Paikallisjuna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sm4-sarjan paikallisjuna

Paikallisjuna on henkilöliikenteen juna, joka palvelee paikallista julkista liikennettä pysähtyen tiheästi sijoitetuilla pysäkeillä, seisakkeilla ja asemilla. Paikallisjunia voi kulkea kaikenlaisilla yleisen liikenteen rautateillä. Kaupunkiseudulla kulkeva paikallisjuna on kaupunkiraideliikenteen yksi muoto. Paikallisjuna on nykyisin yleensä sähkö- tai dieselkäyttöinen. Usein käytetään moottorivaunuja. Paikallisjuna kulkee yleensä yleisen liikenteen rautatiellä, mutta myös pelkästään paikallisjunien käyttöön on rakennettu ratoja.

Paikallisjunaliikenteen muodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisjunaliikennettä on toteutettu useilla eri perusratkaisuilla.

  • Suurilla kaupunkiseuduilla liikennöidään metron tapaan tiheillä vuoroväleillä suurilla sähkömoottorijunilla tai veturin, vaunujen ja ohjausvaunun yhdistelmillä. Keskustojen läpi ja ali on rakennettu usein omia reittejä ja tunneleita paikallisjunille. Tällaisten järjestelmien keskeinen esikuva on Berliinin S-Bahn -paikallisjunajärjestelmä.
  • Keskisuurilla kaupunkiseuduilla, suurten kaupunkiseutujen kevyemmin kuormitetuilla reiteillä sekä pikkukaupunkien ja maaseudun paikallisjunaliikenteessä liikennöidään kevyillä sähkö- tai dieselmoottorivaunuilla, jotka liikennöintitavaltaan ja liikennöintikuluiltaan vastaavat linja-autoa tai raitiovaunua.
  • Linjoilla, joilla liikennettä on paljon vain ruuhka-aikaan, käytetään perinteisiä veturivetoisia junia. Näin liikennöidään erityisesti Yhdysvalloissa.

Yksi kehityssuunta erityisesti kaupunkiraideliikenteessä kulkee eri raideliikenteen muotojen yhdistämiseen yhteen järjestelmään. Metro- ja paikallisjunaliikenne on yhdistetty mm. Tokiossa ja Lontoossa, raitiotie ja paikallisjunaliikenne duoraitiovaunuperiaatteella mm. Karlsruhessa ja muissa Saksan kaupungeissa.

Paikallisjunat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisjunaliikenne kattoi alun perin koko Suomen rautatieverkon. 1800-luvun lopulta toiseen maailmansotaan asti paikallisjunaliikenne oli Suomen tärkein henkilöliikenteen muoto. Pääosa kaikista henkilöjunista oli paikallisjunia, pikajunia oli vähän. Paikallisjunaliikennettä liikennöitiin alun perin vanhentuneella kalustolla. Myöhemmin otettiin käyttöön nimenomaan paikallisjunaliikenteeseen tarkoitettuja höyryveturityyppejä, kuten Pr1. 1920-luvun lopussa alettiin kokeilla bensiini- ja dieselmoottorivaunulla.

1950-luvulla ja 1960-luvun alussa koko Suomen paikallisjunaliikennettä kehitettiin voimaperäisesti uusilla Dm7 "Lättähattu" - moottorivaunujunilla, nopeuttamalla aikatauluja, lisäämällä junatarjontaa ja pysäkkejä. Lukuun ottamatta eräiden pienien teollisuusratojen paikallisjunaliikennettä Suomen paikallisjunaliikenneverkosto säilyi kattavana noin 1960-luvun puoleenväliin. Kaikilla rataosilla oli 1960-luvun alkuun asti junaliikennettä, joka palveli työmatkoja, koulumatkoja, asiointimatkoja kaupunkiin sekä vapaa-ajanmatkoja. Junien aikataulut oli sovitettu risteysasemilla toisiinsa.

