Siirry sisältöön

Ekosysteemipalvelut

Wikipediasta

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluja. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin. Luonnon tarjoamia tuotantopalveluja ovat esimerkiksi ravinto ja vesi sekä lääke- ja rakennusaineet. Ylläpitopalveluihin kuuluvat esimerkiksi yhteyttäminen, ravinteiden kierto sekä maaperän muodostus. Lisäksi luonto vaikuttaa ilmaston sääntelyyn ja puhdistaa ilmaa ja vettä (sääntelypalvelut) sekä tarjoaa kulttuuripalveluina mahdollisuuden esimerkiksi virkistykseen ja esteettisyyden kokemuksiin.[1]

Ympäristötietoisuus on kasvanut jatkuvasti, mutta luonnon ja ympäristön hyötyarvot ymmärretään edelleen huonosti. Se johtuu osoittain ekosysteemipalveluiden huomaamattomuudesta, jolloin niitä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Ekosysteemipalveluiden käsitettä tarvitaan luonnon monimuotoisuuden merkityksen hahmottamiseen ja sen taloudelliseen arvottamiseen. Tällöin on mahdollista ottaa ne paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja luonnonvarojen käytön suunnittelussa.[2]

Ekosysteemipalvelujen luokittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely-, ja kulttuuripalveluihin.

Ylläpitopalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylläpitopalvelut tukevat muiden ekosysteemipalveluiden muodostumista ja ne ovat edellytyksenä elämälle maapallolla. Ylläpitopalveluilla tarkoitetaan ylläpitäviä ja säilyttäviä palveluita, jotka ovat muiden ekosysteemipalveluiden taustalla. [3] Ylläpitopalveluita ovat muun muassa geneettinen, lajistollinen ja elinympäristöllinen monimuotoisuus, veden kierto, vihreiden kasvien yhteyttäminen eli fotosynteesi ja hiilen sidonta. [4] Ylläpito- ja säilyttävien palveluiden ansiosta saamme nauttia puhtaasta ilmasta sekä kasvien tuotannosta. Ylläpitopalveluista tärkein lienee vihreiden kasvien yhteyttämisprosessi eli fotosynteesi, joka tuottaa meille elämän perustarpeet: puhdasta ilmaa ja ravintoa. Muita tärkeitä ylläpitopalveluita ovat ravinteiden kierto, maaperän muodostus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Ylläpitopalvelut ovat korvaamattomia ja elintärkeitä kaikille eläville olioille. Luonnon monimuotoisuus on kaikkien ekosysteemipalveluiden perustana, joten tältä kannalta ajateltuna ylläpitopalvelut ovat kaikista tärkein ekosysteemipalvelu.

Tuotantopalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantopalvelut tarkoittavat luonnosta saatavia aineellisia hyödykkeitä, joiksi luetaan syötävät luonnonvarat, maanviljelyn tuotteet, makea vesi, energia ja raaka-aineet [5]. Tuotantopalvelut ovat suuressa taloudellisessa roolissa kansantaloudessa. Suomen tärkein tuotantopalvelu on puu. Metsätalous tuottaa noin 7 miljardin euron arvonlisäyksen vuosittain, mikä vastaa neljää prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Maataloustuotteet ovat toiseksi  tärkein tuotantopalvelu Suomen taloudelle.

Kaikkien tuotantopalvelujen arvoa ei voi määrittää yksinkertaisesti. Esimerkiksi marjastus ja sienestys ovat suosittuja Suomessa, mutta yksityiseen käyttöön kerättyjen luonnonvarojen arvoa on vaikea määritellä. Markkina-arvon lisäksi näillä on myös terveydellisiä ja hyvinvointiin liittyviä hyötyjä, jotka tuovat lisäarvoa yhteiskunnan näkökulmasta [6].

