Ensimmäinen internationaali
| Kansainvälinen työväenliitto | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Perustettu | 28. syyskuuta 1864 |
| Lakkautettu | 1876 |
| Perustaja |
George Odger Henri Tolain Edward Spencer Beesly |
| Kotipaikka | West End, Lontoo |
| Päämaja | St James's Hall, Regent Street |
| Toiminta-alue | maailmanlaajuinen |
| Osa artikkelisarjaa |
| Kommunismi |
|---|
 |
Kansainvälinen työväenliitto eli niin sanottu ensimmäinen internationaali oli 1800-luvulla muodostuneen työväenliikkeen ensimmäinen kansainvälinen yhteistyöjärjestö.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuoden 1848 tapahtumien jälkeen kiinnostus ammattiliittojen kansainväliseen yhteistyöhön lisääntyi ja perustettiin useita pieniä järjestöjä, joiden jäsenet olivat eri maista. Lisäksi Ison-Britannian ja manner-Euroopan maiden kesken tuettiin taloudellisesti lakkoilevia oman alan työläisiä. Ison-Britannian ja Ranskan työläisten välinen tiivis yhteistyö alkoi tapaamisesta vuonna 1862 Lontoossa. Brittiläisen ammattiyhdistyksen sihteeri George Odger kirjoitti joulukuussa 1863 julkaistun vetoomuksen ranskalaisille työläisille. Vetoomuksessaan Odger ehdotti kansainvälisiä neuvotteluja työläisten kesken rauhan ja vapauden edistämiseksi, adressin keräämistä Isossa-Britanniassa ja Ranskassa puolalaisten kapinallisten tukemiseksi ja "kansojen veljeskunnan" apua työläisten vaikean sosiaalisen tilanteen parantamiseksi. Ranskalaisten vastaus julkaistiin kahdeksan kuukautta myöhemmin.[1]
Perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen internationaali perustettiin Saint Martin's Hallissa Lontoossa syyskuussa vuonna 1864 nimellä International Working Men’s Association. Perustajat olivat Ison-Britannian ja Ranskan ammattiyhdistysjohtajia.[2] Samalla valittiin 32-jäseninen ja eri kansallisuuksista koostunut tilapäinen keskuskomitea, jonka tehtäväksi annettiin yhdistyksen sääntöjen laatiminen. Karl Marx otti tilapäisessä keskuskomiteassa johtavan roolin.[1]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kongressi oli ensimmäisen internationaalin korkein päättävä elin. Se kokoontui vuosittain eri kaupungeissa ja muotoili internationaalin toimintaperiaatteet ja politiikan. Se myös valitsi Lontoossa toimineen yleisneuvoston (englanniksi General Council) jäsenet. Yleisneuvoston tehtävä oli toimia toimeenpanevana komiteana.[2]
Internationaalin ensimmäinen kongressi järjestettiin Genevessä vuonna 1866. Internationaalin järjestämissä kongresseissa keskusteltiin muun muassa seuraavista aiheista: Puolan kysymys, lakkoase, tuottajaosuuskunnat, suhtautuminen valtioon ja perintölain edut. Baselin kongressissa internationaalin tavoitteeksi hyväksyttiin maaomaisuuden kansallistaminen.[1]
Internationaalin toimintaan osallistui muun muassa sosialisteja, kommunisteja ja anarkisteja sekä työväenluokkaisia luokkasotaa kannattavia ammattiliittoja. Huipussaan internationaalilla oli poliisiraporttien mukaan viisi miljoonaa jäsentä,[3] kun taas järjestön virallinen lehti puhui kahdeksasta miljoonasta[4].
Kongressit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Geneven kongressi – 1866
- Lausannen kongressi – 1867
- Brysselin kongressi – 1868
- Baselin kongressi – 1869
- Haagin kongressi – 1872
- Geneven toinen kongressi – 1873
- Philadelphian kongressi – 1876
Merkittävät henkilöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puheenjohtaja
|
Pääsihteeri
|
Rahastonhoitaja
|
Toiminnan päättyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perustamisvaiheen keskeisistä henkilöistä kommunisti Karl Marx ja kollektivisti, anarkisti Mihail Bakunin ajautuivat voimakkaisiin erimielisyyksiin aatteellisissa kysymyksissä, mikä halvaannutti internationaalin työskentelyä. Bakunin kannatti valmistautumista valtiovaltaa vastaan suunnattuun aseelliseen kumoukselliseen toimintaan salaliitoksi muutettavan Kansainvälisen työväenliiton tuella, mitä Marx vastusti. Marxin mielestä toimiva yhteistyöjärjestö voitiin luoda vain demokraattisen joukkojärjestön periaatteen ja kansanvaltaisen, kaikkien työväenpuolueiden ja ryhmien välisen yhteistyön pohjalle. Bakuninin näkemystä tukivat Espanjan ja Italian vallankumouksellinen älymystö ja Juran alueen kellotyöläiset. Marx puolestaan etsi tukea omalle kannalleen saksalaisista, englantilaisista ja ranskalaisista työläisistä. Pariisin kommuunin kukistuminen vuonna 1871 johti Ranskan työväenliikkeen lamaantumisen, mikä Marxin ja Bakuninin erimielisyyden ohella heikensi Kansainvälistä työväenliittoa.[5]
Vuoden 1872 Haagin kongressissa syntyi kiivas yhteenotto Marxin kannattajien ja Bakuninin ystävien välillä. Kongressi päättyi Bakuninin tappioon, ja hänet erotettiin internationaalista.[6] Haagin kongressin jälkeen anarkistit erosivat internationaalista ja perustivat vielä samana vuonna Anarkistisen internationaalin. Ensimmäisen internationaalin toiminta hiipui vähitellen, ja se lakkautettiin 1876. Seuraajaksi perustettiin Toinen internationaali vuonna 1889.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c First International encyclopedia.com.
- ↑ a b First International britannica.com.
- ↑ Payne, Robert. "Marx: A Biography". Simon and Schuster. New York, 1968. s. 372
- ↑ "Journal Officiel", 29.5.1871 (IWA:n virallinen lehti)
- ↑ Vahteri, Antti: Työväen kansainvälinen sosialistinen järjestö. Lyhyt katsaus sen kehitysvaiheisiin, s. 30-32. Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1927.
- ↑ Svanström, Ragnar: Kansojen historia. Osa 20. Imperialismi - demokratia, s. 344-345. WSOY, 1984. ISBN 951-0-09748-9