]

B-puolen aloittava ”Lady Double Dealer” on yksi albumin rock-kappaleista ja tyyliltään samanlainen kuin useat Burn-albumin kappaleet. Blackmoren ja Lordin taustasoitto on siinä monipuolista.[15] ”You Can’t Do It Right” on saanut vaikutteita afroamerikkalaisesta musiikista, ja suomenkielisen Deep Purple -historiikin kirjoittanut Heikki Heino kuvaa sen olevan ”suunnilleen yhtä kaukana In Rockin aikaisesta Purplesta kuin nokkahuilu sähkökitarasta”.[7] Kappale julkaistiin myös singlenä Yhdysvalloissa, missä se ei kuitenkaan saanut listamenestystä.[16][17] ”High Ball Shooter” on Stormbringerin nopeatempoisimpia kappaleita. Blackmore on siinä kitarasooloineen vahvasti esillä, ja myös rumpali Paicen sanotaan olevan siinä parhaimmillaan. Lord soittaa pitkän kosketinsoolon Blackmoren komppaamana.[15]

”High Ball Shooteria” seuraa rauhallinen blues-soul-kappale ”The Gypsy”, joka on tehty yhteistyössä.[15] Hughes on kertonut rakastavansa kappaletta ja antavansa tunnustuksensa Paicen rumpujensoitolle.[6] Blackmoren kitarasoolon on huomattu olevan hyvin samanlainen kuin Burnin ”Sail Away” -kappaleessa,[7] joskin levyn kvadrofonisessa versiossa soolo on erilainen.[11] Albumin päättää sen toiseksi tunnetuin kappale, herkkä balladi ”Soldier of Fortune”, joka oli jäädä kokonaan levyttämättä. Vasta Coverdalen ja Blackmoren tekemä demoversio innosti muitakin työstämään sitä.[7][18] Kvadrofonisella albumilla on hieman erilaisia lauluosuuksia.[11]

Kappalelista

A-puoli
NroNimiSäv&sanLauluKesto
1.StormbringerDavid Coverdale, Ritchie BlackmoreCoverdale & Glenn Hughes4.03
2.Love Don’t Mean a ThingCoverdale, Blackmore, Hughes, Jon Lord, Ian PaiceCoverdale & Hughes4.23
3.Holy ManCoverdale, Hughes, LordHughes4.28
4.Hold OnCoverdale, Hughes, Lord, PaiceCoverdale & Hughes5.05
B-puoli
NroNimiSäv&sanLauluKesto
5.Lady Double DealerCoverdale, BlackmoreCoverdale & Hughes3.19
6.You Can’t Do It Right (with the One You Love)Coverdale, Blackmore, HughesCoverdale & Hughes3.24
7.High Ball ShooterCoverdale, Blackmore, Hughes, Lord, PaiceCoverdale & Hughes4.26
8.The GypsyCoverdale, Blackmore, Hughes, Lord, PaiceCoverdale & Hughes4.13
9.Soldier of FortuneCoverdale, BlackmoreCoverdale3.14
36.31
  • 35th Anniversary Edition sisältää lisäksi DVD-audion, jolla on albumin alkuperäinen kvadrofoninen miksaus 5.1 ja PCM stereo 48/24-formaatissa.

Albumin nimeäminen ja kansikuva

Stormbringerin mainosjuliste. Julisteen kuvaa käytettiin vuoden 2009 uusintapainoksen kannessa.

Albumille oli aluksi tarkoitus antaa nimeksi Silence, mihin saatiin idea Musiclandin studion tarkkaamossa olleesta kyltistä. Kansikuvan suunnittelu aiheutti ongelmia, sillä edellisessä kokoonpanossa basisti Roger Glover oli suunnitellut alustavasti kansikuvituksen, mutta enää yhtyeessä ei ollut visuaalisesti ajattelevaa henkilöä. Aluksi kanneksi ajateltiin ottaa Dieter Zillin suunnittelema kuva mauttomasti meikatusta naisesta, joka piti sormea suunsa edessä. Ritchie Blackmore kertoi studiossa eräälle haastattelijalle yhtyeen haluavan sen kansikuvaksi, koska ”olemme kyllästyneet katsomaan omia naamojamme”. Tosiasiassa hän ajatteli naisen sormen olevan fallossymboli.[6][10]

