August Wesley

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
August Wesley
Wesley Suomen sisällissodan aikana.
Wesley Suomen sisällissodan aikana.
Henkilötiedot
Syntynyt3. elokuuta 1887
Tampere, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollutmahd. 1942
Leningrad, Neuvostoliitto
Ammatti toimittaja, sotilas, puoluetoimitsija
Titteli yleisesikuntapäällikkö
Muut tiedot
Järjestö punakaarti

August Anselm Wesley (synt. Wesslin, 3. elokuuta 1887 Tampere - mahd. 1942 Leningrad) oli suomalainen sanomalehtimies ja puoluetoimitsija, joka Suomen sisällissodan aikana toimi punakaartin yleisesikuntapäällikkönä. Wesley oli sekavana pidetyssä punakaartin hierarkiassa ylipäällikön jälkeen toisena aina huhtikuun 1918 alkuun saakka. Sodan loppuvaiheessa Wesley pakeni Neuvosto-Venäjälle Vienan Karjalaan, jossa hän palveli luutnanttina brittien perustamassa Muurmannin legioonassa. Myöhemmin hän kääntyi bolševikkeja vastaan ja pakeni Viroon, jossa Wesley osallistui Neuvosto-Venäjää vastaan käytyyn vapaussotaan. 1920–1930-luvuilla hän oli halukas tulemaan takaisin Suomeen, mutta viranomaiset estivät paluun, koska punakaartilaisten yleisen armahduksen ei katsottu koskevan Wesleyn kaltaisia johtohenkilöitä. Neuvostoliiton miehitettyä Viron vuonna 1940, Wesley painui maan alle, eikä hänen viimeisistä vaiheistaan ole tarkkaa tietoa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tampereella syntyneen August Wesslinin vanhemmat olivat Keuruulta kotoisin ollut Johannes Wesslin ja Multialla syntynyt Fausta Lammintaus.[1] Wesslin muutti 17-vuotiaana Yhdysvaltoihin, matkustaen laivalla Hampurista New Yorkiin, jonne hän saapui syyskuussa 1904.[2] Yhdysvalloissa Wesslin ryhtyi käyttämään sukunimeä Wesley ja sai myöhemmin myös maan kansalaisuuden. Hän oli Amerikan sosialistisen puolueen jäsen, joka vaikutti amerikansuomalaisessa ammattiyhdistysliikkeessä agitaattorina ja luennoitsijana. Wesley opiskeli Duluthin suomalaisessa Työväen Opistossa ja toimi 1910-luvun puolivälissä myös laitoksen opettajana.[3] Lisäksi Wesley työskenteli toimittajana suomenkielisessä Industrialisti-sanomalehdessä.[4] Yhdysvaltojen liityttyä keväällä 1917 ensimmäiseen maailmansotaan, Wesley pakeni kutsuntoja Suomeen Japanin ja Venäjän kautta.lähde?

Paluu Suomeen ja 1918 sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeen palattuaan Wesley asettui puolisonsa Fanny Käyhkön (1897–1978) kotiseudulle Joensuuhun, jossa hän työskenteli SDP:n Kuopion läänin itäisen vaalipiirin piirisihteerinä. Toimenkuva käsitti muun muassa eri puolilla maakuntaa pidetyt puhe- ja agitaatiotilaisuudet.[5] Marraskuun 1917 yleislakon aikana Wesley valittiin Joensuun yleislakkokomitean puheenjohtajaksi[6] sekä samassa yhteydessä perustetun työväen järjestyskaartin päälliköksi.[7]

Wesley tunnettiin maltillisena laillisuuden kannattajana. Joulukuussa 1917 hän kuitenkin yritti kuljettaa aseita Joensuun järjestyskaartille Viipurista Sortavalan kautta. Viranomaiset takavarikoivat aseet jo Vuoksenniskalla[8], mutta suojeluskunnan ja venäläisen sotaväen kanssa tehtiin sopimus, jonka mukaan ne jäivät kaartin haltuun järjestyksenvalvontaa varten. Osa aseista kulkeutui myös Enon, Lieksan ja Värtsilän järjestyskaarteille.[9] Suojeluskunnan Värtsilässä tekemä aseidenriisuntaoperaatio johti yhteenottoon, joka jäi sisällissodan ainoaksi Pohjois-Karjalassa käydyksi taisteluksi.[7]

