Emanuel Lasker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tässä artikkelissa käytetään algebrallista merkintätapaa kuvailemaan shakkisiirtoja.
Emanuel Lasker
Bundesarchiv Bild 102-00457, Emanuel Lasker.jpg
Koko nimi Emanuel Lasker
Kansalaisuus Saksan lippu saksalainen
Syntynyt 24. joulukuuta 1868
Kuollut 11. tammikuuta 1941 (72 vuotta)
Titteli suurmestari
Maailmanmestari 18941921

Emanuel Lasker (24. joulukuuta 186811. tammikuuta 1941) oli saksalainen shakin suurmestari, matemaatikko ja filosofi. Hän oli shakin toinen maailmanmestari ja piti titteliä hallussaan yhtäjaksoisesti 27 vuotta, 18941921, mikä on edelleen ennätys.

Laskerista tuli shakin maailmanmestari voitettuaan Wilhelm Steinitzin ottelussa vuonna 1894. Hän puolusti mestaruuttaan onnistuneesti viisi kertaa: kerran Steinitzia vastaan vuonna 1896, Marshallia vastaan 1907, Tarraschia vastaan 1908 sekä kahdesti vuonna 1910 Schlechteriä ja Janowskia vastaan. Hän menetti mestaruutensa vuonna 1921 ottelussa Capablancaa vastaan, mutta jatkoi aktiivista pelaamista vielä yli vuosikymmenen ajan. Hän julkaisi useita shakkilehtiä ja -kirjoja sekä työskenteli matematiikan ja filosofian parissa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perhe ja lapsuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasker syntyi Brandenburgin Berlinchenissä (nykyinen Barlinek Puolassa) juutalaiseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat Adolf ja Rosalie Lasker (o.s. Israelssohn). Adolf Lasker oli paikallisen synagogan kanttori.[1] Rosalie piti Adolfin luonteen takia perheen taloudesta huolta. Perheeseen kuului neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Vanhin lapsista oli Berthold, joka oli menestyvä opiskelija. Perheen tyttäret olivat Teophila ja Amalia. Emanuel oli lapsista nuorin.[2]

Emanuel oli matemaattisesti lahjakas ja pystyi jo viisivuotiaana laskemaan päässään kaksinumeroisten lukujen kertolaskuja. Laskerit lähettivät kuitenkin vanhemman veljen Bertholdin opiskelemaan ensin. Hän meni Berliiniin ja menestyi opinnoissaan hyvin. Samalla hän ansaitsi opiskelurahoja opettamalla korttipelejä ja shakkia. Liioiteltuja huhuja Bertholdin menestyksestä kantautui Laskerien kotikaupunkiin asti, ja niinpä vanhemmat päättivät lähettää nuoremmankin poikansa opiskelemaan. Emanuel lähti jo 11-vuotiaana Berliiniin, missä hänen isoveljensä huolehti hänestä parhaansa mukaan. Emanuel ilmoittautui heti erään koulun pääsykokeeseen, mutta ilmoittautuminen myöhästyi, eikä häntä hyväksytty kouluun. Emanuel sai silti katsottavakseen koekysymykset ja totesi, että olisi osannut ne kaikki. Onni oli kuitenkin mukana, sillä Emanuel haki toiseen kouluun, jossa oli sattumalta täsmälleen samat kysymykset. Hän osasi vastata kokeessa niin hyvin, että pääsi kouluun ja vielä kahta vuosikurssia ylemmälle luokalle kuin normaalisti.[3]

Emanuel aloitti opiskelun kyseisessä koulussa, mutta sairastui pian vakavasti ja joutui sairaalaan toipumaan. Berthold halusi keksiä veljelleen tekemistä ja vei tälle shakkilaudan sekä opetti pelin säännöt. Emanuel kiinnostui heti shakista, ja siitä tuli hänelle harrastus. Hän kävi säännöllisesti paikallisessa shakkikahvilassa Cafe Kaiserhofissa, jossa hänen veljensä pelasi rahasta.[1][3]

Kun poikien vanhemmat saivat kuulla heidän tienaavan elantonsa uhkapelillä, he vaativat heti Emanuelia vaihtamaan koulua ja lopettamaan uhkapeliharrastuksen. Berthold etsi Emanuelille uuden koulun. Emanuel muutti toiselle puolelle kaupunkia Laskerien perhetuttavan luokse, mutta kävi edelleen katsomassa pelejä, jolloin isä päätti itse tulla käymään Berliinissä. Yhdessä he etsivät Emanuelille Landsbergista uuden koulun, jossa isä toivoi poikansa pysyvän erossa uhkapeleistä. Uuden koulun rehtori oli kuitenkin myös paikallisen shakkikerhon johdossa ja Emanuelin uusi matematiikan opettaja taas paikallinen mestari. Niinpä Emanuel joutui entistä enemmän shakin pariin. Hän suoritti tutkinnon ja muutti sitten takaisin Berliiniin ja opiskelemaan yliopistoon.[1][4]

Shakinpeluu alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cafe Kaiserhof järjesti kesäkuussa vuotuisen shakkiturnauksen, jossa oli rahapalkinnot. Myös Emanuel Lasker kuuli tästä ja koska hän oli rahan tarpeessa, päätti hän osallistua. Lasker yllättyi itsekin menestyksestään, sillä hän voitti turnauksen puhtaasti antamatta yhdellekään vastustajistaan pisteen pistettä. Huomattuaan voivansa hankkia shakilla elantonsa, jätti Lasker opintonsa taka-alalle ja jatkoi pelaamista.[5][1]

Kuukautta myöhemmin Lasker osallistui Breslaussa järjestettyyn turnaukseen. Turnauksessa oli erikseen kansainvälisten mestarien turnaus sekä ehdokasturnaus (saks. Hauptturnier), jossa etsittiin uusia kykyjä. Mestariturnauksen voitti Siegbert Tarrasch. Ehdokasturnaus meni loppua kohti hyvin jännittäväksi, kun Lasker oli tasapisteissä niin ikään nuoren Feyerfeilin kanssa, kun tällä oli vielä yksi peli jäljellä. Feyerfeil olisi voittanut pelinsä, mutta unohti kuorisiirron jälkeen peliä jatkettaessa yhden sotilaistaan.[6] Hän hävisi lopulta pelinsä yli sadan siirron taistelun jälkeen. Lasker ja Feyerfeil pelasivat pelin, koska olivat tasapisteissä.[7] Lasker voitti pelin ja samalla turnauksen. Hän sai voitostaan saksalaisen shakkimestarin arvonimen (saks. Deutscher Schachmeister).[1][7]

Ura lähtee nousuun[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskerin voitto Breslaussa vakuutti Amsterdamissa pidettävän pienen kansainvälisen turnauksen järjestäjät, minkä seurauksena Lasker sai kutsun turnaukseen. Turnaus oli hänen ensimmäisensä ulkomailla. Hän pärjäsi turnauksessa mainiosti, vaikka ei voittanutkaan sitä. Hän tuli toiseksi turnauksen voittajan ollessa englantilainen Amos Burn. Lasker sai myös kauneuspalkinnon pelistään Johann Hermann Baueria vastaan. Peli herätti aikanaan suurta kiinnostusta, sillä se oli ensimmäinen tunnettu tapaus, jossa pelaaja oli murtanut vastustajan linnoitusaseman lähettiparin uhrauksella.[8][9]

Lasker palasi voiton jälkeen takaisin Berliiniin, jossa hän antoi simultaaniesityksiä. Hän myös otteli saksalaisen shakkimestarin Curt von Bardelebenin kanssa lyhyen ottelun. Lasker voitti kaksi peliä, yksi päättyi tasan ja yhden voitti Bardeleben. Seuraavana Lasker osallistui Itävallan Grazissa pidettyyn turnaukseen. Hän sijoittui kolmanneksi. Lasker jatkoi aktiivista pelaamista otellen Henry Birdin kanssa. Lopputulos oli 7-2, mikä yllätti useimmat asiantuntijat, sillä he olivat olettaneet Birdin voittavan ottelun. Lasker jatkoi vielä loistavaa ottelusarjaansa kukistamalla nuoren saksalaissyntyisen Jacques Miesesin puhtaasti 5-0.[8]

