Siirry sisältöön

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo

Wikipediasta

Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry[1] (vuosina 1919–2018 Pellervo-Seura ry, vuosina 2018–2023 Osuustoimintakeskus Pellervo ry)[2] on suomalainen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää osuustoimintaa Suomessa. Yhdistykseen kuuluu noin 250 jäsenyhteistöä, joista määrällisesti eniten on osuuspankkeja. Yhdistys perustettiin vuonna 1899 osana suomalaisen osuustoiminnan käynnistämistä. Keskeisin henkilö Pellervo-Seuraa perustettaessa oli Hannes Gebhard.

Pellervo on osuustoiminnan palvelu- ja yhteistyöjärjestö, joka edistää osuustoimintaa yrittämismallina ja osuuskuntaa kilpailukykyisenä yritysmuotona. Osa palveluista on tarkoitettu suoraan yritysten käyttöön ja osa vaikuttaa yritystoiminnan puitteisiin.

Pellervo ajaa osuustoiminnan yhteiskunnallisia etuja ja edistää osuustoiminnalliselle yrittämismallille myönteistä ilmapiiriä. Pellervo vaikuttaa yrittämisen puitteita koskevaan lainsäädäntötyöhön sekä talous- ja elinkeinopolitiikkaan. Ajankohtaista on mm. työ osuuskuntalain, osuuskuntien verotuksen, osuustoiminnan opetuksen ja tutkimuksen sekä kauppapolitiikan ja kilpailupolitiikan parissa.

Pellervo-Seuran pitkäaikaisia toimitusjohtajia ovat Samuli Skurnik (1989–2002) ja työelämäprofessori Sami Karhu (2012–2022).[3] Toimitusjohtajana toimii tällä hetkellä Mari Kokko (2022–).[4][5]

Ministeri Heikki Haavisto (Keskustapuolue) johti Pellervo-Seuran valtuuskuntaa vuosina 1979–2000.

Pellervon osuustoiminnan jakautuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osuuskauppojen toiminnan laajentuessa korostui oman tukkukaupan tarve. Vuonna 1904 aloitti toimintansa Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK). Osuuskauppaliikkeeseen kuului alusta lähtien osuuskauppoja maaseudulta ja kaupungeista. Osa osuuskaupoista oli kiinteästi sidoksissa työväenliikkeeseen. Työväenosuuskaupat korostivat kuluttajanäkökulmaa toisin kuin osuustoiminnan aatteellinen taustayhteisö Pellervo-Seura, jonka mielestä tuottajien osuustoiminnallinen järjestäytyminen koitui myös kuluttajien eduksi. Osuuskauppaliike jakautui lopulta kahtia vuonna 1916.

Työväen osuuskaupat perustivat 1916 Kulutusosuuskuntien Keskusliiton (KK) ja seuraavana vuonna oman tukkuliikkeen, Osuustukkukaupan (OTK). Sisällissodan jälkeen kahden osuuskaupan olemassaolo kertoi paikallistasolla yhteiskunnan kahtiajaosta. Sekä SOK että OTK harjoittivat tuotannollista toimintaa ja perustivat maailmansotien välillä runsaasti elintarvike- ja kulutustavaratehtaita, jotka palvelivat vain omaa kaupparyhmää.

Pellervo-lehdet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pellervo lehden kansikuva vuonna 1905

Pellervo-Seura julkaisi vuosina 1899–1998 Pellervo-lehteä. Vuodesta 1999 sen seuraajina ovat olleet aikakauslehdet Kodin Pellervo ja Maatilan Pellervo.

Pellervon palveluyhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeisiä Pellervon jäsenyhteisöjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pellervo-Seura osallistui Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) perustamiseen vuonna 1974. Pellervon myöntämiä tunnustuksia ovat pronssinen, hopeinen ja kultainen Gebhard-mitali, osuustoiminnan ansiomitali, osuustoiminnan I luokan ansiomitali sekä Pellervon pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki.[7]

Osuustoiminnan I luokan ansiomitali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • kaleva.fi/uutiset/talous/skurnik-lahtee-pellervon-toimitusjohtajan-paikalta/442544/
  • itsenaisyys100.fi/osuustoimintaliike-kokoaa-pienia-paaomia/
  • pellervo.fi/pellervo/10_01/haaviston.htm
  1. Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus, Verohallinto. Viitattu 14.9.2025.
  2. Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry Yhdistysrekisterin tietopalvelu. Helsinki: Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 14.9.2025.
  3. Maija Hakala: Sami Karhu osuustoiminnan työelämäprofessoriksi Vaasan yliopistoon Osuustoimintakeskus Pellervo. 29.12.2022. Viitattu 21.2.2023.
  4. Jere Mynttinen: Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Mari Kokko Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Viitattu 21.2.2023.
  5. Mari Kokko on valittu Osuustoimintakeskus Pellervon uudeksi toimitusjohtajaksi – ”Uusi näkökulma yrittäjyyteen ja elinkeinotoimintaan” Yrittajat.fi. 28.6.2022. Viitattu 21.2.2023.
  6. Osuuskunta Tradeka Pellervo-Seura ry:n jäseneksi
  7. Tunnustuksia osuustoiminnan edistämistyöstä Osuustoiminta

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pellervo
  • Sami Karhu 375 humanistia. 19.10.2015. Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 14.9.2025.