Pentti Alhonen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pentti Alhonen
Professori Pentti Alhonen
Professori Pentti Alhonen
Henkilötiedot
Syntynyt 26. helmikuuta 1939
Tampere
Kuollut 5. lokakuuta 2017 (78 vuotta)
Vantaa
Kansalaisuus Suomi
Koulutus ja ura
Instituutti Helsingin yliopisto
Tutkimusalue ympäristögeologia, mikropaleontologia ja limnologia

Pentti Kalervo Alhonen (26. helmikuuta 1939 Tampere5. lokakuuta 2017 Vantaa)[1] oli suomalainen ympäristögeologi, mikropaleontologi ja limnologi.

Alhonen oli paleolimnologisen järvitutkimuksen ja ympäristögeologian uranuurtaja. Hän toimi Helsingin yliopiston geologian laitoksen opettajana 1960-luvulta lähtien ja geologian ja paleontologian apulaisprofessorina ja professorina 1970-luvulta lähtien. Alhonen toimi Suomen ensimmäisenä ympäristögeologian professorina 1999–2001. Hän oli tuottelias kirjoittaja, joka myös popularisoi tiedettä ja osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Alhonen muistetaan erityisesti persoonallisena ja hyvin pidettynä yliopisto-opettajana.

Alhosen vanhemmat olivat pankinjohtaja, talousneuvos Eino Alhonen (1908–1982) ja Kerttu Leimu (1908–1992). Hän oli naimisissa Säde Mantere-Alhosen kanssa tämän kuolemaan vuonna 2014 saakka. Heidän poikansa on Antero Alhonen.

Koulutie ja yliopisto-opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alhonen kiinnostui kansa- ja oppikoulussa luonnosta, varsinkin kasveista, hyönteisistä ja linnuista. Hän teki havaintoja lintujen kevät- ja syysmuutosta Pohjois-Satakunnassa Ikaalisten ympäristössä sekä keräsi muun muassa laajan kovakuoriaiskokoelman. Lintuihin hänet perehdytti koulutoveri Ilkka Koivisto. Kovakuoriaisten niukan määrittämiskirjallisuuden lisäksi Ikaalisten yhteiskoulussa oli Martti Tertin lahjoittama niiden referenssikokoelma.

Tultuaan ylioppilaaksi vuonna 1958 Alhonen kirjoittautui Helsingin yliopistoon tarkoituksena suorittaa maisterin tutkinto eläin-, kasvi- ja maantieteessä sekä pätevöityä biologian opettajaksi. Hän ei kuitenkaan selvinnyt asianomaisten laitosten pääsykokeista, mutta luentokurssit sai kuunnella. Eläintieteessä Pentti Alhosta kiinnostivat ekologia ja hyönteisten etologia. Kasvitieteestä hän valitsi peruskurssit ja luonnonsuojelun. Harkittuaan eri vaihtoehtoja Alhonen aloitti opiskelut geologian ja paleontologian laitoksella, jossa opetti kansainvälinen kuuluisuus, Tulimaan tutkija professori Väinö Auer. Toimiessaan vuonna 1959 kalavesitutkimusten kesäapulaisena Hämeen-Satakunnan maanviljelysseurassa Tampereella Pentti Alhonen kiinnostui limnologiasta, joka oli sijoitettu Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Sitä opetti professori Heikki Järnefelt, jonka luennot vesien eliöstöstä ja regionaalisesta limnologiasta Pentti Alhonen kuunteli ja tentti approbatur-arvosanan 1961. Limnologiasta tulikin sittemmin geologian ja paleontologian ohella hänen toinen pääaineensa maatalous- ja metsätieteiden kandidaatin tutkintoa varten.

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2][3]

Tutkimus- ja opetustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alhosen väitöskirjan aihepiiri liittyi järvien pohjakerrostumiin, jotka muodostavat järven ympäristömuutosten tärkeän tietokannan. Siihen sisältyy sekä geologinen että limnologinen tutkimus. Pentti Alhonen oli ennen kaikkea paleolimnologisen järvitutkimuksen uranuurtaja ja kehittäjä ei ainoastaan Suomessa vaan myös kansainvälisellä tasolla. Erityisesti kalvoäyriäisfaunan (cladocera-analyysi) ja piikuoristen levien tuntijana hän oli alansa kärkeä. Piileväanalyysi oli yksi Pentti Alhosen vahvimmista ympäristömuutoksen sedimentti-indikaattoreista. Lisäksi niiden sovellukset ovat ulottuneet mm. arkeologian ja oikeuslääketieteen eräiden ongelmien selvittelyyn. Hänen väitöskirjansa Palaeolimnological ivestigations of three inland lakes in south-western Finland tarkastettiin filosofisen tiedekunnan matemaattis-luonnontieteellisen osaston suostumuksella Helsingin yliopiston päärakennuksen luentosalissa XII 30. syyskuuta 1967. Siitä tuli referenssiesimerkki, jossa pohjakerrostumat olivat myös järvityyppien kehityksen historiallinen arkisto, ja joka voidaan avata erilaisten stratigrafisten menetelmien avulla. Pentti Alhonen sai kansainvälistä tunnustusta erityisesti järvien rehevöitymisen kulkua kuvastavista kriteereistään, jotka yleispätevästi kuvaavat ihmisen toiminnan vaikutusta erilaisten järvien kehitykseen. Hän oli jo 1960-luvulla linjannut ympäristögeologian tieteenalan sellaiseksi, jollaisena se yleismaailmallisesti tunnetaan. Pentti Alhonen aloitti ympäristögeologian opetuksen Helsingin yliopiston geologian laitoksessa 1980-luvun alussa ja toimi myöhemmin vuosina 1999–2001 maamme ensimmäisenä ympäristögeologian professorina. Yliopistonopetuksessa ympäristögeologia on sittemmin vakiintunut peruskurssin ohella myös maisteritutkinnon opintosuunnaksi.[4]