Vuonna 1891 Lontoossa pidettiin taas maailmannäyttely, jonne Lasker houkuteltiin pelaamaan simultaanina kaikkia halukkaita vastaan. Hän oli Saksan paviljongissa maansa edustajana. Useimmat pelaajista olivat aloittelijoita, ja Lasker voittikin kahden päivän aikana pelaamistaan 44 pelistä kaikki paitsi yhden, joka päättyi tasan. Laskerille tuli Englannissa niin paljon otteluhaasteita ja turnauskutsuja, että hän jäi saarivaltioon kahdeksi vuodeksi. Hän voitti monet englantilaiset mestarit ja revanssia hakeneen Birdin Lasker voitti murskaluvuilla 5-0. "Mustan Surman" lempinimellä kulkeva englantilainen mestari Joseph Henry Blackburnekin hävisi ottelunsa Laskeria vastaan. Lopputulos oli kuusi voittoa Laskerille ja neljä tasapeliä. Lasker voitti myös kaksikierroksisena pelatun turnauksen, johon osallistui monta englantilaista mestaria, esimerkiksi Gunsberg, Mason, Bird ja Blackburne.[8][1]

Englannista Lasker siirtyi Yhdysvaltoihin etsimään uusia haasteita. Hänen toiveisiinsa kuului muun muassa hallitsevan maailmanmestarin Wilhelm Steinitzin haastaminen otteluun. Yhdysvaltalaisistakaan pelaajista ei ollut vastusta tulevalle maailmanmestarille. Lasker osallistui vuonna 1893 New Yorkissa pelattuun turnaukseen, jossa hän voitti kaikki kolmetoista peliään. 4½ pistettä erotti hänet turnauksen toiseksi tulleesta pelaajasta. Lasker otteli myös useita lyhyitä otteluita, jotka voitti usein selvästi. Ehkä tiukin ottelu kaikista käytiin Laskerin ja Jackson Showalterin välillä. Lasker voitti kuusi peliä, hävisi kaksi ja kaksi päättyi tasan.[1][10]

Lasker sai menestyksestään paljon itsevarmuutta ja haastoi Siegbert Tarraschin, jota pidettiin hallitsevan maailmanmestarin Wilhelm Steinitzin pahimpana uhkaajana. Tämän vuoksi lähes tuntemattoman pelaajan esittämä haaste yllätti Tarraschin. Hän ei pitänyt Laskeria tarpeeksi menestyneenä pelaajana ja hylkäsi haasteen kirjeitse.[10][11][12]

Maailmanmestariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Steinitz ja Lasker vuoden 1894 maailmanmestaruusottelussa

Lasker ei lannistunut Tarraschin kieltäytymisestä, vaan haastoi itsensä Wilhelm Steinitzin otteluun. Steinitz oli ensin tiukasti ottelua vastaan, mutta Laskerin tukijoiden painostuksesta sekä luvatun palkkion ansiosta Steinitz lupautui lopulta ottelemaan. Ottelu alkoi 15. huhtikuuta 1894 New Yorkissa ja pelattiin loppuun Philadelphiassa ja Montrealissa.[1] Maailmanmestaruuteen vaadittiin kymmenen voittoa ja aikarajaksi oli asetettu 15 siirtoa tunnissa. Lasker laittoi peliin viisi tuhatta dollaria omia rahojaan.[11] Hän luotti omiin kykyihinsä, vaikka asiantuntijat ja enemmistö shakinpelaajista uskoivat Steinitzin voittoon.[13][14][15]

Lasker voitti heti ensimmäisen pelin. 58-vuotias Steinitz syytti tappiostaan väsymystä ja hermostuneisuutta. Hän nousi seuraavassa pelissä tasoihin, ja kuudennen pelin jälkeen molemmilla pelaajilla oli kaksi voittoa. Lasker voitti kaksi seuraavaa peliä, minkä jälkeen ottelu siirtyi Philadelphiaan. Tilanne oli 4-2 Laskerin hyväksi. Steinitz ei kuitenkaan pystynyt vastaamaan Laskerille, vaan hävisi kaikki Philadelphiassa pelatut kolme peliä. Ottelu siirtyi Montrealiin, jossa hallitseva maailmanmestari kavensi tilanteeksi 7-4. Tämä ei kuitenkaan auttanut, vaan Lasker meni voittoon 10 voitolla, 5 tappiolla ja 4 tasapelillä. Laskerista tuli 25-vuotiaana shakin kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari.[13][14][16][17][18]

Vakiinnuttamisen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasker halusi tuoreena maailmanmestarina vakiinnuttaa heti asemansa, sillä monet uskoivat hänen voittaneen mestaruuden vahingossa. Ottelun jälkeen hän palasi takaisin Saksaan, jossa sairastui lavantautiin ja melkein kuoli.[1] Lasker oli vielä toipilas, kun ensimmäinen tilaisuus suuren turnauksen voittoon ilmaantui vuonna 1895. Englannissa järjestettiin suurturnausta Hastingsiin. Paikalla olivat monet huiput sekä Laskerin pahimmat kilpailijat: Steinitz, Tšigorin ja Tarrasch. Turnauksessa oli yhteensä 22 pelaajaa, jotka pelasivat yksinkertaisen sarjan. Turnauksen voitti 23-vuotias yhdysvaltalainen pelaaja Harry Nelson Pillsbury Tšigorinin tullessa toiseksi. Lasker jäi kolmanneksi pisteen päähän voittajasta. Tarrasch ja Steinitz jäivät sijoille neljä ja viisi. Lasker ei ollut tyytyväinen kolmanteen tilaansa, ja ilahtuikin kun Venäjällä haluttiin järjestää otteluturnaus Hastingsin viiden parhaan kesken. Vain Tarrasch joutui jäämään pois turnauksesta. Turnaus alkoi Pietarissa seuraavan vuoden puolella. Lasker voitti turnauksen selvästi kahden pisteen erolla Steinitziin. Pillsbury jäi kolmanneksi ja kotiyleisön suosikki Tšigorin viimeiseksi. Kolmannen kierroksen pelissään Lasker voitti Pillsburyn mustilla pelissä, jota piti itse koko uransa parhaana suorituksena.[19][20][21]

Laskerin seuraava suuri koitos oli Nürnbergin vuoden 1896 kansainvälinen turnaus, jossa oli taas parhaat pelaajat mukana. Lasker otti johtopaikan käsiinsä heti alkumetreillä eikä luopunut siitä enää. Hän voitti turnauksen pisteillä 13½ unkarilaisen Géza Maróczyn ollessa toinen pisteen perässä. Voitto oli merkittävä, sillä Lasker oli voittanut selvästi sekä Tarraschin, että Steinitzin.[22]

Huolimatta Laskerin selvästä paremmuudesta Steinitz haastoi hänet maailmanmestaruusotteluun vielä vuoden 1896 lopulla. Ottelu sovittiin alkavaksi marraskuussa, mutta voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Lasker voitti Moskovassa ensimmäiset neljä peliä, jonka jälkeen Steinitz pyysi lykkäystä heikentyneen terveydentilansa takia. Ottelussa pidettiin taukoa kaksi kuukautta, minkä jälkeen Lasker jatkoi vahvoja otteitaan. Hän voitti seuraavista seitsemästä pelistä kolme, ja neljä peliä päättyi tasan. Steinitz sai taisteltua kahdesta seuraavasta pelistä voitot, mutta se ei enää vaikuttanut lopputulokseen. Seuraava peli päättyi tasan ja Lasker voitti kuudennentoista ja seitsemännentoista pelin. Lopputulos oli selvä: 10-2 Laskerin hyväksi.[23][24][25]

Tässä vaiheessa Lasker jätti shakinpeluun useaksi vuodeksi ja keskittyi keskeneräisiin opintoihinsa. Hän opiskeli vuodesta 1897 lähtien Heidelbergin yliopistossa ja vaihtoi kolmen vuoden kuluttua Erlangenin yliopistoon.[1][22]

Huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel Lasker

Vuonna 1899 Lontoossa pelattiin shakkimaailman parhaiden kesken jälleen suuri turnaus. Osanottajiin kuului 15 johtavaa mestaria, ainoana pois jäi Tarrasch. Turnaus pelattiin kaksinkertaisena sarjana. Lasker oli turnauksessa aivan ylivoimainen. Turnauksen lopussa hän oli selvästi ensimmäinen 4½ pisteen erolla toiseksi tulleeseen Dawid Janowskiin. Lasker oli voittanut kaksikymmentä peliä, pelannut seitsemän tasan ja hävinnyt vain yhden. Hänelle myönnettiin myös turnauksen kauneuspalkinto pelistä Steinitzia vastaan.[22][1]

