Löytöretket

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Löytöretkien aika)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Klaudios Ptolemaioksen laatima maailmankartta oli tarkimpia ennen löytöretkien aikaa

Löytöretket ovat tutkimusmatkoja ennalta tuntemattomiin paikkoihin: maapallon tultua kartoitetuksi löytöretket tai tutkimusmatkat ovat jatkuneet avaruudessa ja merten syvyyksissä. Sana kuitenkin viittaa yleensä eurooppalaisten ensimmäisiin matkoihin muille mantereille ja maapallon ympäri. Varsinaisten löytöretkien aika alkoi 1400-luvun loppupuolella. Varhaisiksi löytöretkeilijöiksi voidaan kutsua esimerkiksi Marco Poloa, Leif Erikssonia ja Kristoffer Kolumbusta. Löytöretkien seurauksena eurooppalaista kulttuuria levitettiin ympäri maailmaa tuhoten monesti muiden mantereiden alkuperäistä kulttuuria. Myös erilaiset kasvit, eläimet ja taudit, kuten isorokko välittyivät mantereilta toisille.

Suurten löytöretkien aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurten löytöretkien aika alkoi 1400-luvulla ja päättyi 1700-luvulla. Tuona aikana eurooppalaiset löytöretkeilijät purjehtivat ympäri maapalloa kartoittaen Euroopalle aiemmin tuntemattomia alueita. Renessanssin aikainen kartografian sekä navigointi- ja laivanrakennustaidon kehitys mahdollisti valtameripurjehduksen, mikä oli edellytyksenä näille retkille. Portugalilainen Prinssi Henrik Purjehtija panosti tieteiden edistämiseen, minkä johdosta Portugali kasvoi merenkulkuun tukeutuvaksi maailmanvallaksi.[1]

Mongolien valtakunnan hajoaminen ja ottomaanien voimistuminen sai eurooppalaiset kääntymän pois idän kauppateiltä ja Välimeren reiteiltä.[2] Eurooppalaisten tutkimusretket alkoivat suuntautua ensin etelään Afrikan rannikkoa pitkin. Yhtenä tavoitteena lienee ollut löytää suora reitti Saharan takana sijaitseville kulta-aarteille, joista oli kuultu mm. Mansa Musan, Malin hallitsijan Mekkaan suuntautuneen pyhiinvaellusmatkan yhteydessä 1300-luvulla. Näiden tutkimusmatkojen ansiosta löydettiin mm. Kanariansaaret, Madeira ja Azorit, joilla alettiin viljellä tuottoisasti mm. sokeriruokoa. Samalla alueen ekosysteemi muutettiin täysin - metsät hakattiin ja esimerkiksi rotat ja kanit lisääntyivät tehden tuhojaan. Esimerkiksi Portugalin plantaaseilla oli myös valtava työvoimatarve, jonka voimin Afrikan orjakauppa alkoi kasvaa nopeasti. Rannikkoa tutkittiin aina etelään päin, kunnes Bartolomeu Dias saavutti mantereen eteläkärjen. [3]

Löytöretkille oli neljä perussyytä: taloudellinen, poliittinen, uskonnollinen ja tieteellinen. Kaukomailta etsittiin etenkin mausteita ja jalometalleita. Valloittamalla lisää alueita Euroopan valtiot hankkivat itselleen poliittista valtaa. Uskonnollinen aspekti, pakanoiden käännyttäminen, oli jatkoa 1200- ja 1300-lukujen ristiretkille. Tieteellinen uteliaisuus liittyi renessanssin arvoihin ja ihmiskunnan tietämyksen kasvattamiseen.[1]

Portugalilaiset olivat ensimmäisiä, jotka toivat mausteita kaukoidästä Hyväntoivonniemen ympäri. Heitä seurasivat Espanjan lipun alla purjehtinut Kristoffer Kolumbus ja 1400-luvun lopussa britti John Cabot.[4]