Myöhemmin albumi päätettiin nimetä Stormbringeriksi, ja ensin kanteen suunniteltiin kuvaa konserttisalista, joka tuhottiin Japanissa Deep Purplen edellisen kokoonpanon aikana vuonna 1973. Yhtye kuitenkin pelkäsi, että kansi yllyttäisi yleisöä tuhoamaan saleja, joten ideasta luovuttiin. Lopulta kansikuvaksi tuli Joe Garnettin maalaus, joka pohjautui hyvin yksityiskohtaisesti valokuvaan, joka oli otettu tornadosta vuonna 1927 lähellä Jasperin kaupunkia Minnesotassa.[6][10][19] Alkuperäisen kuvan oli ottanut etelädakotalainen koulutyttö Lucille Handberg, ja ennen videoiden ja internetin aikakautta se oli yksi kuuluisimmista ja käytetyimmistä tornadokuvista.[19]

Stormbringerin kantta on pidetty Deep Purplen kansikuvista kaikkein heavy metal -tyylisimpänä. Sen maalaaja Joe Garnett oli työskennellyt myös aiemmin rockyhtyeiden kanssa ja vastannut muun muassa The Doorsin Full Circle -albumin kansien suunnittelusta.[6][10]

Julkaisu ja vastaanotto

Stormbringer julkaistiin sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa marraskuussa 1974.[20] Ranskassa levy oli ilmestynyt jo lokakuussa. Britanniassa ja muualla Euroopassa jakelijana toimi yhtyeen oma Purple Records, Yhdysvalloissa ja Japanissa Warner Bros. Records.[11] Levyn painokset erosivat toisistaan hieman eri valtioissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain-painoksen kannen väritys on brittiläistä sinertävämpi ja yhtyeen logo on siinä hieman erilainen. Yhdysvalloissa julkaistiin myös kvadrofoninen versio, jonka kappaleissa on pieniä eroja verrattuna stereoversioon. Varhaisiin Japanin-painoksiin puolestaan sisältyi juliste. Argentiinassa ja Uruguayssa albumin nimi oli käännetty espanjaksi muotoon Traetormentas, kun taas Etelä-Koreassa ”Stormbringer”-kappale puuttui albumilta ja levy levy julkaistiin nimellä Soldier of Fortune.[20]

Albumi menestyi kaupallisesti hieman heikommin kuin edellinen albumi Burn: listasijoitus oli Britanniassa kuudes ja Yhdysvalloissa kahdeskymmenes.[21][22] Albumia myytiin kuitenkin Britanniassa hopea-[23] ja Yhdysvalloissa kultalevyrajan verran.[24] Stormbringer ylsi julkaisuvuotenaan top 10:een ainakin yhdeksässä maassa. Vaikka albumi ei ollutkaan yhtä suuri menestys kuin muutamat yhtyeen aiemmat levyt, Deep Purple säilytti yhä suuren maailmanlaajuisen suosionsa.[25] Funk- ja soul-vaikutteet herättivät kuitenkin ristiriitaisia mielipiteitä myös yleisön joukossa.[26]

Deep Purplen jäsenistä Blackmore ja Coverdale ilmaisivat pian Stormbringerin ilmestymisen jälkeen olevansa tyytymättömiä albumiin ja yhtyeen uuteen musiikilliseen suuntaukseen, ja Coverdale vakuutti, että seuraava albumi olisi jälleen rocklevy.[10] Tällaisia lausuntoja annettiin siitä huolimatta, että Stormbringerin tyylisellä musiikilla olisi ollut kuitenkin kaupallista potentiaalia erityisesti Yhdysvalloissa, ja yhtye olisi voinut saada täysin uudenlaista yleisöä.[6]