Vuonna 1900 Lasker voitti turnauksen Pariisissa ylivoimaisesti. Hän voitti 14 peliä, yksi päättyi tasan ja yhden hän hävisi nuorelle Frank Marshallille. Samoihin aikoihin Lasker tapasi tulevan vaimonsa, Martha Kohnin, jonka aviomies oli kuolemansairas. Martha jäi leskeksi ja meni naimisiin Laskerin kanssa.[26]

Uuden vuosisadan alussa järjesteltiin maailmanmestaruusottelua Laskerin ja Marshallin välille, mutta Lasker vaati haastajalta kahta tuhatta dollaria ottelupalkinnoksi. Marshall ei kyennyt hankkimaan niin paljoa, minkä seurauksena neuvottelut pantiin jäihin. Toinen ehdokas oli Geza Maroczy, joka oli voittanut useita suuria turnauksia. Lasker allekirjoitti jo ottelusopimuksenkin hänen kanssaan, mutta sopimus kariutui kiistaan pelipaikasta. Myös ottelua Tarraschin kanssa järjesteltiin, mutta sitäkään ei koskaan pelattu. Laskeria kohtasi jatkuvasti enemmän arvostelua, koska hän ei saanut aikaan maailmanmestaruusottelua kenenkään kanssa. Lopulta Lasker kyllästyi arvosteluun ja hyväksyi Marshallin haasteen, vaikka tällä oli koossa vasta tuhat dollaria.[27][28]

Ottelu alkoi 26. tammikuuta 1907 New Yorkissa. Pelejä pelattiin myös Philadelphiassa, Baltimoressa, Chicagossa ja Memphisissä. Ottelun voittoon vaadittiin kahdeksan voittoa. (tasapelejä ei otettu huomioon lopputuloksessa) Lasker aloitti ottelun vahvasti saavuttaen etua upseerin uhrauksella. Hän sai jatkossa upseerin takaisin ja voitti edullisen loppupelin. Lasker voitti myös kaksi seuraavaa peliä ja tulos oli jo 3-0. Marshall sai taisteltua seuraavista peleistä tasapelit, minkä jälkeen Lasker voitti kahdeksannen pelin. Seuraavat kolme peliä päättyivät niin ikään tasan. Tässä vaiheessa ottelu siirtyi Memphisiin, jossa Lasker voitti kolme peliä putkeen. Seuraava, viimeiseksi jäänyt, peli pelattiin 6. huhtikuuta New Yorkissa. Lasker oli voittanut ottelun häviämättä kertaakaan.[28][29][30][31]

Seuraavaksi Laskerin hallussa olevaa maailmanmestarin arvonimeä tavoitteli Siegbert Tarrasch. Laskerin ja Tarraschin välit olivat vihamieliset, mikä vaikutti maailmanmestaruusottelusta käytäviin neuvotteluihin. Osapuolet saivat kuitenkin huonoista väleistään huolimatta sovittua ottelun ehdoista. Pelaaminen alkaisi 17. elokuuta Düsseldorfissa ja siirtyisi syyskuussa Müncheniin, jossa loput pelit pelattaisiin. Mestaruus vaati yhteensä kahdeksan voittoa, joten tasapeleillä ei ollut merkitystä. Palkkioksi Lasker saisi 7 500 Saksan markkaa, ja lisäksi voittaja saisi 4 000 ja häviäjä 2 500 markkaa.[32]

Ottelu alkoi vihamielisissä tunnelmissa. Lasker aloitti valkeilla ja pelasi yllättäen espanjalaisen pelin vaihtomuunnelmaa. Vaihtomuunnelmaa ei pidetty parhaana vaihtoehtona valkealle, mutta Laskerin valinta oli onnistunut ja hän voitti pelin. Toisessa pelissä pelattiin samaa muunnelmaa, mutta tällä kertaa Tarrasch oli valkeilla. 15. siirron kohdalla Tarrasch teki näennäisen lähetinuhrauksen, jolla hän hajotti Laskerin kuningasaseman. Lasker kuitenkin vastasi ratsunuhrauksella. Tarrasch pelasi jatkon epätarkasti ja joutui aikapulaan, minkä seurauksena Lasker saavutti edun ja voitti lopulta pelin. Kolmas peli oli taas espanjalaista ja tällä kertaa Tarrasch torjui mustilla Laskerin hyökkäyksen ja voitti vastahyökkäyksellään pelin. Myös neljäs peli oli espanjalaista ja Lasker voitti pelin seikkailtuaan tornillaan pitkin lautaa Tarraschin jahdatessa sitä takaa sotilaillaan ja ratsullaan. Tarraschin peli kaatui lopulta virheelliseen sommitelmaan.[33]

Tilanne oli 3-1 Laskerin hyväksi ja pelit siirtyivät nyt Müncheniin. Lasker oli viidennessä pelissä valkeilla ja esitteli uuden sotilaanuhrauksen 16.:ssa siirrossa. Tarrasch yllättyi siirrosta, eikä pystynyt puolustautumaan oikein. Lasker voitti pelin 38:ssa siirrossa. Jatkossa Tarrasch ei enää pelannut espanjalaista mustilla, mutta se ei auttanut häntä ottelussa. Lasker voitti ottelun lopulta kahdeksalla voitolla, kolmella tappiolla ja viidellä tasapelillä. Tarrasch ei voinut käsittää Laskerin menestystä peleissä siirroilla, jotka eivät olleet edes teoreettisesti oikeita. Tappionsa syyksi hän esitti muun muassa meri-ilmastoa, vaikka Düsseldorfista oli lähimmälle rannikolle lähes 300 kilometriä.[34][35][36][37]

Vuonna 1909 Lasker vieraili Pietarissa, jossa pelattiin Tšigorinin muistoturnaus. Hän aloitti turnauksen heikosti, mutta ylsi silti jaetulle ensimmäiselle sijalle Akiba Rubinsteinin kanssa. Lasker julkaisi turnauksen turnauskirjan myöhemmin.[1][38]

Lasker vieraili vielä samana vuonna Pariisissakin. Siellä tunnettu shakkia harrastava miljonääri Pierre Nardus tiedusteli Laskerin ehtoja mahdolliseen maailmanmestaruusotteluun David Janowskia vastaan. Lasker ei olisi halunnut pelata Janowskia vastaan ja ilmoitti Nardusille niin suuren summan, olettaen, ettei sitä hyväksyttäisi. Yllättäen neuvottelut eivät kuitenkaan loppuneet, vaan sovittiin, että Lasker pelaisi neljän pelin näytösottelun Janowskin kanssa. Lasker lupasi ottelun perusteella katsoa, olisiko Janowski tarpeeksi hyvä ottelemaan maailmanmestaruudesta. Janowski pääsi kolmannen pelin jälkeen 2-1 johtoon, mutta Lasker voitti viimeisen pelin tasoittaen ottelun. Lasker pelasi Janowskin kanssa uuden ottelun, joka päättyi maailmanmestarin voittoon tuloksella 7-1. Ottelua on joissain lähteissä kutsuttu maailmanmestaruusotteluksi.[39] Esimerkiksi shakkihistorioitsija Edward Winterin tutkimusten mukaan ottelu ei kuitenkaan ollut maailmanmestaruudesta.[40][41] Kaksi peliä päättyi tasan.[42]