Bioenergia luetaan myös tuotantopalveluksi ja sen merkityksen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Bioenergialla on aina ollut tärkeä energialähde runsaspuustoisessa Suomessa ja sitä voidaan käyttää uusiutuvana luonnonvarana ilmastonmuutoksen hillinnässä. Luonto toimii myös ihmisten monimuotoisena geenipankkina, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi lääkekäytössä [7].

Sääntelypalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääntelypalvelut ovat ekosysteemipalveluita, jotka ylläpitävät edellytyksiä elämälle. Sääntelypalveluihin luetaan esimerkiksi ilmaston sääntely, tulvien tasaus, pohjaveden muodostuminen, veden puhdistus, tautien sääntely, eroosion sääntely ja kasvien pölyttyminen. [5] Sääntelypalveluista on vaikeaa valita yhtä tärkeätä ekosysteemipalvelua, sillä ne kaikki ovat elintärkeitä nykyisenmuotoisen ekosysteemin olemassaolon kannalta.

Sääntelypalveluiden arvon määrittäminen on hankalaa, koska useat niistä ovat julkishyödykkeitä, eli yhden sääntelypalveluhyödykkeen kuluttamisesta ei tule lisäkustannuksia. Tämän takia sääntelypalveluiden kohdalla törmätään helposti yhteismaan ongelmaan, jonka mukaan talouden toimijat kuluttavat hyödykkeen loppuun, koska sen kulutusta ei ohjaa mikään mekanismi.

Yksi sääntelypalvelu, jota yritetään hallita markkinamekanismin avulla on hiilen kiertokulku. Hiiltä sitoutuu esimerkiksi puihin, maahan ja veteen. Hiilen kiertoa yritetään hallita esimerkiksi päästökaupan avulla. Päästökaupassa on yksinkertaisuudessaan kyse siitä, että hiiltä kiertoon päästävän talouden toimijan tulee ostaa markkinoilta päästöoikeuksia. Suomessa päästöoikeuksien huutokauppoja järjestää Energiavirasto. [8]

Kulttuuripalvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuripalveluita ovat esimerkiksi tiede, taide, virkistys, toimeentulo, koulutus sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Metsät ja suot tarjoavat kaikille ilmaista virkistäytymistä elämyksien, kuten maiseman ja tuoksun, muodossa. Luonto parantaa niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia. Kansalaisten hyvinvoinnilla on myös suuria taloudellisia vaikutuksia. Taiteilijat, kuten muusikot ja kirjailijat, inspiroituvat luonnosta. Opetukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin saadaan tieteen avulla luonnosta aineksia. Luontoarvojen turvaaminen tuo myös työpaikkoja ja rahaa. Esimerkiksi Suomen kansallispuistot tuottivat 70 miljoonaa euroa vuonna 2008. Sekä luonto kyseisellä alueella että monet yritykset, kuten ravintolat ja majoituspalveluiden tarjoajat, hyötyvät. Myös luonnonsuojelualueiden hoito työllistää ihmisiä. [4]

Kulttuuripalveluiden arvo voi vähetä luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja elinympäristöjen äkillisten muutosten seurauksena. Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi metsässä liikkumiseen, marjastukseen ja sienestykseen. [9] Jokaisenoikeudet antavat suomalaisille oikeuden esimerkiksi marjastaa lähiluonnossa. Se onkin yleinen harrastus suomalaisten keskuudessa. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen vetäytyessä ilmastonmuutoksen seurauksena kohti pohjoista lehtimetsän tieltä, mustikan peittävyys saattaa pienentyä, koska mustikkaa on vähemmän lehtimetsissä kuin havumetsissä. [10]

Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekosysteemipalveluiden taloudellista arvottamista tarvitaan yhteiskunnassa, jotta luonnon merkitystä pystyttäisiin vertailemaan esimerkiksi taloudellisiin tekijöihin yhteiskunnallisissa päätöksenteon prosesseissa. Päätöksentekoprosesseissa päättäjien pitää ottaa huomioon taloudellisen näkökulman lisäksi sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset ympäristössä. Taloudellinen arvottaminen mahdollistaa myös pitkän aikavälin ekosysteemipalveluiden tilan vaihteluiden seuraamisen. [11]

Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen on niistä saatavien hyötyjen rahamääräistämistä. Osaa ekosysteemipalveluista vaihdetaan markkinolla ja niillä on markkinahintoja. Osa ekosysteemipalveluista on julkishyödykkeitä, jotka jäävät markkinoiden ulkopuolelle. Niiden rahamääräiseen mittaamiseen tarvitaan erityisiä markkinattomien hyötyjen arvottamismenetelmiä. Suurin osa arvottamismenetelmistä pohjautuu ns. maksuhalukkuuteen. Talousteorian (kuluttajan teorian) mukaan maksuhalukkuus tarkoittaa arviota sitä, mistä hyödykkeestä kuluttaja on valmis luopumaan lisätäkseen toisen hyödykkeen käyttöä. Ympäristöön liittyvät arvot jaetaan usein kahteen luokkaan: käyttöarvoihin ja ei-käyttöarvoihin. [12]

Hyötyluokka Esimerkki
Käyttöön liittyvät hyödyt Uiminen, kalastus ja matkailu
Käytöstä riippumattomat hyödyt Luonnon monimuotoisuus ja tietoisuus ekosysteemipalveluiden saatavuudesta

Taloudelliseen arvottamiseen vaikuttaa suuresti arvottajan subjektiiviset arvot, elinolosuhteet ja tulotaso. Arvottamismenetelmän valintaan vaikuttaa taas vaikuttaa se, mikä on arvotettavana oleva hyödyke tai ekosysteemipalvelu ja tilanne.

Menetelmät jaetaan kahteen luokkaan: Ilmaistujen preferenssien menetelmiin ja Paljastettujen preferenssien menetelmiin.

Epäsuorat Suorat
Paljastetut preferenssit •Matkakustannusmenetelmä

•Hedonisten hintojen menetelmä

•Vältettyjen kustannuksien menetelmä

•Markkinahinnat

•Simuloidut markkinat

•Korvauskustannukset

Ilmaistut preferenssit •Valintakoemenetelmä •Ehdollisen arvottamisen menetelmä

Ilmaistujen preferenssien menetelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ehdollinen arvottaminen:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehdollisen arvottamisen menetelmän eli CV-menetelmän (engl. contingent valuation) perusideana on kerätä kyselyn tai haastattelun avulla tietoa vastaajilta, kuinka paljon he olisivat valmiita maksamaan tietystä ympäristön tilan muutoksesta, ja sen kautta saada arvioitua ympäristöhyödykkeen arvo. Menetelmällä voidaan selvittää julkishyödykkeen (esimerkiksi puiston) määrässä tapahtuvan muutoksen tuomat hyvinvointivaikutukset, jotta tuloksia voitaisiin käyttää esimerkiksi kustannus-hyötyanalyysissa. [13]

