Idols (6. tuotantokausi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Susanna Erkinheimo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Idols
(6. tuotantokausi)
Alkuperämaa Suomi
Esittäminen
Verkko MTV3
Ensimmäinen esitys 2012-01-011. tammikuuta 2012
Viimeinen esitys 2012-05-1313. toukokuuta 2012
Kaudet
← Edellinen
5. kausi
Seuraava →
7. kausi

Idolsin kuudes tuotantokausi esitettiin MTV3-kanavalla keväällä 2012. Koelaulut järjestettiin loka-joulukuussa 2011, poikkeuksellisesti viidellä paikkakunnalla: Oulussa, Joensuussa, Vaasassa, Tampereella ja Helsingissä. Ensimmäinen jakso esitettiin 1. tammikuuta 2012.[1] Tuotantokauden voittajaksi selviytyi hyvinkääläinen Diandra Flores.

Edellisen kauden tuomareista ohjelmassa jatkoi ainoastaan Jone Nikula, joka toimi tällä kaudella tuomariston puheenjohtajana. Uusina jäseninä Nina Tapion ja Sami Pitkämön tilalle tulivat laulaja Laura Voutilainen ja manageri Tommi Liimatainen. Koelauluissa nähtiin lisäksi vierailevia tuomareita, muun muassa Anna Abreu ja Herra Ylppö.

Ohjelman juontajina jatkoivat Heikki Paasonen ja Niina Backman, jonka sukunimi oli naimisiinmenon myötä vaihtunut Heralasta edellisen kauden jälkeen. Edellisellä kaudella nähtyä Janne Katajan juontamaa Idols Studio -ohjelmaa ei enää esitetty.

Idols tekee hyvää -hyväntekeväisyyskonsertti järjestettiin toista kertaa. Konsertti järjestettiin 30. maaliskuuta 2012.

Ohjelmaa uudistettiin tällä kaudella myös rakenteellisesti, sillä semifinaalivaihe poistettiin kilpailusta kokonaan. Semifinaalien tilalle tuli TOP 15 -lähetys, jossa jokainen kilpailija lauloi yhden kappaleen. Katsojilla oli viikko aikaa äänestää suosikkiaan, joista viisi eniten saanutta pääsi suoraan jatkoon. Loput viisi jatkoon pääsijää päätti kisan tuomarit.

Koelaulut järjestettiin yhteensä viidellä paikkakunnalla loka-joulukuussa 2011.

Koelaulupäivät Paikkakunta Missä Esityspäivä (TV) Vieraileva tuomari Jatkoon päässeitä
21.–22.10.2011 Oulu Oulun ammattikorkeakoulu 1. tammikuuta 2012 Anna Abreu 15[2]
11.–12.11.2011 Joensuu Joensuun taidemuseo 5. tammikuuta 2012 Suvi Teräsniska 14[3]
18.–19.11.2011 Vaasa Vaasan yliopisto 8. tammikuuta 2012 Herra Ylppö 16[4]
25.–26.11.2011 Tampere Tampere-talo 12. tammikuuta 2012
19. tammikuuta 2012
Maarit Hurmerinta 22[5]
3.–4.12.2011 Helsinki Tapahtumatalo Bank 26. tammikuuta 2012
2. helmikuuta 2012
Toni Wirtanen 24
Kilpailija Ikä Kotikaupunki Äänestetty ulos
Diandra Flores 17 Hyvinkää Voittaja
Susanna Erkinheimo 27 Laihia Finalisti
Torsten Borg 16 Kokkola 29. huhtikuuta
Heikki Tuomi 27 Oulu 1. huhtikuuta
(selvisi jatkoon villillä kortilla 1.4.)
22. huhtikuuta
Arttu Kettunen 23 Kontiolahti 15. huhtikuuta
Tiina Puska 17 Lapua 8. huhtikuuta
Niina Kähönen 30 Oulu 8. huhtikuuta
Sini Tuominen 22 Tampere 25. maaliskuuta
Ina Forsman 17 Sipoo 18. maaliskuuta
Petri Piippo 23 Västerås, Ruotsi 11. maaliskuuta

Edellisen kauden tapaan myös tällä kaudella Idolsia esitettiin torstaisin ja sunnuntaisin. Esitystahti oli kuitenkin alkukaudesta epäsäännöllinen; joka viikko ei esitetty kahta jaksoa.