Lasker oli neuvotellut saksalaisen shakkimestari Carl Schlechterin kanssa maailmanmestaruusottelusta ensimmäistä kertaa jo voitetun Tarrasch-ottelun jälkeen. Ottelun oli aluksi tarkoitus sisältää yhteensä kolmekymmentä peliä Lontoossa. Rahoitusongelmien takia pelien määrä rajattiin ensin viiteentoista ja lopulta kymmeneen. Ottelu päätettiin pelata puoliksi Wienissä ja Berliinissä. Shakkihistorioitsijoiden keskuudessa on ollut kiistaa siitä, mitkä todella olivat ottelun ehdot. Yleisimmin on kuitenkin hyväksytty, että Lasker vaati, että Schlechterin pitää voittaa ottelu kahden pisteen erolla, jotta hän voittaisi maailmanmestaruustittelin. Tämä oli kuitenkin aivan liian tiukka vaatimus, kun ottaa huomioon, että ottelu koostui vain kymmenestä pelistä. Pelit alkoivat 7. tammikuuta 1910 Wienissä. Neljä ensimmäistä peliä olivat kaikki espanjalaista ja päättyivät tasan. Schlechter olikin tunnettu remissipelaajana, sillä yli puolet hänen peleistään päättyivät tasan. Viides peli oli myös espanjalaista Laskerin pelatessa mustilla. Tilanne oli Laskerille edullinen; hänellä oli kaksi vapaasotilasta, mutta kuningas avoimella paikalla, kun molemmilla oli vielä kuningatar ja torni pelissä. Lasker kuitenkin teki virheen, minkä seurauksena Schlechter teki maailmanmestarista matin ja meni 3-2 johtoon. Tässä vaiheessa pelipaikka vaihtui Berliiniksi, missä Schlechter pelasi voitosta yrittäen saavuttaa kahden pisteen etumatkaa.Neljä seuraavaa peliä päättyivät siitä huolimatta tasan, jolloin viimeisessä pelissä oltiin tilanteessa 5-4 Schlechterin hyväksi. Viimeisessä pelissä Schlechter saavutti mustilla pelatessaan slaavilaisen puolustuksen Schlechterin muunnelmaa sekavan aseman. Hänellä olisi ollut tilanteessa mahdollinen voitto, mutta ainakin tasapeli. Schlechter lähtikin pelaamaan voitosta saavuttaakseen kahden pisteen etumatkan, mutta erehtyi tekemään virheellisen laadunuhrauksen. Tilanne olisi vieläkin ollut tasan, mutta hän jatkoi voittoyrityksiään antaen lopulta Laskerille tarpeeksi etua pelin voittoon. Ottelu päättyi tasan ja Lasker säilytti mestaruutensa. Jotkut ovat esittäneet Schlechterin viimeisen pelin tappion syyksi muun muassa salaista sopimusta Laskerin kanssa, mutta näitä teorioita ei ole laajalti hyväksytty shakkihistorioitsijoiden keskuudessa.[43][44][45][46][47]

Myöhemmin samana vuonna Lasker otteli vielä Janowskin kanssa maailmanmestaruudesta. Janowskin rahallisten tukijoiden avulla hän sai järjestettyä ottelun. Ottelu pelattiin Berliinissä 8. marraskuuta - 8. joulukuuta ja sen voittaisi pelaaja, joka ensin saavuttaisi kahdeksan voittoa. Lopputulos oli murskavoitto Laskerille: kahdeksan voittoa ja kolme tasapeliä.[48][49]

Vuonna 1911 Lasker meni naimisiin Martha Kohnin kanssa, joka oli vuotta häntä vanhempi. Marthalla oli jo valmiiksi lapsia edesmenneen miehensä kanssa.[1]

Laskerin seuraava vakava koitos oli Pietarissa vuonna 1914 järjestetty kansainvälinen turnaus. Se oli viimeinen suuri turnaus ennen ensimmäistä maailmansotaa. Se oli myös ensimmäinen turnaus, jossa shakinpelaajat saivat osuutensa sisäänpääsytuloista. Kilpailun suojelija oli Venäjän tsaari Nikolai II. Turnaukseen osallistui 11 suurta mestaria, joiden joukossa olivat muun muassa Alehin, Blackburne, Capablanca, Rubinstein, Tarrasch sekä Lasker. Aluksi pelattiin alkuturnaus, jonka viisi parasta jatkaisi turnausta pelaamalla kaksinkertaisen lopputurnauksen. Kaikkien pelien pisteet laskettaisiin lopussa yhteen. Alkukilpailun jälkeen turnausta johti nuori Capablanca kahdeksalla pisteellä. Toisen ja kolmannen sijan jakoivat Lasker sekä Tarrasch 6½ pisteellä. Alehin ja Marshall olivat neljäs ja viides kuudella pisteellä. Turnaus huipentui Laskerin ja Capablancan väliseen kilpajuoksuun, joka jatkui aina viimeiselle kierrokselle asti. Lopulta Lasker voitti puolikkaalla pisteellä mentyään johtoon toiseksi viimeisellä kierroksella. Turnauksen loppujuhlassa Nikolai II julisti kaikki viisi pelaajaa "shakin suurmestareiksi". Nykyään suurmestarilla tarkoitetaan FIDE:n myöntämää arvonimeä tai entisaikojen suuria pelaajia.[1][50]

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, Lasker oli kotimaassaan Saksassa. Koska kaikki rajat suljettiin, myös kansainvälinen shakinpeluu laantui. Samalla katkesivat myös suunnittelut maailmanmestaruusottelusta Laskerin ja Rubinsteinin välille. Lasker paneutuikin sodan aikana enemmän matematiikkaan ja filosofiaan.[1][51]

Sodan loppupuolella järjestettiin kuitenkin Berliinissä yksi iso turnaus. Siihen otti osaa neljä mestaria: Lasker, Tarrasch, Schlechter ja Rubinstein. Lasker voitti turnauksen tuloksella 4½/6.[52]

Mestaruuden menetys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasker

Nuori kuubalainen suurmestari José Raúl Capablanca oli viettänyt ensimmäisen maailmansodan Yhdysvalloissa voittaen siellä turnauksen toisensa jälkeen. Häntä pidettiin Laskerin vahvimpana haastajana, etenkin vuoden 1919 voitetun Hastingsin turnauksen jälkeen. Capablanca oli jo ennen sotaakin haastanut Laskeria maailmanmestaruusottelun ja uusi haasteensa sodan loputtua. Lasker vastasi haasteeseen ja esitti ehtonsa, joihin haastaja ei kuitenkaan suostunut. Pelaajat kiistelivät ottelusta kahden vuoden ajan, jonka aikana yleinen mielipide asettui kuubalaisen haastajan puolelle. Osa Laskerin vaatimuksista oli kohtuuttomia, kuten se, että haastajan pitäisi saada vähintään kahden pisteen johto voittaakseen ottelun. Myös potentiaalisia pelipaikkoja oli harvassa. Lopulta Lasker kyllästyi jälleen kerran arvosteluun ja päätti luovuttaa maailmanmestarin arvonimen kuubalaiselle ilman ottelua. Hän lähetti Capablancalle kirjeen, jossa kertoi luopuvansa maailmanmestaruusottelusta hänen hyväkseen. Capablanca ei kuitenkaan halunnut voittaa titteliä pelaamatta. Hän ehdotti Laskerille, että ottelu pelattaisiin Havannassa, jossa oli kerätty 20 000 dollarin pelipalkkio. Lasker saisi joka tapauksessa 11 000 dollaria ottelusta. Lasker antoi periksi suuren rahasumman[53] takia ja suostui otteluun. Otteluehdot julkistettiin 9. elokuuta 1920. Maailmanmestaruuteen vaadittiin 8 voittoa tai pistejohto 24 pelin jälkeen. Yksityiskohdista saatiin sovittua myöhemmin.[54][55]

Ottelu alkoi vuoden 1921 maaliskuun puolessa välissä. Lasker ei kuitenkaan valmistautunut otteluun kunnolla, vaan piti sitä välttämättömänä tapahtumana, jonka lopuksi kuubalainen nousisi maailmanmestariksi.[56] Ottelusta Lasker sanoi myöhemmin seuraavasti:

»Ajatus ottelusta oli huolestuttanut minua niin pitkään, niin usein ja niin turhaan, että siitä oli jo tullut minulle taakka. Kaikki ilo ottelusta oli jo mennyt ja kaikki mitä oli jäljellä, oli kokea jotain epämiellyttävää.[57]»

Neljä ensimmäistä peliä olivat Laskerin painostusta, mutta Capablanca puolusti hyvin ja kaikki päättyivät tasan. Viidennessä pelissä Lasker pelasi mustilla ja uhrasi laadun saavuttaakseen hyökkäyksen. Capablanca kuitenkin puolusti tarkasti ja voitti loppupelissä Laskerin tehtyä virheen. Ottelu jatkui taas neljällä tasapelillä. Kymmenennessä pelissä Lasker antoi Capablancan pelata liian vapaasti ja lopulta joutui antautumaan loppupelissä. Yhdestoistakin peli päättyi kuubalaisen voittoon. Seuraavat kaksi peliä päättyivät taas tasan. 14. pelissä Lasker ajautui aikapulaan, minkä jälkeen hän menetti laadun ja Capablanca vei värinsä voittoon. Tässä vaiheessa Capablanca johti ottelua 4-0 kymmenellä tasapelillä. Lasker olisi halunnut vaihtaa pelikaupunkia, koska tunsi itsensä sairaaksi, mutta kun siihen ei suostuttu, hän luovutti ottelun.[58][59][60]

