Kolmhaaran asuinpaikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kolmhaaran kivikautinen asuinpaikka
Sijainti

Kolmhaaran kivikautinen asuinpaikka
Koordinaatit 60°57′9.1456″N, 22°3′51.1947″E
Valtio Suomi
Historia
Tyyppi asuinpaikka ja kalmisto
Kaupunki Eura
Merkitys Kuuluisa Jäkärlän ryhmän ja tyypillisen kampakeraamiikan kulttuurin asuinpaikka

Kolmhaaran asuinpaikka on hyvin säilynyt, mutta hiekanotossa osittain tuhoutunut muinaisjäännös, joka liittyy pääasiassa Jäkärlän ryhmän ja tyypillisen kampakeramiikan kulttuurin kausiin sekä rautakauteen. Se sijaitsee Euran Honkilahdessa molemmin puolin Hinnerjokea Kolmhaarassa kohdassa, jossa Vaaljoki yhtyy Hinnerjokeen. Asuinpaikasta ja siihen liittyvästä kalmistosta on kirjoitettu paljon, koska punamultahautauksesta tuli arkeologiaan tuolloin uusi käsite ja asuinpaikan löydötkin olivat huomattavia. Se onkin eräs Suomen tunnetuimmista kivikautisista asuinpaikoista. Munasaaren nuotioista on teetetty radiohiiliajoituksia (4700 eaa., 3550 eaa. ja 3500 eaa.) ja paasiarkkuhautojen luista (rautakausi).[1][2][3][4]

Muinainen elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinoin (4300 eaa. jälkeen) Munasaari ja Eteläkukkula olivat merenlahden saaria ja Pohjoiskukkula taas siihen työntyvällä niemennokalla. Nimet ovat arkeologien keksimiä ja ne ovat samaan hiekkaharjuun kuuluvia maaston kohoumia. Asuinpaikka sijaitsi 42,5 metrin korkeuskäyrän yläpuolella ja korkeuskäyrien mukaan hieman idempänä oleva Pitkäjärvi kuului samaan merenlahteen, jonka varrella asuinpaikan saaret olivat. Hinnerjokea ei tuolloin vielä ollut, koska Koskeljärvikin oli osa tätä merenlahtea noin 100 metriä leveän salmen kautta. Tämän lahden suulla 800 metrin etäisyydellä asuinpaikalta Hinnerjoen pohjoispuolella sijaitsi Lammilan asuinpaikka. Lammilaa voidaan pitää Kolmhaaran kylään kuuluvana, jos ne olivat samanaikaisia. Läheinen Pyhäjärvi oli pari sataa vuotta aiemmin kuroutunut järveksi.[5][6][7][3]

Kolmhaara kuului Jäkärlän ryhmän lounais-suomalaisen asuinpiirin rajalle, koska sen "naapurit" asuttivat vielä Eurajoen ja Köyliönjoen suistoja. Porin ja Säkylän välisen harjun pohjoispuolella Kokemäenjoen suistossa asuivat jo tyypillisen kampakeramiikan ryhmät. Kuuluisin niistä asutti Pispan asuinpaikkaa.[8]

Tutkimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teurastaja Väinö Lintovaara (myös Lindén) teki 16.6.1938 ilmoituksen kivikautisista löydöistä, joita tehtiin Pereen talon omistamalla sorakuopalla (Pohjoiskukkula). Tarkastuksen jälkeen alue rauhoitettiin vuoteen 1940 saakka, jolloin sitä kartoitettiin heinäkuussa 1940. Jorma Leppäahon apulaisena toimi ylioppilas Ville Luho. Seuraavana kesänä Leppäaho vaaitsi paikan korkeuden ja merkitsivät paikan yhdessä geologi Kalevi Virkkalan kanssa. Toukokuussa vuonna 1947 metsänjohtaja Esko Tanner ilmoitti, että Löytyn talon suorakuopasta (Eteläkukkula) on myös löydöksiä. Koska sorakuopasta myytiin hiekkaa, määräsi Muinaistieteellinen toimikunta Leppäahon ja C. F. Meinanderin suorittamaan paikalla kaivauksia kesällä 1948. Kaivaukset olivat laajat, mutta rahaa niiden suorittamiseksi ei ollut riittävästi. Monet löydetyt kiinteät muinaisjäännökset, kuten asuinpainanteet, majanpohjat ja liedet, jäivät tutkimatta. Ne tuhoutuivat myöhemmin soranajossa.[2]