Singlejä albumilta ilmestyi kaiken kaikkiaan neljä, mutta julkaisut vaihtelivat maittain. ”Stormbringer” julkaistiin Manner-Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa, mutta ei Britanniassa. Yksittäin Yhdysvalloissa julkaistiin ”You Can’t Do It Right” ja vastaavasti Japanissa ”Lady Double Dealer”. Lisäksi Euroopassa singlenä ilmestyi ”Soldier of Fortune”, mutta kyse lienee hyvin rajoitetusta painoksesta, sillä edes sen B-puolesta ei ole tietoa.[27]

Vuonna 2009 albumista julkaistiin 35-vuotisjuhlapainos, 35th Anniversary Edition. Se sisältää alkuperäisten kappaleiden lisäksi uudet versiot neljästä kappaleesta, jotka Glenn Hughes on remasteroinut Abbey Road Studiosissa. Lisäksi mukana on erillinen DVD, joka sisältää levyn 5.1-miksauksen sekä muutaman valokuvan kappaleiden taustana.[12] Albumi julkaistiin sekä CD- että LP-formaatissa, ja sen kansikuva on hieman erilainen, sillä alkuperäistä maalausta ei löydetty ja sen tilalla jouduttiin käyttämään vanhan mainosjulisteen kuvaa.[28] 35th Anniversary Edition nousi Britanniassa 7. maaliskuuta 2009 sijalle 99.[29]

Listasijoitukset

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Nousu listalle Lähde
 Norja 2. 20 viikko 46/1974 [30]
 Itävalta 4. 20 15.12.1974 [31]
 Italia 5. [32]
 Ranska 5. 18 5.11.1974 [33]
 Yhdistynyt kuningaskunta Britannia 6. 12 23.11.1974 [34]
 Ruotsi 6. [32]
 Suomi 6. 17 marraskuu 1974 [35]
 Tanska 6. 6 viikko 46/1974 [36]
 Saksa Länsi-Saksa 10. 1974 [37]
 Uusi-Seelanti 18. 5 2.5.1975 [38]
 Yhdysvallat 20. 15 1974 [16][39]
 Kanada 34. 14.12.1974 [40]

Sertifiointi

Valtio Palkinto Luovuttaja Myönnetty Lähde
 Ranska kultalevy SNEP 1977 [41]
 Yhdysvallat kultalevy RIAA 9.1.1975 [24]
 Yhdistynyt kuningaskunta Britannia hopealevy BPI 1.11.1975 [23]

Kritiikki

Billboard-lehden arvostelija antoi vuonna 1975 albumista hyvää palautetta: se on Deep Purplen monipuolisin ja sen balladi-, blues- ja jazzvaikutteet toimivat erinomaisesti. Blackmore ja Lord soittavat uudesta tyylistä huolimatta yhtä vahvasti kuin aiemminkin. Rolling Stone -lehdessä 30. tammikuuta 1975 julkaistu arvostelu, jonka on kirjoittanut Alan Niester, oli sävyltään maltillisempi. Sen mukaan albumilla on vahvat hetkensä, kuten Blackmoren turvallisen tuttu riffittely ja Jon Lordin koskettimien ”huudatus”, mutta yhtyeen soundin monipuolistaminen on onnistunut vain osittain. Kokonaisuutena Niester sanoo Stormbringerin olevan kaukana Deep Purplen parhaista tuotoksista.[39] Samoin Allmusicin kriitikko Alex Henderson toteaa, ettei albumi yllä yhtyeen huippuhetkien erinomaiselle tasolle ja sen kappaleet ovat enimmäkseen heikohkoja, vaikka siltä löytyykin myös hyviä hetkiä. Hän antaa albumille kaksi tähteä viidestä.[42]

Sputnikmusicin Matthijs van der Lee pitää Stormbringeria yhtyeen rauhallisimpana albumina ja pettymyksenä Burnin jälkeen. Kuitenkin hän antaa levyn arvosanaksi viidestä täydestä hyvän 3,5.[43]