Kun valkoiset valtasivat Joensuun helmikuun alussa, pakeni Wesley Lappeenrantaan, jonne hän saapui 11. helmikuuta. Oman kertomuksensa mukaan Wesley kulki koko 310 kilometrin matkan hiihtämällä.[10] Hän jatkoi Lappeenrannasta Helsinkiin, jossa Wesley valittiin ensin Helsingin punakaartin päälliköksi[8] ja edelleen 16. helmikuuta punaisten yleisesikunnan päälliköksi. Wesley pyrki johtamaan esikuntaa tarmokkaasti, mutta hän ei kuitenkaan onnistunut saavuttamaan alaistensa täyttä luottamusta,[11] vaikka Wesleytä kuvailtiinkin synnynnäiseksi johtajaksi ja hänen esiintymistaitoaan pidettiin hyvänä. Tampereen taistelun jälkeen Wesley siirrettiin tehtävästä agitaatiotoimikunnan päälliköksi, kun samassa yhteydessä Viipuriin siirtynyt punaisten johto nimitti 10. huhtikuuta Kullervo Mannerin ylipäälliköksi ja esikunnan johtoon diktaattorin valtuuksin.[12]

Muurmannin legioonassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

August Wesley (kolmas vas.) 1918 sisällissodan aikana.

Sodan loppuvaiheessa Wesley pakeni ensin Pietariin ja sieltä edelleen Vienan Karjalaan, jossa hän liittyi brittien perustamaan Muurmannin legioonaan.lähde? Kyseessä oli ympärysvaltojen Pohjois-Venäjän intervention aikana syntynyt joukko-osasto, joka oli koottu lähinnä Pohjois-Suomesta Neuvosto-Venäjälle paenneista punakaartilaisista. Muurmannin legioonassa luutnantiksi ylennetty Wesley työskenteli tulkkina ja suoritti erilaisia tiedustelutehtäviä brittien hyväksi.[13] Hän oli myös ehdolla legioonan suomalaiseksi ylipäälliköksi, mutta hävisi vaalin, koska hänellä ei Aarne Orjatsalon ja K. E. Primus-Nymanin tavoin ollut miehistön keskuudessa vastaavaa luottamusta kuin tehtävään valitulla Verneri Lehtimäellä.[14][15]

Aarne Orjatsalon ja Hannes Sulan ohella Wesley oli yksi Verneri Lehtimäen näkyvimmistä vastustajista legioonassa. Lokakuussa 1927 ilmestyneessä amerikansuomalaisen Eteenpäin-lehden jutussa Muurmannin legioonan komppanianpäälliköihin lukeutunut Akseli Kauppinen syytti ”Wesleyn sakkia” jopa esikuntaa vastaan tehdystä pommiattentaatin yrityksestä. Sen yhteydessä ilmeisesti sai surmansa legioonaan soluttautunut tamperelainen Skutnabb-niminen suojeluskuntalainen.[15] Saksan antautumisen jälkeen syntyneen Neuvosto-Venäjän ja liittoutuneiden välirikon johdosta myös Muurmannin legioonan status muuttui. Wesley, Oskari Tokoi ja Primus-Nyman asettuivat avoimesti liittoutuneiden puolelle, kun taas Lehtimäki kannatti edelleen Venäjän bolševikkihallitusta. He kehottivat suomalaisia hylkäämään kommunismin ja alkamaan rakentamaan heidän kanssaan demokraattista ja sosialistista kansanvaltaa.[16] Tämän jälkeen SKP julisti kolmikon pettureiksi ja lainsuojattomiksi, mikä käytännössä tarkoitti kuolemantuomiota.[17]

Iso-Britannian tiedustelupalvelun Arkangelin toimistoa johtaneen Jack O'Brien-Hitchingin mukaan Wesley piti sisällissotaa virheenä ja katsoi, että suomalaisten välisen verenvuodatuksen tuli loppua. Wesley paljasti hänelle myös tietonsa suomalaisten legioonalaisten salaisesta varustautumisesta ja Lehtimäen suunnitelmasta hyökätä Suomeen. Tämän jälkeen O'Brien-Hitching lähetti omia tiedustelijoitaan legioonalaisten joukkoon. Saatuaan varmuuden suomalaisten vehkeilyistä muun muassa Verneri Lehtimäki ja Iivo Ahava joutuivat jättämään legioonan.[13]