Lasker palasi ottelun jälkeen Eurooppaan, jossa hän vietti monta kuukautta Karlsbadissa kylpylässä lepäämässä.[61]

Mestaruuden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lasker (oikealla) ja Capablanca Moskovan turnauksessa vuonna 1925
Lasker vuonna 1933

Menetettyään mestaruuden Lasker piti taukoa kilpashakista. Hän oli pelaamatta noin kaksi vuotta, kunnes hänet kutsuttiin vuonna 1923 Tšekkoslovakiassa Mährich-Ostraussa (nyk.Ostrava) pelattuun turnaukseen. Turnaukseen osallistui niin vanhan koulukunnankin edustajia, kuin myös uusia hypermodernin koulukunnan edustajia. Lasker aloitti turnauksen varovaisesti tasapelillä, mutta kaatoi sen jälkeen vastustajan toisensa jälkeen. Kamppailu huipentui Laskerin ja Richard Rétin välille. Lasker voitti turnauksen loppujen lopuksi pisteen erolla Rétiin, mikä oli hieno suoritus entiselle maailmanmestarille.[62]

Seuraavaksi Lasker osallistui New Yorkissa pidettyyn turnaukseen, jossa myös Capablanca oli mukana. Turnauksessa oli mukana myös Laskerille kaukaista sukua oleva Edward Lasker. Lasker matkusti Suomen kautta Hampuriin, josta eurooppalaiset pelaajat lähtivät laivalla Yhdysvaltoihin, jossa turnaus pelattiin. Hän meinasi joutua pois turnauksesta Suomen laivan juututtua jäihin, mutta ehti kuitenkin ajoissa perille. Turnauksessa Lasker pärjäsi loistavasti. Hän aloitti voitokkaasti heti alussa, eikä päästänyt johtoa käsistään missään vaiheessa. Vielä hienommaksi voiton teki vielä se, että kuubalainen maailmanmestari oli jäänyt turnauksessa toiseksi.[16][63]

Lasker jatkoi hyvää peliään Moskovan vuoden 1925 suurmestariturnauksessa Bogoljubov voitti turnauksen tuloksella 15½/20, kun Lasker saavutti 14 pistettä sijoittuen toiseksi ja Capablanca oli kolmas tuloksella 13½/20. Sijoitus oli suhteellisen hyvä jo 56-vuotiaalle Laskerille.[64][65][66]

Shakkimaailmassa käytiin keskustelua siitä, kuka saisi haastaa Capablancan maailmanmestaruusotteluun. Lopulta päädyttiin erinäisten vaiheiden jälkeen siihen, että New Yorkissa pelattaisiin turnaus, ja siinä parhaiten menestynyt pelaaja saisi itselleen kunnian haasteeseen. Lasker ei kuitenkaan koskaan osallistunut turnaukseen. Taustaksi on tarjottu monia syitä, joihin kuuluvat ainakin Laskerin ja turnauksen järjestäjien välinen vihamielisyys sekä Capablanca toive, ettei Laskeria kutsuttaisi turnaukseen.[67]

1930-luvulla Laskerin kotimaassa Saksassa kansallissosialismin kannatus alkoi kasvaa ja Lasker ymmärsi, että juutalaisena hänen kannattaa muuttaa ulkomaille ajoissa. Hän matkusti vuonna 1934 Sveitsin Zürichiin pelaamaan kansainvälisessä turnauksessa. Laskerin sijoitus oli vaatimaton viides sija, vaikkakin hän pelasi turnauksessa yhden parhaista peleistään Max Euwen kanssa. Heti seuraavana vuonna Lasker osallistui Moskovassa vahvaan turnaukseen, jossa hän sijoittui kolmanneksi Capablancan ollessa neljäs. Turnauksen voittivat yhdessä Mihail Botvinnik sekä Salo Flohr.[68][69]

Laskerille tarjottiin turnauksen jälkeen jäsenyyttä Moskovan tiedeakatemiassa. Lasker otti tarjouksen vastaan ja asettui asumaan Moskovaan. Hänen työnsä sisälsi lähinnä matemaattisia tutkimuksia, mutta Lasker ei silti jättänyt shakkia taakseen. Vuonna 1936 hän osallistui turnauksiin Moskovassa ja Nottinghamissa sijoittuen kuudenneksi ja jaetulle seitsemännelle sijalle.[70][71]

Lasker muutti vuonna 1937 vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin, jossa Emanuel vietti elämänsä viimeiset vuodet. Hän hankki elantonsa muun muassa opettajana ja antamalla simultaaninäytöksiä. Hänen terveydentilansa alkoi hiljalleen heikentyä ja Lasker kuoli sairaalassa 72-vuotiaana 11. tammikuuta 1941. Syynä oli munuaistulehdus. Hänet haudattiin New Yorkin Queensissä sijaitsevalle Beth Olomin hautausmaalle.[1][72][73][74]

Shakkiperintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vahvuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskerin voittoprosentti peleissään on korkeampi kuin kenelläkään muulla maailmanmestarilla: 66 %. Kaikista maailmanmestaruusotteluidensa peleistä hän voitti 52, pelasi tasan 44 ja hävisi 16. Hän on myös ollut shakin maailmanmestari kaikista pisimmän kauden ajan. Hänen mestaruutensa kesti noin 27 vuotta.[1][75]

Laskerin ELO-luvun arvioksi on esitetty 2720. Chessmetricsin tilastojen mukaan Laskerin parhaaksi vahvuusluvuksi on arvioitu 2878. Chessmetricsin mukaan hän oli maailman paras pelaaja yhteensä 24 vuoden ja 4 kuukauden ajan, mikä on enemmän kuin kellään muulla pelaajalla. Samalla sivustolla hänet rankataan kolmen vuoden huippuvahvuuslukujen vertailussa maailman kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi pelaajaksi Kasparovin, Fischerin ja Capablancan jälkeen. Laskerin vahvuuslukuun Chessmetricsin vertailuissa vaikuttaa negatiivisesti hänen taukonsa kilpapelaamisesta.[1][75][76][77]

Pelityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Jos näet hyvän siirron, etsi parempi.»
(Emanuel Lasker[78])

Laskerin pelityylin on sanottu olleen enemmän psykologinen kuin objektiivinen. Usein hän valitsi siirrokseen psykologisesti vaikuttavimman siirron sen sijaan, että olisi pelannut teoreettisesti. Siksi monet sen ajan mestarit eivät voineet ymmärtää, miten Lasker pärjäsi niin hyvin siirroilla, jotka eivät edes olleet parhaita mahdollisia. Lasker tutki, millaisia asemia ja tilanteita vastustaja tapasi pelata ja johdatteli pelin aivan erilaisiin muotoihin, joissa vastustaja tunsi olonsa epämukavaksi. Laskerin on sanottu usein vain johtaneen pelin niin monimutkaisiin asemiin, että hänellä itsellänsäkään ei ollut mitään hallintaa tilanteesta. Hän vain odotti vastustajan tekevän virheen sekavan aseman vuoksi. On myös sanottu, että Lasker houkutteli vastustajan esiin ja painosti häntä tekemään virheitä ilman, että olisi itse aktiivisesti hakenut hyökkäystä.[79][80]

Lasker ei ollut pelaajana avausteoreetikko. Hän keskittyi enemmän keski- ja loppupeliin, joissa hän olikin aivan aikansa huippua. Hän ei huolestunut, vaikka joutui välillä avauksissa epäedullisiin asemiin, vaan uskoi niiden olevan puolustettavissa taitojensa avulla. Hän ei opetellut pitkiä avauslinjoja ulkoa, vaan keskittyi avausten pääperiaatteiden osaamiseen.[78]

Vladimir Kramnikin mukaan Lasker oli nykyajan shakin pioneeri. Kun katsotaan hänen edeltäjänsä Steinitzin pelejä, ne ovat selvästi aikansa tuotteita, mutta Lasker pelasi paljon pelejä, jotka olisivat voineet olla nykypelaajien tuotoksia. Hän ymmärsi, että shakissa etuun voivat johtaa useat erityyppiset elementit ja yhden tyyppinen etu voidaan muuntaa toisenlaiseksi. Esimerkiksi strateginen etu voidaan muuntaa taktiseksi ja päinvastoin. Hän oli ensimmäinen, joka ymmärsi psykologisten seikkojen tärkeyden ja kiinnitti niihin huomiota. Hän muokkasi pelistrategiansa vastustajan pelityylin mukaan.[81]