Deep Purplea käsittelevässä kirjassa Deep Purple – Syvän purppuran vuodet 1967–2004 albumin arvostelee Mika Sironen. Hänen mielestään Ritchie Blackmoren haluttomaksi väitetty kitaransoitto ei kuulosta niin huonolta kuin väitetään, kappaleet ovat sopivan pituisia ja koko levy on tasapainoinen ja laadukas. Hän toteaa Stormbringerin olevan Deep Purplen melodisin albumi. Sitä ei voi kutsua heavy metaliksi, mitä hän pitää myös levyn heikkoutena.[44]

Huhtikuussa 2006 Classic Rock -lehti valitsi Stormbringerin kaikkien aikojen 62:nneksi parhaaksi brittiläiseksi rock-albumiksi.[45]

  • Allmusic: 2/5 tähteä[42]
  • Billboard: (sävyltään positiivinen)[39]
  • Rolling Stone: (sävyltään maltillisen negatiivinen)[39]
  • Sputnikmusic: 3.5/5 tähteä[43]

Julkaisun jälkeen

Deep Purple oli aloittanut uutta albumia markkinoivan kiertueen jo ennen sen julkaisua. Esityslistaan uudelta albumilta pääsivät ”Stormbringer”, ”Lady Double Dealer” ja ”The Gypsy”. Kiertueen aikana Coverdale ja Hughes kiistelivät lauluosuuksien jakamisesta, mikä häiritsi yhtyeen työskentelyä, ja Blackmoren motivaatio heikkeni jatkuvasti. Tammikuussa 1975 yhtye esiintyi Australiassa Sunburyn festivaaleilla; AC/DC:nkin piti esiintyä tapahtumassa, mutta esiintyminen peruttiin Deep Purplen ennakoitua pidemmän setin vuoksi.[46]

Perustajajäsen, kitaristi Ritchie Blackmore, erosi Deep Purplesta huhtikuussa 1975 perustaakseen Rainbow-yhtyeen.

Sunburyn festivaalien jälkeen Deep Purplen jäsenillä alkoi puolentoista kuukauden pituinen loma. Blackmore matkusti yhdysvaltalaisen Elf-yhtyeen kansssa Müncheniin äänittämään lainakappaletta ”Black Sheep of the Family”, jonka levyttämisestä Deep Purplen muut jäsenet olivat kieltäytyneet. Se oli tarkoitus julkaista singlenä, joten kappaleelle tarvittiin myös B-puoli. Niinpä Blackmore kirjoitti yhdessä Elfin laulusolistin Ronnie James Dion kanssa kappaleen ”Sixteenth Century Greensleeves”. Blackmore ja Dio huomasivat yhteistyön sujuvan, joten lopulta he äänittivät kokonaisen albumin, joka sai nimekseen Ritchie Blackmore’s Rainbow.[46] Vielä ennen levytystä Blackmore oli vakuuttanut lehdistölle, ettei hän ollut eroamassa Deep Purplesta.[47]

Yhtyeen muut jäsenet eivät juurikaan huomioineet Blackmoren sooloprojektia, sillä heilläkin oli vastaavia hankkeita. Lord työskenteli klassisvaikutteisen Sarabande-projektin parissa. Hughes puolestaan aikoi tehdä sooloalbumin, jonka olisi tuottanut David Bowie, mutta suunnitelma ei toteutunut. Vähitellen alkoi kuitenkin paljastua, ettei Blackmore jatkaisi Deep Purplessa sen jälkeen, kun Euroopan-kiertue päättyisi huhtikuussa 1975. Yhtyeen piti aloittaa uuden albumin äänitykset vielä samassa kuussa Rolling Stone Mobile Studiolla, mutta siitä luovuttiin Blackmoren lähtöaikeiden paljastuttua.[48] Blackmoren eropäätöstä oli jo aiemmin vahvistanut se, että Hughes oli huutanut hänelle erään konsertin kitarasoolon aikana: ”Paskaa!” Hughes itse on kiistänyt pilkanneensa Blackmoren soittoa, vaikkakin myöntää käyttäneensä tuolloin runsaasti huumeita.[49] Blackmore kertoi päätöksestään ensin kiertuehenkilökunnalle, jonka kautta tieto levisi muille yhtyeen jäsenille, vaikka asia olikin tarkoitus salata.[50]

