Ekosysteemipalvelut

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ekosysteemipalvelut ovat luonnon tarjoamia aineellisia ja aineettomia palveluja. Ne voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely- ja kulttuuripalveluihin. Luonnon tarjoamia tuotantopalveluja ovat esimerkiksi ravinto ja vesi sekä lääke- ja rakennusaineet. Ylläpitopalveluihin kuuluvat esimerkiksi yhteyttäminen, ravinteiden kierto sekä maaperän muodostus. Lisäksi luonto vaikuttaa ilmaston sääntelyyn ja puhdistaa ilmaa ja vettä (sääntelypalvelut) sekä tarjoaa kulttuuripalveluina mahdollisuuden esimerkiksi virkistykseen ja esteettisyyden kokemuksiin.[1]

Ympäristötietoisuus on kasvanut jatkuvasti, mutta luonnon ja ympäristön hyötyarvot ymmärretään edelleen huonosti. Se johtuu osoittain ekosysteemipalveluiden huomaamattomuudesta, jolloin niitä on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä. Ekosysteemipalveluiden käsitettä tarvitaan luonnon monimuotoisuuden merkityksen hahmottamiseen ja sen taloudelliseen arvottamiseen. Tällöin on mahdollista ottaa ne paremmin huomioon yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja luonnonvarojen käytön suunnittelussa.[2]

Ekosysteemipalvelujen luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa neljään luokkaan: tuotanto-, ylläpito-, sääntely-, ja kulttuuripalveluihin.

Ylläpitopalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ylläpitopalveluilla tarkoitetaan ylläpitäviä ja säilyttäviä palveluita, jotka ovat muiden ekosysteemipalveluiden taustalla. [3] Ylläpitopalveluita ovat mm. Geneettinen, lajistollinen ja elinympäristöllinen monimuotoisuus, veden kierto, vihreiden kasvien yhteyttäminen eli fotosynteesi ja hiilen sidonta. [4] Ylläpitopalvelut tukevat muiden ekosysteemipalveluiden muodostumista ja ne ovat edellytyksenä elämälle maapallolla. Ylläpito- ja säilyttävien palveluiden ansiosta saamme nauttia puhtaasta ilmasta sekä kasvien tuotannosta. Ylläpitopalveluista tärkein lienee vihreiden kasvien yhteyttämisprosessi eli fotosynteesi, joka tuottaa meille elämän perustarpeet: puhdasta ilmaa ja ravintoa. Muita tärkeitä ylläpitopalveluita ovat ravinteiden kierto, maaperän muodostus ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Ylläpitopalveluille on mahdotonta asettaa rahallista arvoa, sillä ne ovat korvaamattomia ja elintärkeitä kaikille eläville olioille.  Luonnon monimuotoisuus on kaikkien ekosysteemipalveluiden perustana, joten tältä kannalta ajateltuna ylläpitopalvelut ovat kaikista tärkein ekosysteemipalvelu.

Tuotantopalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantopalvelut tarkoittavat luonnosta saatavia aineellisia hyödykkeitä, joiksi luetaan syötävät luonnonvarat, maanviljelyn tuotteet, makea vesi, energia ja raaka-aineet [5]. Tuotantopalvelut ovat suuressa taloudellisessa roolissa kansantaloudessa. Suomen tärkein tuotantopalvelu on puu. Metsätalous tuottaa noin 7 miljardin euron arvonlisäyksen vuosittain, mikä vastaa neljää prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Maataloustuotteet ovat toiseksi  tärkein tuotantopalvelu Suomen taloudelle.

Kaikkien tuotantopalvelujen arvoa ei voi määrittää yksinkertaisesti. Esimerkiksi marjastus ja sienestys ovat suosittuja Suomessa, mutta yksityiseen käyttöön kerättyjen luonnonvarojen arvoa on vaikea määritellä. Markkina-arvon lisäksi näillä on myös terveydellisiä ja hyvinvointiin liittyviä hyötyjä, jotka tuovat lisäarvoa yhteiskunnan näkökulmasta [6].

Bioenergia luetaan myös tuotantopalveluksi ja sen merkityksen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Bioenergialla on aina ollut tärkeä energialähde runsaspuustoisessa Suomessa ja sitä voidaan käyttää uusiutuvana luonnonvarana ilmastonmuutoksen hillinnässä. Luonto toimii myös ihmisten monimuotoisena geenipankkina, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi lääkekäytössä [7].

Säätelypalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Säätelypalvelut ovat ekosysteemipalveluita, jotka ylläpitävät edellytyksiä elämälle. Säätelypalveluihin luetaan esimerkiksi ilmaston säätely, tulvien tasaus, pohjaveden muodostuminen, veden puhdistus, tautien säätely, eroosion säätely ja kasvien pölyttyminen. [5] Säätelypalveluista on vaikeaa valita yhtä tärkeitä, sillä ne kaikki ovat elintärkeitä nykyisenmuotoisen ekosysteemin olemassaolon kannalta.

