Jannika B

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jannika B
Jannika B vuonna 2014.
Jannika B vuonna 2014.
Henkilötiedot
Koko nimi Jannika Wirtanen
Syntynyt 28. helmikuuta 1985 (ikä 33)
Tammisaari, Suomi
Kokkola
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2011–
Tyylilajit pop
Levy-yhtiöt
Aiheesta muualla
Kotisivut
MusicBrainz

Jannika B (oikealta nimeltään Jannika Ona Elisabeth Wirtanen[1][2] o.s. Bergroth, s. 28. helmikuuta 1985 Tammisaari[3][4]) on suomalainen laulaja, jonka esikoisalbumi on vuonna 2013 ilmestynyt Kaikki rohkeus. Hänen tunnetuimmat kappaleensa ovat ”Onnenpäivä” ja ”Seuraavaan elämään”.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2007–2011: Uran alku ja ”Onnenpäivä”-single[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bergroth osallistui Idols-kykyjenetsintäkilpailuun vuosina 2007 ja 2008. Ensimmäisellä kerralla hän eteni semifinaaleihin saakka.[5] Vuonna 2009 Bergroth otti osaa X Factoriin, mutta toivottua menestystä ei sieltäkään tullut.[6]

Jannika B teki vuosina 2008–2009 kaksi ruotsinkielistä singleä[7], jotka soivat muun muassa Yle Radio Vegan ja Yle X3M:n taajuksilla.lähde? Hänen ensimmäinen suomenkielinen julkaisunsa ja samalla esikoisialbumin ensimmäinen single ”Onnenpäivä” julkaistiin loppuvuodesta 2011. Single pääsi ensin YleX:n Viikon teho -kappaleeksi, josta se nostettiin Himotuimmat-listalle, jossa se vietti useita viikkoja listan kärkisijoilla. Sittemmin kappale nostettiin kanavan viralliselle soittolistalle.[8]

2012–2013: Oma levymerkki ja esikoisalbumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2012 Jannikan uutisoitiin perustaneen oman Ona-nimisen levymerkin ja solmineen mittavan yhteistyösopimuksen Sony Musicin kanssa.[9][10]

Helmikuussa 2013 julkaistun Kaikki rohkeus -nimisen debyyttialbumin[11] toinen single ”Hulluksi onnesta” sai radioensisoittonsa 20. kesäkuuta ja digitaalisesti se julkaistiin 25. kesäkuuta 2012.[9][12] Albumin kolmas single ”Seuraavaan elämään” julkaistiin lokakuussa 2012 ja se nousi julkaisunsa jälkeen muun muassa Suomen viidenneksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi.[13]

2014–2015: Šiva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jannika B julkaisi 28. maaliskuuta 2014 toisen albuminsa, Šivan.[14] Albumin ensimmäinen single, "Jääkausi", julkaistiin 10. tammikuuta 2014.[15] Albumin Toinen single, ”Itseni herra”, julkaistiin 4. maaliskuuta, ja se sai ensisoittonsa radiossa 27. helmikuuta 2014 YleX:n Uuden musiikin iltavuorossa.[16] Kappaleen paras sijoitus radiolistalla on ollut 15. sija.[17] Albumin kolmantena singlenä julkaistiin sen nimikappale ”Šiva”. Neljäntenä singlenä joulukuussa 2014 albumilta julkaistiin kappale ”Äänet ja askeleet”. Kappale valikoitui singlelohkaisuksi artistin mukaan fanien toiveesta.[18]

Lokakuussa 2014 Jannika B solmi artistisopimuksen The Fried Musicin kanssa.[19]

2016–: Uutta musiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jannika B julkaisi vuonna 2016 ”Niagara” ja ”Skumppalaulu” -singlet.[20][21] Maaliskuussa 2017 julkaistiin tuplasingle, joka sisälsi kappaleet ”Suden hetkellä” ja ”Vantaan kokoinen yksinäisyys”.[22] Marraskuussa julkaistiin ”Riisu kokonaan” -single.[23] Toukokuun lopussa 2018 julkaistiin ”En luovu susta koskaan” -single.

