Androgeeni-insensitiivisyyssyndrooma

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Androgeeni-insensitiivisyys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Androgeeni-insensitiivisyyssyndrooma
Androgeenireseptori, joka on syndroomassa usein toimimaton tai vain osin toimiva, eikä reagoi siksi normaalisti kehon mieshormoneihin.
Androgeenireseptori, joka on syndroomassa usein toimimaton tai vain osin toimiva, eikä reagoi siksi normaalisti kehon mieshormoneihin.
ICD-10 E34.51 (CAIS), E34.52 (PAIS) ja E34.50 (MAIS)
ICD-9 259.51 (CAIS), 259.52 (PAIS) ja 259.50 (MAIS)
OMIM 300068
Tautitietokanta 12975
MedlinePlus 001180
MeSH D013734

Androgeeni-insensitiivisyyssyndrooma (AIS) eli mieshormonialiherkkyysoireyhtymä on harvinainen intersukupuolisuutta aiheuttava, X-kromosomaalisesti väistyvästi periytyvä ja esiintymistavaltaan monikirjoinen oireyhtymä, jossa perimältään miehen eli XY-sukupuolikromosomit omaavan henkilön solut reagoivat oman kehon tuottamiin mieshormoneihin vain osittain tai ei ollenkaan. Tämä häiritsee tai estää kokonaan miesmäisten piirteiden ja miesten sukupuolielinten kehittymistä sikiövaiheesta alkaen AIS:ia potevalle henkilölle.[1]

Lähes kaikissa AI-syndroomissa androgeenireseptorissa on mutaatio, joka heikentää tai kokonaan estää sen kykyä reagoida mieshormoneihin, mutta syndroomaa voivat harvoin aiheuttaa myös muutkin tekijät.[1]

XY-kromosomit omaavan henkilön AIS:in oireiden voimakkuus vaihtelee, mutta ne eivät tiettävästi vaikuta henkilön elinikään. Joillain XY-kromosomit omaavilla ihmisillä on miesmäiset piirteet, mutta häiriöitä siemennesteen laadussa. Toiset taas näyttävät ulkoisesti täysin naisilta, mutta eivät voi tulla raskaaksi. Osa on piirteiltään miehen ja naisen väliltä. AI-syndrooman muotojen vaihtelevuuden vuoksi AIS on luokiteltavissa kolmeen luokkaan: CAIS, PAIS ja MAIS. CAI-syndroomaiset henkilöt näyttävät naisilta, PAI-syndroomaiset ovat miehen ja naisen väliltä ja MAI-syndroomaiset näyttävät miehiltä.[1]

AIS periytyy X-kromosomaalisesti ja väistyvästi, eli AIS:ia aiheuttavan geenin toiselta vanhemmaltaan perineet eli heterotsygoottiset naiset kehittyvät normaalisti. Naisen kuitenkin tullessa raskaaksi hän siirtää 50 % todennäköisyydellä sairautta aiheuttavan geenin poikalapselleen, joka geenin saadessaan sairastuu AIS:iin, ja 50 % todennäköisyydellä tyttölapselleen, josta tulee sairautta aiheuttavan geenin saadessaan sairauden oireeton kantaja. Tyttö ei siis saa AIS:ia, mutta voi siirtää taudin eteenpäin poikalapsilleen 50 % todennäköisyydellä ja hänen tyttäristään voi tulla kantajia 50 % todennäköisyydellä.[1]

AI-syndroomien oireita kyetään helpottamaan, mutta syndroomaa useimmiten aiheuttavan androgeenireseptorin vajavaista toimintaa ei voida korjata. Hoitoja ovat sukupuolenkorjausprosessi, sukuelinten korjausleikkaus, kivesten poisto syöpäriskin vähentämiseksi, hormoniterapia ja psyykkinen terapia.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvauksia AI-syndroomasta on satojen vuosien ajalta, mutta tapaa, jolla AIS aiheutuu, alettiin ymmärtää vasta 1950-luvulla.[1] Ensimmäiset intersukupuolisuuden luokittelut yleisesti kehitti vuonna 1549 italialainen lääkäri ja fyysikko Fortuné Affaitati.[2][3] Ensimmäisiin lukeutuvat lääketieteelliset kuvaukset AI-syndroomasta teki vuonna 1839 skotlantilainen synnytysopin asiantuntija James Young Simpson.[4]

AI-syndrooman löytämiseen johtaneet modernimmat virstanpylväät on listattuna alla.

