Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 1991

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vuoden 1991 hiihdon MM-kilpailut järjestettiin Val di Fiemmessä, Italiassa 7. - 21. helmikuuta.

Miesten hiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10 km (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Terje Langli 25.55,0
2 Ruotsin lippu Christer Majbäck 25.57,1
3 Ruotsin lippu Torgny Mogren 26.01,5
4 Norjan lippu Vegard Ulvang 26.06,7
5 Tšekkoslovakia Lubos Buchta 26.13,9
6 Suomen lippu Harri Kirvesniemi 26.16,1

Päivämäärä: 11. helmikuuta
Laji oli ensimmäistä kertaa mukana MM-kilpailujen ohjelmassa. Vegard Ulvang johti alkukilometrit mutta voittoon hiihti hänen maanmiehensä Terje Langli. Harri Kirvesniemi pääsi mukaan viidentenä suomalaisena perinteisen tyylin 15 kilometrin hallitsevana maailmanmestarina ja oli parhaana suomalaisena kuudes.[1][2]

15 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Bjørn Dæhlie 36.57,2
2 Ruotsin lippu Gunde Svan 37.05,6
3 Neuvostoliitto Vladimir Smirnov 37.07,8
4 Italia Giorgio Vanzetta 37.31,3
5 Italia Maurilio De Zolt 37.32,8
6 Ruotsin lippu Jan Ottosson 37.54,8

Päivämäärä: 9. helmikuuta
Bjørn Dæhlie johti kilpailua alusta saakka. Gunde Svan oli puolimatkassa kärkeä jäljessä 1,5 sekuntia mutta maalissa eroa oli jo 8,4 sekuntia. Paras suomalainen oli 12:nneksi sijoittunut Jari Räsänen.[1][3]

30 km (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Ruotsin lippu Gunde Svan 1.16.12,4
2 Neuvostoliitto Vladimir Smirnov 1.16.17,3
3 Norjan lippu Vegard Ulvang 1.16.32,8
4 Norjan lippu Terje Langli 1.16.40,8
5 Suomen lippu Harri Kirvesniemi 1.17.31,6
6 Itävalta Alois Stadlober 1.17.41,5

Päivämäärä: 7. helmikuuta
Vladimir Smirnov johti suurimman osan matkasta mutta hävisi lopulta Gunde Svanille 4,9 sekunnin erolla. Svan saavutti jo seitsemännen maailmanmestaruutensa.[3][4]

50 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Aika
1 Ruotsin lippu Torgny Mogren 2.03.31,6
2 Ruotsin lippu Gunde Svan 2.03.48,8
3 Italia Maurilio De Zolt 2.04.01,7
4 Norjan lippu Bjørn Dæhlie 2.04.52,0
5 Tšekkoslovakia Pavel Benc 2.06.20,1
6 Neuvostoliitto Aleksei Prokurorov 2.06.41,4

Päivämäärä: 17. helmikuuta
Torgny Mogren nousi kärkeen puolimatkan paikkeilla ja saavutti uransa ensimmäisen henkilökohtaisen arvokilpailuvoiton 17,2 sekunnin erolla maanmieheensä Gunde Svaniin. Paras suomalainen oli 26:nneksi sijoittunut Jari Räsänen.[5][6]

4 x 10 km viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Øyvind Skaanes
Terje Langli
Vegard Ulvang
Bjørn Dæhlie
1.39.47,3
2 Ruotsin lippu Thomas Eriksson
Christer Majbäck
Gunde Svan
Torgny Mogren
1.41.39,5
3 Suomen lippu Mika Kuusisto
Harri Kirvesniemi
Jari Isometsä
Jari Räsänen
1.42.10,0

Päivämäärä: 15. helmikuuta
Norjan Øyvind Skaanes karkasi ensimmäisellä osuudella yli 40 sekunnin päähän Sveitsistä, Itävallasta, Suomesta ja Ruotsista, ja kun muutkin norjalaiset hiihtivät osuittensa nopeimmat ajat, voitti Norja ylivoimaisesti. Harri Kirvesniemi nosti Suomen toisella osuudella toiseksi ja kolmannella osuudella Jari Isometsä säilytti kakkossijan peesattuaan Gunde Svania suurimman osan matkasta ja jätettyään hänet lopulta yli kuuden sekunnin päähän. Viimeisellä osuudella Torgny Mogren nosti Ruotsin hopealle ja Jari Räsänen toi Suomen pronssille.[7][8]

Naisten hiihto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5 km (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Norjan lippu Trude Dybendahl 14.04,2
2 Suomen lippu Marja-Liisa Kirvesniemi 14.09,9
3 Italia Manuela Di Centa 14.24,1
4 Neuvostoliitto Ljubov Jegorova 14.27,3
5 Norjan lippu Marianne Dahlmo 14.38,9
6 Suomen lippu Marjut Lukkarinen 14.40,6
6 Norjan lippu Inger Helene Nybråten 14.40,6

