Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 2015 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Falunissa, Ruotsissa 18. helmikuuta – 1. maaliskuuta 2015.[1] Aikaisemmin Falunissa oli pidetty maailmanmestaruuskilpailut vuosina 1954, 1974 ja 1993.[2]

Isännyys ratkaistiin Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) kokouksessa Turkin Antalyassa. Falunin lisäksi isännyyttä hakivat Suomen Lahti, Saksan Oberstdorf ja Puolan Zakopane. Lahti hävisi ratkaisevan äänestyksen Falunille äänin 7–8.[3]

Kisoihin myytiin 228 000 lippua ja paikanpäällä kisoja seurasi kaikkiaan 280 000 katsojaa. Ruotsin hiihtoliitolle kisat tuottivat voittoa 42 miljoonan kruunua eli 4,5 miljoonaa euroa ennen veroja.[4]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten hiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sprintti (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norjan lippu Petter Northug 3.02,35
2 Kanadan lippu Alex Harvey 3.02,40
3 Norjan lippu Ola Vigen Hattestad 3.02,70
4 Venäjän lippu Nikita Krjukov 3.02,73
5 Italian lippu Federico Pellegrino 3.03,02
6 Norjan lippu Tomas Northug 3.19,63

Päivämäärä: 19. helmikuuta


Parisprintti (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Finn Hågen Krogh
Petter Northug
15.32,89
2 Venäjän lippu Aleksei Petuhov
Nikita Krjukov
15.38,53
3 Italian lippu Dietmar Nöckler
Federico Pellegrino
15.38,62
4 Saksan lippu Thomas Bing
Tim Tscharnke
15.39,00
5 Suomen lippu Ville Nousiainen
Martti Jylhä
15.46,55
6 Tšekin lippu Aleš Razým
Dušan Kožíšek
15.49,62

Päivämäärä: 22. helmikuuta


15 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsin lippu Johan Olsson 35.01,6
2 Ranskan lippu Maurice Manificat 35.19,4
3 Norjan lippu Anders Gløersen 35.20,8
4 Ruotsin lippu Marcus Hellner 35.41,4
5 Norjan lippu Finn Hågen Krogh 35.49,2
6 Itävallan lippu Bernhard Tritscher 35.55,0

Päivämäärä: 25. helmikuuta


15 km (p) + 15 km (v) yhdistelmäkilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Venäjän lippu Maksim Vylegžanin 1.16.25,9
2 Sveitsin lippu Dario Cologna 1.16.26,3
3 Kanadan lippu Alex Harvey 1.16.27,5
4 Norjan lippu Didrik Tønseth 1.16.29,3
5 Ranskan lippu Maurice Manificat 1.16.36,1
6 Ruotsin lippu Calle Halfvarsson 1.16.48,7

Päivämäärä: 21. helmikuuta


50 km (p) yhteislähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norjan lippu Petter Northug 2.26.02,1
2 Tšekin lippu Lukáš Bauer 2.26.03,8
3 Ruotsin lippu Johan Olsson 2.26.04,1
4 Venäjän lippu Maksim Vylegžanin 2.26.04,9
5 Kanadan lippu Alex Harvey 2.26.08,1
6 Sveitsin lippu Dario Cologna 2.26.11,6

Päivämäärä: 1. maaliskuuta


4 × 10 km viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Niklas Dyrhaug
Didrik Tønseth
Anders Gløersen
Petter Northug
1.34.18,5
2 Ruotsin lippu Daniel Richardsson
Johan Olsson
Marcus Hellner
Calle Halfvarsson
1.34.19,1
3 Ranskan lippu Jean Marc Gaillard
Maurice Manificat
Robin Duvillard
Adrien Backscheider
1.34.27,4
4 Venäjän lippu Maksim Vylegžanin
Aleksandr Bessmertnyh
Aleksandr Legkov
Jevgeni Belov
1.34.49,5
5 Sveitsin lippu Ueli Schnider
Dario Cologna
Jonas Baumann
Toni Livers
1.36.21,5
6 Italian lippu Francesco de Fabiani
Dietmar Nöckler
Roland Clara
Federico Pellegrino
1.36.45,7

Päivämäärä: 27. helmikuuta


Naisten hiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sprintti (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norjan lippu Marit Bjørgen 3.26,63
2 Ruotsin lippu Stina Nilsson 3.27,05
3 Norjan lippu Maiken Caspersen Falla 3.27,62
4 Puolan lippu Justyna Kowalczyk 3.28,06
5 Norjan lippu Kari Vikhagen Gjeitnes 3.32,73
6 Norjan lippu Ingvild Flugstad Østberg 3.37,10