Pentti Alhonen kuului lukuisiin tutkimusryhmiin, joista muuan kannattaa erityisesti mainita. Se oli Helsingin yliopiston yleisen historian professori Jaakko Suolahden perustama roomalaisia tiilileimoja tutkiva ryhmä, johon hän ”värväsi” myös joukon geologeja. Heidän tehtävänään oli ratkaista tiilien valmistukseen käytetyn saven alkuperä Ostian ja Rooman ympäristössä kesällä 1967 kerätystä tutkimusaineistosta. Pentti Alhonen keskittyi savessa esiintyvien piikuoristen levien määrittämiseen, kun taas kallioperägeologit selvittivät tutkimusmateriaalin mineralogiaa. Suomalaista tiiliryhmää onkin pidetty ainutkertaisena yhteistyöfoorumina, jossa niin humanistit kuin luonnontieteilijät kokivat tehtävänsä kansallisena ja kansainvälisenä.[5]

Työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2][3][6]

Helsingin yliopisto

  • Geologian ja paleontologian laitoksen amanuenssi 1962–1968
  • Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan geologian opetuksen kurssiassistentti 1966–1972
  • Geologian ja paleontologian laitoksen kurssiassistentti 1966–1968
  • Limnologian laitoksen paleolimnologian erikoisopettaja 1968–1989
  • Paleolimnologian dosentti 1969–1973
  • Geologian ja paleontologian dosentti 1973
  • Geologian ja paleontologian vt. apulaisprofessori 1972–1973
  • Geologian ja paleontologian apulaisprofessori 1973–1998
  • Geologian ja paleontologian vt. professori 1977, 1979–1980, 1986–1987, 1990–1994, 1996–1997
  • Geologian ja paleontologian professori 1998–1999
  • Ympäristögeologian professori 1999–2001
  • Geologian ja paleontologian luentokurssin opettaja Suomen ja Skandinavian arkeologian opiskelijoille historiallis-kielitieteellisessä osastossa 1977
  • Pitänyt Studia Generalia-luennon aiheesta Elämän kehitys 1977

Valtion luonnontieteellinen toimikunta (nyk. Suomen Akatemia)

  • Tutkimusassistentti 1968–1970
  • Vt. nuorempi tutkija 1970
  • Varttunut tieteenharjoittaja 1972

Vesihallitus (nyk. Suomen ympäristökeskus)

  • Ylimääräinen tutkija 1970–1973

Turun yliopisto

  • Kvartäärigeologian laboratoriomenetelmiä koskevan kurssin opettaja 1964
  • Paleolimnologian erikoisopettaja 1972–2000

Teknillinen korkeakoulu (nyk. Aalto-yliopisto)

  • Vesitalouden erikoisopettaja 1980–2000
  • Maaperägeologiaa vuori-insinööreille -kurssin luennoitsija 1986

Helsingin kaupunki

  • Työväenopiston tuntiopettaja 1979–1981

Julkaisutoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Alhosen tieteellinen julkaisutoiminta on mittava ja monipuolinen käsittäen 180 nimikettä sekä lukuisia kirjoituksia aikakaus- ja sanomalehdissä sekä historiateoksissa. Lisäksi hän kirjoitti kolme kirjaa sekä oli osakirjoittajana teoksissa Biologian perustiedot 8, 1980, Matka-arkku, Suomalaisia tutkimusmatkailijoita 1989 ja Imago Mundi, Ihmisen ja tieteen uudet maailmat 1993.

Kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vaakavarren ratsastaja. Tutkimusmatkailija Väinö Auerin elämä (Antero Alhosen kanssa). Edico Helsinki 2006.
  • Lammaslampi. Kehityshistoria, nykytila ja tulevaisuuden näkymiä. Pähkinärinne-seura ry. Vantaa 2007. * Planeetta Maa käsissämme. Ympäristögeologisia esseitä. Edico, Helsinki.