  • 1950Lawson Wilkins antoi päivittäisenä lääkekuurina mieshormonina toimivaa metyylitestosteronia 46,XY-naiselle (geneettiselle miehelle). Nainen ei kuitenkaan reagoinut hoitoihin. Tämän jälkeen Wilkins kuvasi ensimmäisenä AIS:in aiheutuvan aliherkkyydestä mieshormoneille.[5][6]
  • 1970Mary Frances Lyon ja Susan Hawkes havaitsivat X-kromosomissa olevan geenin aiheuttavan hiirillä aliherkkyyden mieshormoneille.[7][8]
  • 1981 – Barbara Migeon kollegoineen ilmoittivat löytäneensä sijainnin, jossa androgeenireseptori tai sitä ohjaava geeni ihmisillä on. He rajasivat sen olevan X-kromosomissa alueella Xq11–Xq13.[9][10]
  • 1988 – Useat tutkijat kloonasivat ja analysoivat androgeenireseptorin.[11][12] Terry Brown kollegoineen kertoivat ensimmäisinä löytäneensä AIS:ia aiheuttavia mutaatioita.[13]
  • 1989 – Terry Brown kollegoineen tarkensivat androgeenireseptorin alueeksi Xq11–Xq12.[14] Dennis Lubahn kollegoineen julkaisivat alueen intronien ja eksonien rajat.[15]
  • 1994 – Androgeenireseptorin mutaatioiden tietokanta (linkki tietokantaan) tehtiin listaamaan kaikki reseptoriin kohdistuvat tunnetut mutaatiot.[16]

AI-syndrooman nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska AI-syndroomalla on keskenään poikkeavia muotoja, eikä sen aiheuttajaa tunnettu pitkään, sillä on ollut monta nimeä.[17][18] Gynekologi John M. Morris kuvasi AI-syndrooman 1953 ja nimesi sen kivesten naisellistumiseksi (eng. testicular feminization).[19] Muita nimiä ovat olleet Reifensteinin syndrooma (1947),[20][21] Goldberg–Maxwell-syndrooma (1948),[22] Morrisin syndrooma (1953),[19] Gilbert-Dreyfusin syndrooma (1957),[23] Lubin syndrooma (1959),[24] epätäydellinen kivesten naisellistuminen (1963, eng. incomplete testicular feminization),[25] Rosewaterin syndrooma (1965)[26] ja Aimanin syndrooma (1979).[27]

Luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Quigleyn asteikko: kuvat 2–5 vastaavat PAIS:ia, kuva 1 MAIS:ia ja 6/7 CAIS:ia potevien henkilöiden sukuelimiä.

AIS jaetaan kolmeen luokkaan henkilön ulkomuodon ja ominaisuuksien eli fenotyypin mukaan: CAIS, PAIS ja MAIS.[1] AIS voidaan myös luokitella hienojakoisemmin kuuteen luokkaan fenotyypeittäin käyttäen niin sanottua Quigleyn asteikkoa.[28]

Täysi AIS (CAIS)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CAIS:ia (eng. complete AIS) eli täyttä AI-syndroomaa potevat näyttävät naisilta, mutta munasarjojen tilalla heillä on normaalisti testosteronia tuottavat piilokivekset ja muutenkin normaali mieshormonien tuotto.[29] He eivät voi saada lapsia.[1] Murrosikä voi tulla heille hieman myöhässä[30] ja tavallisesti CAIS havaitaan vasta tällöin, sillä CAIS:ia poteville ei tule kuukautisia. Lisäksi häpykarvoitus voi jäädä tavallista vähäisemmäksi.[1] Kolmasosalle ei tule kainalokarvoja.[31] Ulkoisesti sukupuolielimet voivat olla hieman alikehittyneet.[32] Emätin on pussimainen ja päättyy ”tyhjään”. Sen syvyys voi olla lyhyt[1] ja äärimmäisissä tapauksissa emättimen aukko lyhyen kuoppamainen.[33] Kohdunkaula ja kohtu puuttuvat kokonaan johtuen kivesten Sertolin solujen tuottamista anti-Müller-hormoneista, jotka estävät Müllerin systeemin (munanjohtimet, kohtu ja emättimen ylempi osa) kehitystä. Kolmasosassa tapauksista anti-Müller-hormonit eivät kuitenkaan estä naissukuelinten kehittymistä, jolloin näiden alkeellisia jäänteitä voi jäädä kehoon.[30] Harvinaisissa tapauksissa henkilöllä on täysin kehittyneet Müllerin systeemin elimet. Eräässä poikkeuksellisessa tapauksessa 22-vuotiaalla CAIS:ia potevalla nämä olivat täysin kehittyneet.[34] Toisessa tapauksessa 22-vuotiaalla oli täysin kehittynyt kohtu.[35]