Vuonna 1954 kansakoulunopettaja Valtteri Lyysaari ilmoitti uusista löydöistä, jotka Meinander kävi tarkastamassa. Löydöt olivat kiinnostavia ja seuraavana kesänä vuonna 1955 hän suoritti lisäkaivauksia kahdessa paikassa. Niissä löytyi kuoppaliesiä ja suuri asumuksen pohja. Seuraavia kaivauksia vuosina 1956 ja 1959 johti Torsten Edgren. Myöhempi kaivaus tehtiin Lyysaaren uusien havaintojen takia. Ensimmäisen kaivauksen tuloksena löytyi liesiä ja toisen tuloksena neljä punamultahautaa. Vuonna 1960 Edgren tutki vielä 10 hautaa ja vuonna 1961 yhtä asuinpainannetta ja viittä hautaa. Munasaaressa suoritettiin pelastuskaivauksia vuosina 2002−2004 Päivi Kankkusen johdolla, koska hiekkakuoppa uhkasi sortua.[9][10][11][12][13][4]

Pohjois- ja eteläkukkulaa on tutkittu 1564 m² alalta, mutta 1940-luvulla melkoisella kiireellä ja huonosti. Kaivaukset 2000-luvulla kattoivat vielä 54 m² lisää. Etelä- ja Pohjoiskukkulalla jäi tutkimatta arviolta 1000−2000 m², jotka tuhoutuivat myöhemmin soranajossa. Munasaaresta on vielä tutkimatta suuri osa.[2][5]

Asuinpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläkukkula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläkukkulaksi ristitty Löytyn talon omistama hiekanottopaikka sijaitsee Hinnerjoen pohjoispuolella joen tekemän mutkan sisällä Vaaljoen haaraa vastapäätä. Kukkula muodostuu harjusta, joka kohoaa myös Pohjoiskukkulalla ympäristöään 2−3 metriä ylemmäksi. Alue tuhoutui sodan jälkeisessä hiekanajossa lähes kokonaan. Eteläkukkulan huipun tuntumasta on löydetty eniten hautauksia.[5][14]

Pohjoiskukkula[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoiskukkulaksi ristitty Pereen talon mailla oleva sorakuoppa sijaitsee noin 300 metriä luoteeseen Eteläkukkulasta. Myös harjun tämä osa tuhoutui sodan jälkeisessä hiekanajossa. Pohjoiskukkula, joka oli muinoin niemen nokassa, on löydöiltään rikkain alue. Sieltä tiedetään olleen useita asumuksia, joten keramiikkaa löytyi sieltä eniten.[5][15][3]

Munasaaren hiekkakuoppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Se sijaitsee Vaaljoen itäpuolella ja Hinnerjoen eteläpuolella noin 150 metriä kaakkoon Eteläkukkulasta ja kuuluu samaan harjujaksoon edellisten kohteiden kanssa. Täällä on löytynyt asumisen jälkiä, punamultahauta ja lieden pohjia. Täällä tehtiin ensin vain koekaivauksia, mutta 2000-luvulla myös pariin otteeseen perusteellisia kaivauksia. Uusilta kaivauksilta ei tavattu piikiveä, joten nämä kohteet kuuluivat vain Jäkärlän ryhmille. Tätä mäkeä on vielä paljon jäljellä tutkittavaksi.[5][3][16][4]

