The Doors

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Doors
The Doors Logo.png
The Doors in Copenhagen 1968.jpg
Tiedot
Toiminnassa 1965–1973
Tyylilaji Psykedeelinen rock, Blues rock, Acid rock
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Jim Morrisonlaulu
Robby Kriegerkitara, laulu
Ray Manzarekkosketinsoittimet, laulu
John Densmorerummut

Levy-yhtiö

Elektra Records

[The Doors.com Sivusto]

The Doors oli yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin Los Angelesissa 1960-luvun puolivälissä. Yhtye yhdisteli bluesvaikutteista raskasta rockia rauhalliseen psykedeeliseen musiikkiin. Lisäksi yhtyeen musiikissa oli runsaasti vaikutteita muun muassa jazzista. The Doorsin voidaan sanoa kuuluneen 1960-luvun ”tummasävyisiin” yhtyeisiin. Yhtyeen klassisen kokoonpanon jäsenet olivat Jim Morrison (laulu), Robby Krieger (kitara), Ray Manzarek (kosketinsoittimet) ja John Densmore (rummut). Ennen kaikkea The Doors on henkilöitynyt laulajaansa, joka on 1960-luvun populaarikulttuurin mytologisoiduimpia hahmoja. The Doorsin levyjä on myyty pelkästään Yhdysvalloissa 32.5 miljoonaa kappaletta.[1]

Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa ”Light My Fire”, ”Break On Through (To The Other Side)”, ”People Are Strange”, ”Hello, I Love You” ja ”Riders on the Storm”.

Yhtyeen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Doorsin esikoisalbumi The Doors ilmestyi vuonna 1967. Yhtye yhdisteli albumilla latinomusiikin rytmejä, rock- ja bluesvaikutteita, psykedeliaa ja kabareemusiikkia. Albumi nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistan toiseksi.[2] Jim Morrison herätti suurta huomiota sanoituksillaan, jotka usein pyörivät seksuaalisuuden, hurmion, rajojen ylittämisen ja kuoleman teemojen ympärillä. Levyn tunnettuja kappaleita olivat muun muassa ”Light My Fire” ja oidipaalinen ”The End”. The Doorsia pidettiin oman aikansa mittapuulla tummasävyisenä ja jopa ”goottilaisena” rockyhtyeenä. Sanoitusten ohella tähän vaikutti varsinkin Jim Morrisonin kolkko ja matalahko äänenkäyttö.

The Doors saavutti suuren menestyksen, jota seuraavat LP-levyt Strange Days (1967) ja Waiting for the Sun (1968) pitivät yllä. The Soft Parade (1969) ei saanut kriitikoilta yhtä myönteistä vastaanottoa kuin edelliset ”Touch Me” -hitistä huolimatta. Myöhemmillä levyillä Morrison Hotel (1970) ja L.A. Woman (1971) juurevat bluesvaikutteet voimistuivat. Jälkimmäinen albumi sisältää kuuluisan kappaleen ”Riders on the Storm”. Yhtyeen viimeinen esiintyminen alkuperäiskokoonpanossaan oli New Orleansissa, Louisianassa 12. joulukuuta 1970.[3]

Yhtyeen loppu ja jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morrison oli alkanut inhota julkisuuskuvaansa suurena seksisymbolina ja rock-ikonina. Myös oikeudenkäynnit ja raskas elämäntyyli olivat uuvuttaneet hänet. L.A. Womanin aikoihin Morrison päätti muuttaa tyttöystävänsä Pamela Coursonin kanssa Pariisiin julkisuutta pakoon. Morrison halusi, että hänet otettaisiin vakavasti runoilijana. Morrisonin asuessa Pariisissa eivät muut yhtyeen jäsenet voineet konsertoida The Doors -nimellä, joten yhtyeen toiminta oli toistaiseksi keskeytetty. Oli kuitenkin puhetta uusista The Doors -projekteista, kun Morrison taas palaisi Yhdysvaltoihin.