1960-luvun puolessavälissä Valtionrautatiet teki periaateratkaisun, jonka mukaan paikallisjunaliikenne lukuun ottamatta pääkaupunkiseudun lähiliikennettä oli kannattamatonta ja se tulisi pääosin lakkauttaa. Paikallisjunaliikennettä alettiin karsia. Lakkautukset kohtasivat kovaa kritiikkiä, jonka seurauksena vuonna 1973 päätettiin että VR sai valtion tukea kannattamattoman paikallisliikenteen ylläpitoon. Paikallisliikenteen vuorojen, reittien ja asemien lakkauttaminen on jatkunut tähän päivään asti. Vuoden 1964 1501 henkilöliikennepaikasta on jäljellä nykyisin 198.

1960-luvun lopulla tehtiin myös päätökset pääkaupunkiseudun lähiliikenteen kehittämistestä Saksan S-Bahn-järjestelmien, Espanjan Cercaniasin (Barcelonassa Rodalies), Kööpenhaminan S-Togin ja Tukholman Pendeltåg - järjestelmän kaltaiseksi nopean kaupunkiliikenteen sähköradaksi. Ensimmäinen modernisoitu ja sähköistettu rataosuus, Helsinki - Kirkkonummi valmistui 1969.

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VR-Yhtymä liikennöi nykyisin paikallisjunaliikennettä vain yhteiskunnan ostoliikenteenä. Liikenteen ostajina ovat Liikenne- ja viestintäministeriö ja HSL.

VR Oy:n nimikkeet nykyisin liikennöitäville paikallisjunille ovat.

Pääkaupunkiseudun lähiliikennettä liikennöidään rataosilla:

  • Helsinki - Pasila - Huopalahti - Leppävaara - Kirkkonummi - Karjaa
  • Helsinki - Pasila - Huopalahti - Vantaankoski
  • Helsinki - Pasila - Tikkurila - Kerava - Riihimäki
  • Helsinki - Pasila - Tikkurila - Kerava - Lahti

Helsingistä lähteviä paikallisjunia liikennöidään näiden linjojen jatkeina:

  • Riihimäki - Hämeenlinna - Tampere
  • Riihimäki - Lahti - Kouvola

Muussa Suomessa paikallisjunia liikennöidään lähinnä kaukoliikenteen liityntäyhteyksinä reiteillä

  • Hanko - Karjaa
  • Kouvola - Kotka

Lisäksi joillakin rataosilla kuten Vaasa - Seinäjoki, Pori - Tampere tai Iisalmi - Ylivieska on "taajamajuna" -nimikkeellä liikennöitäviä pikajunien liityntäjunia, joita voi myös pitää paikallisjunina.

Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä ja sähköistetyillä radoilla käytetään kalustona Sm1, Sm2, Sm4 ja Sm5 sähkömoottorijunia sekä veturijunakalustoa. Muun Suomen paikallisjunaliikenteessä käytetään Dv12 -vetureista ja sinisistä vaunuista koostuvia veturijunia ja Dm12 -moottorivaunuja. VR Oy:llä ei ole kevyeen paikallisjunaliikenteeseen esimerkiksi keskisuurilla kaupunkiseudulla soveltuvaa kevyttä moottorijunakalustoa.

Kehitysmahdollisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun ja Tampereen kaupunkiseuduilla on useaan otteeseen vaadittu paikallisjunaliikenteen palauttamista eri rataosille ja tehty tästä useita selvityksiä. Myös muutamilla muilla rataosilla on esitetty paikallisjunaliikenteen palauttamista tai sen kehittämistä.

YTV, Valtiovarainministeriö sekä paikallisjunaliikenteen kehittämistä vaatineet alueet ovat olleet tyytymättömiä VR Oy:n ostoliikenteen hintatasoon, jota ne pitävät suhteettoman korkeana verrattuna HKL:n metroliikenteeseen ja linja-autoliikenteeseen. Ratkaisuksi on esitetty paikallisjunaliikenteen kilpailuttamista.

EU:n komissio on tehnyt 20.7.2005 esityksen joukkoliikenteen julkisia palveluita koskevaksi asetukseksi. Asetusesitys esittää kaupunkiseudullisen paikallisjunaliikenteen kilpailuttamista. Mikäli asetusesitys astuu voimaan ja/tai Suomen lainsäädäntöä muutetaan sen hengessä, alueelliset joukkoliikenneviranomaiset voivat kilpailuttaa paikallisjunaliikenteen.