Vuonna 1964 Chessworld-lehti julkaisi artikkelin, jossa tuleva maailmanmestari Bobby Fischer listasi kymmenen historian parasta shakinpelaajaa. Lasker ei kuitenkaan ollut mukana listalla ja Fischer kuvaili häntä lehdessä sanoilla: "kahvilapelaaja, joka ei tiennyt avauksista mitään, eikä ymmärtänyt asemallista shakkia".[82] Pal Benko kuitenkin sanoi Fischerin myöhemmin harkinneen sanojaan uudestaan sanoen, että "Lasker todella oli suuri pelaaja".[83][84]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chess zhor 26.png
Chess zver 26.png
Chess rdl45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess rdd45.svg Chess kdl45.svg Chess d45.svg
Chess d45.svg Chess bdl45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess bdd45.svg Chess pdl45.svg Chess pdd45.svg Chess pdl45.svg
Chess pdl45.svg Chess pdd45.svg Chess qdl45.svg Chess d45.svg Chess pdl45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg
Chess d45.svg Chess l45.svg Chess pdd45.svg Chess pdl45.svg Chess bld45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess ndl45.svg
Chess l45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess pld45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg
Chess d45.svg Chess pll45.svg Chess d45.svg Chess bll45.svg Chess pld45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg
Chess pll45.svg Chess d45.svg Chess pll45.svg Chess pld45.svg Chess qll45.svg Chess d45.svg Chess pll45.svg Chess pld45.svg
Chess rld45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess l45.svg Chess d45.svg Chess rll45.svg Chess kld45.svg Chess l45.svg
Chess zver 26.png
Chess zhor 26.png
Emanuel Lasker vs Johann Hermann Bauer
Amsterdam 1889

Tässä tilanteessa Lasker uhrasi molemmat lähettinsä ja voitti pelin 38. siirron kohdalla. Peli jatkui: 15.Lxh7+ Kxh7 16.Dxh5+ Kg8 17.Lxg7 Kxg7 18.Dg4+ Kh7 19.Tf3 e5 20.Th3+ Dh6 21.Txh6+ Kxh6 22.Dd7 voittaen lähetin.

Lasker vaati otteluistaan suuria esiintymispalkkioita. Yksi syy tähän oli entisen maailmanmestarin, Steinitzin, ja muiden pelaajien kohtalo. He olivat kaikki eläneet lähes koko elämänsä köyhyydessä, eikä Lasker halunnut samaa kohtaloa itselleen. Laskerin ponnistelut nostivat myös tulevien pelaajien palkkioita.[16]

Yksi Laskerin merkittävimmistä peleistä oli Johann Baueria vastaan. Se pelattiin Amsterdamissa vuonna 1889. Lasker esitteli pelissä ensimmäistä kertaa lähettiparin uhrauksen vastustajan kuningasasemaan. Hän toisti manööverin useasti myöhemminkin ja nykyään se tunnetaan hyvin.

Vuonna 1895 Lasker esitteli Evansin gambiittiin uuden puolustuksen mustalle, joka käytännössä lopetti sen käytön turnauspeleissä. Jatkossa 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lc4 Lc5 4.b4 Lxb4 5.c3 La5 6.d4 d6 7.0-0 Lb6 8.dxe5 dxe5 9.Dxd8+ Rxd8 10.Rxe5 Le6 musta torjuu valkean hyökkäyksen ja saa pienen loppupeliedun.[85]

Joitain avausmuunnelmia on nimetty Laskerin mukaan:

Laskerin mukaan on nimetty myös Laskerin ansa: 1.d4 d5 2.c4 e5 3.dxe5 d4 4.e3 Lb4+ 5.Ld2 dxe3.[86]

On myös perustettu Emanuel Lasker Society, jonka tarkoitus on vaalia, tutkia ja popularisoida Laskerin kulttuurista ja hengellistä perintöä. Siinä on jäsenenä muun muassa noin 80 suurmestaria.[87]

Muut elämänalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Emanuel Lasker oli Albert Einsteinin, saksalaissyntyisen tiedemiehen, hyvä ystävä, mutta ei silti uskonut valonnopeuden olevan vakio. Sen sijaan hän ilmoitti valon nopeuden tyhjiössä olevan ääretön. Itävaltalais-amerikkalaisen shakkimestari Hans Kmochin mukaan Lasker oli hänen tapaamistaan ihmisistä kaikkein epäkäytännöllisin sekä taloudellisissa asioissa täysin taitamaton. Lasker yritti tienata rahaa muun muassa kyyhkyslakalla, mutta ei onnistunut saamaan kyyhkysiään lisääntymään. Myöhemmin paljastui, että kaikki hänen kyyhkysensä olivat uroksia. Laskerin maine taitamattomana miehenä kiiri kauas, ja pian häntä huijattiin tarkoituksella kaupoissa. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Lasker sijoitti suurimman osan rahoistaan Saksan markkaan, ja menetti omaisuuden Saksan hyperinflaatiossa.[1][88][89][1][90]

Vuonna 1924 Lasker palasi Berliiniin ja aloitti myös Gon ja Bridgen harrastamisen. Hän oli oppinut molemmat pelit jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Lasker oli ensimmäisiä länsimaisia go-mestareita, ja hän piti go:ta jopa shakkia vaativampana. Laskerista tuli 1930-luvun alussa vahva kansainvälinen Bridge-pelaaja, joka edusti Saksaa monissa kansainvälisissä kilpailuissa. Hän myös johti Saksan joukkuetta Bridgen olympialaisissa. Lasker kuitenkin tunsi itsensä liian vanhaksi tavoittelemaan kummankaan pelin maailmanmestaruutta. Lasker kirjoitti kuitenkin Bridgestä kirjoissaan Encyclopedia of Games ja Das verständige Kartenspiel.[1][91][92][93]

Lasker kehitti maailmanmestaruuskautensa aikana myös uuden pelin, jota kutsutaan Lascaksi tai joskus myös Laskersiksi. Hän julkaisi peliä käsittelevän kirjan nimeltä The Rules of Lasca, the Great Military Game vuonna 1911. Lasca on hieman tammea muistuttava ruutulaudalla pelattava peli, jossa on tarkoitus vangita vastustajan nappulat. Lasker myös kehitti kiinnostavia sääntömuutoksia nim-peliin.[94][95][96]

Lasker osallistui aikansa poliittiseen keskusteluun. Lasker oli vapaan demokratian puolestapuhuja. Monien muiden aikansa saksalaisten älykköjen tavoin Lasker uskoi Saksan taistelevan toisessa maailmansodassa hyvän asian puolesta. Hän vertasi sotaa shakkipeliin. Lasker osoitti kunnioitusta Saksaa vastaan taisteleville maille, mikä oli siihen aikaan oli hyvin epätavallista.[97]

Hän paneutui myös golfin pelaamiseen sekä kirjoitti yhden näytelmän.[97]

Matematiikka ja filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1880-luvun lopulla Lasker opiskeli Berliinin ja Göttingenin yliopistoissa filosofiaa ja matematiikkaa.[1]

Shakkiuransa ollessa nousussa Lasker luennoi muun muassa New Orleansin Tulanen yliopistolla differentiaaliyhtälöistä. Vuonna 1901 Lasker esitteli väitöskirjansa Uber Reihen auf der Convergengrenze to Erlangen University, joka julkaistiin Philosophical Transactions -lehdessä. Erlangenin yliopisto myönsi Laskerille vuonna 1902 matematiikan tohtorin arvonimen hänen tutkimustöistään. Hänen opinnäytteensä käsitteli ideaalilukujen suppenemista.[1][98]

Vuonna 1905 Lasker esitteli käsityksensä rengasteoriasta ja todisti niin kutsutun Lasker-Noether-teoreeman.[1] Todistus julkistettiin Mathematische Annalen -lehden 60. numerossa vielä samana vuonna.[1][99]

Shakin kannalta tärkein Laskerin kirjoittamista filosofisista teoksista on Kampf (suom. Taistelu). Siinä Lasker analysoi olemassaolon kamppailua sekä sitä, miten se ilmenee elämässä. Lasker antaa esimerkkeinä usein shakkiin liittyviä asioita. Lasker pitikin shakkia kahden mielen välisenä taisteluna, mikä näkyi myös hänen pelityylissään. Lasker ei halunnut missään vaiheessa itseään pidettävän vain shakinpelaajana, mikä näkyikin hänen ponnistelussaan muun muassa matematiikan saralla.[97][100]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskerin julkaiseman shakkilehden kansikuva vuoden 1906 marraskuulta

Lasker julkaisi myös useita teoksia muun muassa shakista.