Kiinteät löytökohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuoppa-asumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset löydetyt kaksi asumuksen pohjaa ovat olleet varsin pieniä. Ensimmäinen asumus oli 2×4-metrinen ja asumukseen laski kapea käytävä asumuksen lattian tasalle 60 cm syvyyteen. Toisen asumuksen kokoa ei voitu selvittää, sillä hiekanotto oli katkaissut sen muotoon 6×2 metriä. Kummastakaan ei löytynyt liesiä, mutta niiden sisältä löytyi runsaasti asumisen jälkiä. Jäkärlän keramiikkaa oli niin paljon, että kappaleista voitiin koota yksi ruukku lähes kokonaan (KM 11196:868). Asumusten kattorakenteista ei löytynyt tietoa. Kaikki löydetyt liedet sijaitsivat asumusten ulkopuolella.[15][2]

Kodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoiskukkulalla olleet useat pyöreät asumuspainanteet olivat maanpinnalta katsoen halkaisijaltaan noin 8 metriä ja 40 cm syviä. Niitä kiersi matala heikosti erottuva 10−20 cm korkea reunavalli. Keskellä saattoi olla liesi, jolla majaa on lämmitetty. Luho epäili näitä muodostumia kodan pohjiksi, mutta mahdollisia kattorakenteita ei kaivauksissa ehditty tutkia, joten asumuksen tyyppi jäi auki. Lattian pinta-ala oli näillä mitoilla 50 m², joten lattialle olisi mahtunut useita perheitä asumaan. Yksi tutkittu pyöreä asuinpainanne oli kuitenkin 84 m² suuruinen, joten sen halkaisijan on täytynyt olla noin 10 metriä.[15][13]

Pohjoiskukkulan ympärillä noin 400 metrin matkalla löytyi lisää kodanpohjia, jotka olivat samantapaisia kuin edellä kuvatut. Kohteista ei otettu radiohiiliajoituksia, joten ei tiedetä, olivatko ne samanaikaisia. Asumukset ovat kuuluneet tyypillisen kampakeramiikan ryhmille, jotka ottivat asuinpaikan käyttöönsä Jäkärlän ryhmän jälkeen. Siitä todistavat lukuisat tyypilliseen kampakeramiikan tyyliin koristellut astian kappaleet ja piikiven iskokset.[15]

Talo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläkukkulalta löytyi 3×3-metrinen tasainen kivetty alue, jonka päällä oli kaksi suorakulmaista liettä. Lepäaho arveli, että kyseessä olisi suoraseinäinen talo, jonka kivetty lattia löytyi kaivauksissa. Osa lattian kivistä olivat vain nyrkin kokoisia ja kananmunan muotoisia. Liedestä määritetty radiohiili-ikä oli 2500 vuotta eli kalibroituna lieden ajoitus olisi noin 600 eaa.. Eteläkukkulalta olikin löytynyt myöhäispronssikautista keramiikkaa, joten selitys on täysin mahdollinen. Pohjoiskukkulallakin oli pitkiä ja soikeita kivetyksiä, mutta niiden merkityksestä ei kukaan ole esittänyt selityksiä.[2][15]

Liedet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikalla tutkittiin lukuisia liesiä, jotka löytyivät hiekan ja soran kätköistä. Joidenkin liesien rakenne tutkittiin tarkkaan, mutta rahoituksen pienuuden ja kiireen vuoksi suurin osa jätettiin kuitenkin tutkimatta. Useimmat liedet olivat kuoppaliesiä, joissa kuoppaan ladottiin pohjalle kiviä ja niiden päällä poltettiin puita. Kun kivet halkeilivat, lisättiin uusia kiviä edellisten joukkoon. Liesi hylättiin, kun se täyttyi, jolloin siitä siirrettiin päällimmäiset kivet uuden lieden pohjalle. Liedet olivat yleensä maljamaisen muotoisia.