Voidaan pitää todennäköistä, että lähivuosina ainakin YTV-alueen paikallisliikenne sekä mahdollinen uusi paikallisjunaliikenne esimerkiksi Varsinais-Suomessa tai Pirkanmaalla toteutetaan kilpailutettuna. Todennäköisesti myös Suomessa otetaan tällöin käyttöön kevyttä moottorijunakalustoa ja duoraitiovaunuja.

Paikallisjunaliikenne maailmalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa paikallisjunaliikenne on alueellisten Länstrafiken - viranomaisten järjestämää ja kilpailuttamaa. Tukholman pendeltåg - järjestelmän lisäksi tärkeitä paikallisjunajärjestelmiä ovat Skånen Pågatågen, Göteborgin, Jönköpingin ja Itä-Göötanmaan paikallisjunat sekä Bergslagenin paikallisjunat. Tukholman ympäristössä on muusta liikenteestä erilliset Saltsjön ja Roslagenin (kapearaiteinen) paikallisrautatiet. Ruotsissa viranomaisten junakalustoyhtiöt omistavat usein kaluston.Tanskassa on Kööpenhaminan S-tog -järjestelmän lisäksi useita yksityisiä pieniä paikallisliikenteen rautateitä. Norjassa merkittävää paikallisjunaliikennettä on Oslon lisäksi muun muassa Bergenissä ja Stavangerissa.

Keski-Euroopassa Alankomaiden, Saksan, Itävallan ja Sveitsin yhdyskuntarakenne perustuu suureksi osaksi tehokkaaseen ja kattavaan paikallisjunaliikenteeseen. Saksassa osavaltiot vastaavat paikallisjunaliikenteen tuesta ja paikallisjunaliikenne kilpailutetaan. Suurissa kaupungeissa, kuten Berliinissä, Frankfurtissa, Hampurissa, Münchenissä, Stuttgartissa ja Ruhrin alueella, on tehokkaita S-Bahn-paikallisjunajärjestelmiä. Keskisuurissa kaupungeissa sekä pikkukaupunkeihin ja maaseudulle kulkevilla radoilla on kehitetty uusia, houkuttelevia kiskobusseihin ja duoraitiovaunuihin perustuvia liikennejärjestelyjä. Paikallisjuna kulkee Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa yleensä vähintään tunnin välein, ja käytössä on edullinen yhteistariffi.

Ranskassa Pariisissa on käytössä tehokas RER-paikallisjunajärjestelmä (Réseau Express Régional). Muualla Ranskassa paikalliset viranomaiset päättävät paikallisjunien reiteistä, mutta aikatauluista ja liikenteestä vastaa valtion rautatiemonopoli SNCF. Liikenne on Pariisin ulkopuolella tasoltaan vaatimatonta. Britteinsaarilla paikallisjuna on yleinen kulkumuoto, mutta useat järjestelmät ovat varsin vanhentuneita. Lontoossa, Liverpoolissa, Glasgow'ssa paikallisjuna on tärkeä osa liikennejärjestelmää. Vastoin yleisiä uskomuksia Englannin paikallisjunaliikenteen käyttö on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti.

Yhdysvaltojen ja Kanadan useissa kaupungeissa kuten New York, Chicago, Boston ja Toronto commuter trains - paikallisjunat ovat tärkeä osa työmatkaliikennettä. Useisiin kaupunkeihin on 1970-luvulta alkaen palautettu paikallisjunaliikenne. Liikenne keskittyy usein ruuhka-aikoihin ja esikaupunkiasemalle tullaan usein omalla autolla.

Australian ja Uuden-Seelannin kaupungeissa paikallisjunat ovat tärkeitä, vaikka maissa ei ole juurikaan kaukojunaliikennettä. Japanin tärkein liikennemuoto ovat paikallisjunat, joihin maan yhdyskuntarakenne perustuulähde?.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Alameri: VR:n paikallisjunaliikenteen kehitys ja taantuminen (s.65-80 kirjassa Raideryhmä: Rautatie on mahdollisuus)