Menetelmällä pyritään siis selvittämään ilmaistun preferenssin kautta kuluttajan maksuhalukkuus ekosysteemipalvelulle. Menetelmässä vastaajalle kuvaillaan ensin selvityksen kohteena olevan ympäristöhyödykkeen piirteet, sekä siihen kohdistuva muutos (esim. puuston lisääntyminen tietyllä alueella). Samalla kuvaillaan, miten mahdollinen maksu ympäristön tilan muutoksesta tulisi hoitaa (esim. verotuksella). [14] Tästä kuvauksesta käytetään nimitystä skenaario.[15] Tämän jälkeen selvitetään, kuinka paljon vastaaja olisi valmis maksamaan kyseisestä muutoksesta, eli selvitetään vastaajan maksuhalukkuus.[16] Muutoksen maksuhalukkuuden selvittämiseen voidaan soveltaa montaa eri tapaa. Maksuhalukkuus voidaan selvittää avoimella kysymyksellä, jolloin vastaajalta kysytään suoraan, miten paljon hän olisi valmis maksamaan ympäristön tilan paranemisesta. Tässä tilanteessa vastaajalle ei anneta mitään tietoa etukäteen siitä, mikä muutoksen arvo voisi olla. Tavalla saadaan hyvin selville vastaajan maksimaalinen maksuhalukkuus, sillä annettu tieto ei aiheuta harhaa vastaukseen. Kysely voidaan myös toteuttaa maksukorttimenetelmällä tai dikotomisella valinnalla. Maksukorttimenetelmässä vastaajalle esitetään useampia eri rahasummia, joista vastaaja valitsee sen vaihtoehdon, joka vastaa (lähinnä) hänen omaa maksuhalukkuuttaan. Dikotomisessa valinnassa vastaajalle esitetään jokin rahasumma, joka kuvaa muutoksen hintaa, ja vastaaja joko hyväksyy rahasumman tai ei. Kyselylomakkeesta on liikkeellä eri versioita, joissa vastaajalle esitettävä rahasumma eroaa toisistaan. Vastaajalle voidaan myös esittää jatkokysymys, jossa esitettävä rahasumma taas riippuu edellisestä vastauksesta. Näin saadaan enemmän informaatiota vastaajan maksuhalukkuudesta. [17]

Ehdollisen arvottamisen menetelmällä saadaan arvotettua ympäristöhyödykkeestä ihmisen kokemaa käyttö- ja ei-käyttöarvoa (olemassaoloarvoa), sillä kyselyn vastaajalta voidaan kysyä maksuhalukkuutta tietyn alueen suojelusta, vaikkei hän itse käyttäisi kyseisen alueen ekosysteemipalveluita. Ympäristöhyödykkeen arvottaminen voi olla kuitenkin vastaajalle vaikeaa. Kysymyksen muotoilu voi myös vaikuttaa siihen kuinka paljon vastaaja on halukas maksamaan. [14] Lisäksi menetelmällä vastaajalta saatu maksuhalukkuus voi poiketa vastaajan todellisesta maksuhalukkuudesta asian suhteen, eli vastauksissa esiintyy hypoteettista harhaa.[18]

Valintakoemenetelmä:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valintakoemenetelmä eli CE-menetelmä (engl. choice experiment) on ekosysteemipalveluiden taloudelliseen arvottamiseen käytetty menetelmä, jolla selvitetään, kuinka paljon ihminen olisi valmis maksamaan ekosysteemin eri ominaisuuksista teoreettisen valintatilanteen avulla. Valintakoetta voi soveltaa hyvin tilanteisiin, joissa pyritään arvottamaan useiden palvelun ominaisuuksien samanaikaisia muutoksia [13]. Menetelmä on ilmaistujen preferenssien menetelmä, sillä menetelmällä saatu tieto perustuu kuvitteeliseen, mutta toteuttamiskelpoiseen markkinatilanteeseen. [19]

Valintakoemenetelmässä vastaajalle esitetään erilaisia valintatilanteita, joissa vastaajalle annetaan useita erilaisia ympäristähyödykkeen vaihtoehtoja. Näistä vaihtoehdoista vastaaja valitsee itselleen mieluisimman. Tilanteissa kullakin vaihtoehdolla on samat ominaisuudet (engl. attributes), mutta erilaisia ominaisuuksien tasoja (engl. levels). Menetelmässä ajatuksena on että ympäristöhyödykkeen arvo koostuu sen eri ominaisuuksista. Vastauksien perusteella voidaan saada selville vastaajan mieltymykset eri ominaisuuksille, jolloin voidaan arvioida, kuinka paljon vastaaja olisi valmis maksamaan tietystä ympäristön ominaisuudesta. [18]