Henkilön kivekset voivat olla alavatsan sisällä tai pullahtaa jossain vaiheessa elämää tyrämäisesti ja vaarallisesti isoihin häpyhuuliin.[1] Kivesten tuottamat siittiöt eivät kehity alkuvaiheita pidemmälle, sillä kehitykseen vaaditaan mieshormoneita.[36] Lisäkivekset, siemenjohdin ja rakkularauhanen puuttuvat valtaosalta, mutta 30 prosentilla nämä voivat olla kehittyneet osittain.[37] Eturauhanen jää alikehittyneeksi.[1]

Muita erityisiä muutoksia suhteessa terveisiin naisiin ovat pidemmät käsivarret, suuremmat kädet, jalkaterät,[38][39][40] suuremmat hampaat,[41] aknen puutos[29] ja silmän Meibomin rauhasen häiriöt, jotka voivat aiheuttaa silmien kuivuutta ja valonarkuutta.[42]

CAIS:ia potevat ovat raportoineet eräässä 14 henkilöä kattaneessa tutkimuksessa 100 % seksuaalisen kiinnostuneisuuden miessukupuolta kohtaan nuoruudessa ja 93 % kiinnostuneisuuden aikuisuudessa. Siitä huolimatta että CAIS:ia poteva ei reagoi lainkaan testosteroniin, libido on normaali.[39]

Yhtäaikaissairaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CAIS:ia potevat elävät tiettävästi normaalin pituisen elämän. Heillä on kuitenkin kohonnut riski saada aikuisena sukupuolisolukasvain (seminooma): todennäköisyyden keskiarvo kautta koko aikuisiän on noin 2 % ja on myöhemmällä iällä ehkä huomattavampi, minkä vuoksi kivekset usein poistetaan leikkauksella pian diagnoosin jälkeen. CAI-syndroomaisilla on myös kohonnut rintasyöpäriski ja keskimääräistä harvemmat luut (osteoporoosin riskitekijä).[1] Tiettävästi kivesten poisto ennen tai jälkeen murrosiän ja tätä seuraava estrogeenihoito eivät vaikuta syndrooman luiden harventumiseen.[43][44][45][46] Alikehittyneen emättimen vuoksi yhdyntä voi olla kivuliasta.[32]

Osittainen AIS (PAIS)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PAIS (eng. partial AIS) eli osittainen AIS ilmenee, kun mieshormonien vaikutus välittyy osittain androgeenireseptorien kautta, mutta ei kokonaan. Suhteessa CAI-syndroomaisiin on PAI-syndroomaisten henkilöiden välillä suurempia eroja. PAI-syndroomaisten sukuelimet ovat ulkomuodoltaan miehen ja naisen sukuelinten väliltä. PAIS:in äärimuodossa henkilöllä on ylikasvanut klitoris ja lievemmässä muodossa siitin, jossa on hypospadia. PAI-syndroomaisilla on usein ulkoiset kivekset, jotka ovat alikehittyneet eivätkä välttämättä laskeudu murrosiässä.[1] PAIS:ia potevilla voi olla mm. rintojen kehittymistä (gynekomastiaa), korkea ääni, vähentynyt häpykarvoitus,[47] pienentynyt eturauhanen ja[39] piilokiveksisyyttä.[13] PAIS:in lievintä muotoa potevat, eli piirteiltään miesmäisimmät, voivat harvinaisissa tapauksissa saada lapsia.[48]

Lievä AIS (MAIS)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MAIS:ia (eng. mild/minimal AIS) eli lievää AI-syndroomaa potevat henkilöt näyttävät miehiltä. Heillä voi olla lieviä oireita kuten gynekomastiaa varhaisnuorina ja/tai lievää hypospadiaa, joka voidaan korjata leikkauksin. MAIS:ia potevista monet voivat saada lapsia, mutta osa on hedelmättömiä.[1] PAIS:in muita haittoja voivat olla impotenssi, kyvyttömyys saada siemensyöksy,[48] kohonnut rintasyövän[49][50] ja eturauhasen syövän riski.[51][52]

Genetiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Androgeenireseptori (AR)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Androgeenireseptorin sijainti: yllä näkyy X-kromosomin kohta q11–12, alempana geeni (eksonit on väritetty ja numeroitu), sitten koodaava DNA (cDNA) ja alimpana reseptorin proteiini.