»Bändin rapautumiseen oli monia syitä: naiset, huumeet, egot sekä tietysti Ritchien [Blackmore] tyytymättömyys siihen, että hän oli menettänyt musiikillisen vaikutusvaltansa.»
(Glenn Hughes, basisti-laulaja[9])

Koska äänityslaitteisto tulevaa albumia varten oli jo varattu, päätettiin kiertueen kolme viimeistä konserttia nauhoittaa, mihin Blackmore suostui. Grazissa, Saarbrückenissä ja Pariisissa äänitetyistä nauhoista oli tarkoitus julkaista tupla-albumi vielä saman vuoden puolella, mutta lopulta livealbumi Made in Europe ilmestyi vasta loppuvuodesta 1976 yhden LP-levyn laajuisena. Vuonna 1996 samoista äänityksistä tehtiin laajempi julkaisu MK III The Final Concerts (1996), mutta parhaana taltiointina on pidetty albumia Live in Paris 1975.[48]

Pariisin konsertin jälkeen 7. huhtikuuta 1975 kiertue oli ohi, eikä yhtyeen jatkosta ollut varmuutta. Seuraavista konserteista ei ollut sovittu, mutta tarkoitus oli joka tapauksessa pitää pari kuukautta lomaa. Toukokuussa 1975 julkaistiin pelkästään edellisen kokoonpanon, niin sanotun Mark II:n, esittämiä kappaleita sisältänyt kokoelma 24 Carat Purple, jota pidettiin lähes muistokirjoituksena.[51] Lopulta yhtye päätti jatkaa uuden kitaristin, yhdysvaltalaisen Tommy Bolinin kanssa, ja levytti albumin Come Taste the Band.[52]

Singlet

”You Can’t Do It Right” (lokakuu 1974, Warner Bros. Records)
  1. You Can’t Do It Right (with the one You Love) – 3.24 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes)
  3. High Ball Sohooter – 4.26 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes/Lord/Paice)

Afroamerikkalaisesta musiikista vaikutteita saanut ”You Can’t Do It Right” julkaistiin singlenä vain Yhdysvalloissa.

”Lady Double Dealer” (lokakuu 1974, Warner Bros. Records)
  1. Lady Double Dealer – 3.19 (säv. Blackmore/Coverdale)
  3. You Can’t Do It Right (with the one You Love) – 3.24 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes)

”Lady Double Dealer” julkaistiin ainoastaan Japanissa. Se julkaistiin siellä uudelleen vuonna 1976 sekä 1984 tai 1985.

”Stormbringer” (1975, Purple Records/Warner Bros. Records)
  1. Stormbringer – 4.03 (säv. Blackmore/Coverdale)
  3. Love Don’t Mean a Thing – 4.23 (säv. Blackmore/Coverdale/Hughes/Lord/Paice)

”Stormbringer” jätettiin julkaisematta yhtyeen kotimaassa. Sen sijaan se ilmestyi Manner-Euroopassa, Yhdysvalloissa sekä Uudessa-Seelannissa, missä se ilmestyi muusta maailmasta poiketen jo 1974.

”Soldier of Fortune” (1975, Purple Records)
  1. Soldier of Fortune

”Soldier of Fortune” julkaistiin Euroopassa vuonna 1975. Singlestä ei ole juurikaan tietoa, joten kyseessä lienee hyvin rajallinen painos.

[27]

Kokoonpano

Muusikot

  • David Coverdale ja Glenn Hughes laulavat kaikki kappaleet yhdessä, paitsi ”Holy Man”, jonka laulaa yksin Hughes ja ”Soldier of Fortune”, jonka laulaa yksin Coverdale.