Käytännössä valintakoemenetelmällä voitaisiin arvottaa vaikkapa tiettyä vesistöä. Tässä tilanteessa valintakokeessa voitaisiin esimerkiksi käyttää vesistön eri ominaisuuksia, kuten veden kirkkautta, kalalajiston monipuolisuutta ja vesikasvillisuuden määrä. Vastaajalle estettäisiin yleensä 5-16 erilaista valintatilannetta, joissa kussakin on 2-5 eri vaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa eri ominaisuuksien tasot ovat erilaiset, eli esimerkiksi toisessa vaihtoehdossa olisi enemmän vesikasvillisuutta ja toisessa kirkkaampi vesi verrattuna toiseen vaihtoehtoon. Yksi vaihtoehdoista on yleisesti nykytila, jonka sisällyttämisellä saadaan taattua että vastaaja olisi oikeasti halukas valitsemaan mahdollisesti nykyisestä tilasta eroavan vaihtoehdon. Samalla vaihtoehdoissa ehdotetaan rahasummaa, jonka vastaaja olisi valmis maksamaan kyseisistä ominaisuuksien tasojen muutoksista. Näiden tietojen perusteella vastaaja valitsee itselleen mielestään parhaan vaihtoehdon. Kyselyn alussa on tärkeää määrittää vastaajalle, mihin ympäristöön liittyvään aiheeseen hän on vastaamassa, ja kyselyssä esitettyjen muutosten maantieteellinen paikka ja tapahtuvien muutosten aikaväli. Samalla voidaan tiedustella muun muassa vastaajan ominaisuuksia, kuten ikää, sosioekonomista asemaa ja asenteita ympäristöä kohtaan, jotta kyseisten muuttujien vaikutus maksuhalukkuuteen saadaan selville. [20]

Valintakoemenetelmällä saadaan paljon havaintoja, jolloin maksuhalukkuuden arviointiin tarvitaan vähemmän vastauksia tilastollisen merkitsevyyden saavuttamiseen verrattuna ehdollisen arvottamisen menetelmään. Menetelmällä voidaan myös ottaa huomioon ekosysteemien olemassaoloarvo. Menetelmä ottaa myös hyvin huomioon ekosysteemipalvelun eri ominaisuuksien arvot. Kuitenkin myös valintakoemenetelmän vastauksissa esiintyy hypoteettista harhaa, eli todellinen maksuhalukkuus voi poiketa menetelmällä saadusta.[20] Menetelmän heikkous on sen monimutkaisuus toteutusvaiheessa, joka lisää haasteita tilastollisessa analyysissä sekä kyselyn tuottamisessa. Kyselyn ominaisuuksien ja niiden tasojen valitsemiseen tulee käyttää paljon aikaa, jotta kyselystä tulee helposti ymmärrettävä.[19]

Paljastettujen preferenssien menetelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hedonisten hintojen menetelmä:

Hedonisten hintojen menetelmän avulla voidaan laskea ympäristöstä saatavien konkreettisten hyödykkeiden markkinahintoihin perustuva arvo ekosysteemipalvelulle. Menetelmän taustalla on ajatus, jonka mukaan jonkin tuotteen ominaisuuksien laatu ja määrä vaikuttavat markkinoilla myytävän tuotteen hintaan. [21] Hyödykkeen, maan tai kiinteistön arvo riippuu täten niistä ominaisuuksien palvelusvirrasta, jotka näistä on saatavissa. Esimerkkejä tällaisista palvelusvirroista ovat asuinpalvelut, sijainti suhteessa naapuriin sekä alueen ympäristöllinen viihtyvyys. Hyödykkeen kokonaishinta muodostuu edelleen kaikista näistä komponenteista. Menetelmän ideana on selvittää tilastollisin keinoin, mikä on kunkin ominaisuuden osuus kokonaishinnasta, ja määritellä, kuinka paljon kuluttajat ovat valmiita maksamaan ympäristöstä. [18] Menetelmä perustuu kuluttajien paljastettuihin preferensseihin, jossa määräävänä tekijänä on toteutunut käyttäytyminen ja kuluttajien maksuhalukkuus. [22]