Androgeenireseptori (AR) on proteiini, jonka mutaatiot ovat yleensä AI-syndrooman aiheuttajia. Sitä koodaava geeni on X-kromosomissa kohdassa Xq11–Xq12.[14] Alueen pituus on noin 2 758 emäsparia (eli 919 kodonia), ja alueella on kahdeksan varsinaista proteiinia koodaavia aluetta eli eksonia, jotka on numeroitu 1–8.[1] Ei-koodaavien alueiden eli intronien pituus on 0,7–27 tuhatta emäsparia (kb).[28]

AR-mutaatiot ja periytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 tunnettiin yli 400 erilaista AR-mutaatiota.[13]

Mutaatiot periytyvät väistyvästi eli resessiivisesti. Koska AR-geeni on X-kromosomissa, AI-syndroomaa potevan miehen täytyy saada geeni äidiltään. Siksi AIS periytyy äitilinjaa pitkin eli äidin äidin äidin jne. äidiltä.[1] Kuitenkin noin 30 prosentissa tapauksista AIS:in aiheuttava AR-mutaatio on muodostunut lapselle sattumalta eli spontaanisti eikä se ole periytynyt.[53]

AIS naisilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naisilla on XX-sukupuolikromosomit. Vain toiselta vanhemmaltaan tautia kantavan X-kromosomin perineet naiset eli heterotsygootit ovat pitkälti oireettomia.[53] Suhteessa AIS:in geeniä kantamattomiin voi naisilla ilmetä vähemmän kehon karvoja ja myöhäisempi murrosikä, ja he voivat olla pidempiä.[28][54] He siirtävät 50 prosentin todennäköisyydellä AIS:ia aiheuttavan geenin poikalapselleen, joka sairastuu, ja 50 % todennäköisyydellä tyttärelleen, josta tulee AIS:ia aiheuttavan geenin saadessaan taudin oireeton kantaja.[1]

Molempien vanhempien tulisi kantaa AIS:ia aiheuttavaa geeniä, jotta syntyisi tyttö, jolla on molemmissa X-kromosomeissaan taudin geeni. Tyttö olisi homotsygootti, mutta lääketiede ei tunne yhtäkään tällaista henkilöä, joten heidän oireitaan ei tunneta. AIS:in periytyminen on kuitenkin X-kromosomaalisesti resessiivistä, joten oletettavasti homotsygootit naiset siirtävät 100 prosentin todennäköisyydellä AIS:ia aiheuttavan geenin poikalapselleen. Homotsygoottien harvinaisuus johtuu AIS:in harvinaisuudesta: on epätodennäköistä, että AIS:ia poteva ja siksi mahdollisesti lisääntymisongelmista kärsivä mies saisi lapsen AIS:in geeniä kantavan naisen kanssa. Spontaani mutaatio voisi olla todennäköisempi tapa, jolla syntyisi homotsygoottinen tyttö.

Muut aiheuttajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AIS ei aina aiheudu AR-mutaatioista. Jopa 5 %:lla CAIS:ia potevista[13] ja 27–72 %:lla PAIS:ia potevista geneettisistä miehistä ei ole mutaatiota.[31][55] Yhdellä potilaalla PAIS aiheutui mutaatiosta steroidogeenisessa tekijässä 1, jonka lyhenne on SF-1 ja geeni NR5A1.[56] Toisella CAIS johtui mutaatiosta, joka esti AR:ltä tulevan signaalin välittymistä soluun. Potilaalla oli mahdollisesti AR:n kanssa koaktivaattorina vuorovaikuttava aktivaatiofunktio 1 (AF-1) vajavainen. Tästä ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä signaalia ei saatu välittymään potilaasta eristetyistä soluista kasvatettuun soluviljelmään lisättyjen tuolloin tunnettujen koaktivaattorien avulla,[57] eikä proteiinin rakennetta tutkittu tarkemmin.[1]

Yleisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

AIS:in yleisyyttä mittaavat tilastot perustuvat usein pieniin otoksiin, joten arviot yleisyydestä ovat epätarkkoja.[1] CAIS ilmenee noin yhdessä 20 400:sta syntyneestä normaalin kromosomilukumäärän pojasta (46, XY).[58] Toisen alankomaalaisiin kohdistuneen tutkimuksen mukaan CAIS on yhdellä 99 000:sta syntyneestä pojasta ja tytöstä.[59] PAIS:in on arvioitu ilmenevän yhdessä 130 000:sta syntymästä.[60] MAIS:in yleisyyttä ei tiedetä, sillä se on oireiltaan lievä.[13] Siksi sitä ei välttämättä koskaan diagnosoida, paitsi tapauksissa, joissa se aiheuttaa miehen hedelmättömyyttä.[61]

Tunnettuja CAIS-henkilöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eden Atwood, yhdysvaltalainen jazzlaulaja[62]
  • Hanne Gaby Odiele, belgialainen malli[63]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s IA Hughes, A Deeb: Androgen resistance. Best Practice & Research: Clinical Endocrinology & Metabolism, joulukuu 2006, 20. vsk, nro 4, s. 577–598. PubMed:17161333. doi:10.1016/j.beem.2006.11.003. ISSN 1521-690X. Artikkelin verkkoversio.
  2. Affaitati F [Affaitat]. De hermaphroditis. Venet. 1549
  3. Panckoucke CLF, ed. Dictionnaire des sciences médicales - biographie médicale, 1st ed. Paris: Panckoucke 1820;1:59
  4. Simpson JY. Hermaphroditism. Kirjassa: Todd RB, ed. Cyclopaedia of Anatomy and Physiology, Vol II. Lontoo: Longman, Brown, Green, Longmans, & Roberts 1839;2:684-738
  5. Wilkins L. Heterosexual development. Kirjassa: The diagnosis and treatment of endocrine disorders in childhood and adolescence. Springfield, IL: Charles C Thomas, 1950, pp. 256-279.
  6. CJ Migeon: Lawson Wilkins and my life: part 3. International Journal of Pediatric Endocrinology, 2014, nro Suppl 1, s. S4. PubMed:25024715. doi:10.1186/1687-9856-2014-S1-S4. ISSN 1687-9848. Artikkelin verkkoversio.
  7. MF Lyon, SG Hawkes: X-linked gene for testicular feminization in the mouse. Nature, 19.9.1970, 227. vsk, nro 5264, s. 1217–1219. PubMed:5452809. doi:10.1038/2271217a0. ISSN 0028-0836. Artikkelin verkkoversio.
  8. S Ohno, MF Lyon: X-Linked testicular feminization in the mouse as a non-inducible regulatory mutation of the Jacob-Monod type. Clinical Genetics, 1.7.1970, 1. vsk, nro 3-4, s. 121–127. doi:10.1111/j.1399-0004.1970.tb01627.x. ISSN 1399-0004. Artikkelin verkkoversio.
  9. BR Migeon, TR Brown, J Axelman, CJ Migeon: Studies of the locus for androgen receptor: localization on the human X chromosome and evidence for homology with the Tfm locus in the mouse. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, lokakuu 1981, 78. vsk, nro 10, s. 6339–6343. PubMed:6947233. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio.
  10. TR Brown et al.: Deletion of the steroid-binding domain of the human androgen receptor gene in one family with complete androgen insensitivity syndrome: evidence for further genetic heterogeneity in this syndrome. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, marraskuu 1988, 85. vsk, nro 21, s. 8151–8155. PubMed:3186717. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio.
  11. DB Lubahn et al.: Cloning of human androgen receptor complementary DNA and localization to the X chromosome. Science, 15.4.1988, 240. vsk, nro 4850, s. 327–330. PubMed:3353727. doi:10.1126/science.3353727. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio.
  12. CS Chang, J Kokontis, ST Liao: Molecular cloning of human and rat complementary DNA encoding androgen receptors. Science, 15.4.1988, 240. vsk, nro 4850, s. 324–326. PubMed:3353726. doi:10.1126/science.3353726. ISSN 0036-8075. Artikkelin verkkoversio.
  13. a b c d e A Galani et al.: Androgen insensitivity syndrome: clinical features and molecular defects. Hormones, heinäkuu 2008, 7. vsk, nro 3, s. 217–229. PubMed:18694860. ISSN 1109-3099.