Säätelypalveluiden arvon määrittäminen on hankalaa, koska useat niistä ovat julkishyödykkeitä, eli yhden säätelypalveluhyödykkeen kuluttamisesta ei tule lisäkustannuksia. Tämän takia säätelypalveluiden kohdalla törmätään helposti yhteismaan ongelmaan, jonka mukaan talouden toimijat kuluttavat hyödykkeen loppuun, koska sen kulutusta ei ohjaa mikään mekanismi.

Yksi säätelypalvelu, jota yritetään hallita markkinamekanismin avulla on hiilen kiertokulku. Hiiltä sitoutuu esimerkiksi puihin, maahan ja veteen. Hiilen kiertoa yritetään hallita päästökaupan avulla. Päästökaupassa on yksikertaisuudessaan kyse siitä, että hiiltä kiertoon päästävä talouden toimija joutuu ostamaan markkinoilta päästöoikeuksia. Suomessa päästöoikeuksien huutokauppoja järjestää Energiavirasto. [8]

Kulttuuripalvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulttuuripalveluita ovat esimerkiksi tiede, taide, virkistys, toimeentulo, koulutus sekä henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Metsä ja suot tarjoavat kaikille ilmaista virkistäytymistä elämyksien, kuten maiseman ja tuoksun, muodossa. Luonto parantaa niin fyysistä kuin henkistäkin hyvinvointia. Kansalaisten hyvinvoinnilla on myös suuria taloudellisia vaikutuksia. Taiteilijat, kuten muusikot ja kirjailijat, inspiroituvat luonnosta. Opetukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin saadaan tieteen avulla luonnosta aineksia. Luontoarvojen turvaaminen tuo myös työpaikkoja ja rahaa. Suomen kansallispuistot tuottivat 70 miljoonaa euroa vuonna 2008. Sekä luonto että monet yritykset, kuten ravintolat, hyötyvät. Luonnonsuojelualueiden hoito työllistää myös ihmisiä. Lisäksi uusiutuvan energian käyttäminen luo alueellista tuloa ydinvoimalayksiköitä enemmän. [4]

Kulttuuripalveluiden arvo voi vähetä luonnon monimuotoisuuden vähenemisen ja elinympäristöjen äkillisten muutosten seurauksena. Ilmastonmuutos saattaa vaikuttaa esimerkiksi metsässä liikkumiseen, marjastukseen ja sienestykseen. [9] Jokamiehenoikeudet antavat suomalaisille oikeuden esimerkiksi marjastaa lähiluonnossa. Se onkin yleinen harrastus suomalaisten keskuudessa. Pohjoisen havumetsävyöhykkeen vetäytyessä ilmastonmuutoksen johdosta kohti pohjoista lehtimetsän tieltä, mustikan peittävyys saattaa pienentyä, koska mustikkaa on vähemmän lehtimetsissä kuin havumetsissä. [10]

Taloudellinen arvottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekosysteemien taloudellista arvottamista tarvitaan yhteiskunnassa, jotta luonnon arvoa pystyttäisiin vertailemaan muihin taloudellisiin tekijöihin yhteiskunnallisissa päätöksenteon prosesseissa. Päätöksentekoprosesseissa päättäjien pitää ottaa huomioon taloudellisen näkökulman lisäksi sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset ympäristössä. Taloudellinen arvottaminen mahdollistaa myös pitkän aikavälin ekosysteemipalveluiden tilan vaihteluiden seuraamisen. [11]

Ekosysteemipalveluiden taloudellinen arvottaminen on niistä saatavien hyötyjen rahamääräistämistä. Osaa ekosysteemipalveluista vaihdetaan markkinolla ja niillä on markkinahintoja, osa ekosysteemipalveluista on julkishyödykkeitä, jotka jäävät markkinoiden ulkopuolelle. Niiden rahamääräiseen mittaamiseen tarvitaan erityisiä markkinattomien hyötyjen arvottamismenetelmiä. Suurin osa arvottamismenetelmistä pohjautuu käyttäjien maksuhalukkuuteen. Maksuhalukkuus tarkoitetaan sitä mistä kuluttaja on valmis luopumaan lisätäkseen toisen hyödykkeen käyttöä. Maksuhalukkuus jaetaan usein kahteen luokkaan: käyttöarvoihin ja ei-käyttöarvoihin. [12]

Hyötyluokka Esimerkki
Käyttöön liittyvät hyödyt Uiminen, kalastus ja matkailu
Käytöstä riippumattomat hyödyt Luonnonmonimuotoisuus ja ekosysteemipalveluiden saatavuuden tietoisuus

Taloudelliseen arvottamiseen vaikuttaa suuresti arvottajan subjektiset arvot, elinolosuhteet ja tulotaso. Arvottamismenetelmän valintaan vaikuttaa arvotettava hyödyke ja tilanne.