Amerikkaan suuntautuneiden löytöretkien seurauksena monet Euraasiassa ja Afrikassa jo tunnetut taudit levisivät ensimmäistä kertaa Amerikkaan, jonka alkuperäisväestöllä ei ollut niitä vastaan immuniteettia. Taudit olivat kehittyneet vuosituhansien kuluessa euraasialaisen väestön elettyä läheisissä tekemisissä monien amerikkalaisille tuntemattomien kotieläinten, kuten lehmien, hevosten, sikojen ja lampaiden kanssa. Isorokko, sikotauti, influenssa ja monet muut taudit tappoivat todennäköisesti suurimman osan paikallisesta väestöstä - paikoin ilmeisesti jopa yli 90%. Tämä osaltaan aiheutti "tarpeen" laajamittaiselle orjakaupalle Afrikasta Amerikkaan. Alkeperäiskansojen väestökatastrofi, orjakauppa sekä siirtolaisuus ovat mullistaneet Amerikkojen väestöpohjan varsin täydellisesti.[5]

Löytöretket ovat muuttaneet ja pitkällä tähtäimellä yksipuolistaneet myös merkittävästi eri alueiden ekosysteemejä. Amerikan löytöretkien ekologisista vaikutuksista on käytetty nimitystä kolumbiaaninen vaihto, jossa Euroopan ja Amerikan välillä kuljetettiin tarkoituksella, mutta myös vahingossa useita eliölajeja. Amerikan mantereille vietiin esimerkiksi suuret kotieläimet naudat, hevoset, lampaat ja siat ja hyötykasveja kuten vehnä, ruis, kaura, ohra, riisi, sokeriruoko, kahvipapu, banaani ja sitrushedelmät, mutta samalla myös rotta ja voikukka. Vastaavasti Amerikan mantereilta tuotiin Eurooppaan esimerkiksi pavut, peruna, tomaatti, maissi, kaakao ja tupakka. [6]

Löytöretket laajensivat ja vilkastuttivat maailman kaukokauppaa. Valloitukset vaurastuttivat Eurooppaa, kun Amerikan alkuperäiskansoilta ryöstettyjä rikkauksia ja sikäläisistä kaivoksista kaivettua kultaa ym. lastattiin laivakaupalla Espanjaan. Näin eurooppalaisilla taas oli varaa ostaa haluamiaan tuotteita korkeakulttuureilta Aasiasta ja vaurastuttaa samalla välikäsiä esimerkiksi Pohjois-Italiassa ja Lähi-idässä. Vaikka Aasiaan voitiin nyt käydä Euroopasta suoraakin merikauppaa, sisältyi siihen huomattavia riskejä - osa laivoista aina haaksirikkoutui ja katosi. Näin ollen maateitse käyty kauppa jatkui ja vaurastutti samalla Osmanien valtakuntaa, jossa esimerkiksi Suleiman Suuren ja hänen poikansa Selim II:n aikana 1500-luvulla rakennettiin yli 80 uutta suurta moskeijaa, palatseja, hoitokoteja, siltoja, akvedukteja ja kylpylöitä. Intiassa valtaan nousseet suurmogulit rakensivat puolestaan sellaisia arkkitehtuurin helmiä kuin Fatehpur Sikrin, Humayunin mausoleumin ja Taj Mahalin. Kiinassa mm. posliinista, keramiikasta ja silkistä saaduista kauppatuloista taas hyötyi Ming-dynastia, joka tosin 1600-luvulla ajautui taloudelliseen ja poliittiseen kriisiin osin juuri kaukokaupan ja hopean valuuttakurssin takia.[7]