Päivämäärä: 19. helmikuuta


Parisprintti (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Ingvild Flugstad Østberg
Maiken Caspersen Falla
14.29,57
2 Ruotsin lippu Ida Ingemarsdotter
Stina Nilsson
14.37,74
3 Puolan lippu Justyna Kowalczyk
Sylwia Jaśkowiec
14.38,05
4 Saksan lippu Nicole Fessel
Denise Herrmann
14.41,14
5 Venäjän lippu Anastasija Dotsenko
Natalja Matvejeva
14.58,76
6 Ranskan lippu Coraline Thomas Hugue
Célia Aymonier
14.59,83

Päivämäärä: 22. helmikuuta


10 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsin lippu Charlotte Kalla 25.08,8
2 Yhdysvaltain lippu Jessica Diggins 25.49,8
3 Yhdysvaltain lippu Caitlin Gregg 25.55,7
4 Ruotsin lippu Maria Rydqvist 25.57,4
5 Ranskan lippu Anouk Faivre Picon 26.04,0
6 Sveitsin lippu Nathalie von Siebenthal 26.08,0

Päivämäärä: 24. helmikuuta


7,5 km (p) + 7,5 km (v) yhdistelmäkilpailu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norjan lippu Therese Johaug 40.57,6
2 Norjan lippu Astrid Jacobsen 41.03,3
3 Ruotsin lippu Charlotte Kalla 41.03,6
4 Suomen lippu Kerttu Niskanen 42.03,3
5 Ruotsin lippu Sofia Bleckur 42.05,0
6 Norjan lippu Marit Bjørgen 42.30,8

Päivämäärä: 21. helmikuuta


30 km (p) yhteislähtö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Norjan lippu Therese Johaug 1.24.47,0
2 Norjan lippu Marit Bjørgen 1.25.39,3
3 Ruotsin lippu Charlotte Kalla 1.26.18,6
4 Suomen lippu Kerttu Niskanen 1.26.42,2
5 Ruotsin lippu Sofia Bleckur 1.26.56,3
6 Saksan lippu Stefanie Böhler 1.27.23,9

Päivämäärä: 28. helmikuuta


4 × 5 km viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Heidi Weng
Therese Johaug
Astrid Jacobsen
Marit Bjørgen
49.04,7
2 Ruotsin lippu Sofia Bleckur
Charlotte Kalla
Maria Rydqvist
Stina Nilsson
49.33,9
3 Suomen lippu Aino-Kaisa Saarinen
Kerttu Niskanen
Riitta-Liisa Roponen
Krista Pärmäkoski
49.35,6
4 Yhdysvaltain lippu Sadie Bjornsen
Rosie Brennan
Elizabeth Stephen
Jessica Diggins
50.54,6
5 Puolan lippu Kornelia Kubińska
Justyna Kowalczyk
Ewelina Marcisz
Sylwia Jaśkowiec
50.57,0
6 Saksan lippu Victoria Carl
Stefanie Böhler
Denise Herrmann
Nicole Fessel
50.59,2

Päivämäärä: 26. helmikuuta


Yhdistetty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimäki (HS 100) + 10 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Saksan lippu Johannes Rydzek 26.38,9
2 Italian lippu Alessandro Pittin 26.40,2
3 Ranskan lippu Jason Lamy-Chappuis 26.43,9
4 Saksan lippu Eric Frenzel 26.45,0
5 Norjan lippu Håvard Klemetsen 26.48,5
6 Japanin lippu Akito Watabe 26.51,1

Päivämäärä: 20. helmikuuta


Suurmäki (HS 134) + 10 km[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Itävallan lippu Bernhard Gruber 22.45,8
2 Ranskan lippu François Braud 22.57,7
3 Saksan lippu Johannes Rydzek 23.00,7
4 Norjan lippu Magnus Moan 23.00,9
5 Yhdysvaltain lippu Bryan Fletcher 23.09,2
6 Ranskan lippu Jason Lamy-Chappuis 23.12,8

Päivämäärä: 26. helmikuuta


Parisprintti (suurmäki HS 134 + 2×7,5 km hiihto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Ranskan lippu François Braud
Jason Lamy-Chappuis
38.31,6
2 Saksan lippu Eric Frenzel
Johannes Rydzek
38.34,3
3 Norjan lippu Magnus Moan
Håvard Klemetsen
38.51,0
4 Suomen lippu Ilkka Herola
Jim Härtull
39.35,8
5 Italian lippu Samuel Costa
Alessandro Pittin
39.50,3
6 Japanin lippu Yoshito Watabe
Akito Watabe
39.57,3