Menetelmät pystytään jakamaan kahteen luokkaan: Ilmaistujen preferenssien menetelmä ja Paljastettujen preferenssien menetelmä.

Epäsuorat Suorat
Paljastetut preferenssit •Matkakustannusmenetelmä

•Vältettyjen kustannuksien menetelmä

•Hedonisten hintojen memnetelmä

•Markkinahinnat

•Simuloidut markkinat

•Korvauskustannukset

Ilmaistut preferenssit •Valintakoemenetelmä •Ehdollisen arvottamisen menetelmä
Ilmaistujen preferenssien menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ehdollinen arvottaminen: Perustuu kyselyihin, joissa kuvataan arvotettavan kohteen nykytila ja siinä tapahtuva muutos palvelun käyttäjälle. Tämän perusteella käyttäjät ilmaisevat maksuhalukkuutensa esitetystä ekosysteemipalvelusta. Menetelmä soveltuu hyvin monipuolisesti eri tilanteisiin, mutta sen heikkoutena on sen riippuvuus kyselyn vastaajien omista arvoista.
  • Valintakoemenetelmä: Koejärjestelyllä saadaan paljastettua osallistujien mieltymykset ekosysteemipalveluiden eri ominaisuuksista. Järjestetyissä tilanteissa kuluttajat valitsevat erilaisten ominaisuuksien yhdistelmien avulla mieleisensä palvelukonseptin. Menetelmän vahvuutena eri yhdistelmien ja ominaisuuksien mahdollistama joustavuus.
Paljastettujen preferenssien menetelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Hedoniset hinnat: Ympäristöstä saatavien konkreettisten hyödykkeiden markkinahintoihin perustuva arvo ekosysteemipalvelulle. Esimerkiksi asuntojen hinnoissa heijastuu niiden ympäristön laatu.
  • Matkakustannusmenetelmä: Arvonmääritys perustuu ekosysteemipalvelun alueelle matkustavien matkakustannuksiin ja matkustusmääriin, joiden perusteella saadaan alueen kysyntäkäyrä. Menetelmän etuna on käyttöön perustuva arvottaminen, mutta sitä ei pystytä hyödyntämään alueilla, joissa ei ole ihmistoimintaa tai joihin kohdistuu ei-käyttöarvoja.

Lisäksi menetelmiksi on kehitelty aiempiin tutkimuksiin perustuvat menetelmät

  • Tulostensiirto: Toisella alueella määritelty arvo siirretään uuteen arvottamattomaan alueeseen.
  • Meta-analyysi: Tilastollisiin menetelmiin sekä aiempiin tutkimustuloksiin perustuva analyysi.

Molemmat menetelmät ovat nopeita ja edullisia tapoja arvottaa ekosysteemipalveluita.[13]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piesala, Pirjo: Ekosysteemipalvelut Edu.fi. 6.7.2012. Opetushallitus. Viitattu 2.10.2015.
  2. Lumonet: Ekosysteemipalvelut 28.10.2010. www.ymparisto.fi: Suomen Ympäristökeskus. Viitattu 18.5.2011. suomi[vanhentunut linkki]
  3. Ekosysteemipalvelujen tuotteistaminen – Tapio tapio.fi. Viitattu 16.12.2016.
  4. a b Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Viitattu 16.12.2016.
  5. a b Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Viitattu 11.12.2016.
  6. Ekosysteemipalvelut › Tuotantopalvelut | Luonnontila.fi Luonnontila. Viitattu 11.12.2016.
  7. Ekosysteemipalvelut — Luonnonsuojeluliitto www.sll.fi. Viitattu 11.12.2016.
  8. Päästökauppa - Energiavirasto www.energiavirasto.fi. Viitattu 16.12.2016.
  9. Ilmasto-opas.fi: Vaikutukset - Ilmasto-opas.fi Ilmasto-opas. Viitattu 16.12.2016.
  10. Kellomäki, S: Ilmastonmuutos ja Suomi, s. 71-106. Yliopistopaino, 1996.
  11. Ekosysteemipalvelut
  12. Haapala, A. ja Oksanen, M.: Arvot ja luonnon arvottaminen. Gaudeamus, 2000.
  13. Ympäristöviestintä YVT Oy: Vesitalous 1/2013. Talotekniikka-Julkaisut Oy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hiedanpää, Juha Suvantola, Leila ja Arto Naskali (toim.): Hyödyllinen luonto. Ekosysteemipalvelut hyvinvointimme perustana. 1. painos. Osuuskunta Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-303-6.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.