  14. a b CJ et al.: Androgen receptor locus on the human X chromosome: regional localization to Xq11-12 and description of a DNA polymorphism. American Journal of Human Genetics, helmikuu 1989, 44. vsk, nro 2, s. 264–269. PubMed:2563196. ISSN 0002-9297. Artikkelin verkkoversio.
  15. DB Lubahn et al.: Sequence of the intron/exon junctions of the coding region of the human androgen receptor gene and identification of a point mutation in a family with complete androgen insensitivity. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, joulukuu 1989, 86. vsk, nro 23, s. 9534–9538. PubMed:2594783. doi:10.1073%2Fpnas.86.23.9534. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio.
  16. MN Patterson, IA Hughes, B Gottlieb, L Pinsky: The androgen receptor gene mutations database. Nucleic Acids Research, syyskuu 1994, 22. vsk, nro 17, s. 3560–3562. PubMed:7937057. doi:10.1093/nar/25.1.158. ISSN 0305-1048. Artikkelin verkkoversio.
  17. JL Simpson: Male Pseudohermaphroditism Due to Androgen Insensitivity or 5α-Reductase Deficiency. The Global Library of Women's Medicine, 2011. doi:10.3843/glowm.10349. ISSN 1756-2228. Artikkelin verkkoversio.
  18. G Pérez-Palacios et al.: The syndromes of androgen resistance revisited. Journal of Steroid Biochemistry, 1987, 27. vsk, nro 4-6, s. 1101–1108. PubMed:3320547. doi:10.1016/0022-4731(87)90196-8. ISSN 0022-4731. Artikkelin verkkoversio.
  19. a b JM Morris: The syndrome of testicular feminization in male pseudohermaphrodites. American Journal of Obstetrics and Gynecology, kesäkuu 1953, 65. vsk, nro 6, s. 1192–1211. PubMed:13057950. doi:10.1016/0002-9378(53)90359-7. ISSN 0002-9378. Artikkelin verkkoversio.
  20. EC Reifenstein: Hereditary familial hypogonadism. Proceedings. American Federation for Clinical Research, 1947, 3. vsk, nro 3, s. 86. PubMed:18909356.
  21. P Bowen et al.: Hereditary Male Pseudohermaphroditism with Hypogonadism, Hypospadias, and Gynecomastia. Annals of Internal Medicine, 1.2.1965, 62. vsk, nro 2. doi:10.7326/0003-4819-62-2-252. ISSN 0003-4819. Artikkelin verkkoversio.
  22. MB Goldberg, A. F. Maxwell: Male pseudohermaphroditism proved by surgical exploration and microscopic examination; a case report with speculations concerning pathogenesis. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, toukokuu 1948, 8. vsk, nro 5, s. 367–379. PubMed:18863968. doi:10.1210/jcem-8-5-367. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  23. Gilbert-Dreyfus S, Sabaoun CI, Belausch J (1957). "Etude d'un cas familial d'androgynoidisme avec hypospadias grave, gynecomastie et hyperoestrogenie". Ann. Endocrinol. Pariisi. 18: 93–101
  24. HA Lubs, O Vilar, DM Bergenstal: Familial male pseudohermaphrodism with labial testes and partial feminization: endocrine studies and genetic aspects. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, syyskuu 1959, 19. vsk, nro 19, s. 1110–1120. PubMed:14418653. doi:10.1210/jcem-19-9-1110. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  25. JM Morris, VB Mahesh: Further observations on the syndrome, "testicular feminization". American Journal of Obstetrics and Gynecology, 15.11.1963, 87. vsk, nro 87, s. 731–748. PubMed:14085776. ISSN 0002-9378.
  26. S Rosewater, G Gwinup, GJ Hamwi: Familial gynecomastia. Annals of Internal Medicine, syyskuu 1965, nro 63, s. 377–385. PubMed:14327504. doi:10.7326/0003-4819-63-3-377. ISSN 0003-4819. Artikkelin verkkoversio.
  27. J Aiman et al.: Androgen insensitivity as a cause of infertility in otherwise normal men. The New England Journal of Medicine, 1.2.1979, 300. vsk, nro 5, s. 223–227. PubMed:759869. doi:10.1056/NEJM197902013000503. ISSN 0028-4793. Artikkelin verkkoversio.