Päivämäärä: 28. helmikuuta


Joukkuekilpailu (normaalimäki HS 100 + 4×5 km hiihto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Saksan lippu Tino Edelmann
Eric Frenzel
Fabian Rießle
Johannes Rydzek
44.20,7
2 Norjan lippu Magnus Moan
Håvard Klemetsen
Mikko Kokslien
Jørgen Graabak
44.43,8
3 Ranskan lippu François Braud
Maxime Laheurte
Sébastien Lacroix
Jason Lamy-Chappuis
45.00,3
4 Italian lippu Armin Bauer
Lukas Runggaldier
Samuel Costa
Alessandro Pittin
45.30,8
5 Itävallan lippu Philipp Orter
Lukas Klapfer
Bernhard Gruber
Sepp Schneider
45.31,2
6 Japanin lippu Taihei Katō
Yoshito Watabe
Hideaki Nagai
Akito Watabe
45.32,2

Päivämäärä: 22. helmikuuta


Miesten mäkihyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimäki (HS 100)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Norjan lippu Rune Velta 252,7
2 Saksan lippu Severin Freund 252,3
3 Itävallan lippu Stefan Kraft 248,3
4 Tšekin lippu Roman Koudelka 242,7
5 Japanin lippu Taku Takeuchi 241,6
6 Norjan lippu Anders Bardal 238,2

Päivämäärä: 21. helmikuuta


Suurmäki (HS 134)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Saksan lippu Severin Freund 268,7
2 Itävallan lippu Gregor Schlierenzauer 246,4
3 Norjan lippu Rune Velta 242,9
4 Slovenian lippu Peter Prevc 241,8
5 Itävallan lippu Stefan Kraft 237,7
6 Norjan lippu Anders Bardal 236,5

Päivämäärä: 26. helmikuuta


Joukkuemäki (HS 134)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Pisteet
1 Norjan lippu Anders Bardal
Anders Jacobsen
Anders Fannemel
Rune Velta
872,6
2 Itävallan lippu Stefan Kraft
Michael Hayböck
Manuel Poppinger
Gregor Schlierenzauer
853,2
3 Puolan lippu Piotr Żyła
Klemens Murańka
Jan Ziobro
Kamil Stoch
848,1
4 Japanin lippu Junshirō Kobayashi
Daiki Itō
Taku Takeuchi
Noriaki Kasai
831,2
5 Saksan lippu Michael Neumayer
Markus Eisenbichler
Richard Freitag
Severin Freund
809,2
6 Slovenian lippu Jurij Tepeš
Nejc Dežman
Jernej Damjan
Peter Prevc
797,5

Päivämäärä: 28. helmikuuta


Naisten mäkihyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimäki (HS 100)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Saksan lippu Carina Vogt 236,9
2 Japanin lippu Yūki Itō 235,1
3 Itävallan lippu Daniela Iraschko-Stolz 233,8
4 Japanin lippu Sara Takanashi 228,3
5 Kanadan lippu Taylor Henrich 227,9
6 Yhdysvaltain lippu Sarah Hendrickson 226,4

Päivämäärä: 20. helmikuuta


Sekajoukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkuemäki (HS 100)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Pisteet
1 Saksan lippu Carina Vogt
Richard Freitag
Katharina Althaus
Severin Freund
917,9
2 Norjan lippu Line Jahr
Anders Bardal
Maren Lundby
Rune Velta
915,6
3 Japanin lippu Sara Takanashi
Noriaki Kasai
Yūki Itō
Taku Takeuchi
888,3
4 Itävallan lippu Daniela Iraschko-Stolz
Michael Hayböck
Jacqueline Seifriedsberger
Stefan Kraft
869,5
5 Slovenian lippu Maja Vtič
Nejc Dežman
Špela Rogelj
Peter Prevc
868,4
6 Venäjän lippu Irina Avvakumova
Ilmir Hazetdinov
Sofja Tihonova
Mihail Maksimotškin
791,8

Päivämäärä: 22. helmikuuta


Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

      Isäntämaa

Sijoitus Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 Norjan lippu Norja 11 4 5 20
2 Saksan lippu Saksa 5 2 1 8
3 Ruotsin lippu Ruotsi 2 4 3 9
4 Ranskan lippu Ranska 1 2 3 6
5 Itävalta 1 2 2 5
6 Venäjän lippu Venäjä 1 1 0 2
7 Italia 0 1 1 2
Japani 0 1 1 2
Kanada 0 1 1 2
Yhdysvaltain lippu Yhdysvallat 0 1 1 2
11 Sveitsin lippu Sveitsi 0 1 0 1
Tšekin lippu Tšekki 0 1 0 1
13 Puolan lippu Puola 0 0 2 2
14 Suomen lippu Suomi 0 0 1 1
Yhteensä 21 21 21 63

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Falun2015.com (ruotsiksi)
  2. Kestävyysurheilu.fi
  3. Falun vei hiihdon MM-kisat Lahden nenän edestä Keskisuomalainen. 3.6.2010. Viitattu 7.3.2011.
  4. Hakola, Tero: Ruotsi keräsi MM-hiihdoista jättivoitot HS.fi. 26.5.2015. Viitattu 24.6.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]