Liberaalidemokraatit (Yhdistynyt kuningaskunta)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Liberaalidemokraatit
Liberal Democrats

Liberaalidemokraattisen puolue Logo.svg

Perustettu 3. maaliskuuta 1988 (31 vuotta sitten)
Johto Jo Swinson
Ideologia liberalismi[1]
sosiaaliliberalismi[1]
Poliittinen kirjo keskusta
Toimisto 8–10 Great George Street,
London, SW1P 3AE
Värit ruskeankeltainen
Alahuone[2]
13 / 650
Ylähuone[3]
95 / 776
Euroopan parlamentti[4]
16 / 73
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan liberaalidemokraattinen puolue
Renew Europe
Liberal International
Nuorisojärjestö Liberal Youth
Kotisivu libdems.org.uk

Liberaalidemokraatit tai Liberaalidemokraattinen puolue (engl. Liberal Democrats) on sosiaaliliberalismia edustava brittiläinen poliittinen puolue. Liberaalidemokraattien johdossa on heinäkuusta 2019 lähtien toiminut Jo Swinson.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen Liberaalidemokraattinen puolue syntyi vuonna 1988 Liberaalipuolueen jäänteiden ja Työväenpuolueesta vuonna 1981 eronneen Sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP) yhdistyessä. Puolueet olivat muodostaneet ennen virallista yhdistymistä yhteisen vaalilistan vuodesta 1981. Ensimmäisissä vaaleissaan 1983 Liberaalipuolueen ja SDP:n yhteinen allianssi sai noin 25 % äänistä.[6]

Vuoden 1987 vaalien jälkeen puolueet alkoivat neuvotella yhdistymisestä, mutta esimerkiksi uuden nimen löytäminen aiheutti kiistelyä. Neuvottelujen jälkeen puolueet yhdistyivät 3. maaliskuuta 1988 ja ottivat käyttöön nimen Sosiaali- & Liberaalidemokraatit (The Social & Liberal Democrats). Heinäkuussa Paddy Ashdown valittiin sen ensimmäiseksi johtajaksi. Uuden puolueen alkuvaiheet olivat vaikeat yhdistymiseen liittyneiden sisäisten kiistojen vuoksi. Vuoden 1989 europarlamenttivaaleissa Sosiaali- & Liberaalidemokraatit jäivät neljännelle sijalle saaden vain noin kuusi prosenttia äänistä.[6] Lokakuussa 1989 puolue otti käyttöön nykyisen Liberaalidemokraatit -nimensä.[7]

Alkuvaikeuksista huolimatta Liberaalidemokraatit onnistui kuitenkin pysymään Paddy Ashdown johdolla pinnalla. Liberaalidemokraatit toipuvat hiljalleen ja vuoden 1992 parlamenttivaaleissa puolue keräsi 18 prosenttia äänistä ja sai 20 paikkaa alahuoneeseen.[6]

Hallituskausi (2010–2015)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liberaalidemokraattien vuoden 2010 vaalikampanjaan kuului muun muassa vaaliuudistuksen ajaminen, jolla Britannian vaalijärjestelmä muutettaisiin suhteellisemmaksi, jolloin puolueiden saamat paikkamäärät vastaisivat tarkemmin niiden kannatusta. Toinen uudistus oli kiinteän mittaiset vaalikaudet, jolloin pääministeri ei voi yksipuolisesti valita, milloin vaalit järjestetään.[8]

Kiistanalainen vaatimus oli laittomille maahanmuuttajille järjestetty armahdus, josta puolue sittemmin luopui hallitusneuvotteluissa. Veropuolella liberaalidemokraatit puolestaan vastustivat konservatiivien ajamaa perintöveron verovapaan rajan nostoa, ja kannattivat alle 10 000 punnan ansiotulojen verovapautta, mikä maksettaisiin nostamalla varallisuusveroa. Liberaalidemokraatit vastustivat myös konservatiivien ajamia verohelpotuksia aviopareille. Liberaalidemokraatit on pyrkinyt etsimään Britannian ydinaseistukselle muita vaihtoehtoja ja ehkä luopumaan Trident-ohjuksista.[8]

Nick Cleggin kaudella liberaalidemokraattien kannatus nousi kyselyissä ajoittain yli 20 prosentin ja toukokuussa 2009 jopa työväenpuolueen ohi. Huhtikuun 2010 vaaliväittelyiden jälkeen puolueelle mitattiin jopa johtavan puolueen asemaa.[9]

Vaaleissa tulos jäi kuitenkin 23 prosenttiin, jossa oli yksi prosenttiyksikkö nousua, mutta puolueen paikkamäärä väheni viidellä 57 paikkaan. Tulos johti siihen, että mikään puolue ei saanut yli puolta paikoista (niin kutsuttu hung parliament), ja päädyttiin hallitusneuvotteluihin. Konservatiivien kanssa liittoutuneet liberaalidemokraatit saivat hallitukseen viisi ministerinpaikkaa. Varapääministerin aseman saaneen Cleggin lisäksi hallitukseen nousivat Vince Cable, David Laws, Danny Alexander ja Chris Huhne. David Lawsin eron jälkeen ministeriksi nousi Michael Moore.