  • Vuoden 1892 elokuusta vuoden 1893 heinäkuuhun Lasker julkaisi ensimmäistä shakkimakasiiniaan The London Chess Fortnightly -lehteä. Se ehti ilmestyä kaikkiaan 19 numeroa.[1]
  • Vuonna 1896 Lasker kirjoitti kirjan Common Sense in Chess. Se perustui hänen 12 Lontoossa antamansa luennon sarjaan. Saksankielinen versio kirjasta julkaistiin ensin ja englanninkielinen vuotta myöhemmin.[1]
  • 1901 Lasker julkaisi väitöskirjansa.
  • Vuodesta 1904 vuoteen 1907 Lasker julkaisi Lasker's Chess Magazine -lehteä, josta painettiin yhteensä 8 osaa.[1]
  • Vuonna 1907 Lasker kirjoitti Kampf-nimisen teoksen Saksassa ja uudelleen kirjoitti sen englanniksi nimellä Struggle. Kirja käsitteli filosofiaa.[1]
  • 1910 Lasker julkaisi Pietarin 1909 turnauskirjan nimellä Der internationale Schachkongress zu St. Petersburg[78][101]
  • 1922 Mein Wettkampf mit Capablanca maailmanmestaruusottelustaan Capablancan kanssa[101]
  • 1926 Lasker kirjoitti kirjan Lehrbuch des Schachspiels, joka julkaistiin myöhemmin englanniksi nimellä Lasker's Manual of Chess.[1]
  • 1935 Alekhine-Bogoljubow Return Match[101]
  • Vuonna 1940 Lasker kirjoitti viimeisen kirjansa, The Community of the Future.[1]

Laskerin matemaattisiin julkaisuihin kuuluivat muun muassa seuraavat:[102]

  • About a Certain Class of Curved Lines Nature-lehdessä vuonna 1895
  • Metrical Relations vuonna 1895
  • An Essay on the Geometrical Calculus vuonna 1896
  • Reiten auf der Convergenzgrenze vuonna 1897

Merkittäviä pelejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkittävimmät kilpailutulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[74][78][103][104]

Turnausmenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pisteissä on ensin Laskerin voitot plusmerkin jälkeen, tappiot miinusmerkin jälkeen ja lopuksi tasapelit =-merkin jälkeen.

Päiväys Pelipaikka Sijoitus Tulos Huomautuksia
1889 Breslau 1. 12/15 +11−2=2
1889 Amsterdam 2. 6/8 +5−1=2 Amos Burn voitti
1890 Berliini 1.–2. 6½/8 +6−1=1 jaettu ensimmäinen sija Berthold Laskerin kanssa
1890 Graz 3. 4/6 +3−1=2 Gyula Makovetz voitti
1892 Lontoo 1. 9/11 +8−1=2 James Masonin edellä
1892 Lontoo 1. 6½/8 +5−0=3 Joseph Henry Blackburnen edellä
1893 New York 1. 13/13 +13−0=0
1895 Hastings 3. 15½/21 +14−4=3 Harry Nelson Pillsbury voitti
1895/96 Pietari 1. 6½/8 +6−1=1 neljän pelaajan turnaus
1896 Nürnberg 1. 13½/18 +12−3=3 Géza Maróczyn edellä
1899 Lontoo 1. 23½/28 +20−1=7
1900 Pariisi 1. 14½/16 +14−1=1
1904 Cambridge Springs 2.–3. 11/15 +9−2=4 Frank James Marshall voitti turnauksen.
1906 Trenton Falls 1. 5/6 +4−0=2 neljän pelaajan turnaus
1909 Pietari 1.–2. 14½/18 +13−2=3 jaettu ensimmäinen sija Akiba Rubinsteinin kanssa
1914 Pietari 1. 13½/18 +10−1=7 José Raúl Capablancan edellä
1918 Berliini 1. 4½/6 +3−0=3 neljän pelaajan turnaus
1923 Mährisch-Ostrau 1. 10½/13 +8−0=5 Richard Rétin edellä
1924 New York 1. 16/20 +13−1=6 José Raúl Capablancan edellä
1925 Moskova 2. 14/20 +10−2=8 Jefim Bogoljubovin takana, mutta
José Raúl Capablancan edellä
1934 Zürich 5. 10/15 +9−4=2 Aleksandr Alehin voitti
1935 Moskova 3. 12½/19 +6−0=13 Mihail Botvinnik ja Salo Flohr voittivat
1936 Moskova 6. 8/18 +3−5=10 José Raúl Capablanca voitti
1936 Nottingham 7.–8. 8½/14 +6−3=5 José Raúl Capablanca ja
Mihail Botvinnik voittivat

Ottelumenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pisteissä on ensin Laskerin voitot plusmerkin jälkeen, tappiot miinusmerkin jälkeen ja lopuksi tasapelit =-merkin jälkeen.

Päiväys Vastustaja Tulos Pelipaikka Pisteet Huomautuksia
1889 E.R. von Feyerfeil Voitto Breslau 1−0 +1−0=0 play-off-peli
1889/90 Curt von Bardeleben Voitto Berliini 2½−1½ +2−1=1  
1889/90 Jacques Mieses Voitto Leipzig 6½−1½ +5−0=3  
1890 Berthold Lasker Tasapeli Berliini ½−½ +0−0=1 play-off-peli
1890 Henry Edward Bird Voitto Liverpool 8½−3½ +7−2=3  
1890 N.T. Miniati Voitto Manchester 4−1 +3−0=2  
1890 Berthold Englisch Voitto Wien 3½−1½ +2−0=3  
1891 Francis Lee Voitto Lontoo 1½−½ +1−0=1  
1892 Joseph Henry Blackburne Voitto Lontoo 8−2 +6−0=4  
1892 Henry Edward Bird Voitto Newcastle 5−0 +5−0=0  
1892/93 Jackson Showalter Voitto Logansport
Kokomo
7−3 +6−2=2  
1893 Celso Golmayo Zúpide Voitto Havanna 2½−½ +2−0=1  
1893 Andrés Clemente Vázquez Voitto Havanna 3−0 +3−0=0  
1893 A. Ponce Voitto Havanna 2−0 +2−0=0  
1893 Alfred Ettlinger Voitto New York 5−0 +5−0=0  
1901 Dawid Janowski Voitto Manchester 1½−½ +1−0=1  
1903 Mihail Tšigorin Tappio Brighton 2½−3½ +1−2=3 Ricen gambiitti -ottelu
1908 Abraham Speijer Voitto Amsterdam 2½−½ +2−0=1  
1909 Dawid Janowski Tasapeli Pariisi 2−2 +2−2=0 testiottelu
1909 Dawid Janowski Voitto Pariisi 8−2 +7−1=2 näytösottelu
1914 Ossip Bernstein Tasapeli Moskova 1−1 +1−1=0 näytösottelu
1916 Siegbert Tarrasch Voitto Berliini 5½−½ +5−0=1  
1940 Frank James Marshall Tappio New York ½−1½ +0−1=1 näytösottelu

Maailmanmestaruusottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pisteissä on ensin Laskerin voitot plusmerkin jälkeen, tappiot miinusmerkin jälkeen ja lopuksi tasapelit =-merkin jälkeen.