Eräs liesi oli 8-muotoinen ja 2 metriä pitkä. Se on syntynyt kahden vierekkäisen lieden kombinaationa. Eräs toinen tarkkaan tutkittu liesi oli poikkileikkaukseltaan kuin pata. Sen seinämät olivat pystysuorat ja 40 cm syvä pohja oli hieman kupera. Se löydettiin täynnä kiviä ja sen seinämää kiersi tiivis 2 cm vahvuinen nokikerros. Nokikerroksen syntytapaa ei selvitetty. Välittömästi lieden ulkopuolelta erottui selvä kuopan jäänne. Leppäaho arveli, että siinä keitettiin saviruukussa ruokaa. Samantapainen liesi löytyi myös Munasaaresta. Se oli 105 cm syvä ja sen seinämät olivat melko jyrkkiä. Pohjalla oli kuitenkin vain vähän kiviä. Useat liedet olivat halkaisijaltaan metrin kokoisia ja pyöreitä.[2][4]

Myöhäisempää perua olivat pari nelikulmaista liettä. Ne ovat ilmeisesti ladottu suorien puiden väliin.[2]

Kuoppahaudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautoja löytyi 26, mutta koska hiekanotto oli tuhonnut suurimman osan harjuista, on niitä varmaan ollut enemmänkin. Useimmat tutkituista haudoista sijaitsivat Eteläkukkulalla. Ne vainajat, joista on jäänyt jälkiä maahan, olivat haudattu suorana selälleen. Hautoja oli kolmea eri tyyppiä: kuoppahaudat, paasiarkkuhaudat ja haudat, joissa oli 1−3 päätykiveä.

Kuoppahaudat ovat tyypillisiä kivikauden hautauksia, missä on käytetty punamultaa. Siksi näitä kutsutaan myös punamultahaudoiksi. Niitä tutkittiin seitsemän ja ne sijaitsivat Eteläkukkulan lounaiskulmassa. Hautakuoppien reunat erottuivat heikosti, mutta varmana haudan merkkinä pidettiin punamultakerrosta. Haudat sijaitsivat yleensä 60−115 cm syvällä ja niissä oli käytetty punamultaa eri tavoilla. Hauta-antimet saattoivat olla rikkaitakin.

Hauta 1 oli tutkittaessa soranoton katkaisema ja se sijaitsi 60 cm syvyydessä. Hautakuoppa oli 280 cm pitkä ja sen suunta oli pohjois-eteläinen. Haudan pohjaa myötäili vaakasuora tuohikerros, joka painui noin 5−12 cm:n paksuista punamultakerrosta vasten. Myös tuohikerroksen yläpuolella oli punamultaa, mikä ilmeisesti oli säästänyt tuohta lahoamiselta. Noin 75 cm leveän haudan keskikohdasta löytyi halkaisijaltaan 10 cm leveä musta kohta, josta löytyi kauniiksi arvioitu vinoneliön muotoinen piikivinen nuolenkärki. Seitsemän senttimetriä tämän kohdan yläpuolelta löytyi vielä toinen nuolenkärki. Muut esineet löytyivät tuohikerroksen alta, joten varmaan myös vainaja oli peitetty tuohella. Niitä olivat 11 meripihkariipusta tai -rengasta, 10 piikivistä nuolenkärkeä ja viisi muuta piiesinettä. Haudasta löytyi myös polttamattomia luita, joista pisin oli 11 cm pitkä ja sen asento oli haudan suuntainen.[11]

Hauta 2 sijaitsi metrin päässä etelään haudasta 1 ja siitäkin oli tuhoutunut soranotossa suurin osa. Säilynyt osa oli vielä 160 cm pitkä ja 60 cm leveä. Punamullan joukosta löytyi kuusi piinuolenkärkeä. Hauta 3 oli vain kuoppahauta, johon oli ripoteltu 10×20 cm suuruinen punamultaläiskä. Haudasta ei löydetty hauta-antimia. Hauta 4 löytyi metrin verran pohjoiseen haudasta 1. Ainoat merkit hautauksesta olivat 20×30 cm suuruinen punamultaläiskä ja ongenkoukun liuskekivinen varsi. Haudasta 14 löytyi piiveitsi ja pystyssä ollut piinuolenkärki. Punamullan joukosta löytyi pieniä tuohenpalasia.[11][12]