Oppositiossa (2015–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2015 parlamenttivaaleissa liberaalidemokraatit menetti 48 paikkaa, jolloin sille jäi vain kahdeksan paikkaa alahuoneeseen. Vaalituloksen myötä Nick Clegg ilmoitti eroavansa puoluejohtajan paikalta, jolloin puolueen puheenjohtajaksi tuli Tim Farron.

Vuoden 2017 parlamenttivaaleissa liberaalidemokraattien saama äänimäärä aleni noin puolella prosentilla, mutta sen ehdokkaista pääsi silti parlamentin jäseniksi neljä enemmän kuin edellisissä vaaleissa.[10] Puolueen edustaja Stephen Lloyd erosi puolueesta joulukuussa 2018 voidakseen äänestää liberaalidemokraattien vastustaman Theresa Mayn Brexit-sopimuksen puolesta, jolloin liberaalidemokraattien edustajien määrä parlamentissa aleni 11 edustajaan.[11]

Tim Farron luopui liberaalidemokraattien johdosta puolueen saatua vain muutaman lisäpaikan vuoden 2017 vaaleissa, minkä jälkeen Vince Cable valittiin hänen seuraajakseen puolueen johtajaksi. Cablen aikana liberaalidemokraatit pääsi hyödyntämään Brexit-vastaisuutta ja saavutti parhaimmat kannatuslukunsa sitten vuoden 2010, minkä lisäksi puolue pärjäsi hyvin vuoden 2019 paikallisvaaleissa ja eurovaaleissa. Cablen seuraajaksi liberaalidemokraattien johtajaksi valittiin heinäkuussa 2019 Jo Swinson.[12]

Puoluejohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluejohtaja Vuosina
David Steel 1987–1988
Paddy Ashdown 1988–1999
Charles Kennedy 1999–2006
Menzies Campbell 2006–2007
Vince Cable (vt.) 2007
Nick Clegg 2007–2015
Tim Farron 2015–2017
Vince Cable 2017–2019
Jo Swinson 2019–(nykyinen)

Vaalimenestys parlamenttivaaleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalit Paikkoja Äänimäärä Ääniosuus
1992
20 / 650
5 999 606 17,8 %
1997
46 / 659
5 242 947 16,8 %
2001
52 / 659
4 814 321 18,3 %
2005
62 / 646
5 985 454 22,0 %
2010
57 / 650
6 836 825 23,0 %
2015
8 / 650
2 415 862 7,9 %
2017
12 / 650
2 371 772 7,4 %

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b United Kingdom Parties and Elections in Europe. 2015. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  2. Current State of the Parties parliament.uk. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  3. Lords by party, type of peerage and gender parliament.uk. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  4. MEPs: United Kingdom europarl.europa.eu. Euroopan parlamentti. Viitattu 30.7.2019. (englanniksi)
  5. Lib Dems: Who is new leader Jo Swinson? BBC News. 22.7.2019. Viitattu 26.7.2019. (englanniksi)
  6. a b c Where we come from libdems.org.uk. Liberaalidemokraatit. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  7. Peck, Tom: Liberal Democrats at 30: How the third party went from Roy Jenkins to coalition government to the brink of extinction The Independent. 3.3.2018. Viitattu 3.8.2019. (englanniksi)
  8. a b Chapman, James: The No10 love-in: Laughing and joking at Downing St press call, best buddies Dave and Nick present the Liberal Conservatives Mail Online. 15.5.2010. Viitattu 29.4.2011. (englanniksi)
  9. Liberaalidemokraatit mielipidekyselyn kärjessä Britanniassa hs.fi. 19.4.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 29.4.2011.
  10. Election results: Theresa May 'no intention of resigning' after losses bbc.com. BBC News. Viitattu 11.6.2017. (englanniksi)
  11. Stephen Lloyd quits Lib Dem group of MPs over Brexit bbc.co.uk. BBC News. Viitattu 9.12.2018. (englanniksi)
  12. Walker, Peter: Jo Swinson elected new Lib Dem leader The Guardian. 22.7.2019. Viitattu 23.7.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]