Anniina Timonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anniina Timonen
Henkilötiedot
Syntynyt
Lappeenranta [1]
Muusikko
Taiteilijanimet Anniina
Laulukielet suomi
Tyylilajit pop, rap
Levy-yhtiöt Universal Music (2017–)

Anniina Timonen on suomalainen laulaja, joka voitti Idols-laulukilpailun kahdeksannen tuotantokauden vuonna 2017. Hän sai finaalissa 50,7 prosenttia äänistä.[1] Timonen putosi kilpailusta juuri ennen semifinaalien alkua, mutta hänet nostettiin kilpailuun takaisin villinä korttina.[2][3] Idols-voiton myötä Timonen sai levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.[4]

Vuonna 2015 hän osallistui The Voice of Finland -laulukilpailuun, jossa hän eteni kaksintaistelu-nimiseen vaiheeseen saakka.[5][6]

Ennen Idols-kilpailuun osallistumista Anniina vieraili Et muista kuitenkaan -yhtyeen kappaleella ”Ei se haittaa”, josta tehtiin myös musiikkivideo. Anniinan rap-osuus on Anniinan itsensä kirjoittama.[7][8]

Timosen ensimmäinen single on Idolsin finaalissakin esitetty voittokappale ”Syvään päähän”.[9] Single julkaistiin käyttäen taiteilijanimenä pelkkää Anniina-nimeä.[10]

Timonen on syntynyt Lappeenrannassa, mutta asuu nykyään Helsingissä. Hän kävi koulunsa Skinnarilan ja Sammonlahden kouluissa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Lappeenrannan Lyseon lukiosta. Lappeenrannan kaupunki palkitsi Timosen Idols-voitosta 2000 euron sekillä ja näköisnukella.[11]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Vuosi Listasijoitukset Albumi
Single-
lista
Radio-
lista
”Syvään päähän” 2017 12 [12]
”Vääristymä” 2018

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haapala, Riina: Lappeenrantalaislähtöinen Anniina Timonen vei Idolsin voiton Lappeenrannan Uutiset. 1.12.2017. Viitattu 2.12.2017.
  2. Idolsin seitsemäs semifinalisti on Anniina Timonen! Katso tuoreet tunnelmat tästä! Ruutu. Viitattu 2.12.2017.
  3. Tässä on vuoden 2017 Idols-voittaja: 22-vuotias Anniina Timonen räjäytti potin! Seiska. 1.12.2017. Viitattu 2.12.2017.
  4. Hapuli, Noora: 21-vuotias Anniina Timonen voitti Idolsin Ilta-Sanomat. 1.12.2017. Viitattu 2.12.2017.
  5. Räppäävä Anniina Timonen valloittaa rohkeudellaan – ”Suomi saa minusta uudenlaisen artistin!” Nelonen. 28.1.2015. Viitattu 2.12.2017.
  6. Kemppainen, Heikki: Anniina ponnisti Lappeenrannasta Idols-kilpailun jatkoon – Muistatko hänet televisiosta parin vuoden takaa? Lappeenrannan Uutiset. 27.9.2017. Viitattu 2.12.2017.
  7. Hintasaarnaaja haastaa Juha Tapion SuomiLOVE -kuninkuuden mynewsdesk.com. 28.2.2017. Viitattu 21.12.2017.
  8. Tiesitkö hauskan faktan? Idols-voittaja Anniina Timonen putosi 2015 The voice of Finlandista TV:stä tutulle hintasaarnaajalle, tällainen duettoesitys oli -katso video Seiska. 2.12.2017. Viitattu 21.12.2017.
  9. Anniina hurmaa Idols-finaalibiisillään Syvään päähän! Antti Tuisku: “Susta huokuu vahva artistius” Nelonen. 1.12.2017. Viitattu 2.12.2017.
  10. Anniina – Syvään päähän open.spotify.com. Spotify. Viitattu 2.12.2017.
  11. Aalto-Setälä, Julia: Lappeenrannan kaupunki muisti Idols-voittajaa - Anniina Timonen sai shekin ja näköisnuken iltalehti.fi. 12.12.2017. Viitattu 17.12.2017.
  12. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Anniina - Syvään päähän ifpi.fi. Viitattu 17.12.2017.