Jäkärlän ryhmä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jäkärlän ryhmä (ruots. Jäkärlägruppen) on arkeologiassa nimitys lounaissuomalaisesta kivikautisesta yhteisöstä, jota luonnehtii merenrantasidonnaisuus, Jäkärlän keramiikka ja eräiden työkalujen omintakeiset muodot. Jäkärlän ryhmä eli noin 4300−3700 eaa. ja sen asutus oli tiheimmillään Aurajoen ja Kokemäenjoen välisellä alueella. Siitä on hajalöytöjä rannikkoalueelta, joka jää Uudenmaan Lappajärven ja Etelä-Pohjanmaan Teuvan väliin, sekä Ahvenanmaalta. Sitä ei tiedetä, mistä ryhmä on saapunut vai onko se kehittynyt tällaiseksi täällä. On myös ehdotettu, että tämä ryhmä muodostaisi suomalaisuuden alkujuuren. Jäkärlän ryhmän tutkiminen on ollut vaikeaa, sillä sen löytömateriaalia on löytynyt vähän ja sitä on ollut sekoittuneena tyypillistä kampakeramiikkaa valmistaneiden ryhmien löytömateriaaleihin.[1][2][3]

Etnos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ryhmä kehittyi nuoremman varhaiskampakeraamisen kulttuurin rinnalla ja jäi näkyviin huolimatta tyypillisen kampakeramiikan leviämisestä eteläiseen Suomeen. Lopulta se sulautui valtakulttuuriin noin 3700 eaa. mennessä.[1][2]

Joissakin tulkinnoissa Jäkärlän ryhmä olisi muodostunut tulokasväestöstä alueelta, jota ei voida suoraan osoittaa. Tällä lauseella esimerkiksi Matti Huurre ja Unto Salo viittaavat muutamaan erityispiirteeseen, joita Jäkärlän ryhmällä oli. Sellainen oli esimerkiksi keramiikan koristelu, joka oli erilaista ja jonka vastineita on havaittavissa esimerkiksi Venäjällä Vjatkajoen ympäristössä. Myös kiven työstötavat poikkeavat hieman suomalaisista. Kvartsikeratofyriittien työstäminen on kuin piikiven muotoilua, mikä sekin viittaa itään piikivien levinneisyysalueille. Kvartsia ei käytetty ollenkaan, vaikka sitä esiintyy paljon. Kirveiden ja talttojen muotoilu ja työstämistapa poikkeaa hieman suomalaisesta ja työkalut ovat huolellisesti hiottuja. Erilaiset tavat voivat kuitenkin olla kulttuurin kehitystäkin, mutta asian todistamista ei ole vielä tosissaan yritetty.[1][2]

Vaikka Jäkärlän ryhmän keramiikka lopulta hävisikin ja ryhmän esineistö alkoi muistuttaa suomalaista materiaalia, arkeologeilla on halu tuoda esiin Lounais-Suomen ryhmien erilaisuus kaikkina Jäkärlän ryhmän jälkeisinäkin aikoina. Jäkärlän ryhmä olisi muodostanut seudulle oman etnoksen, vai sanoisiko heimon, joka on säilyttänyt joitakin ominaispiirteitään vuosituhansien ajan.[1][2][3][4]

Asuinpaikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäkärlän ryhmän asuinpaikkojen suurimmat tihentymät sijaitsevat Turun ympäristössä, Laitilan ja Mynämäen Karjalassa sekä Ala-Satakunnassa Euran ja Köyliön seuduilla. Asuinpaikkoja ovat muun muassa seuraavat:[5]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäkärlän keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Jäkärlän keramiikka

Jäkärlän keramiikka erosi ympäröivästä varhaiskampakeramiikasta ja tyypillisestä kampakeramiikasta, mutta esimerkiksi Aarne Äyräpää piti sitä varhaiskampakeramiikan muunnelmana. Keramiikan savimassaan sekoitettiin kasvikuituja ja kotiloiden kuorimurskaa, mikä poikkesi muusta kampakeramiikasta, mutta muistutti tässä suhteessa enemmänkin Suomenlahden etelärannalla valmistettua Narvan keramiikkaa. Myös koristelu oli hieman erilaista. Astiat olivat joko suuria varastointiin ja ruuan valmistukseen tarkoitettuja ruukkuja tai aivan pieniä kuppeja. Jäkärlän keramiikka oli kuitenkin muilta osin kampakeramiikan tapaista.[1][5][27]

Työkalut ja aseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäkärlän ryhmän asuinalueilla oli tarjolla erinomainen kivimateriaali diabaasi, josta voitiin valmistaa kestäviä aseita ja työkaluja. Diabaasin esiintymiä löytyi saarilta, jotka nousivat maankohoamisen seurauksena merestä asuinpaikkojen läheisyydessä. Esimerkiksi Rivanmaan diabaasia voitiin louhia noin 9 kilometrin päässä Lammilan asuinpaikalta.[28]