Syksyllä 2017 Jannika B oli yksi MTV:n Tähdet, tähdet -televisio-ohjelman neljännen tuotantokauden kilpailijoista.[24] Hän sijoittui kilpailussa toiseksi.[25] Helmikuussa 2018 Jannika B liittyi Voice of Finlandissa Tonin rinnalle Tonin apuvalmentajaksi.[26] Syksyllä 2018 Jannika B on yksi Idols-laulukilpailun yhdeksännen tuotantokauden tuomareista.[27]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jannika on valmistunut BBA-tradenomiksi vuonna 2007[1] ja MBA-tradenomiksi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2014.[28]

Jannika on naimisissa Apulanta-yhtyeen Toni Wirtasen kanssa.[29] Pari alkoi seurustella vuoden 2011 lopulla ja he muuttivat yhteen toukokuussa 2012.[30] Parin esikoislapsi syntyi 29. elokuuta 2015.[31]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jannika B:n diskografia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Jannika B pääsi irti laulukammostaan. HS Metro, 26.3.2013, 15. vsk, nro 60, s. 11. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Artikkelin verkkoversio Viitattu 26.3.2013.
  2. Apulannan Toni Wirtanen ilmoitti siviilisäädyn muutoksesta Facebookissa Ilta-Sanomat. Viitattu 3.1.2014.
  3. Jannika B: Info – Jannika B Kotisivut. Viitattu 8.3.2013.
  4. Hakamo, Tanja: Toni Wirtasen vaimo Jannika B: ”Naimisiinmeno on tuonut tasapainoa elämään” Me Naiset. 6.3.2014. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 29.3.2013.
  5. Viime vuoden semifinalisti Jannika: Nyt tulin voittamaan! (arkistolinkki) MTV3. 25.9.2008. MTV Oy. Viitattu 4.5.2014.
  6. Tunnistatko nämä Rovaniemen X Factor -kokelaat? MTV3. MTV Oy. Viitattu 16.3.2012.
  7. Jannika B Fono.fi-äänitetietokannassa Viitattu 8.3.2013.
  8. Ylex: Jannika B – Onnenpäivä YleX. Yleisradio Oy. Viitattu 16.3.2012.
  9. a b Suomalaisartistin syntymäpäivälahja – oma levymerkki YleX. Yleisradio Oy. Viitattu 16.3.2012.
  10. Jannika B Solmi mittavan yhteistyösopimuksen Sony Musicin kanssa Tune. Viitattu 16.3.2012.
  11. Tiedote! Jannika B. Viitattu 6.12.2012.
  12. Jannika B: Neitsyt radiosoitto 21.6.2012. Kotisivut. Viitattu 21.6.2012.
  13. The Good, The Bad, The Charts – Finnish Airplay Chart – Week 48 Blogspot. Google. Viitattu 6.12.2012.
  14. Jannika B nimesi albuminsa Wirtaselle tehdyn häälahjan mukaan YleX. 12.2.2014. Viitattu 12.2.2014.
  15. Jannika B:ltä uutta materiaalia – YleX yksinoikeudella videon kuvauksissa YleX. 7.12.2013 (päivitetty 30.10.2014). Yleisradio Oy. Viitattu 7.12.2013.
  16. Jannika B 27. helmikuuta 2014 kello 12:03 Jannika B. Facebook. Viitattu 27.2.2014.
  17. Suomen virallinen lista: Jannika B – Itseni herra Musiikkituottajat. Viitattu 13.4.2014.
  18. Jannika B: Vuosi 2014 18.12.2014. Kotisivut. Viitattu 21.12.2014.
  19. Anssi Kelan ja Anna Puun listoilleen napannut Fried Music kiinnitti jälleen uuden artistin Rumba. 13.10.2014. Viitattu 16.10.2014.
  20. Niagara – Single iTunes. Apple. Viitattu 30.10.2017.
  21. Skumppalaulu – Single iTunes. Apple. Viitattu 30.10.2017.
  22. Sudenhetkellä / Vantaan Kokoinen Yksinäisyys – Single iTunes. Viitattu 30.10.2017.
  23. ’Voitko säkin riisuu kokonaan’, Jannika B V2. 1.11.2017. Viitattu 4.11.2017.
  24. Tässä he ovat! Uudet Tähdet, tähdet -artistit julki MTV3. 30.8.2017. MTV Oy. Viitattu 30.10.2017.
  25. Jannika B toiseksi Tähdet, tähdet -finaalissa
  26. TVOF: Toni Wirtanen valitsi apuvalmentajakseen Jannika B:n – ”Vaimo tietää paremmin”
  27. Vatka, Miia: Idols-tuomaristo uudistuu: Jone Nikula tekee paluun Iltalehti. 26.3.2018. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 10.8.2018.
  28. Centriasta ennätysmäärä tutkintoja vuonna 2014 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu. Viitattu 17.1.2015.
  29. Toni Wirtanen ja Jannika B naimisiin! Iltalehti. Viitattu 1.1.2014.
  30. Toni Wirtanen ja Jannika-rakas: Avoliitto MTV3. 13.7.2012. MTV Oy. Viitattu 13.7.2012.
  31. Korpela, Tanja: Toni Wirtanen ja Jannika B saivat lapsen Iltalehti. 29.8.2015. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 29.8.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]