Päiväys Vastustaja Tulos Pelipaikka Pisteet Huomautuksia
1894 Wilhelm Steinitz Voitto New York
PhiladelphiaMontreal
12−7 +10−5=4 Lasker nousi maailmanmestariksi.
1896/97 Wilhelm Steinitz Voitto Moskova 12½−4½ +10−2=5
1907 Frank James Marshall Voitto New YorkPhiladelphia
WashingtonBaltimore
ChicagoMemphis
11½−3½ +8−0=7
1908 Siegbert Tarrasch Voitto DüsseldorfMünchen 10½−5½ +8−3=5
1910 Carl Schlechter Tasapeli WienBerliini 5−5 +1−1=8 Lasker säilytti mestaruutensa.
1910 Dawid Janowski Voitto Berliini 9½−1½ +8−0=3
1921 José Raúl Capablanca Tappio Havanna 5−9 +0−4=10 Lasker menetti maailmanmestaruutensa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuuslähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Konsala, Kimmo: Shakin maailmanmestareita. Hämeenlinna: Karisto, 1981. ISBN 951-23-1789-3.
  • Laato, Antti: Syvemmälle shakin salaisuuksiin: Opettajina juutalaiset mestaripelaajat. Jyväskylä: Atena, 2003. ISBN 951-796-306-8.
  • Pickard, Sid: Hastings 1895: The Centennial Edition. Pickard and Son, 1995. ISBN 1-886846-01-4. (englanniksi)

Tärkeimmät Internetlähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae Bill Wall: Dr. Emanuel Lasker (1868-1941) Viitattu 16.5.2008. (englanniksi)
  2. Konsala 1981, s. 223
  3. a b Konsala 1981, s. 223-225
  4. Konsala 1981, s. 226-227
  5. Konsala 1981, s. 228-229
  6. Feyerfeilillä oli kaksi lähettiä, ratsu ja kaksi sotilasta tornia, ratsua ja sotilasta vastaan. Pelaajat eivät jaksaneet katsoa nappulaluetteloa, joka tehdään aina kuorisiirtoa tehdessä. Feyerfeil unohti toisen sotilaistaan ja hävisi pelin.
  7. a b Konsala 1981,s. 228-230
  8. a b c Konsala 1981, s. 231-232
  9. The chess games of Amos Burn Viitattu 23.5.2008. (englanniksi)
  10. a b Konsala 1981, s. 233
  11. a b Konsala 1981, s. 234
  12. Tarraschin mukaan Laskerin olisi pitänyt ensin voittaa kansainvälinen turnaus, minkä jälkeen hän olisi ollut Tarraschin veroinen pelaaja.
  13. a b Lasker vs Steinitz 1894 Viitattu 8. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  14. a b Konsala 1981, s. 235
  15. Konsala 1981, s. 170
  16. a b c Chess World Champions - Emanuel Lasker Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  17. Konsala 1981, s. 171-172
  18. Mark Weeks: World Chess Championship: 1894 Lasker - Steinitz Title Match Viitattu 8. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  19. Lasker Biography Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  20. Konsala 1981, s. 237-239
  21. Pickard 1995
  22. a b c Konsala 1981, s. 241-242
  23. Konsala 1981, s. 177
  24. Mark Weeks: World Chess Championship: 1896 Lasker - Steinitz Title Match Viitattu 8. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  25. Lasker vs Steinitz 1896 Viitattu 8. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  26. Konsala 1981, s. 243-246
  27. Konsala 1981, s. 247-248
  28. a b 1907 World Chess Championship Match Viitattu 23.5.2008. (englanniksi)
  29. Weeks, Mark: World Chess Championship: 1907 Lasker - Marshall Title Match Viitattu 25.5. 2008. (englanniksi)
  30. Lasker vs Marshall 1907 Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  31. Konsala 1981, s. 249
  32. Konsala 1981, s. 256
  33. Konsala 1981, s. 257-258
  34. Emanuel Lasker vs Siegbert Tarrasch Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  35. Konsala 1981, s. 259-261
  36. Lasker vs Tarrasch 1908 Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  37. Weeks, Mark: World Chess Championship: 1908 Lasker - Tarrasch Title Match Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  38. Konsala 1981, s. 262
  39. Esimerkiksi Kimmo Konsala kirjassaan Shakin maailmanmestareita
  40. Winter, Edward: Chess Notes by Edward Winter: Lasker v Janowsky, Paris, 1909 Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  41. Konsala 1981, s. 262-265
  42. Konsala 1981, s. 326
  43. Konsala 1981, s. 266-269
  44. Weeks, Mark: World Chess Championship: 1910 Lasker - Schlechter Title Match Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  45. Lasker vs Schlechter 1910 Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  46. 1910 World Chess Championship Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  47. Keene, Ray: Scandal Of the Month March 2000 Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  48. World Chess Championship: 1910 Lasker - Janowski Match Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  49. Lasker vs Janowski 1910 Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  50. Konsala 1981, s. 279-290
  51. Konsala 1981, s. 292
  52. Konsala 1981, s. 294
  53. Rahamäärä oli shakkihistorian siihen mennessä suurin.
  54. Winter, Edward: How Capablanca Became World Champion 2004. Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  55. Konsala 1981, s. 296-298
  56. Konsala 1981, s. 299
  57. Bareev, Evgeny & Levitov, Ilya: From London to Elista, s. 181. New In Chess, 2007. ISBN 978-90-5691-219-2.
  58. Konsala 1981, s. 300-302
  59. Lasker vs Capablanca 1921 Viitattu 24.5.2008. (englanniksi)
  60. World Chess Championship: 1921 Capablanca - Lasker Title Match Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  61. Konsala 1981, s. 303
  62. Konsala 1981, s. 304-305
  63. Konsala 1981, s. 305-308
  64. Weeks, Mark: Chess for All Ages: Moscow 1925 Viitattu 30.5.2008. (englanniksi)
  65. Best Tournaments Viitattu 30.5.2008. (englanniksi)
  66. Konsala 1981, s. 310
  67. Konsala 1981, s. 311-312
  68. Konsala 1981, s. 316-317
  69. Mikhail Botvinnik Viitattu 30.5.2008. (englanniksi)
  70. Konsala 1981, s. 318
  71. Konsala 1981, s. 325
  72. Emmanuel Lasker Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  73. Konsala 1981, s. 319-320
  74. a b Emanuel Lasker's match and tournament record Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  75. a b Sonas, Jeff: The Greatest Chess Player of All Time – Part I Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  76. Chessmetrics Player Profile: Emanuel Lasker Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  77. Peak Average Ratings: 3 year peak range Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  78. a b c d Lasker Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  79. Konsala 1981, s. 322
  80. Juutalaisia shakkaajia Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  81. Kramnik Interview: From Steinitz to Kasparov 15.05.2005. www.kramnik.com. Viitattu 28.01.2008. (englanniksi)
  82. "coffee-house player [who] knew nothing about openings and didn't understand positional chess."
  83. (2003) Pal Benko: My Life, Games and Compositions. Siles Press, s.429. "Lasker was a truly great player."
  84. Bobby Fischer, "The Ten Greatest Masters in History," Chessworld, Osa 1, Nro. 1 (January-February 1964), s. 56-61.
  85. a b Fine, R. (1948). The Ideas behind the Chess Openings". Bell.
  86. a b c d e f g h i ECO-codes Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  87. Emanuel Lasker Gesellschaft: Who we are Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  88. Konsala 1981, s. 295
  89. Konsala 1981, s. 324
  90. Kmoch, Hans: Grandmasters I Have Known Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  91. Winter, Edward: Chess and Bridge Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  92. The Greatest Chess Players In History Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  93. Emanuel Lasker Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  94. Das Säulenspiel Laska Viitattu 25.5.2008. (saksaksi)
  95. Lasker Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  96. Lasca - About Lasca Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  97. a b c Emanuel Lasker Gesellschaft: Johannes Fischer. Lasker: New approaches Viitattu 27.5.2008. (englanniksi)
  98. Konsala 1981, s. 242
  99. Lasker biography Viitattu 7.6.2008.
  100. Laato 2003, s. 32
  101. a b c Laato 2003, s. 33
  102. Joseph Jacobs & A. Porter: Lasker, Emanuel Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)
  103. Konsala 1981, s. 325-326
  104. The chess games of Emanuel Lasker Viitattu 25.5.2008. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kasparov, Garry: My Great Predecessors, part I. 2003, Everyman Chess, ISBN 1-85744-330-6 (englanniksi)
  • Winter, Edward G. (toim.): World chess champions. 1981, ISBN 0-08-024094-1 (englanniksi)
  • Hannak, J.: Emanuel Lasker: The Life of a Chess Master. 1991, ISBN 0-486-26706-7 (englanniksi)
  • Whyld, Ken: The Collected Games of Emanuel Lasker. 1998, The Chess Player (englanniksi)
  • Chernev, Irving: Twelve Great Chess Players and Their Best Games. Dover, 1995, ISBN 0-486-28674-6 (englanniksi)
  • Soltis, Andrew: Why Lasker Matters. 2005, Batsford (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emanuel Lasker.
Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta: