The Doors

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Doors

The Doors Logo.png
The Doorsin promokuva. Vasemmalta John Densmore, Robby Krieger, Ray Manzarek ja Jim Morrison.
The Doorsin promokuva. Vasemmalta John Densmore, Robby Krieger, Ray Manzarek ja Jim Morrison.
Tiedot
Toiminnassa 1965–1973
Tyylilaji psykedeelinen rock, blues rock, acid rock
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Entiset jäsenet

Jim Morrisonlaulu
Robby Kriegerkitara, laulu
Ray Manzarekkosketinsoittimet, laulu
John Densmorerummut

Levy-yhtiö

Elektra Records

[The Doors.com Kotisivut]

The Doors oli yhdysvaltalainen rockyhtye, joka perustettiin Los Angelesissa vuonna 1965. Yhtyeen jäsenet olivat Jim Morrison (laulu), Robby Krieger (kitara), Ray Manzarek (kosketinsoittimet) ja John Densmore (rummut). Ennen kaikkea The Doors on henkilöitynyt laulajaansa, joka on 1960-luvun populaarikulttuurin mytologisoiduimpia hahmoja. Doors julkaisi Morrisonin eläessä kuusi albumia, ja hänen kuolemansa vuonna 1971 jälkeen vielä kolme albumia.

Doors soitti bluesvaikutteista psykedeelistä rockia. Lisäksi yhtyeen musiikissa oli runsaasti vaikutteita muun muassa jazzista. The Doorsin voidaan sanoa kuuluneen 1960-luvun ”tummasävyisiin” yhtyeisiin. The Doorsilla oli merkittävä vaikutus aikansa amerikkalaiseen populaarikulttuuriin, ja sen levyjä on myyty maailmassa yli 100 miljoonaa kappaletta.

Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa ”Light My Fire”, ”Break On Through (To the Other Side)”, ”People Are Strange”, ”Hello, I Love You” ja ”Riders on the Storm”.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvaopintonsa Los Angelesissa keskeyttänyt runoilija Jim Morrison piti opiskelutoverinsa, kosketinsoittaja Ray Manzarekin musiikista ja kävi tämän yhtyeen konserteissa. Kesäkuussa 1965 Morrison oli mukana yhtyeen keikalla kitaristin sijaisena; soittotaidoton Morrison vain seisoi lavalla kitara kädessään, jotta yhtye olisi täysimiehinen ja saisi esiintymispalkkionsa.[1] Kun Morrison ja Manzarek tapasivat sattumalta elokuussa Venicen hiekkarannalla, Morrison lausui Manzarekille runojaan.[2] Morrisonin runous teki vaikutuksen Manzarekiin ja he perustivat The Doorsin.[3] Yhtyeen nimi oli Morrisonin idea, jonka hän sai William Blaken runosta ja siitä nimensä ottaneesta Aldous Huxleyn teoksesta Tajunnan ovet (The Doors of Perception).[4][5][6] Morrison muutti Manzarekin luokse, ja he alkoivat tehdä lauluja kaksistaan.[7]

Morrisonin ja Manzarekin lisäksi yhtyeessä oli alkuvaiheissa Manzarekin kaksi veljeä, rumpali John Densmore sekä tuntemattomaksi jäänyt naisbasisti. Yhtye sai Columbialta viiden ja puolen vuoden levytyssopimuksen lokakuussa 1965. Kitaristi Robby Krieger liittyi yhtyeeseen marraskuussa. Koska sopivaa basistia ei löytynyt, Manzarek päätti soittaa bassoa itse Fenderin bassopianolla. Ensimmäiset vakituiset keikkansa Doors sai London Fog -nimisestä klubista Sunset Stripiltä tammikuussa 1966. Keväällä Columbia lakkautti levytyssopimuksen yhtyeen kanssa. Myös London Fog erotti heidät, mutta yhtye sai sopimuksen Whisky A Go Go -klubilta.[8]

Doorsin maine alkoi kasvaa kesällä 1966, sillä sen esitykset olivat villejä ja arvaamattomia. Yhtye sai levytyssopimuksen Elektralta kesäkuussa.[8]

Ensimmäisillä keikoilla Manzarek vielä lauloi useimmat kappaleet, kunnes Morrisonista tuli yhtyeen ainoa laulusolisti.[9] Alkuaikoina Morrison ei ottanut kontaktia yleisöönsä, mutta ajan myötä hänen esiintymisensä muuttuivat näyttäviksi, seksuaalissävytteisiksi ja provosoiviksi.[5]

Levytysura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Doors Kööpenhaminassa 1968.