Syksyllä 1919 tapahtuneen Muurmannin legioonan lakkauttamisen jälkeen Britannia ja Yhdysvallat asettivat yhdeksi Suomen itsenäisyyden tunnustamisen ehdoksi, että legioonalaiset saavat palata takaisin Suomeen, eikä heitä rangaista toiminnastaan. Tämä ei kuitenkaan koskenut sisällissodan aikana punaisten johtotehtävissä toimineita, joten Wesleyllä ei ollut mahdollisuutta palata Suomeen.[13] Hän oli tästä huolimatta tarjoutunut Suomen armeijan palvelukseen jo elokuussa 1919 yleisesikunnalle lähettämässää sähkösanomassa.[18] Wesleylle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa Britanniaan,[13] mutta hän päätti siirtyä Arkangelissa brittijoukkoihin kuuluneiden virolaisten upseereiden mukana Viroon.lähde? Wesley saapui Tallinnaan 7. marraskuuta 1919 aluksella, jolla matkusti myös useita muita suomalaisia legioonalaisia. Heidän joukossaan olivat muun muassa Oskar Tokoi, Kalle Hämäläinen sekä Emil Elo, joilla Wesleyn tavoin oli SKP:n langettama epävirallinen kuolemantuomio. Lisäksi aluksen mukana oli lukuisten muiden Vienan Karjalan brittijoukoissa taistelleiden kansallisuuksien edustajia sekä muun muassa venäläisia sotavankeja.[19]

Elämä Virossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron vapaussodan aikana Wesley palveli aluksi Viron armeijan luutnanttina, mutta siirtyi pian maan sosiaaliministeriön tehtäviin. Sodan jälkeen vuonna 1920 Fanny Wesley ja pariskunnan kolmivuotias tytär Vappu muuttivat myös Viroon. Yhdessä vaimonsa kanssa Wesley perusti muun muassa lastenkoteja. Tallinnassa perheeseen syntyi toinen tytär Aino vuonna 1921, mutta avioliitto päättyi lopulta eroon.lähde? Wesley työskenteli myöhemmin kielenkääntäjänä Vaba Maa -sanomalehdessä sekä toimittajaa Tehnika Ajakiri -aikakauslehdessä ja Auto-moottoriurheilulehdessä.[20][21] Hän myös käänsi joitakin teoksia viroksi ja suomeksi. Wesley käänsi muun muassa kiinalaisen filosofin Laozin teoksen Daodejing viroksi vuonna 1937 kirjan suomen- ja englanninkielisten laitosten pohjalta. Wesleyn käännöksessä on vaikutteita teosofiasta.[22]

Talvisodan aikana Wesley yritti jälleen palata Suomeen. Helmikuun alussa 1940 Suomen Tallinnan-lähetystö kysyi Ulkoministeriön kantaa asiaan. Vastaus oli yksiselitteisesti kielteinen; ”Amnestia ei ulotu, asema kuten Oskari Tokoin.” Wesley tiedusteli asiaa uudelleen vielä 23. helmikuuta, ehdottaen voivansa toimia propagandistina puna-armeijan suuntaan, mutta Ulkoministeriön vastaus ei muuttunut. Neuvostoliiton miehitettyä Viron kesäkuussa 1940, Wesley painui maan alle. Hän piileskeli luultavasti Narvan lähistöllä ja Inkerinmaalla, viimeiset havainnot Wesleystä ovat keväältä 1941. Eräiden lehtitietojen mukaan Wesley kuoli nälkään Leningradin piirityksen aikana vuonna 1942.lähde?

