Antti Hyvärinen (mäkihyppääjä)
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
 Antti Hyvärinen (mäkihyppääjä) | |||
Maa:  Suomi
| |||
| Miesten mäkihyppy | |||
 Olympialaiset
| |||
 Kultaa |
Cortina d'Ampezzo 1956 | normaalimäki | |
Antti Abram Hyvärinen (21. kesäkuuta 1932 Rovaniemi – 13. tammikuuta 2000 Bad Nauheim, Saksa) oli suomalainen mäkihyppääjä, olympiavoittaja ja mäkihyppyvalmentaja.
Olympiavoittaja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hyvärinen oli ensimmäinen suomalainen mäkihypyn olympiavoittaja, voitettuaan kultaa talvikisoissa Cortina d'Ampezzossa 1956. Siihen asti norjalaiset olivat voittaneet kaikki olympiakisojen mäkihyppykilpailut. Cortinassa Hyvärinen oli ensimmäisellä kierroksella vasta neljäs 81 metrin mittaisella hypyllään, toisella kierroksella hän teki pisimmän 84 metrin hypyn alemmalta lähtölavalta. Hopeaa sai Hyvärisestä kaksi pistettä taakse jäänyt Suomen Aulis Kallakorpi ja pronssia Saksojen yhteisjoukkueen Harry Glaß.
Hyppyura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rovaniemellä syntynyt Hyvärinen hyppäsi ensimmäisiä kertoja Ounasvaaran mäestä jatkosodan talvina. Vuonna 1951 hän sai hopeaa nuorten sarjassa Suomen mestaruuskilpailussa. Vuoden 1952 olympialaisissa Hyvärinen oli seitsemäs ja Falunin MM-kisoissa 1954 yhdeksäs. Lahden MM-hiihtoihin 1958 hän ei päässyt kaaduttuaan marraskuussa 1957 Ounasvaaran mäessä ja jouduttuaan lonkkamurtuman vuoksi jättämään koko talven kilpailut väliin. Myös Keski-Euroopan mäkiviikolla Hyvärinen koki kovia: Oberstdorfin kisassa joulukuussa 1955 hän kaatui menettäen tajuntansa, mutta talvi jatkui paremmissa merkeissä, sillä olympiavoiton lisäksi Hyvärinen nappasi ykkössijan Holmenkollenin mäkikisassa. Helmikuussa 1955 hän voitti Cortinan olympialaisten esikisat[1].
Hyvärinen valittiin Vuoden urheilijaksi vuonna 1956.[2] Helmikuussa 2017 hänet nimettiin Hiihtomuseon pohjoismaisten hiihtolajien kunniagalleriaan.[3]
Seuratasolla Hyvärinen edusti Ounasvaaran Hiihtoseuraa, jonka puheenjohtajanakin hän myöhemmin toimi. Ainoan Suomen mestaruutensa hän saavutti vuonna 1954. Samana vuonna hän hyppäsi Planicassa koko uransa pisimmän hypyn, 105 metriä. Vuosina 1960–1964 hän oli Suomen Hiihtoliiton mäkivalmentajana[4].
Antti Hyvärisen veljenpoika Pekka Hyvärinen voitti mäkihypyn Suomen mestaruuden vuonna 1977.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Klinge, Matti (päätoim.): Suomen kansallisbiografia 4 (Hirviluoto – Karjalainen), s. 179–180. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 (kirjoittanut Timo Soukola)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1956, s. 352–353. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
- ↑ Vuoden Urheilija valinnat vuodesta 1947 lähtien
- ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Mäkihypyn olympiavoittaja Antti Hyvärinen kuollut
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Antti Hyvärisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. Jorma Erkkilä.
- YLE Elävä arkisto: Cortinan mäestä tuplapotti
- Timo Soukola: Hyvärinen, Antti (1932–2000) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
1924: Jacob Tullin Thams | 1928: Alf Andersen | 1932: Birger Ruud | 1936: Birger Ruud | 1948: Petter Hugsted | 1952: Arnfinn Bergmann | 1956: Antti Hyvärinen | 1960: Helmut Recknagel | 1964: Veikko Kankkonen | 1968: Jiří Raška | 1972: Yukio Kasaya | 1976: Hans-Georg Aschenbach | 1980: Toni Innauer | 1984: Jens Weißflog | 1988: Matti Nykänen | 1992: Ernst Vettori | 1994: Espen Bredesen | 1998: Jani Soininen | 2002: Simon Ammann | 2006: Lars Bystøl | 2010: Simon Ammann | 2014: Kamil Stoch | 2018: Andreas Wellinger | 2022: Ryōyū Kobayashi |
|