Jakso Esityspäivä[6] Katsojaluvut Tapahtumat[6]
1 su 1.1.2012 964 000[7] Oulun koelaulut
2 to 5.1.2012 726 000[8] Joensuun koelaulut
3 su 8.1.2012 917 000[8] Vaasan koelaulut
4 to 12.1.2012 773 000[9] Tampereen koelaulut, osa 1
5 to 19.1.2012 720 000[10] Tampereen koelaulut, osa 2
6 to 26.1.2012 733 000[11] Helsingin koelaulut, osa 1
7 to 2.2.2012 756 000[12] Helsingin koelaulut, osa 2
8 to 9.2.2012 745 000[13] Teatteriviikonloppu, osa 1
Teatteriviikonlopulle selvisi 91 laulajaa.
9 su 12.2.2012 766 000[13] Teatteriviikonloppu, osa 2
10 to 16.2.2012 756 000 Teatteriviikonloppu, osa 3
11 su 19.2.2012 913 000 TOP 15 -show
12 su 26.2.2012 818 000 TOP 15 -tuloslähetys
Lähetyksessä selviää, ketkä ovat kauden kymmenen finalistia.
13 su 4.3.2012 640 000 Kohti finaalia -jakso
14 su 11.3.2011 801 000 1. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät saman kappaleen, jotka lauloivat koelauluissa tuomareille (tällä kertaa live-bändin taustalla ja yleisön edessä).
15 su 18.3.2011 804 000 2. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät kappaleen, jolla he saisivat avattua oman keikkansa.
16 su 25.3.2012 719 000 3. suora finaalilähetys
Teemana finalistit esittävät listaykkösen joko suomen tai jonkin muun maan.
Vieraileva tuomari ja esiintyjä: Cheek
pe 30.3.2012 310 000 Idols tekee hyvää -hyväntekeväisyyskonsertti
Toista kertaa järjestettävä suomalaisversio hyväntekeväisyyskonsertista Idol Gives Back. Konsertin tarkoituksena on kerätä varoja Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyölle.
17 su 1.4.2012 760 000 4. suora finaalilähetys
Teemana finalistit esittävät elokuva-aiheisen kappaleen.
Vieraileva tuomari ja esiintyjä yhtyeineen: Jonne Aaron ja Negative
18 su 8.4.2012 638 000 5. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät valitsemansa kappaleen A cappella-yhtyeen kanssa (ilman säestystä).
Vieraileva tuomari ja esiintyjä yhtyeineen: Aki Tykki ja Happoradio
19 su 15.4.2012 733 000 6. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät tuomareiden valitsemansa kappaleen.
Vieraileva tuomari ja esiintyjä yhtyeineen: Lauri Ylönen ja The Rasmus
20 su 22.4.2012 735 000 [14] 7. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät kappaleen, joka on omistettu tietylle henkilölle ja esittävät lisäksi duetot.
Vieraileva Ruotsin Idols-tuomari ja esiintyjä yhtyeineen: Alexander Bard ja Gravitonas
Lavalla esiintyy myös kauden tuomari Laura Voutilainen.
21 su 29.4.2012 755 000 [15] 8. suora finaalilähetys
Finalistit esittävät kaksi kappaletta, jotka kuvaavat heidän luonteidensa ääripäitä.
Vieraileva tuomari ja esiintyjä yhtyeineen: Samu Haber ja Sunrise Avenue
22 su 6.5.2012 997 000 [16] 9. suora finaalilähetys
Suuressa finaalissa esiintyi duotähdet Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann sekä yhtyeet Viisi ja PMMP.
Lähetyksessä selvisi, kuka on Idols-voittaja 2012 ja yleisöäänten perusteella voittajaksi selvisi Diandra Flores.
23 su 13.5.2012 437 000 [17] Winners Special

Finalistit Idolsin jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voittaja Diandra Floresin esikoisalbumi Outta My Head ilmestyi heinäkuussa 2012, nousi listaykköseksi ja saavutti kultalevyn. Toiseksi tullut Susanna Erkinheimo on keikkaillut yhtyeineen nimellä Sussu[18]. Kolmanneksi tulleen Torsten Borgin debyyttilevyn Junebug tuotti Markus Nordenstreng ja se ilmestyi lokakuussa 2012[19]. Ina Forsman on levyttänyt Helge Tallqvist Bandin kanssa ja he ovat kiertäneet keikoilla muun muassa Keski-Euroopassa.[20]

  1. MTV3-kanavan kevään kuumat kotimaiset ohjelmat nyt julki! MTV3.fi. Viitattu 2.11.2011.
  2. Idols: He pääsivät jatkoon Oulun koelauluista MTV3/Idols. 1.1.2012. Viitattu 1.1.2012. (suomeksi)
  3. Idols: He pääsivät jatkoon Joensuun koelauluista MTV3/Idols. 5.1.2012. Viitattu 5.1.2012.
  4. Idols: He pääsivät jatkoon Vaasan koelauluista MTV3/Idols. 8.1.2012. Viitattu 8.1.2012.
  5. Idols: He pääsivät jatkoon Tampereen koelauluista MTV3 / Idols. 19.1.2012. Viitattu 22.1.2012.
  6. a b Jaksot MTV3/Idols. Viitattu 1.1.2012.
  7. Idols vai The Voice of Finland? Kumpi sinusta oli parempi? iltasanomat.fi. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 2.1.2012.
  8. a b Finnpanel tv-mittaritutkimus , top 100 ohjelmat 1/2012 Finnpanel. Viitattu 10.1.2012.
  9. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 2/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 22.1.2012.
  10. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 3/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 26.1.2012.
  11. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 4/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 12.2.2012.
  12. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 5/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 12.2.2012.
  13. a b Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 6/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 12.2.2012.
  14. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 16/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 15.5.2012.
  15. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 18/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 15.5.2012.
  16. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 17/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 15.5.2012.
  17. Katsotuimmat ohjelmat kanavittain - MTV3 - Viikko 19/2012 Finnpanel tv-mittaritutkimus. Viitattu 15.5.2012.
  18. Mikko Räsänen: Idolsista tuttu Susanna Erkinheimo tekee paluun - kuuntele Suden silmät Iskelmä. 27.8.2013. Viitattu 18.12.2013.
  19. Idolsista tuttu Torsten Borg julkaisee levyn – katso video Iltasanomat. 9.10.2012. Arkistoitu 19.12.2013. Viitattu 18.12.2013.
  20. Ina Forsman & Helge Tallqvist Band Savoy-teatteri. 26.11.2014. Arkistoitu 18.6.2015. Viitattu 18.6.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]