Siirry sisältöön

Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1958

Wikipediasta
Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1958
FIS Nordic World Ski Championships 1958
Päivämäärä 1. maaliskuuta –
9. maaliskuuta 1958
Tapahtumapaikka Lahden urheilukeskus
Paikkakunta Suomi Lahti
Järjestäjä Suomen Hiihtoliitto
Lahden Hiihtoseura
Lahden kaupunki

Vuoden 1958 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Lahdessa Suomessa 1.9. maaliskuuta 1958.

Lahti sai kilpailut järjestettäväkseen jo kolmannen kerran historiansa aikana, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun naisille oli kilpailuja Lahden MM-hiihdoissa. Isäntämaa saavutti kisoissa kymmenen mitalia, joista neljä oli kultaa.[1]

Saksa osallistui kisoihin ensimmäistä kertaa vuoden 1939 jälkeen Itä-Saksan ja Länsi-Saksan joukkueina. Osanottajia oli 18 maasta, lehtimiehiä kerääntyi satamäärin ja pääsylippuja myytiin yli 200 000 kappaletta.

Lahti valittiin kisojen järjestäjäksi 5. kesäkuuta 1955 Montreux’ssä kansainvälisen hiihtoliiton kongressissa.[2] Kisoissa oli ns. Keskusjärjestelytoimikunta, jota johti kenraalimajuri Ali Koskimaa ja pääsihteerinä Suomen olympiakomitean pääsihteeri Arnold Rosenquist[3]. Paikallisen lahtelaisen kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana toimi entinen Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Yrjö Kaloniemi[4].

Miesten maastohiihto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Veikko Hakulinen 48.58,3
2 Neuvostoliitto Pavel Koltšin 49.11,8
3 Neuvostoliitto Anatoli Šeljukin 49.29,4
4 Ruotsi Sixten Jernberg 49.39,6
5 Norja Håkon Brusveen 49.50,3
6 Neuvostoliitto Fjodor Terentjev 49.53,7
7 Suomi Arvo Viitanen 49.53,8

Päivämäärä: 4. maaliskuuta
Suomen Kalevi Hämäläinen oli kilpailussa kymmenes, Arto Tiainen 12., Veikko Räsänen 13. ja Niilo Väisänen 15:s.

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Suomi Kalevi Hämäläinen 1.40.03,0
2 Neuvostoliitto Pavel Koltšin 1.40.15,2
3 Ruotsi Sixten Jernberg 1.40.44,4
4 Suomi Arvo Viitanen 1.41.28,1
5 Suomi Arto Tiainen 1.41.45,0
6 Suomi Veikko Hakulinen 1.41.48,8
7 Suomi Auvo Simonen 1.42.11,1
8 Suomi Veikko Räsänen 1.42.24,4

Päivämäärä: 2. maaliskuuta

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsi Sixten Jernberg 2.56.21,9
2 Suomi Veikko Hakulinen 2.57.39,7
3 Suomi Arvo Viitanen 2.58.49,5
4 Suomi Arto Tiainen 2.59.39,2
5 Suomi Eero Kolehmainen 3.01.39,5
6 Neuvostoliitto Pavel Koltšin 3.01.53,4
7 Suomi Kalevi Hämäläinen 3.02.49,4

Päivämäärä: 8. maaliskuuta
Suomen Auvo Simonen keskeytti.

4 x 10 km viesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivämäärä: 6. maaliskuuta

Naisten maastohiihto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Aika
1 Neuvostoliitto Alevtina Koltšina 44.49,0
2 Neuvostoliitto Ljubov Kozyreva 45.28,2
3 Suomi Siiri Rantanen 46.02,8
4 Neuvostoliitto Radja Jerošina 46.21,8
5 Neuvostoliitto Jevdokija Smirnova 47.01,5
6 Neuvostoliitto Marija Gusakova 47.01,9
7 Suomi Toini Mikkola-Pöysti 47.02,5

Päivämäärä: 5. maaliskuuta
Suomen Eva Hög oli kilpailussa yhdeksäs, Pirkko Korkee 13., Maija Holma 14. ja Anja Porkka 28:s.

3 x 5 km viesti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivämäärä: 7. maaliskuuta

Normaalikilpailu (K62,5 + 15 km)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Suomi Paavo Korhonen 448,500
2 Norja Sverre Stenersen 447,690
3 Norja Gunder Gundersen 444,552
4 Suomi Martti Maatela 444,155
5 Neuvostoliitto Mihail Prijahin 440,259
6 Neuvostoliitto Leonid Fjodorov 438,759

Päivämäärä: 2.3. maaliskuuta
Suomen Kauko Pasenius oli kilpailussa kymmenes, Keijo Verto 12. ja Esko Jussila 19:s.

Normaalimäki (K62,5)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Suomi Juhani Kärkinen 224,5
2 Suomi Ensio Hyytiä 214,5
3 Itä-Saksa Helmut Recknagel 213,5
4 Itä-Saksa Harry Glaß 211,0
5 Norja Asbjørn Osnes 209,5
6 Suomi Antero Immonen 208,0

Päivämäärä: 9. maaliskuuta
Suomen Kalevi Kärkinen oli kilpailussa yhdeksäs, Niilo Halonen 14. ja Eino Kirjonen 56:s.

Mitalitaulukko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

      Isäntämaa

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1.  Suomi 4 3 3 10
2.  Neuvostoliitto 2 4 1 7
3.  Ruotsi 2 0 2 4
4.  Norja 0 1 1 2
5. Itä-Saksa Itä-Saksa 0 0 1 1
  1. Lahden MM-hiihdot – kultaisia muistoja ja sinivalkoista draamaa yle.fi. 21.2.2017. Yleisradio. Viitattu 1.3.2017.
  2. Pirhonen, Pentti: Mitä Missä Milloin 1956, s. 355. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1955.
  3. Kaikki alkaa olla valmista Lahdessa - Keskusjärjestelytoimikunta oli jälleen koolla Lahdessa. Helsingin Sanomat, 12.2.1958, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.4.2021.
  4. Yrjö Kaloniemi 60-vuotias. Helsingin Sanomat, 19.6.1961, s. 16. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 5.4.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]