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtolaisuusinstituutin arkistossa on August Wesleyn kokoelma, joka sisältää muun muassa Titanicin haaksirikkoon liittyvää amerikansuomalaisten kirjeenvaihtoa.[23] Tammikuussa 2017 Kansan Sivistysrahasto myönsi apurahan Wesleytä käsittelevän teoksen kirjoittamista varten.[24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ August Wesley (Wesslin) 29.6.2016. Geni. Viitattu 9.4.2017.
  2. ↑ August Wesslin Ellis Island Foundation. Viitattu 9.4.2017.
  3. ↑ Michiganin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Työväen Opiston opettajat. Arjenhistoriaa. Viitattu 9.4.2017.
  4. ↑ Wasastjerna, Hans R.: History of the Finns in Minnesota, s. 238. Duluth: Minnesota Finnish-American Historical Society, 1957. Teoksen verkkoversio.
  5. ↑ Partanen, Jukka: Isänmaa ja raja. Suojeluskunnat Pohjois-Karjalassa 1917–1944, s. 32. Saarijärvi: Pohjois-Karjalan Sotilaspoikien Perinnekilta, 2012. ISBN 978-952-93143-0-0.
  6. ↑ Palmær, Carsten & Mankinen, Raimo: Finlands röda garden. En bok om klasskriget 1918, s. 22–23. Göteborg: Oktoberförlaget, 1973. ISBN 917-24201-4-6. Teoksen verkkoversio.
  7. ↑ a b Erkkilä, Jukka: ”Jokaisen oli astuttava joko maan puolustajain tai sen kavaltajain riviin”. Ala-Karjalan rovastikunnan papit Suomen sisällissodan tulkitsijoina 1918–1929, s. 33–34. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, 2014. Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ a b Svetšnikov, M. S.: Vallankumous ja kansalaissota Suomessa. Helsinki: Otava, 1925. Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Hinkkanen, Sami: Kirkko, papisto ja uskonto Joensuun sanomalehdissä kriisivuosina 1917–1919, s. 48. Joensuu: Joensuun yliopisto, 2009. Teoksen verkkoversio.
  10. ↑ Suomen suuri vapaustaistelu. Alituiset kahakat jatkuvat. Turun Sanomat, 19.4.1918, nro 3996, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.4.2017.
  11. ↑ Sisällissodassa vastakkain kaksi kouluttamatonta armeijaa 2016. Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet. Viitattu 9.4.2017.
  12. ↑ Lappalainen, Jussi T.: Punakaartin sota 1–2, s. 123, 129, 144. Helsinki: Opetusministeriö, 1981. ISBN 951-85907-1-0.
  13. ↑ a b c d Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit: Brittitiedustelu Suomessa 1918–41, s. 32–37. Helsinki: Atena, 2015. ISBN 978-952-30004-7-6.
  14. ↑ Leinonen, Veli M.: Oskari Tokoin ja Muurmannin suomalaisen legioonan hiihtokomppanian agitaatiomatka Paanajärvelle v.1919 16.4.2013. Tuumatti. Arkistoitu 13.10.2013. Viitattu 9.4.2017.
  15. ↑ a b Lehtimäki, Kimmo: Verner Lehtimäki: Punapäällikkö. Tampere: Revontuli, 2005. ISBN 978-952-51704-1-2.
  16. ↑ Aatsinki, Ulla: Tukkiliikkeestä kommunismiin. Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918, s. 202–203. Tampere: Tampereen yliopisto, 2009. ISBN 978-951-44757-4-0. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. ↑ Lackman, Matti: Från krigskommunism till upproret i Tallinn. Kommunisternas upprorsverksamhet 1919–1924 och dess inverkan på Finlands säkerhet. Historisk Tidskrift för Finland, 2015, nro 3, s. 249. Helsingfors: Historiska föreningen. ISSN 0046-7596. Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ Röyhkeys huipussaan!. Suur-Karjala, 26.8.1919, nro 81, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.4.2017.
  19. ↑ Suomeen pyrkivät legioonalaiset. Suur-Karjala, 11.11.1919, nro 114, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 9.4.2017.
  20. ↑ Wesley, August 2004. Eesti biograafiline andmebaas ISIK. Arkistoitu 9.4.2017. Viitattu 9.4.2017.
  21. ↑ Memento: August Wesley 2005. Okupatsioonide muuseum. Viitattu 9.4.2017.
  22. ↑ Krull, Hasso: Tõlkeklassika: Laozi "Daodejing". Ninniku, 2013, nro 13. Tallinna: Eesti Keele Sihtasutus. Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ Tuominen, Arto: Tarinoita Titanicin varjoista 13.4.2012. Tiedonantaja. Viitattu 9.4.2017.
  24. ↑ Miettinen, Arto: Kososen rahastolta 22 750 euroa opiskeluun, kulttuuriin ja tutkimukseen 18.1.2017. Viikko Pohjois-Karjala. Arkistoitu 10.4.2017. Viitattu 9.4.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

August Wesley. Maanpakolaisen elämä

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=August_Wesley&oldid=22144911”