Valtaosa hedonisten hintojen tutkimuksesta koskee asuntoja. Menetelmän pohjana hyödynnetään laajaa asunto- tai tonttihinta-aineistoa. Selittäviä tekijöitä aineiston pohjalta laaditussa mallissa ovat asunnon ominaisuudet, sijainti sekä ympäristö. Ominaisuuksia voivat olla esimerkiksi asunnon ikä sekä varustetaso. Sijainnilla voidaan tarkoittaa muun muassa etäisyyttä palveluihin tai naapuruston sosioekonomista väestörakennetta. [18] Ympäristöllä puolestaan tarkoitetaan asunnon ympäristöä kuvaavia muuttujia, kuten viheralueiden määrää. Saatujen tietojen perusteella voidaan tarkastella, miten esimerkiksi viheralueiden tai vesistöjen läheisyys ja laatu vaikuttavat hintaan eli kuinka paljon ympäristöstä ollaan valmiita maksamaan. [23]

Hedonisten hintojen menetelmän hyödyntämisen rajoituksena on, että tarvittavaa havaintoaineistoa on mahdollista saada vain asutuilta alueilta. Kaikki ympäristöhyödykkeet eivät myöskään liity asuntomarkkinoihin. Lisäksi menetelmän hyödyntäminen edellyttää varsin suurta tietomäärää asuntomarkkinoilta, erityisesti tietoja asuntojen laadusta. [18]

Matkakustannusmenetelmä

Matkakustannusmenetelmän (engl. Travel Cost Method eli TCM) alkuperäisen ajatuksen sen hyödyntämisestä virkistysalueiden arvottamisessa esitti Harold Hotelling vuonna 1949, ja menetelmää varsinaisesti kehitti Jack Clawson vasta vuonna 1957. [24]

TCM:n avulla voidaan mitata kohteen käyttöarvoja, joten se sopii erinomaisesti virkistysalueiden arvottamiseen. Menetelmä ei kuitenkaan sovi ei-käyttöarvojen mittaamiseen eli TCM:ää ei ole kannattavaa soveltaa alueille, joissa on suuri ei-käyttöarvo kuten biodiveristeetti, sillä tällöin kohde saa liian alhaisen arvon.[25] Koska matkakustannusmenetelmän avulla ei voida arvioida kohteen ei-käyttöarvoja, saadaan sen avulla arvotettua useimmiten kohteen vähimmäisarvo. TCM perustuu havaittuun käyttäytymiseen, mikä lisää sen luotettavuutta.

Matkakustannusmenetelmän avulla voidaan määrittää 1. Virkistysalueen poistamisesta, 2. Virkistysalueen lisäämisestä, 3. Virkistysalueen tilan paranemisesta tai 4. Virkistysalueen jonkin yksittäisen ominaisuuden aikaansaamia taloudellisia hyötyjä tai kustannuksia kuluttajalle[26]. Menetelmä perustuu ajatukseen, että ihmisten maksuhalukkuus jostakin ekosysteemipalvelusta näkyy heidän kuluttamassaan ajassa ja matkakustannuksissaan ekosysteemipalvelun saavuttamiseksi. Matkakustannusmenetelmästä on hieman eri variaatioita, joita ovat:

1.     Vyöhykemalli (Zonal Model), 2. Yhden kohteen malli (Individual Travel Cost Model) ja 3. Usean kohteen malli (Random Utility Model eli RUM).