[53]

Muut

  • Martin Birch – äänittäjä, tuottaja, miksaaja
  • Mack – avustava äänittäjä
  • Hans – avustava äänittäjä
  • Ian Paice – miksaaja
  • Gary Webb – avustava miksaaja
  • Garry Ladinsky – avustava miksaaja

Painoksia

Alkuperäisen brittipainoksen (TPS 3508) vinyylietiketti. Albumin julkaisi yhtyeen oma Purple Records -yhtiö.
Formaatti Valtio Levy-yhtiö ja tunnus Julkaistu Lähde
MC  Ranska Purple TPS-3508 1974 [11]
LP  Saksa Purple 1c072-96004 1974 [11]
MC  Saksa Purple 1c244-96004 1974 [11]
MC  Ruotsi Purple TC-TPS-3508 (0c244-96004) 1974 [11]
LP  Italia Purple 3c064-96004 1974 [11]
MC  Italia Purple 3c244-96004 1974 [11]
LP  Yhdysvallat Warner Bros. PR4-2832-LP 1974 [11]
LP  Yhdysvallat Warner Bros. PR-2832 1974 [11]
LP  Yhdistynyt kuningaskunta Purple TPS-3508 1974 [11]
LP  Japani Warner Bros. P-8524W 1974 [11]
LP  Espanja Purple 062 196004 1 1987 [54]
CD  Alankomaat EMI CDP 7 91084 2 1989 [55]
CD  Yhdysvallat Metal Blade 9-26456-2 1990 [11]
CD  Venäjä Anton 9100127 1991 [11]
CD  Japani Warner Bros. WPCR-873 1996 [11]
CD  Japani Warner Bros. WPCR-1572 1998 [11]
CD  Japani Warner Bros. WPCR-12267 2006 [56]
CD  Yhdysvallat Friday Music 829421-10562-6 2007 [57]
CD  Japani Warner Bros. WPCR 13116 2008 [58]
2xLP  Yhdistynyt kuningaskunta Purple TPSD 3508 2009 [59]
CD+DVD  Euroopan unioni EMI 50999 2 64645 2 7,
Purple TPSX 3508 		2009 [60]
CD  Kreikka EMI 2012 [61]

Lähteet

  • AllMusic
  • Bloom, Jerry: Musta ritari Ritchie Blackmore. Otavan Kirjapaino Oy, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Discogs
  • Ekblad, Jan M. (toim.): Deep Purple – syvän purppuran vuodet 1967–2004. Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia. Suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa pääasiassa viitataan. Kirjan loppupuolelta löytyy myös levyarvosteluja: Stormbringerin on arvostellut Mika Sironen. Tampere: Juvenes Print, 2004. ISBN 952-5546-02-0. (suomeksi)
  • The Highway Star
  • Super Seventies RockSite