Hauta 5 sijaitsi metrin syvyydessä ja sen punamulta-alue oli 140 cm pitkä ja korkeintaan 45 cm leveä. Hauta oli leikkaantunut soranajossa poikki. Punamultaa löytyi 10−15 cm paksuna kerroksena, jonka sisältä todettiin runsaat hauta-antimet. Haudasta löytyi 61 meripihkakorua tai sen osaa sekä yksi liuskeriipus. Ne sijaitsivat toisiinsa nähden vierekkäin ja päällekkäin, joten ne on ilmeisesti ommeltu vaatteeseen kiinni. Riipuksien reiät osoittivat kaakkoon, missä on ilmeisesti sijainnut myös vainajan pää. Korut olivat löydettäessä murentuneet ja ne voitiin nostaa talteen vain kostuttamalla ne hiilivetyliuoksella (paraloid-13-72-tolueeni).[11]

Kivilaakahaudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahdeksassa matalassa kuoppahaudassa oli aseteltu laakakivet haudan molempiin päihin tai toiseen päähän pystyyn. Myös näissä haudoissa käytettiin punamultaa, mutta vain 0,5−2 metrin pituudelta. Haudat oli kaivettu 60−90 cm syvyyteen ja olivat aseteltu suuntien lounas-koillisen tai luode-kaakon väliin. Haudoissa ei ollut hauta-antimia.[14]

Hauta 7 oli 210 cm pitkä ja se oli lounas-koillis-suuntainen. Haudan pohja oli 90 cm syvyydessä ja sitä peitti 5−7 cm paksu punamultakerros. Vainajasta oli säilynyt jalkojen ja lantion välinen osa, mikä erottui vielä kellertävänä sitkeänä massana punamullan joukossa. Haudan päissä oli pystyssä laakakivet. Toisessa päässä niitä oli kaksi ja toisessa vain yksi.[12]

Haudasta 15 löytyi vain yksi pystyssä ollut laakakivi. Hauta oli kaivettu kovaksi tallaantuneeseen soramaahan melko syvälle. Kiven itäpuolella oli 115 cm pitkä ja noin 50 cm leveä punamulta-alue, jossa punamultaa oli 2 cm kerros. Vainajan luurankoa ei erottunut enää.[13]

Hauta 18 oli itä-länsi-suuntainen ja vain 60 cm pitkä. Haudan päädyissä oli laakakivet ja niiden välissä soikea 20×35 cm suuruinen punamultaläikkä. Punamultaa oli 2 cm vahvuinen kerros. Tämä lienee lapsen hautaus.[13]

Hauta 9 oli 60 cm syvyydessä ja yhden pystyyn asetetun laakakiven koillispuolella sijaitsi 110 cm pitkä ja 50−80 cm leveä punamulta-alue. Hauta 12 oli 140 cm pitkä ja 60 cm leveä. Sen päädyissä oli laakakivet, joista toinen oli haudan 11 kanssa yhteinen. Se, kumpi haudoista oli tehty ensimmäiseksi, ei käynyt selväksi. Punamulta oli vaaleanpunaista. Haudoissa 13 ja 16 oli vain yksi laakakivi.[12][13]

Paasiarkkuhaudat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksitoista hautaa luokiteltiin paasiarkkuhaudoiksi, koska vainaja ympäröitiin laakakivillä niin, että niistä muodostui kivinen arkku. Arkut olivat niin pinnassa, että niiden laakakiviä on voinut jäädä maan pinnalle näkyviin. Arkut olivat parhaimmillaan suorakaiteen muotoisia, mutta ilmeisesti routa on liikutellut niitä ja haudat ovat voineet siksi romahtaa. Laakakivet olivat yleensä paikallista punaista hiekkakiveä. Paasiarkkuhautoja tunnetaan myös Mynämäen Aistin asuinpaikalla ja Ruotsissa Medelpadissa. Torsten Edgren liitti paasiarkut Jäkärlän ryhmään ja siten keskineoliittiseen kivikauteen kuuluviksi. Tämä käsitys kumoutui vasta 1990-luvulla, kun hautojen luujäänteistä teetettiin radiohiiliajoitukset. Tämä hautaustapa sijoittuukin esiroomalaiselle rautakaudelle. Voi olla niin, ettei Jäkärlän ryhmän hautoja ole täällä vielä löydetty.[16][14][4][17]