The Doorsin esikoisalbumi The Doors ilmestyi vuonna 1967. Yhtye yhdisteli albumilla latinomusiikin rytmejä, rock- ja bluesvaikutteita, psykedeliaa ja kabareemusiikkia. Albumi nousi suoraan Yhdysvaltojen albumilistan toiseksi.[10] Levyn tunnettuja kappaleita olivat muun muassa ”Light My Fire” ja oidipaalinen ”The End”.

The Doors saavutti suuren menestyksen, jota seuraavat LP-levyt Strange Days (1967) ja Waiting for the Sun (1968) pitivät yllä. The Soft Parade (1969) ei saanut kriitikoilta yhtä myönteistä vastaanottoa kuin edelliset ”Touch Me” -hitistä huolimatta. Myöhemmillä levyillä Morrison Hotel (1970) ja L.A. Woman (1971) juurevat bluesvaikutteet voimistuivat. Jälkimmäinen albumi sisältää kuuluisan kappaleen ”Riders on the Storm”. Yhtyeen viimeinen esiintyminen alkuperäiskokoonpanossaan oli New Orleansissa, Louisianassa 12. joulukuuta 1970.[11]

Morrisonin kuolema ja yhtyeen loppuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morrisonia oli ahdistanut Los Angelesissa se, että hän ei siellä saanut itse määrätä omasta elämästään. Hän muuttikin Pariisiin yhdessä naisystävänsä Pamela Coursonin kanssa keväällä 1971.[12] Levättyään siellä jonkin aikaa Morrison alkoi soitella yhtyetovereilleen Yhdysvaltoihin. Hän kertoi musiikin alkaneen taas soineen päässään ja että hänellä oli jo ideoita seuraavaa albumia varten.[13] Morrison kuitenkin kuoli Pariisissa vuoden 1971 heinäkuussa.

The Doors yritti aluksi jatkaa toimintaansa ilman Morrisonia ja teki kaksi vaatimattomasti menestynyttä levyä.[14] Kolmikko matkusti alkuvuonna 1973 Englantiin etsimään uutta laulusolistia, jotta yhtye saisi uutta puhtia. He päättivät kuitenkin siellä lopettaa yhtyeen toiminnan.[15]

Manzarek, Krieger ja Densmore palasivat vuonna 1977 vielä kerran yhdessä studioon soittamaan taustat Morrisonin aikoinaan nauhalle puhumistaan runoistaan kootulle albumille An American Prayer (1978).[16]

Jäsenten myöhempiä projekteja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doorsin hajoamisen jälkeen Densmore ja Krieger perustivat yhtyeen nimeltä The Butts Band, joka julkaisi yhden albumin. Manzarek alkoi tehdä sooloalbumeita.[17]

Vuonna 2001 Manzarek, Krieger ja Densmore esiintyivät VH1-kanavan Storytellers-sarjassa, jossa he esittivät Doors-kappaleita eri laulajien taustalla. Manzarek ja Krieger halusivat kolmikon jatkavan yhdessä ohjelman jälkeenkin, mutta Densmore kieltäytyi osallistumasta tinnituksensa vuoksi ja koska hän oli riidoissa Manzarekin kanssa.[18] Manzarek ja Krieger alkoivat konsertoida yhdessä nimellä Doors of the 21st Century.[19] Laulajana yhtyeessä toimi The Cultin Ian Astbury. Densmore sekä Morrisonin ja Coursonin perikunnat ryhtyivät nimen käytöstä kuitenkin oikeustoimiin. Yhtye esiintyi sen jälkeen nimellä Riders on the Storm.[18]

Vuonna 2011 Manzarek, Krieger ja Densmore soittivat dubstep-artisti Skrillexin kappaleella "Breakn' a Sweat" ja myöhemmin Tech N9nen hip-hop-levytyksellä Doors-kappaleesta "Strange Days". Manzarek kuoli vuonna 2013.[19]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Doorsia pidettiin oman aikansa mittapuulla tummasävyisenä ja jopa ”goottilaisena” rockyhtyeenä. Sanoitusten ohella tähän vaikutti varsinkin Jim Morrisonin kolkko ja matalahko äänenkäyttö.

Morrison herätti suurta huomiota sanoituksillaan, jotka usein pyörivät seksuaalisuuden, hurmion, rajojen ylittämisen ja kuoleman teemojen ympärillä.