Päivämäärä: 12. helmikuuta
Voitosta kamppailivat Norjan Trude Dybendahl ja Suomen Marja-Liisa Kirvesniemi, jolla oli vuoden 1989 maailmanmestarina kilpailussa paikka viidentenä suomalaisena. Dybendahl johti koko matkan ajan niukasti ja voitti lopulta 5,7 sekunnin erolla. Kaksi kultaa jo voittanut Neuvostoliiton Jelena Välbe jäi lipsuvilla suksillaan 19:nneksi.[2][9]



10 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Neuvostoliitto Jelena Välbe 28.25,9
2 Ruotsin lippu Marie-Helene Westin 28.59,4
3 Neuvostoliitto Tamara Tihonova 29.06,5
4 Italia Manuela Di Centa 29.08,2
5 Saksa Simone Opitz 29.10,8
6 Saksa Gabriele Hess 29.16,3

Päivämäärä: 10. helmikuuta
Jelena Välbe johti kilpailua alusta saakka. Parhaana suomalaisena Marjut Lukkarinen oli yhdeksäs.[10][11]

15 km (p)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Neuvostoliitto Jelena Välbe 44.58,5
2 Norjan lippu Trude Dybendahl 46.02,4
3 Italia Stefania Belmondo 46.31,4
4 Norjan lippu Solveig Pedersen 46.40,8
5 Suomen lippu Pirkko Määttä 46.50,6
6 Ruotsin lippu Marie-Helene Westin 47.06,4

Päivämäärä: 8. helmikuuta
Jelena Välbe voitti ylivoimaisesti. Stefania Belmondo saavutti ensimmäisenä italialaisena naishiihtäjänä MM-mitalin. Marja-Liisa Kirvesniemen lupaava alku tyrehtyi kaatumiseen ja hän putosi 12:nneksi. Pirkko Määttä oli puolimatkassa neljäntenä ja sijoittui lopulta parhaana suomalaisena viidenneksi. Marjut Lukkarinen oli ensimmäisessä arvokilpailuhiihdossaan yhdeksäs.[3][12]

30 km (v)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Neuvostoliitto Ljubov Jegorova 1.20.26,8
2 Neuvostoliitto Jelena Välbe 1.21.02,4
3 Italia Manuela Di Centa 1.21.15,3
4 Italia Stefania Belmondo 1.22.05,9
5 Neuvostoliitto Svetlana Nageikina 1.22.35,9
6 Ruotsin lippu Marie-Helene Westin 1.23.37,4

Päivämäärä: 16. helmikuuta
Kultaa voitti rauhallisesti aloittanut Neuvostoliiton Ljubiov Jegorova yli puolen minuutin erolla maannaiseensa Jelena Välbeen. Alkupuoliskon kärkipaikkaa piti Italian Manuela Di Centa, joka sai pronssia. Paras suomalainen oli 17:nneksi sijoittunut Marjut Lukkarinen.[6][13]

4 × 5 km viesti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Aika
1 Neuvostoliitto Ljubov Jegorova
Raisa Smetanina
Tamara Tihonova
Jelena Välbe
55.36,6
2 Italia Bice Vanzetta
Manuela Di Centa
Gabriella Paruzzi
Stefania Belmondo
56.22,5
3 Norjan lippu Solveig Pedersen
Inger-Helene Nybråten
Elin Nilsen
Trude Dybendahl
56.34,5

Päivämäärä: 14. helmikuuta
Ensimmäisellä osuudella kärjessä hiihtivät Neuvostoliitto ja Norja, joista Kanada ja Suomi jäivät puolisen minuuttia. Toisen osuuden nopein oli Marja-Liisa Kirvesniemi, joka nosti Suomen kolmanneksi noin 20 sekunnin päähän Norjasta. Kolmannella osuudella Neuvostoliitto nousi kärkeen 20,7 sekuntia edellä Suomea, jonka osuuden toiseksi nopein hiihtäjä Marjut Lukkarinen nosti toiseksi. Neuvostoliitto voitti ylivoimaisesti ja Italia ja Norja nousivat mitaleille ohi Suomen Tuulikki Pyykkösen, joka joutui hiihtämään hänelle heikommin sopivan vapaan tyylin osuuden. Neuvostoliiton Raisa Smetanina voitti uransa seitsemännen arvokisakullan ja kaikkiaan 20. arvokisamitalin.[2][13]

Yhdistetty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilökohtainen kilpailu (normaalimäki K90 + 15 km hiihto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat
1 Norjan lippu Fred Børre Lundberg
2 Itävalta Klaus Sulzenbacher
3 Itävalta Klaus Ofner
4 Neuvostoliitto Allar Levandi
5 Saksa Hans-Peter Pohl
6 Tšekkoslovakia Frantisek Maka

Päivämäärä: 9. helmikuuta
Fred Børre Lundberg voitti ylivoimaisesti kultaa hyvän hiihtonsa ansiosta. Kolme seuraavaa taistelivat mitaleista 0,6 sekunnin sisällä.[3][14]