Hauta 6 oli rakennettu hiekkakivilaatoista, jotka kehystivät olemattomiin maatuneen vainajan. Laatat muodostivat kuin arkun reunat, joka oli 120 cm pitkä ja 40−53 cm leveä. Arkun sivukivet, joita oli sivuilla 8 ja päädyissä 2, olivat löydettäessä pystyssä. Kaksi arkun peittävää kansikiveä kattoivat 2/3-osan matkalta hautaa, mutta kolmatta kiveä ei löytynyt. Kansikivet sijaitsivat noin 20 cm syvyydessä. Arkun pohja oli 65 cm syvyydessä, jonka pohjalta löytyi 2−4 cm paksu punamultakerros. Punamulta muodosti soikean alueen, joka oli koko arkun pituinen. Arkku löytyi täynnä hienoa hiekkaa. Arkun ulkopuolella sora oli karkeaa ja poikkesi sisäosan hiekasta selvästi. Hauta oli muutoin löydötön.[12]

Haudan 10 laakakivet olivat epäjärjestyksessä, joten arkku on hajonnut. Haudan 8 viisi pystykiveä olivat pystyssä, mutta hieman epäjärjestyksessä. Ne sijaitsivat punamultaläiskässä, joka oli suuruudeltaan 60×50 cm. Hauta 11 oli 156 cm pitkä ja 68 cm leveä. Arkku oli ilmeisesti särkynyt ja romahtanut kasaan, koska kivet olivat kallellaan ja eräissä kohdissa oli kaksi kiveä päällekkäin. Arkun lounaispäässä oli säilynyt vainajan hampaita, joista osa oli alaleuan jäännöksissä kiinni. Leuan asennosta pääteltiin, että vainaja makasi ojentuneena selällään ja että hän oli 12-vuotias. Jalat erottuivat keltaisena sitkeänä massana ja olivat 65 cm pitkät. Punamullalla oli ilmeisesti peitetty vain vainaja, sillä jalkojen välissä ei ollut punamultaa.[12]

Hautaan 17 oli laskettu melko raskaita laakakiviä 10 kappaletta, jotka olivat löydettäessä kaatuneet haudan sisäosiin ja nojasivat vinosti toisiinsa. Arkun sisällä oli runsaasti hienoa hiekkaa. Hauta oli lounas-koillis-suuntainen. Vainajan luut erottuivat heikosti ja osa luista olivat 3 leveitä ja 1 cm paksuja. Koko hauta oli 1−2 cm:n paksuisen punamultakerroksen peitossa, mutta pään ja löytyneiden luiden kohdalla sitä oli paksummin. Luiden alta löytyi myös hiiltä, joten haudassa on pidetty tulta ennen hautausta.[13]

Hauta 19 oli itä-länsi-suuntainen ja sen laakakivet (11 kappaletta) olivat kaatuneet haudan sisäosiin ja nojasivat löydettäessä toisiinsa. Vainajan pää oli haudan länsipäässä, koska sieltä löytyi joitakin rapautuneita hampaita. Hautaan oli ripoteltu punamultaa, josta erottuivat vielä vainajan raajat. Punamultaa oli runsaammin pään ja polvien kohdalla. Vaikuttaa selvältä, että vainaja on ollut korkeintaan 160 cm pitkä, koska hampaat löytyivät 145 cm etäisyydellä jalkopään laakakivestä.[13]

Kuppikivi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Munasaaren laella on Euran ainoa kuppikivi, jonka pinnassa on ainakin viisi matala syvennystä. Ne on hierretty kiven pintaan ja ovat jääneet siksi mataliksi.[5]

Esinelöydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Korut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meripihkakoruja on löydetty todennäköisesti vain tyypilliseen kampakeramiikkaa käyttävien ryhmien haudoista. Ne olivat yksinkertaisia punamultaisia kuoppahautoja. Meripihkan säilyvyys oli ollut huono, joten osa koruista hajosivat kaivauksissa. Siksi kirjallisuudessa esiintyy niistä erisuuruisia lukumääriä. Yleensä niitä on yhteensä 79−81 ja joitakin korujen katkelmia päälle. Ne ovat pääosin haudoista 1 ja 5.[16]

Korut olivat 1−4 cm pitkiä ja niiden ripustusreikä oli porattu korun keskelle tai yläreunaan. Useimmat olivat riipuksia, mutta joukossa oli myös pieniä renkaita.[18][19]

Keramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaivauksissa löytyi yhteensä noin 7000 saviastianpalaa, joista neljäsosa kuuluu Jäkärlän keramiikkaan ja kolme neljäsosa tyypilliseen kampakeramiikkaan. Jäkärlän keramiikka on peräisin noin 75 astiasta, joista suuret astiat olivat rikkinäisiä mutta hyvin pienet astiat olivat säilyneet ehjinäkin.[3]

Kuoppa-asumuksien pohjalta löydetyistä keramiikan kappaleista onnistuttiin kokoamaan Jäkärlän keramiikan kuuluva astia (KM 11196:868) niin, että astian muoto ja koko saatiin selville. Astia on ollut noin 30 cm korkea ja suustaan noin 35 cm leveä. Sen tilavuus olisi ollut kartiona 9,6 litraa ja puolipallona 11,2 litraa, joten voidaan puhua noin 10 litran astiasta.[20]

Myös pronssikauden astianpalasia löytyi soranajossa, mutta työmiehet eivät laittaneet niitä kaikkia talteen. Kun löytöpaikan sora myytiin tienpohjaksi, jäi tutkijoille vain muutama kappale tutkittavaksi.

Eräästä tyypilliseen kampakeramiikkaan kuuluvasta astiasta löytyi yläosan ornamenttina katkelmia vesilintua esittävistä kuvioista. Ne oli muodostettu painamalla suoria kampaleimoja eri asentoihin. Samanlaisia lintuaiheita on löydetty samanikäiseltä Pispan asuinpaikalla, mutta aihe on tunnettu muiltakin asuinpaikoilta Virossa ja Venäjällä.[21][18]

Munasaaresta löytyi myös savi-idolin kappaleita. Tämän kuuluisan idolin pää on varsin ilmeikäs, johon on painettu sormilla silmäkuopat ja sen nenä on muotoiltu pitkäksi. Idolin kasvot ovat suun kohdalta poikki eikä sen muita osia löydetty. Vuosina 2002–2004 löytyi yksi idolinkappale lisää.[22][4]

Työvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikan työvälineet ovat olleet tavanomaisia. Sellaisia ovat esimerkiksi piiveitsi, kvartsiveitset, porfyyrittiveitsi, kaapimet, hioimet ja alaisinkiven kappale. Löytöihin kuuluu myös taltan ja kirveen keskeneräiset teelmät. Munasaaresta löytyi suuresta kivestä pari syvään kulunutta uurretta. Sillä on ilmeisesti hiottu sileäksi kivityökaluja kuten kirveitä ja talttoja. Samantapaisia kiviä kutsutaan myös miekanhiontakiviksi.[14][4][16][11]

Metsästysvälineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piikivestä valmistettuja nuolenkärkiä esiintyy tyypilliseen kampakeraamisen kulttuurin löydöissä runsaasti (46 kappaletta). Osa nuolenkärjistä olivat suuria, mutta myös pieniä kärkiä löytyi. Ne olivat vinoneliön muotoisia tai suiponsoikeita ja teräväkärkisiä. Sen sijaan Jäkärlän ryhmän nuolenkärkiä ei ole löytynyt. Ne ovat saattaneet olla luukärkiä, jotka maatuvat nopeasti.[18]