Morrison teki aluksi lähes kaikki yhtyeen sävellykset, mutta tulot sovittiin jaettavan tasan jäsenten kesken.[20] Myöhemmin Kriegerkin sävelsi yhtyeelle useita kappaleita ja kirjoitti joihinkin myös sanat.[21]

Doors sai 16 kappalettaan Billboard Hot 100 -singlelistalle ja kaksi listaykköseksi, "Light My Fire" (1967) ja "Hello, I Love You" (1968). Doorsin kolmas albumi Waiting for the Sun (1968) oli heidän ainoa listaykkösalbuminsa Yhdysvalloissa. Esikoisalbumi The Doors (1967) nousi listakakkoseksi.[22]

Doorsin albumeita on myyty Yhdysvallassa 32 miljoonaa kappaletta ja koko maailmassa yli 100 miljoonaa.[23]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Absolutely Live (1970)
  • Alive, She Cried (1983)
  • Live at the Hollywood Bowl (1987)
  • In Concert (1991)
  • Live in Detroit 1970 (2001)
  • Live at the Aquarius Theatre: The First Performance (2001)
  • Live at the Aquarius Theatre: The Second Performance (2001)
  • Bright Midnight: Live in America (2002)
  • Live in Hollywood (2002)
  • Live in Philadelphia (2006)
  • Live in Boston 1970 (2007)
  • Live in Pittsburgh 1970 (2008)
  • Live at the Matrix 1967 (2008)
  • Live In New York (2009)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet listasijoituksineen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oliver Stonen ohjaama elokuva The Doors nosti yhtyeen uusien nuorisosukupolven tietoisuuteen 1990-luvun alussa.[14] Stonen elokuvaversio on kuitenkin saanut varsinkin Ray Manzarekilta arvostelua.

Tom DiCillon ohjaama dokumenttielokuva When You’re Strange sai ensi-iltansa 2009. Elokuvassa nähdään yhtyeen jäsenistä Ray Manzarek, Robby Krieger, John Densmore sekä arkistomateriaalia Jim Morrisonista. Kertojana elokuvassa toimii Johnny Depp.[24] Elokuvasta julkaistiin myös samanniminen soundtrack-albumi 30. maaliskuuta 2010.[25]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Crisafulli, Chuck: Moonlight Drive: The Stories behind Every Doors' Song. Carlton, 1995. ISBN 0-7119-5056-0.
  • Doors, The & Fong-Torres, Ben: The Doors. (The Doors, 2006.) Suomentanut Pekka Jääskeläinen. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0068-1.
  • Nyman, Jake: Kovan päivän ilta. Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-7605-5.
  • Sugerman, Danny & Hopkins, Jerry: Jim. No One Here Gets Out Alive. (No One Here Gets Out Alive, 1980.) Suomennos: Jorma-Veikko Sappinen. Esipuheen ja epilogin suomennos: J. Pekka Mäkelä. Helsinki: Johnny Kniga, 2005. ISBN 951-0-30418-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sugerman & Hopkins 2005, s. 91–95.
  2. Sugerman & Hopkins 2005, s. 104–105.
  3. Jim Morrison Encyclopedia Britannica. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)
  4. When You’re Strange, Daniel Nester, Poetry Foundation 19.10.2011
  5. a b Biography all movie guide. Viitattu 7.3.2015. (englanniksi)
  6. Crisafulli 1995, s. 16.
  7. Sugerman & Hopkins 2005, s. 107–108.
  8. a b Crisafulli 1995, s. 170.
  9. Sugerman & Hopkins 2005, s. 117.
  10. Nyman 2009. s. 99.
  11. Wilonsky, Robert: Jim Morrison’s Last Show With The Doors December 12, 1970 At The Warehouse New Orleans Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  12. Sugerman & Hopkins 2005, s. 405–411.
  13. Sugerman & Hopkins 2005, s. 426–429.
  14. a b Nyman 2009. s. 162.
  15. Crisafulli 1995, s. 149, 158.
  16. Crisafulli 1995, s. 158, 171.
  17. Crisafulli 1995, s. 158.
  18. a b Fong-Torres 2008, s. 202–203.
  19. a b The Doors' Robby Krieger Confirms Reunion With John Densmore yahoo.com. 3.7.2013. Viitattu 8.11.2015. (englanniksi)
  20. Sugerman & Hopkins 2005, s. 125.
  21. Robby Krieger Opens Up About The Doors and Jim Morrison, Gabriel J. Hernandez, Gibson.com, 30.4.2009
  22. The Doors: A Billboard Chart History, Keith Caulfield, Billboard.com, 21.5.2013
  23. Ray Manzarek of The Doors Dies at 74 Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  24. Coming Soon: First Feature Documentary About The Doors whenyourestrangemovie.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)
  25. When You're Strange Soundtract imdb.com. Viitattu 1.7.2015. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Densmore: Riders on the Storm: Elämäni Jim Morrisonin ja The Doorsin kanssa, 1992 (alkuteos 1990)
  • Manzarek, Ray: Light my fire: Matkani Doorsin kanssa. (Light My Fire: My Life with the Doors, 1998.) Suomentanut Jaana Kapari. Helsinki: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1373-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]