Viitteet

  1. ↑ Heino: s. 39
  2. ↑ Heino: s. 40
  3. ↑ Heino: s. 42
  4. ↑ Heino: s. 44
  5. ↑ Heino: s. 46
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Deep Purple: Stormbringer-albumin 35-vuotisjuhlapainoksen CD-version kansilehti (EMI 50999 2 64645 2 7)
  7. ↑ a b c d e f g h Heino: s. 47
  8. ↑ Bloom: s. 219
  9. ↑ a b c d e Bloom: s. 220 Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; nimi ”Bloom/220” on määritetty usean kerran eri sisällöillä
  10. ↑ a b c d e f Heino: s. 48
  11. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Stormbringer thehighwaystar.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  12. ↑ a b Kuokkanen, Jouni: Classic Rock Suomi - Deep Purple: Stormbringer 35th Anniversary Edition CD/DVD (EMI) 18.3.2009. classicrocksuomi.com. Viitattu 4.8.2011. (suomeksi)
  13. ↑ Sironen: s. 115
  14. ↑ Sironen: s. 115–116
  15. ↑ a b c d e Sironen: s. 116
  16. ↑ a b Deep Purple Awards AllMusic AllMusic. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  17. ↑ Ekblad 2004: 189
  18. ↑ Sironen: s. 117
  19. ↑ a b The Jasper Tornado Phenomena.org. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  20. ↑ a b Deep Purple, Stormbringer Discography deep-purple.net. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  21. ↑ ChartArchive - Deep Purple - Storm Bringer ChartArchive.org. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  22. ↑ Stormbringer - Deep Purple Awards AllMusic AllMusic. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  23. ↑ a b Certified Awards (hakusanalla Storm Bringer) BPI.co.uk. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  24. ↑ a b Searchable Database (hakusanalla Deep Purple) RIAA.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  25. ↑ Bloom: s. 224
  26. ↑ Deep Purple: Purple Hits – The Best of Deep Purple -albumin kansilehti, kirjoittanut Teppo Nättilä (Capitol 7243 5846552 5)
  27. ↑ a b The Deep Purple (Vinyl) Singles Bar thehighwaystar.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  28. ↑ Deep Purple, Stormbringer deep-purple.net. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  29. ↑ ChartArchive - Deep Purple ChartArchive.org. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  30. ↑ norwegiancharts.com - Deep Purple - Stormbringer norwegiancharts.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  31. ↑ Deep Purple - Stormbringer -austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 4.11.2013. (saksaksi)
  32. ↑ a b Deep Purple deeppurplemania.blogspot.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  33. ↑ InfoDisc : Tout les Titres par Artiste (valitse listasta Deep Purple) infodisc.fr. Viitattu 2.8.2011. (ranskaksi)
  34. ↑ Chart Stats - Deep Purple - Storm Bringer chartstats.com. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  35. ↑ Pennanen, Timo: Sisältää hitin, levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Keuruu: Otavan kirjapaino Oy, 2006. ISBN 978-951-1-21053-5.
  36. ↑ Stormbringer - Deep Purple danskehitlister.dk. Viitattu 4.11.2013. (tanskaksi)
  37. ↑ Album - Deep Purple, Stormbringer charts.de. Viitattu 4.11.2013. (saksaksi)
  38. ↑ charts.org.nz - Deep Purple - Stormbringer charts.org.nz. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  39. ↑ a b c d Deep Purple - Stormbringer superseventies.com. Viitattu 4.11.2013. | (englanniksi)
  40. ↑ 14 1974&type=1&interval=24&PHPSESSID=hrg50o22lgammqcogv27ve6d95 Item Display - RPM - Library and Archives Canada (hakukoneella Stormbringer) collectionscanada.gc.ca. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  41. ↑ InfoDisc : Les Certifications (Albums) du SNEB (Bilan par Artiste) (Listasta Deep Purple) InfoDisc.fr. Viitattu 12.12.2013. (ranskaksi)
  42. ↑ a b Henderson, Alex: Stormbringer - Deep Purple AllMusic.com. All Media Guide. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  43. ↑ a b van der Lee, Matthijs: Deep Purple - Stormbringer (album review) sputnikmusic.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  44. ↑ Sironen: s. 115–117
  45. ↑ 100 Greatest British Rock Album Ever Rocklistmusic.co.uk. Viitattu 24.12.2013. (englanniksi)
  46. ↑ a b Heino: s. 49
  47. ↑ Bloom 2009: s. 225–226
  48. ↑ a b Heino: s. 49–50
  49. ↑ Bloom: s. 223
  50. ↑ Bloom: s. 226
  51. ↑ Heino: s. 50
  52. ↑ Heino: s. 52
  53. ↑ Deep Purple: Stormbringer-albumin vinyyliversion takakansi (EMI/Purple TPS 3508)
  54. ↑ Deep Purple - Stormbringer (Vinyl, LP) at Discogs Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  55. ↑ Deep Purple - Stormbringer (Vinyl, LP) at Discogs (2) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  56. ↑ Deep Purple - Stormbringer (CD, Album) at Discogs (2) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  57. ↑ Deep Purple - Stormbringer (CD, Album) at Discogs (3) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  58. ↑ Deep Purple - Stormbringer (CD, Album) at Discogs (4) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  59. ↑ Deep Purple - Stormbringer (Vinyl, LP) at Discogs (3) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  60. ↑ Deep Purple - Stormbringer (CD, Album) at Discogs (5) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
  61. ↑ Deep Purple - Stormbringer (CD, Album) at Discogs (6) Discogs.com. Viitattu 4.11.2013. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Stormbringer_(albumi)&oldid=13760304”