Joukkuekilpailu (normaalimäki K90 + 3 x 5 km hiihto)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat
1 Itävalta Günther Csar
Klaus Ofner
Klaus Sulzenbacher
2 Ranska Francis Repellin
Xavier Girard
Fabrice Guy
3 Japani Reiichi Mikata
Masashi Abe
Kazuoko Kodama

Päivämäärä: 13. helmikuuta
Itävalta oli ylivoimainen. Maailmanmestaruutta puolustanut Norja sijoittui viidenneksi ja lähes neljä minuuttia voittajasta jäänyt Suomi kuudenneksi.[2][14]

Mäkihyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Normaalimäki K90[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Itävalta Heinz Kuttin 222,9
2 Norjan lippu Kent Johanssen 222,0
3 Suomen lippu Ari-Pekka Nikkola 219,6
4 Itävalta Andreas Felder 218,4
5 Japani Kazuhiro Higashi 216,6
6 Sveitsi Stephan Zünd 215,7

Päivämäärä: 16. helmikuuta
Heinz Kuttin voitti hypättyään toisella kierroksella kilpailun pisimmän, 95-metrisen hypyn. Kazuhiro Higashi johti ensimmäisen kierroksen jälkeen 88,5-metrisellä hypyllään mutta toisen kierroksen 90-metrinen hyppy riitti vain viidenteen sijaan. Risto Laakkonen oli Ari-Pekka Nikkolan jälkeen toiseksi parhaana suomalaisena kahdeksas.[6][15]

Suurmäki K120[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailija Pisteet
1 Jugoslavia Franci Petek 217,5
2 Norjan lippu Rune Olijnyk 216,3
3 Saksa Jens Weißflog 210,0
4 Itävalta Heinz Kuttin 205,1
5 Itävalta Stefan Horngacher 203,4
6 Saksa André Kiesewetter 203,0

Päivämäärä: 10. helmikuuta
Mestaruuden voitti yllättäen 19-vuotias Franci Petek 115,5 ja 117 metrin hypyillään. Myös 114 ja 118 metriä hypännyt norjalainen hopeamitalisti Rune Olijnyk kuului yllättäjiin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen johdossa oli japanilainen Kazuhiro Higashi, joka pääsi toisella kierroksella vain 102 metriin ja putosi kymmenenneksi. Parhaat suomalaiset olivat 12:nneksi sijoittunut Risto Laakkonen ja 20:nneksi päätynyt Raimo Ylipulli.[11][16]

Joukkuemäki K 120[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kilpailijat Pisteet
1 Itävalta Heinz Kuttin
Ernst Vettori
Stefan Horngacher
Andreas Felder
567,6
2 Suomen lippu Ari-Pekka Nikkola
Raimo Ylipulli
Vesa Hakala
Risto Laakkonen
562,8
3 Saksa Heiko Hunger
André Kiesewetter
Dieter Thoma
Jens Weißflog
549,4

Päivämäärä: 14. helmikuuta
Ensimmäisen kierroksen jälkeen Itävalta johti ja Suomi oli puoli pistettä jäljessä toisena. Suomi johti niukasti vielä ennen toisen kierroksen viimeisiä hyppääjiä mutta Itävallan Andreas Felder hyppäsi 108,5 metriä ja Suomen Risto Laakkonen 103,5 metriä, joten Itävalta voitti kultaa 4.8 pisteen erolla Suomeen. Parhaat henkilökohtaiset pisteet keräsi Norjan Rune Olijnyk ja toiseksi parhaat Suomen Ari-Pekka Nikkola.[2][17]

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
1 Norjan lippu Norja 5 3 2 10
2 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 4 2 2 8
3 Itävalta 3 1 1 5
4 Ruotsin lippu Ruotsi 2 5 1 8
5 Jugoslavia 1 0 0 1
6 Suomen lippu Suomi 0 2 2 4
7 Italia 0 1 4 5
8 Ranskan lippu Ranska 0 1 0 1
9 Saksan lippu Saksa 0 0 2 2
10 Japani 0 0 1 1



Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 12. Spartakus Oy, 1991. ISBN 951-96269-0-5.
  • Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 168, 182
  2. a b c d e Siukonen & Ahola 1992, s. 61
  3. a b c d Siukonen & Ahola 1992, s. 59
  4. Siukonen & Ahola 1991, s. 165, 168, 182
  5. Siukonen & Ahola 1991, s. 169, 182
  6. a b c Siukonen & Ahola 1992, s. 63
  7. Siukonen & Ahola 1991, s. 168–169, 182
  8. Siukonen & Ahola 1992, s. 61, 63
  9. Siukonen & Ahola 1991, s. 176–177, 182–183
  10. Siukonen & Ahola 1991, s. 176, 183
  11. a b Siukonen & Ahola 1992, s. 60
  12. Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 176, 183
  13. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 180, 183
  14. a b Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 184
  15. Siukonen & Ahola 1991, s. 173, 183
  16. Siukonen & Ahola 1991, s. 172, 183–184
  17. Siukonen & Ahola 1991, s. 172–173, 184