Kalastusvälineet ovat Itämeren piirissä olleet voittopuolisesti orgaanisesta materiaalista valmistettuja. Poikkeuksena ovat olleet esimerkiksi kiviset painot. Täältä niitä ei löytynyt, mutta kuitenkin kolme liuskeisen ongenkoukun vartta. Niissä on ollut luupiikki lisänä, mutta se on maatunut pois. Koukut olivat hauta-antimina kuoppahaudoissa.[14][18]

Poltettua ruokaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaliseläinten luita löytyi vähän. Ilmeisesti Jäkärlän ryhmällä ei ollut tapana polttaa eläinten luita nuotiossa, kuten muilla suomalaisilla asukkailla oli tapana tehdä. Vasta vuosien 2002–2004 kaivauksilla niitä seulottiin esille. Löydetystä luuta voitiin tunnistaa vain kalanluita, joista kolme kuului hauelle. Nuotiosta löytyi myös palaneita pähkinän kuoria, joista yksi ajoitettiin noin 3500 eaa.. Pähkinää olisi kaivauksien tulosten mukaan syöty runsaasti.[4]

Asukkaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asuinpaikan raivasivat merestä nouseville saarille eräät Jäkärlän ryhmän asukkaat. Jossakin vaiheessa saarille muutti uutta väkeä, jotka elivät tyypillistä kampakeramiikan kulttuurissa. Tällaisia "valloituksia" on havaittu eräillä muillakin asuinpaikoilla.[23]

Asuinpaikalla on ilmeisesti asuttu myös pronssikaudella tai rautakaudella, minkä voi perustella muutamilla löydöillä. Kaivauksissa löytyi pronssi- tai rautakauden keramiikkaa ja samalle aikakaudelle kuuluvan reikäkirveen tai -hakun kappaleita. Mahdollinen lattiakivetys oli suorakaiteen muotoinen ja kooltaan 3×3 metriä. Sellainen talo olisi kuulunut juuri tuolle aikakaudelle. Tähän viitekehykseen sopii myös kuppikivi, jossa on viisi matalaa kuppia. Paasiarkkujen tekijät saattavat olla juuri näitä ihmisiä.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Kolmhaara Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 15.11.2005. Museovirasto. Viitattu 29.6.2014.
  2. ↑ a b c d e f g Leppäaho, Jorma: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1940, 1941, 1948, s.1-2
  3. ↑ a b c d e Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s.162−164
  4. ↑ a b c d e f g h Kankkunen, Päivi: Eura Kolmhaara Munasaari Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 2002-2004
  5. ↑ a b c d e f Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, 2000, ss. 11−14
  6. ↑ Karttapaikka: Kolmhaaran ympäristö, Maanmittaushallitus
  7. ↑ Tikkanen, Matti: Long-term changes in lake and river systems in Finland. Fennia - International Journal of Geography, 2002, 180. vsk, nro 1-2, s. 31-42. Helsinki: Geographical Society of Finland. ISSN 0015-0010. Artikkelin verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  8. ↑ Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s.150
  9. ↑ Meinander, C. F.: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1955
  10. ↑ Edgren, Torsten: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1956
  11. ↑ a b c d e Edgren, Torsten: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1959
  12. ↑ a b c d e f Edgren, Torsten: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1960
  13. ↑ a b c d e f g Edgren, Torsten: Honkilahti Kolmhaara Kivikautisen asuinpaikan kaivaus 1961
  14. ↑ a b c d e f Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, 2000, ss. 17−20
  15. ↑ a b c d e Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, 2000, ss. 14−17
  16. ↑ a b c d Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s.181−185
  17. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.120
  18. ↑ a b c d Alhonen & Huurre: Satakunnan historia I, 1991, s.172−175
  19. ↑ Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, 2000, s. 41
  20. ↑ Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Kalastajista kauppanaisiin - Euran esihistoria, 2000, s. 38
  21. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.68
  22. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.40
  23. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.336
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kolmhaaran_asuinpaikka&oldid=22190987”