  28. a b c CA Quigley et al.: Androgen receptor defects: historical, clinical, and molecular perspectives. Endocrine Reviews, kesäkuu 1995, 16. vsk, nro 3, s. 271–321. PubMed:7671849. doi:10.1210/edrv-16-3-271. ISSN 0163-769X. Artikkelin verkkoversio.
  29. a b RV Nair, S Bhavana: XY Female with Complete Androgen Insensitivity Syndrome with Bilateral Inguinal Hernia. Journal of Obstetrics and Gynaecology of India, joulukuu 2012, 62. vsk, nro Suppl 1, s. 65–67. PubMed:24293881. doi:10.1007/s13224-013-0379-1. ISSN 0971-9202. Artikkelin verkkoversio.
  30. a b JL Nichols, EJ Bieber, JS Gell: Case of sisters with complete androgen insensitivity syndrome and discordant Müllerian remnants. Fertility and Sterility, maaliskuu 2009, 91. vsk, nro 3, s. 932.e15–18. PubMed:18930210. doi:10.1016/j.fertnstert.2008.09.027. ISSN 1556-5653. Artikkelin verkkoversio.
  31. a b KFS Melo et al.: Clinical, hormonal, behavioral, and genetic characteristics of androgen insensitivity syndrome in a Brazilian cohort: five novel mutations in the androgen receptor gene. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, heinäkuu 2003, 88. vsk, nro 7, s. 3241–3250. PubMed:12843171. doi:10.1210/jc.2002-021658. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  32. a b CL Minto et al.: Sexual function in women with complete androgen insensitivity syndrome. Fertility and Sterility, heinäkuu 2003, 80. vsk, nro 1, s. 157–164. PubMed:12849818. doi:10.1016/S0015-0282(03)00501-6. ISSN 0015-0282. Artikkelin verkkoversio.
  33. EH Quint, JD McCarthy, YR Smith: Vaginal surgery for congenital anomalies. Clinical Obstetrics and Gynecology, maaliskuu 2010, 53. vsk, nro 1, s. 115–124. PubMed:20142648. doi:10.1097/GRF.0b013e3181cd4128. ISSN 1532-5520. Artikkelin verkkoversio.
  34. CP Chen et al.: A frame shift mutation in the DNA-binding domain of the androgen receptor gene associated with complete androgen insensitivity, persistent müllerian structures, and germ cell tumors in dysgenetic gonads. Fertility and Sterility, 1999, 72. vsk, nro 1, s. 170–173. PubMed:10428170. doi:10.1016/S0015-0282(99)00169-7. ISSN 0015-0282. Artikkelin verkkoversio.
  35. S Rajender et al.: Ala 586 Asp mutation in androgen receptor disrupts transactivation function without affecting androgen binding. Fertility and Sterility, maaliskuu 2009, 91. vsk, nro 3, s. 933.e23–28. PubMed:19062009. doi:10.1016/j.fertnstert.2008.10.041. ISSN 1556-5653. Artikkelin verkkoversio.
  36. DS Johnston, LD Russell, PJ Friel, MD Griswold: Murine germ cells do not require functional androgen receptors to complete spermatogenesis following spermatogonial stem cell transplantation. Endocrinology, kesäkuu 2001, 142. vsk, nro 6, s. 2405–2408. PubMed:11356688. doi:10.1210/endo.142.6.8317. ISSN 0013-7227. Artikkelin verkkoversio.
  37. SE Hannema et al.: Residual activity of mutant androgen receptors explains wolffian duct development in the complete androgen insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, marraskuu 2004, 89. vsk, nro 11, s. 5815–5822. PubMed:15531547. doi:10.1210/jc.2004-0709. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  38. DT Papadimitriou, A Linglart, Y Morel, J Chaussain: Puberty in subjects with complete androgen insensitivity syndrome. Hormone Research, 2006, 65. vsk, nro 3, s. 126–131. PubMed:16491011. doi:10.1159/000091592. ISSN 0301-0163. Artikkelin verkkoversio.
  39. a b c AB Wisniewski et al.: Complete androgen insensitivity syndrome: long-term medical, surgical, and psychosexual outcome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, elokuu 2000, 85. vsk, nro 8, s. 2664–2669. PubMed:10946863. doi:10.1210/jcem.85.8.6742. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  40. J Varrela, L Alvesalo, H Vinkka: Body size and shape in 46,XY females with complete testicular feminization. Annals of Human Biology, heinäkuu 1984, 11. vsk, nro 4, s. 291–301. PubMed:6465836. doi:10.1080/03014468400007191. ISSN 0301-4460. Artikkelin verkkoversio.