Jim Morrison kuitenkin kuoli vuoden 1971 heinäkuussa Pariisissa, jolloin Pamela Courson löysi hänet kuolleena kylpyhuoneesta. Virallisesti kuolinsyyksi merkittiin alkoholismin aiheuttama sydänkohtaus, vaikka ruumiinavausta ei tehty. The Doors yritti aluksi jatkaa toimintaansa ilman Morrisonia, mutta yhtye hajosi tehtyään kaksi vaatimattomasti menestynyttä levyä.[4]

Alkuperäisen The Doors -kokoonpanon maine ja suosio kuitenkin säilyivät. Myöhemmistä rocktähdistä Jim Morrisonin laulutyyliä ovat soveltaneet muun muassa Joy Divisionin laulaja Ian Curtis sekä Iggy Pop ja Patti Smith.

Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors nosti yhtyeen uusien nuorisosukupolven tietoisuuteen 1990-luvun alussa.[4] Stonen elokuvaversio on kuitenkin saanut varsinkin Ray Manzarekilta arvostelua.

Huhtikuussa 2010 julkaistiin The Doorsista Tom DiCillon ohjaama dokumenttielokuva When You´re Strange. Tämä on Manzarekin mukaan olemaan todenmukainen tarina yhtyeen ja Jim Morrisonin vaiheista. Elokuvassa nähdään yhtyeen jäsenistä Ray Manzarek, Robby Krieger, John Densmore sekä arkistomateriaalia Jim Morrisonista. Kertojana elokuvassa toimii Johnny Depp.[5] Elokuvasta julkaistiin myös samanniminen soundtrack-albumi 30. maaliskuuta 2010.[6]

The Doorsin comeback[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvulla The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek ja kitaristi Robby Krieger ovat taas esiintyneet konserteissa nimellä The 21st Century Doors. Rumpali John Densmore ei pysty esiintymään tinnituksensa takia. Konserteissa laulajana toimi Ian Astbury (yhtyeestä The Cult) ja basistina Angelo Barbera. Densmore nosti nimen käytöstä syytteen sopimusrikkomuksesta ja losangelesilainen tuomioistuin kielsi nimen käytön markkinoinnissa. Yhtye esiintyy nykyisin nimellä Riders on the Storm. Vuonna 2007 Ian Astbury erosi yhtyeestä halutessaan keskittyä omaan uraansa uudelleen perustetussa The Cultissa. Hänen tilalleen tuli laulaja Brett Scallions (yhtyeestä Fuel). Vuonna 2011 Ray Manzarek ja Robby Krieger olivat mukana RE:GENERATION musiikki projektissa yhdessä dubstep-artisti Skrillexin kanssa. He tekivät yhdessä kappaleen "Breakn' a Sweat", joka julkaistiin Skrillexin Bangarang -albumilla joulukuussa 2011.[7]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Absolutely Live (1970)
  • Alive, She Cried (1983)
  • Live at the Hollywood Bowl (1987)
  • In Concert (1991)
  • Live in Detroit 1970 (2001)
  • Live at the Aquarius Theatre: The First Performance (2001)
  • Live at the Aquarius Theatre: The Second Performance (2001)
  • Bright Midnight: Live in America (2002)
  • Live in Hollywood (2002)
  • Live in Philadelphia (2006)
  • Live in Boston 1970 (2007)
  • Live in Pittsburgh 1970 (2008)
  • Live at the Matrix 1967 (2008)
  • Live In New York (2009)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet listasijoituksineen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Doors, The & Fong-Torres, Ben: The Doors. (The Doors, 2006.) Suomentanut Pekka Jääskeläinen. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0068-1.
  • Heidi Lunden: "Death Not Ends It" - Kuoleman läsnäolo Jim Morrison -muistelmissa (POP-lehti 2006)
  • John Densmore: "Riders on the Storm: My Life With Jim Morrison and The Doors"
  • Manzarek, Ray: Light my fire: Matkani Doorsin kanssa. (Light My Fire: My Life with the Doors, 1998.) Suomentanut Jaana Kapari. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1373-6.
  • Danny Sugerman & Jerry Hopkins: "Jim: No One Here Gets Out Alive"
  • Mikko Montonen: The Doors, Musa 2/1974 s. 18–23.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ray Manzarek of The Doors Dies at 74 Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  2. Nyman 2009. s. 99.
  3. Wilonsky, Robert: Jim Morrison’s Last Show With The Doors December 12, 1970 At The Warehouse New Orleans Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  4. a b Nyman 2009. s. 162.
  5. Coming Soon: First Feature Documentary About The Doors whenyourestrangemovie.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  6. When You're Strange Soundtract imdb.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  7. The Doors' Robby Krieger Confirms Reunion With John Densmore yahoo.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)