Oikoteräiset kirveet olivat yleensä 10 senttimetriä pitkät ja 5 cm leveitä. Ne oli valmistettu reunaiskennällä ja sitten ne olivat hiottuja terävästä päästään kokonaan sileiksi ja hamarapäästään osittain sileiksi. Toinen lape oli yleensä kuperampi kuin toinen. Jäkärlän ryhmän työkalut olivat yleistä kampakeraamisen kulttuurialueen länsisuomalaista tyyppiä. Erityispiirteenä oli kirveiden sideura, jolla terän sai tukevammin varteen kiinni. Sideuraa ei ollut muilla ryhmillä käytössään.[28]

Oikoteräisten kirveiden rinnalla käytettiin kouruteräisiä kirveitä tai talttoja, kuten sanotaan. Myös kourutaltoissa oli sideura. Veitset olivat käyräteräisiä ja ne valmistettiin porfyriitistä. Se oli Jäkärlän ryhmässä tyypillinen materiaali, josta valmistettiin esimerkiksi poran teriä ja kaapimia.[28]

Vielä voidaan mainita kaksi kirvesmallia, joissa terä vartettiin kiveen porattuun reikään. Kaksiteräinen kirves oli sileäksi hiottu ja molemmista päistään terävä reikäkirves. Hammastettu reikäkirves ei varmaankaan ollut työkalu, sillä kiven muhkuraan oli hiomalla työstetty nystyröitä. Se vaikuttaa aseelta, jolla tapettiin esimerkiksi hylkeitä tai ihmisiä, vaikka näin ei kirjallisuudessa sanotakaan.[28]

Pyyntivälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Jäkärlän ryhmän asuinpaikoilta löytyy myös tyypillisen kampakeramiikan esineistöä, on joskus vaikeaa tietää kummalle ryhmälle löydös kuuluu. Jos karsitaan kaikki kampakeramiikan esinetyypit pois, ei jäljelle jää Jäkärlän ryhmälle kuuluvia pyyntivälineitä. Onkin arveltu, että pyyntivälineet olivat näillä ryhmillä varsin erilaisia. Jäkärlän ryhmän pyyntivälineet olisi valmistettu orgaanisesta materiaalista kuten esimerkiksi luusta, kun taas kampakeramiikan välineet olivat kivikärkisiä. Luu ei säily suomalaisessa maaperässä ja maaduttuaan se jää puuttumaan löytömateriaalista. Köyliönjoen perkauksessa löytyi litteä ja leveähkö luinen nuolenkärki, mutta sitä ei voi kytkeä Jäkärlän ryhmään edes sijaintipaikan perusteella, sillä siellä on asuttu aina.[28]

Koska Jäkärlän ryhmän liesistä ja nuotioista ei löytynyt palanutta luuta, jotka taas säilyvät suomalaisessa maaperässä, ei heidän saaliseläimistäänkään tiedetä mitään. On kuitenkin uskottavaa, että he elivät sekä kalastuksesta että nisäkkäiden pyynnistä. Hylkeet olivat myös muiden ryhmien pääasiallisia saaliseläimiä ja samaten metsän eläimet ovat kelvanneet kaikille, linnustamisesta puhumattakaan.[4]

Asumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kolmhaarassa tutkittiin useita asumuksia, joista osa kuului tyypilliselle kampakeramiikan ryhmille ja toiset Jäkärlän ryhmille. Jäkärlän ryhmän asumukset olivat pyöreitä tai soikeita ja niiden lattia oli tasapohjainen. Niihin mahtui verraten vähän ihmisiä ja asumisyksikkönä on voinut esimerkiksi olla yksi perhe. Asuinpaikalla oli samanaikaisesti useita asumuksia.[4][28]

Hautaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin Torsten Edegren arveli, että Kolmhaarassa olleet paasikiviarkut ja muut laakakivihaudat olisivat kuuluneet Jäkärlän ryhmälle, kun tavalliset punamultaa sisältäneet kuoppahaudat (punamultahaudat) olisivat kuuluneet tyypillisen kampakeramiikan ryhmille. Arkkuhaudoista löytyi kuitenkin ihmisen luita ja niiden ajoitus sijoitti ne rautakaudelle. Jäkärlän ryhmän hautoja ei siis ole Kolmhaarasta löytynyt. Syy voi olla siinä, että ne olivat orgaanisesta materiaalista tehdyt tai ettei hautaan laitettu hauta-antimia ja punamultaa. Ainoa löydetty kivinen koru on soikea riipus, johon oli uurrettu ripustamiseksi sideurat. Muissa haudoissa oli kampakeramiikan esineistöä, joten ne eivät kuuluneet Jäkärlän ryhmälle. Voi myös olla, että heidän hautauksensa tehtiin asuinpaikan ulkopuolelle.[4][11][28]

Kaupankäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka samanaikainen tyypillinen kampakeramiikka kävi vilkasta kauppaa eri ilmansuuntiin, eivät Jäkärlän ryhmät sitä liiemmälti harrastaneet. Heiltä puuttuvat piikiviset esineet ja meripihkakorut, jotka olivat kaupankäynnissä yleisiä. Pohjois-Ruotsin liuske-esineetkin ovat harvinaisia. Eräitä havaintoja ruotsalaisesta piistä on, mutta on epävarmaa, kuuluiko löytö Jäkärlän ryhmälle. Ahvenanmaan kautta niitä olisi voinut saada. Eräs poikkeus on Rivanmaan diabaasi, joista valmistettuja kirveitä on tavattu Laitilan ja Turun seuduilla sekä Etelä-Karjalassa saakka.[28]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäkärlän ryhmän nimesi Aarne Äyräpää Turun Maarian Jäkärlän asuinpaikan mukaan.[1][5] Euran Honkilahdessa ja Hinnerjoella on tutkittu useaan otteeseen monipuolisia asuinpaikkoja. Vuonna 1910 Julius Ailio kävi läpi Lammilan asuinpaikkaa ja löysi sieltä kivetyn lieden ja asumuksen pohjan. Jo tuolloin huomattiin, että samalla asuinpaikalla oli sekä Jäkärlän että tyypillisen kampakeramiikan ruukunsirpaleita. Vuonna 1940 aloitettiin Kolmhaaran tutkimukset, joita johti aluksi Jorma Leppäaho. Myös C. F. Meinander tutki paikkaa 1948 ja 1955 ja Torsten Edegren vuosina 1950 ja 1959−1963.[11] Torsten Edegren väitteli vuonna 1966 aiheenaan Jäkärlän ryhmä (Jäkärlägruppen).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Keuruu: Otava, 2000. ISBN 951-1-13753-0.
  • Alhonen, Pentti & Huurre, MattiSatakunnan historia I,1. Rauma: Satakunnan maakuntaliitto r.y. & Satakuntaliitto, 1991. ISBN 952-9617-06-2.
  • Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin – Euran esihistoria. Vammala: Euran Kunta, 2000. ISBN 951-96964-1-5.
  • Salo, UntoAjan ammoisen oloista. Vammala: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-000-4.
  • Jordan, Peter & Zvelebil, Marek (toim.): Ceramics Before Farming: The Dispersal of Pottery Among Prehistoric Eurasian Hunter-Gatherers. Lontoo, Englanti: Institute of Archaeology, 2009. ISBN 978-1-9874-245-9. GoogleBooks (viitattu 28.5.2014). (englanniksi)
  • Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen Keramikentwicklung in der nordosteuropäischen Waldzone. Estonian Journal of Archaeology, 2008, 12. vsk, nro 2, s. 67–113. Tallinna, Tarto, Viro: Estonian Academy of Sciences. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 29.5.2014. (saksaksi)
  • Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf) Viitattu 2.6.2014. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s. 43−53
  2. a b c d Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa, 2000, s. 30−32
  3. a b c Lavento, Mika: Kulttuuri ja kulttuurit suomalaisen arkeologian silmin – katsaus 1950-luvulta 1990-luvun luvulle, 2005
  4. a b c d Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s. 188−190
  5. a b c d e Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s. 161−169
  6. Muinaisjäännösrekisteri: Lammila Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.2.2006. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  7. Muinaisjäännösrekisteri: Kolmhaara Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.11.2005. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  8. Muinaisjäännösrekisteri: Tyttöpuisto Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.11.1997. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  9. Muinaisjäännösrekisteri: Alho Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 2.11.2005. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  10. Muinaisjäännösrekisteri: Vainio-Mikkola Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 2.11.2005. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  11. a b c Lehtosalo-Hilander Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin – Euran esihistoria, 2000, s. 11−29
  12. Muinaisjäännösrekisteri: Nummi Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 30.7.1999. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  13. Muinaisjäännösrekisteri: Parkkila Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 27.10.1998. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  14. Muinaisjäännösrekisteri: Eskonkallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 23.10.1998. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  15. Muinaisjäännösrekisteri: Halmisen tontti Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 27.10.1998. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  16. Muinaisjäännösrekisteri: Oromaannokka Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 23.3.2006. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  17. Muinaisjäännösrekisteri: Aisti Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 7.11.1996. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  18. Muinaisjäännösrekisteri: Lankila Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.1.2002. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  19. Muinaisjäännösrekisteri: Tastonranta Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 3.12.2008. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  20. Muinaisjäännösrekisteri: Jäkärlä Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 29.1.2013. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  21. Muinaisjäännösrekisteri: Kukkarkoski II Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 4.11.2009. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  22. Muinaisjäännösrekisteri: Kirveskallio Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.12.2000. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  23. Muinaisjäännösrekisteri: Anttila Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 7.12.2010. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  24. Muinaisjäännösrekisteri: Komsinkangas 1 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 31.7.2007. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  25. Muinaisjäännösrekisteri: Honkalanmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 2.2.2009. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  26. Muinaisjäännösrekisteri: Lappfjärd-Björnåsen Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 10.3.2010. Museovirasto. Viitattu 15.6.2014.
  27. Pesonen, Petro: Jäkärlän ryhmän keramiikka (Jäk)(Helsingin Yliopisto, päivitetty 13.3.1999).
  28. a b c d e f g h Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s. 173−188