Tunnettuja löytöretkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajankohta Retken johtajat Retkellä tehdyt "löydöt"
1405–1433 Zheng He Intia, Arabia, itäinen Afrikka
1487–1488 Bartolomeu Dias eteläinen Afrikka, Hyväntoivonniemi
1492–1493 Kristoffer Kolumbus Bahamasaaret, Kuuba (pohjoinen rannikko), Hispaniola
1493–1494 Kristoffer Kolumbus Kuuba (eteläinen rannikko)
1497 John Cabot Newfoundland
1497–1498 Vasco da Gama purjehdus Intiaan Afrikan eteläpuolitse
1498 Kristoffer Kolumbus Trinidad, Venezuela
1499–1500 Alonso de Ojeda, Amerigo Vespucci Brasilian pohjoisrannikko, Guyana
1500 Pedro Álvares Cabral Brasilia
1500 Gaspar Corte Real Grönlanti
1501 Gonçalo Coelho, Amerigo Vespucci Brasilian itärannikko
1501–1502 Rodrigo de Bastidas, Juan de la Cosa Kolumbian pohjoisrannikko
1502–1504 Kristoffer Kolumbus Honduras, Nicaragua
1508 Vicente Yáñez Pinzón, Juan Díaz de Solís Meksiko, Jukatanin niemimaa
1512–1513 Juan Ponce de León Florida
1512–1513 António de Abreu Molukit (Indonesia)
1515 Juan Díaz de Solís Uruguay
1518 Juan de Grijalva Meksiko
1519 Alonso Álvarez de Pineda Meksiko, Texas, Louisiana
1519–1522 Fernão de Magalhães, Juan Sebastián Elcano 1. maailmanympäripurjehdus
1524 Giovanni da Verrazzano Yhdysvaltain itärannikko
1526–1527 Jorge de Meneses Papua-Uusi-Guinea
1527 Alvaro de Saavedra Meksikosta Filippiineille
1534–1535 Jacques Cartier Kanada, Quebec
1542–1543 António da Mota, Francisco Zeimoto,
António Peixoto
Japani
1553 Hugh Willoughby, Richard Chancellor Venäjän pohjoisrannikko, Vienanmeri
1565 Andrés de Urdaneta Filippiineiltä Meksikoon
1576 Martin Frobisher Kanada, Baffininsaari
1577–1580 Francis Drake 2. maailmanympäripurjehdus
1587 John Davis Grönlannin länsirannikko
1596–1597 Willem Barents Huippuvuoret, Novaja Zemlja
1605–1606 Willem Janszoon Australian pohjoisrannikko
1610 Henry Hudson Kanada, Hudsoninlahti
1612 Thomas Button Kanada, Hudsoninlahti
1616 William Baffin, Robert Bylot Kanada, Baffininsaari
1616 Willem Schouten, Jakob Le Maire Kap Horn
1642–1643 Abel Tasman Tasmania, Uusi-Seelanti (länsirannikko)
1722 Jakob Roggeveen Pääsiäissaari, Samoa
1728 Vitus Bering Alaska, Beringinsalmi
1766–1768 Samuel Wallis Tahiti
1768–1771 James Cook Uusi-Seelanti, Australian itärannikko
1772–1775 James Cook Uusi-Kaledonia, Vanuatu, Eteläinen jäämeri
1776–1780 James Cook, Charles Clerke, John Gore Havaiji, Kanadan länsirannikko, Alaska
1878 Adolf Erik Nordenskiöld Koillisväylää pitkin Tyynellemerelle
1893 Fridtjof Nansen lähelle Pohjoisnapaa
1893 Robert Peary lähelle Pohjoisnapaa
1911 ja 1912 Roald Amundsen ja Robert Scott Etelänapa
1914–1916 Ernest Shackleton Etelämanner

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Lecture 2: The Age of Discovery History Guide. Viitattu 16.12.2012.
  2. The Age of Discovery Encyclopedia Britannica
  3. Frankopan, Peter: Silkkitiet. Uusi maailmanhistoria. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava 2021, 282-290.
  4. The Age of Discovery Chronology of Horticulture. Arkistoitu 31.12.2012. Viitattu 16.12.2012.
  5. Diamond, Jared: Tykit, taudit ja teräs. Ihmisen yhteiskuntien kohtalot. Suom. Kimmo Pietiläinen, Terra cognita 2004, esim. s. 230-231. Ks. myös esim. Aalto Jari & co: Opus 1. Ihminen, ympäristö ja historia. Edita 2021.
  6. Aalto Jari & co: Opus 1. Ihminen, ympäristö ja historia. Edita 2021.
  7. Frankopan, Peter: Silkkitiet. Uusi maailmanhistoria. Suom. Jaana Iso-Markku. Otava 2021, 306-333.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]