Yukio Kasaya
Yukio Kasaya | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 17. elokuuta 1943 Yoichi, Hokkaido |
Kansalaisuus |
![]() |
Uran tiedot | |
Laji | mäkihyppy |
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: ![]() | |||
Mäkihyppy | |||
![]() | |||
![]() |
Sapporo 1972 | normaalimäki | |
MM-kilpailut | |||
![]() |
Vysoké Tatry 1970 | normaalimäki |
Yukio Kasaya (s. 17. elokuuta 1943 Yoichi, Hokkaido) on japanilainen mäkihypyn olympiavoittaja, jonka uran parhaat vuodet ajoittuivat 1970-luvun alkuun.[1]
Kasaya kilpaili jo 1960-luvulla kaksissa olympialaisissa ilman menestystä: Innsbruckissa 1964 hän sijoittui 11:nneksi isossa mäessä ja 23:nneksi pienessä mäessä, ja Grenoblessa 1968 hän oli 20:s isossa mäessä ja 23:s pienessä mäessä.[2] Vysoké Tatryn MM-kilpailuissa 1970 Kasaya saavutti normaalimäen kilpailusta hopeaa.[1]
Keski-Euroopan mäkiviikolla 1971–1972 Kasaya voitti kolme ensimmäistä osakilpailua ylivoimaisesti ja johti kokonaiskisaa yli 50 pisteen erolla. Ennen neljättä, Bischofshofenin päätöskilpailua, Japanin joukkue lähti kuitenkin kotimaahansa keskittymään olympialaisia varten.[1] Sapporon olympialaisissa japanilaiset ottivat Kasayan johdolla pienestä mäestä kolmoisvoiton.[1][2] Isossa mäessä Kasaya sijoittui seitsemänneksi.[2]
Innsbruckin olympialaisissa 1976 Kasaya sijoittui vielä pienessä mäessä 16:nneksi ja suurmäessä 17:nneksi.[2] Sittemmin hän on toiminut mäkihyppytuomarina.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 272–273. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
- Yukio Kasayan olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Arkistoitu 17.4.2020. Viitattu 18.7.2011. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1924: Jacob Tullin Thams | 1928: Alf Andersen | 1932: Birger Ruud | 1936: Birger Ruud | 1948: Petter Hugsted | 1952: Arnfinn Bergmann | 1956: Antti Hyvärinen | 1960: Helmut Recknagel | 1964: Veikko Kankkonen | 1968: Jiří Raška | 1972: Yukio Kasaya | 1976: Hans-Georg Aschenbach | 1980: Toni Innauer | 1984: Jens Weißflog | 1988: Matti Nykänen | 1992: Ernst Vettori | 1994: Espen Bredesen | 1998: Jani Soininen | 2002: Simon Ammann | 2006: Lars Bystøl | 2010: Simon Ammann | 2014: Kamil Stoch | 2018: Andreas Wellinger | 2022: Ryōyū Kobayashi |