Andreas Felder

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Itävalta
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Albertville 1992 joukkuemäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Oberstdorf 1987 suurmäki
Kultaa Kultaa Val di Fiemme 1991 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Oslo 1982 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Seefeld 1985 normaalimäki
Hopeaa Hopeaa Seefeld 1985 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Oberstdorf 197 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kulm 1986 lentomäki

Andreas Felder (s. 6. maaliskuuta 1962 Hall, Tirol, Itävalta) on itävaltalainen mäkihypyn kolminkertainen maailmanmestari. Hän oli maailman parhaita mäkihyppääjiä 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuolelle.

Mäkihypyn maailmancupissa Felder kilpaili ensimmäisen kerran kaudella 1980–81. 1982 Oslon MM-kisoista hän voitti Itävallan mäkijoukkueessa hopeaa. Ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa hän saavutti 8. joulukuuta 1984 Kanadan Thunder Bayn normaalimäen kilpailusta. Samalla kaudella hän voitti viisi muutakin osakilpailua ja sijoittui yhteispisteissä toiseksi Matti Nykäsen jälkeen. 1985 Seefeldin MM-kisoissa hän saavutti kaksi hopeaa, normaali- ja joukkuemäessä.

Sittemmin Felder vakiinnutti paikkansa mäkihyppymaailman huipulla. Lentomäen maailmanmestaruuden hän voitti Kulmissa vuonna 1986. Hän sijoittui kolmesti peräkkäin maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmen parhaan joukkoon. 1987 Oberstdorfin MM-kisoissa hän voitti suurmäen kilpailun ja joukkuemäessä Itävallan joukkueessa pronssia. Välissä Felderillä oli pari heikommin sujunutta kautta, mutta kaudella 1990–91 hän viimein voitti maailmancupin kokonaiskilpailun. 1991 Val di Fiemmen MM-kisoissa hän voitti joukkuemäen kultaa Heinz Kuttinin, Ernst Vettorin ja Stefan Horngacherin kanssa, ja vielä 1992 Albertvillen olympiakisoissa joukkuemäen hopeaa. Samana keväänä hän lopetti uransa voittoon Planicassa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.