Luottamustehtävät ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[2][3][6][7][8]

Luottamustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • INQUA:n Baltian ja Skandinavian rannansiirtymisen komission Suomen kokouksen sihteeri 1963
  • Limnologikerhon sihteeri 1967
  • Suomen geologisen seura hallituksen jäsen 1969, 1980–1982, varapuheenjohtaja 1980, puheenjohtaja 1981.
  • Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen hallituksen jäsen 1969, sihteeri 1971–1973
  • Vesihallinnon tieteellisen neuvottelukunnan varamies 1974–1980
  • Kansainvälisen limnologiyhdistyksen paleolimnologian työryhmän jäsen 1975–2000
  • Suomen maantieteellisen seuran työjäsen 1975–200
  • Geologian alan tutkinnonuudistustoimikunnan puheenjohtaja 1977–1980
  • Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan inspehtori 1986–2000.
  • Satalinnan Säätiön hallituksen puheenjohtaja 1986–2000
  • Emil Cedecreutzin hallituksen jäsen 1986–2014, varapuheenjohtaja 2004–2014
  • Helsingin yliopiston radiohiiliajoituslaboratorion johtokunnan jäsen ja puheenjohtaja 1986–1989
  • Suomen Kulttuurirahaston Matka-arkku, suomalaisia maailmankartoittajia-näyttelyn asiantuntija 1989
  • Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratorion yhteistyöryhmän jäsen 1990–2000
  • Geologian laitoksen johtoryhmän jäsen 1992, laitoksen esimies ja johtoryhmän puheenjohtaja 1995–1998
  • Satakunnan killan hallituksen jäsen 1989–2004
  • Vantaan kotiseutuliiton hallituksen jäsen 1990–1994
  • Risto Ryti-seuran perustajajäsen ja valtuuskunnan jäsen 1992–
  • Nousee Satakunnan kansa-kulttuuriyhdistyksen hallituksen jäsen 1992–, valtuuskunnan jäsen 1999
  • Satakunta-valtuuskunnan jäsen 1994–2014
  • Fennia-sarjan toimituskunnan jäsen 1976–2000
  • Suomen kasvitieteen julkaisusarjojen neuvottelukunnan jäsen 1981–1987
  • Bulletin of The Geological Society of Finland:n toimituskunnan jäsen 1986–1988
  • Satakunnan tutkimusseuran tutkijajäsen 1969

Kunniajäsen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arvonimi ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tasavallan presidentin myöntämä professorin nimi ja arvo 1.12.1995
  • Valtion virka-ansiomerkki XXX 4.12.1992
  • Suomen Leijonan Ritarikunnan I luokan ritarimerkki 6.12.1996
  • Satakuntalaisen Osakunnan kunnianauha 1988
  • Vasara ry:n kultainen merkki 1988
  • Helsingin yliopiston pro gradu -palkinto 1963
  • Tieto-Finlandia-palkinto (muiden kanssa) 1990

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kuka kukin on. European Biographical Directory, 8. edition 1989–1990. Waterloo-Belgique: .
  • Aulikki Litzen (toim.), Näköala. Suomen Rooman-instituutti Villa Lantessa 1954–1994. Vammala 1994
  • Bo G. Hall (red.), Gästrike-Hälsinge Nation 350 år – en jubileumsskrift Uppsala 1996
  • Koivisto, Pia, Lakes provide information dating back thousands of years. Universitas Helsingiensis 1/ 1997 Veli-Matti Autio (toim.), Suomen professorit. Gummerus Oy, Jyväskylä 2000
  • Antero Alhonen, Ylioppilaselämää ja maakuntahenkeä. Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta 1950–2000. Vammala 2001
  • Kuka kukin on 2003. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2002

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pentti Alhonen 1939–2017 (muistokirjoitus) Helsingin Sanomat. 24.11.2017. Viitattu 25.11.2017.
  2. a b c Rantala, Risto & Pajala, Lasse (toim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2003, s. 47. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X.
  3. a b c Autio, Veli-Matti (toim.): Suomen professorit. Gummerus Oy, 2000.
  4. Koivisto, Pia: Lakes provide information dating back thousands of years. Universitas Helsingiensis, 1997, nro 1.
  5. Litzen, Aulikki (toim.): Näköala. Suomen Rooman-instituutti Villa Lantessa 1954-1994. , 1994.
  6. a b Kuka kukin on. European Biographical Directory, 8. edition 1989-1990. Waterloo-Belgique: .
  7. Hall, Bo G. (toim.): Gästrike-Hälsinge Nation 350 år-en jubileumsskrift. Uppsala: , 1996.
  8. Alhonen, Antero: Ylioppilaselämää ja maakuntahenkeä - Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta 1950-2000. Vammala: , 2001.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hakala, Anu & Veli-Pekka Salonen: In memoriam: Pentti Alhonen 1939–2017. Geologi, 2018, 70. vsk, nro 1, s. 26-27. Helsinki: Suomen geologinen seura. Artikkelin verkkoversio Viitattu 2.2.2019.