Ekoteologia

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ekoteologia on teologian osa alue, joka tutkii ja käsittelee kristinuskon suhdetta luontoon ja ympäristöön. Teologisessa kirjallisuudessa osa-aluetta pidetään yhtenä merkittävimmistä modernin teologian virtauksista. Ekoteologia tutkii esimerkiksi ihmisen suhdetta luomakuntaan ja Jumalan suhdetta luotuihin. Ekoteologian käytännön kysymyksiin kristittynä elämisenä kuuluvat esimerkiksi: Miten kristityn tulee toimia suhteessa ilmastonmuutokseen? Miten voin kristittynä toimia ympäristöystävällisemmin arjessa? Mitä Raamattu opettaa meille ympäristöstä ja sen huolenpidosta? Olisiko kristityn parempi olla kasvissyöjä? Ekoteologia ei ole siis ympäristöystävällisyyttä painottava kristillinen oppi, vaan kysymyksiä esittävä ja niihin vastauksia etsivä teologisen eksegetiikan osa-alue, joka tutkii kristinuskon luontosuhdetta ja kristillistä näkemystä luonnosta. Nykyiseen muotoonsa ekoteologia kehittyi 1960-luvulla. [1]

Monet ekoteologit määrittelevät sen käytäntöön suuntautuvaksi teologiaksi, jonka kohteena on moderni ympäristökriisi. Ekoteologian määritteleminen kriisiin liittyväksi kontekstuaaliseksi teologiaksi on kuitenkin ongelmallista. Vaikka ympäristökysymykset nousivat teologiassa erittäin keskeisiksi 1960-luvun ympäristökriisin myötä, on ihmisen luontosuhdetta pohdittu kristinuskon piirissä halki vuosisatojen. [2]

Ekoteologia pohtii Raamatun valossa ja ottaa kantaa nykyisiin ympäristönmuutoksiin, kuten ilmastonmuutokseen, biodiversiteetin vähenemiseen, väestönkasvuun, kestävään kehitykseen, luonnonvarojen kulutukseen ja saastumiseen sekä niiden aiheuttamiin sosiaalisiin ongelmiin. Ekoteologia voi pohtia esimerkiksi bioteknologian ja geenimuuntelun eettisyyttä tai sitä voidaanko ilmastonmuutoksen torjunnassa laittaa ympäristön etu paikallisten asukkaiden vaurastumisen edelle kehitysmaissa tai voidaanko tavalliselta ihmiseltä vaatia suuria tekoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. [3]

Kristittyjen luontosuhde eri aikoina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkukristityille oli merkittävä kysymys esimerkiksi kasvissyönti. Johannes, Jaakob ja Pietari puolustivat kasvissyöntiä, kun taas Paavalin mielestä kysymys ei ollut tärkeä. Yksinkertainen ja luontoa kunnioittava elämäntapa nähtiin alkuseurakunnassa tärkeäksi. [4]Juutalaisuudessa ylistettiin luontoa, esimerkiksi psalmeissa ja Raamatussa on paljon ohjeita esimerkiksi viljelyyn ja eläinten kohteluun liittyen. Kristinuskon perusta on juutalaisuudessa ja alkuseurakunnan juutalaiskristityt näkivät vanhat säädökset tärkeinä. [5]

Yksi suurimpia modernin ekoteologian varhaisia keskustelunaiheita oli niin kutsuttu Lynn Whiten -teesi, jonka mukaan kristinusko oli osaltaan aiheuttamassa ympäristöongelmia korostaessaan Jumalan antaneen ihmiselle oikeuden hallita luomakuntaa. Tähän on vasta-argumenttina niin kutsuttu tilanhoitajaetiikka, jonka mukaan Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan Maata, ja että hallitsemiseen kuuluu vastuu luomakunnan suojelusta ja sen hyvinvoinnista. [6]

Monet seurakunnat ovat tehneet paljon työtä ympäristön hyväksi. Suomen evankelis-luterilainen kirkko korostaa, että jokaisella kristityllä on vastuu ympäristöstä. Kirkko on myös esimerkiksi tehnyt oman ilmasto-ohjelman, osallistunut Earth Houriin, järjestänyt vihreitä ripareita ja luonut seurakuntia varten niin kutsutun Kirkon ympäristödiplomin. Martti Lutherin opetusten mukaan Jumala on läsnä kaikessa luodussa ja puhuu meille tätä kautta. Kokemuksellamme tästä läsnäolosta on suuri vaikutus asenteisiimme ja myös käytännön tekoihimme. Ortodoksinen kirkko määrittelee luonnon pyhäksi ja näkee tärkeäksi sen kunnioituksen. Luontoa pidetään Jumalan lahjana, josta pitää pitää huolta. [7] [8]

Ekoteologiaan liittyy olennaisesti myös sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joka linkittyy ympäristöongelmiin, esimerkiksi ilmastonmuutos aiheuttaa maailman köyhimmissä maissa vakavia ympäristöongelmia, kuten kuivuutta, vesipulaa ja tulvia tuhoten satoja, mikä pahentaa alueen ihmisten köyhyyttä tai pahimmillaan johtaa nälänhätiin, sotiin, pakolaisuuteen ja muihin humanitaarisiin kriiseihin. Ekoteologiassa korostetaan, että vastuu luonnosta on myös vastuuta lähimmäisestä, koska ympäristöongelmat vaikuttavat meihin kaikkiin kaikkialla maailmassa.[9]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ekoteologia Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
  2. Panu Pihkala: Ekoteologian määrittelystä Helsingin yliopisto.
  3. Celine Deane-Drummond: Eco-Theology. Saint Mary's Press, 2008.
  4. Raamattu: Apostolien teot. Suomen Pipliaseura, 1992.
  5. Heikki Räisänen: Mitä varhaiset kristityt uskoivat?. WSOY, 2011.
  6. Panu Pihkala: Ekoteologian määrittelystä Helsingin yliopisto.
  7. Kristityllä on vastuu ympäristöstä Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
  8. Luomakunnan aika: Rukouksia maailman ja luonnon puolesta 2017. Suomen ortodoksinen kirkko.
  9. Suomen Lähetysseura: Suomen Lähetysseuran taloudellisen oikeudenmukaisuuden linja suomenlahetysseura.fi.