Vyöhykemallissa (Zonal Model) luokitellaan jonkin virkistysalueen kävijät alueisiin sen mukaan, kuinka kaukana alueet sijaitsevat virkistysalueesta. Näille alueille määritellään keskimääräiset käyntien määrät vuodessa, käynnin keskimääräiset matkakustannukset sekä keskimääräinen kuluttajan ylijäämä. Yhden kohteen vyöhykemalli on malleista yksinkertaisin ja sen avulla pystytään määrittämään kuluttajan hyödyn laskun määrä, jos virkistysalue poistettaisiin tai uuden, mahdollisimman samankaltaisen virkistysalueen lisäämisestä saatava hyöty samantyyppisellä alueella.[25]

Yhden kohteen malli (Individual Travel Cost Model) on käytännössä muuten samanlainen edellisen mallin kanssa, mutta se on tarkempi, koska aineistoa ei jaeta alueisiin, vaan käsitellään sellaisenaan. Tämän takia yhden kohteen mallia pidtään parempana kuin vyöhykemallia.[25]

Usean kohteen mallin (Random Utility Model eli RUM) avulla määritellään mallin nimen mukaisesti useamman virkistysalueen taloudellinen arvo ja verrataan niiden arvoja keskenään. Näin tekemällä voidaan tarkastella tietyn virkistysalueen yksittäisen ominaisuuden vaikutusta alueen taloudelliseen arvoon. Mallia siis käytetään kun halutaan määrittää virkistysalueen laadun muutosten vaikutukset virkistysalueen taloudelliseen arvoon.[25]

Matkakustannusmenetelmään käytettävän aineiston tulee sisältää tiedot matkakustannuksista, käyntien määrä aikayksikköä kohden (useimmiten vuosi) sekä tulotaso aikakustannuksen määrittämistä varten. Lisäksi tulee tietää matkan luonteesta: jos matka on monitavoitteinen, jakaantuvat matkakustannukset eri tavoitteiden kesken. Todellinen matkakustannus tarkasteltavalle kohteelle on siis tällöin kokonaismatkakustannuksia pienempi. Aineiston keruu suoritetaan useimmiten kyselynä joko paikan päällä (engl. on-site) tai kyselynä postin kautta (engl. off-site). Saaduista tuloksista laaditaan kysyntäkäyrä, jonka avulla määritellään kuluttajan ylijäämä.[26]

Matkakustannusmenetelmään liittyy haasteita. Yksi ongelma liittyy aikakustannuksiin, jotka useimmiten lasketaan perustuen työn tuntipalkkaan. Jokaisella on kuitenkin oma henkilökohtainen tapansa arvottaa aikaa ja matka-aika voi olla arvo itsessään, minkä takia tuntipalkkaan perustuva matka-ajan arvon määritys ei ole kattava. Vääristymää virkistysalueen arvoon luo myös mahdollisuus siitä, että virkistysalueesta erityisesti pitävät muuttavat lähemmäs kohdetta matkakustannusten ja ajan säästämiseksi. Tämä luonnollisesti pienentää virkistysalueelle määriteltyä arvoa. [26] Matkakustannusmenetelmää voi käyttää vain alueille, joilla on ihmistoimintaa.

Muut menetelmät:
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lisäksi menetelmiksi on kehitelty aiempiin tutkimuksiin perustuvat menetelmät

  • Tulostensiirto: Toisella alueella määritelty arvo siirretään uuteen arvottamattomaan alueeseen.
  • Meta-analyysi: Tilastollisiin menetelmiin sekä aiempiin tutkimustuloksiin perustuva analyysi.

Molemmat menetelmät ovat nopeita ja edullisia tapoja arvottaa ekosysteemipalveluita.[27]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Piesala, Pirjo: Ekosysteemipalvelut Edu.fi. 6.7.2012. Opetushallitus. Arkistoitu 3.10.2015. Viitattu 2.10.2015.
  2. ↑ Lumonet: Ekosysteemipalvelut 28.10.2010. www.ymparisto.fi: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 18.5.2011. suomi[vanhentunut linkki]
  3. ↑ Ekosysteemipalvelujen tuotteistaminen – Tapio tapio.fi. Viitattu 16.12.2016.
  4. ↑ a b Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Arkistoitu 24.12.2016. Viitattu 16.12.2016.
  5. ↑ a b Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Arkistoitu 24.12.2016. Viitattu 11.12.2016.
  6. ↑ Ekosysteemipalvelut › Tuotantopalvelut | Luonnontila.fi Luonnontila. Viitattu 11.12.2016.
  7. ↑ Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Arkistoitu 24.12.2016. Viitattu 11.12.2016.
  8. ↑ Päästökauppa - Energiavirasto www.energiavirasto.fi. Viitattu 16.12.2016.
  9. ↑ Ilmasto-opas.fi: Vaikutukset - Ilmasto-opas.fi Ilmasto-opas. Arkistoitu 20.12.2016. Viitattu 16.12.2016.
  10. ↑ Kellomäki, S: Ilmastonmuutos ja Suomi, s. 71-106. Yliopistopaino, 1996.
  11. ↑ Ekosysteemipalvelut ilmasto-opas.fi. Arkistoitu 20.12.2016.
  12. ↑ Haapala, A. ja Oksanen, M.: Arvot ja luonnon arvottaminen. Gaudeamus, 2000.
  13. ↑ a b Jouni Kaipainen: [https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/41574/978-951-39-5235-8.pdf?sequence=1 TALOUDELLISEN ARVOTTAMISEN UUDET PERUSTEET] 14.6.2013. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 11.12.2017.
  14. ↑ a b Rekola M.: Ehdollisen arvottamisen menetelmä Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen opintojakson verkkoaineisto. 2017. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.12.2017.
  15. ↑ Tim Haab, Lynne Y. Lewis, John Whitehead: State of the Art of Contingent Valuation. Oxford Research Encyclopedia of Environmental Science, 30.1.2020. Oxford University Press. Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ Juutinen Artti: Ympäristöhyödykkeille voidaan määrittää hinta Metla. 14.12.2012. Metla. Arkistoitu 11.12.2017. Viitattu Viitattu 5.12.2017.
  17. ↑ Vähäsarja V.: Luontoympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutusten taloudellinen arvottaminen. s. 23-24. Metsähallitus, 2014.
  18. ↑ a b c d e Markku Ollikainen: 4. Ympäristön arvottaminen YLE 1 Ympäristötaloustieteen johdantokurssi 2015. 2015. Viitattu 10.12.2017.
  19. ↑ a b Antikainen J.: Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen rakennetuilla kosteikoilla: Tapaustarkasteluna Nummelan kosteikkopuistot. s. 29-31. Helsingin yliopisto, 2017.
  20. ↑ a b Rekola M.: Valintakoemenetelmä (Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen opintojakson verkkoaineisto.) Helsingin yliopisto. 2017. Rekola M.. Viitattu Viitattu 5.12.2017.
  21. ↑ Vesitalous 01/2013 vesitalous.fi.
  22. ↑ Juutinen Artti: Metsätieteen aikakauskirja 2/2015 metsatieteenaikakauskirja.fi. Arkistoitu 12.12.2017.
  23. ↑ Kaupunkiviheralueiden merkitys ja arvo asukkaille. Maksetaanko viheralueista asuntohinnoissa? lansi-turku.net.
  24. ↑ P.E.Graves: Chapter 15: Environmental Valuation: Travel Cost Method. Environmental Economisc: An Integrated Approach, 1.3.2013. CRC Press, Forthcoming.
  25. ↑ a b c d Sukanya Das: Travel Cost Method For Environmental Valuation, February 2013.
  26. ↑ a b c J. Kangas, A. Kokko: Metsän eri käyttömuotojen arvottaminen ja yhteensovittaminen, s. 207-208. Kannuksen tutkimusasema, 2001.
  27. ↑ Ympäristöviestintä YVT Oy: Vesitalous 1/2013. Talotekniikka-Julkaisut Oy.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hiedanpää, Juha Suvantola, Leila ja Arto Naskali (toim.): Hyödyllinen luonto. Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme perustana. (1. painos) Osuuskunta Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-303-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ekosysteemipalvelut&oldid=23098250”