  41. L Alvesalo, J Varrela: Permanent tooth sizes in 46,XY females. American Journal of Human Genetics, syyskuu 1980, 32. vsk, nro 5, s. 736–742. PubMed:7424913. ISSN 0002-9297. Artikkelin verkkoversio.
  42. JM Cermak et al.: Is complete androgen insensitivity syndrome associated with alterations in the meibomian gland and ocular surface?. Cornea, elokuu 2003, 22. vsk, nro 6, s. 516–521. PubMed:12883343. doi:10.1097/00003226-200308000-00006. ISSN 0277-3740. Artikkelin verkkoversio.
  43. DLS Danilovic et al.: Height and bone mineral density in androgen insensitivity syndrome with mutations in the androgen receptor gene. Osteoporosis international, maaliskuu 2007, 18. vsk, nro 3, s. 369–374. PubMed:17077943. doi:10.1007/s00198-006-0243-6. ISSN 0937-941X. Artikkelin verkkoversio.
  44. V Sobel et al.: Bone mineral density in the complete androgen insensitivity and 5alpha-reductase-2 deficiency syndromes. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, elokuu 2006, 91. vsk, nro 8, s. 3017–3023. PubMed:16735493. doi:10.1210/jc.2005-2809. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  45. R Marcus et al.: The contribution of testosterone to skeletal development and maintenance: lessons from the androgen insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, maaliskuu 2000, 85. vsk, nro 3, s. 1032–1037. PubMed:10720035. doi:10.1210/jcem.85.3.6428. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  46. S Bertelloni et al.: Altered bone mineral density in patients with complete androgen insensitivity syndrome. Hormone Research, 1998, 50. vsk, nro 6, s. 309–314. PubMed:9973670. doi:10.1159/000023296. ISSN 0301-0163. Artikkelin verkkoversio.
  47. DL Shkolny et al.: Discordant measures of androgen-binding kinetics in two mutant androgen receptors causing mild or partial androgen insensitivity, respectively. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, helmikuu 1999, 84. vsk, nro 2, s. 805–810. PubMed:10022458. doi:10.1210/jcem.84.2.5453. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  48. a b J Chu et al.: Male fertility is compatible with an Arg(840)Cys substitution in the AR in a large Chinese family affected with divergent phenotypes of AR insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, tammikuu 2002, 87. vsk, nro 1, s. 347–351. PubMed:11788673. doi:10.1210/jcem.87.1.8167. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  49. JM Lobaccaro et al.: Androgen receptor gene mutation in male breast cancer. Human Molecular Genetics, 1993, 2. vsk, nro 11, s. 1799–1802. PubMed:8281139. doi:10.1093/hmg/2.11.1799. ISSN 0964-6906. Artikkelin verkkoversio.
  50. R Wooster et al.: A germline mutation in the androgen receptor gene in two brothers with breast cancer and Reifenstein syndrome. Nature Genetics, 1992, 2. vsk, nro 2, s. 132–134. PubMed:1303262. doi:10.1038/ng1092-132. ISSN 1061-4036. Artikkelin verkkoversio.
  51. BA Evans et al.: Low incidence of androgen receptor gene mutations in human prostatic tumors using single strand conformation polymorphism analysis. The Prostate, 1996, 28. vsk, nro 3, s. 162–171. PubMed:8628719. doi:10.1002/(SICI)1097-0045(199603)28:33.0.CO;2-H. ISSN 0270-4137. Artikkelin verkkoversio.
  52. A Lund et al.: A novel sequence variation in the transactivation regulating domain of the androgen receptor in two infertile Finnish men. Fertility and Sterility, kesäkuu 2003, 79. vsk, nro Suppl 3, s. 1647–1648. PubMed:12801573. doi:10.1016/S0015-0282(03)00256-5. ISSN 0015-0282. Artikkelin verkkoversio.
  53. a b T Ozülker et al.: Incidental detection of Sertoli-Leydig cell tumor by FDG PET/CT imaging in a patient with androgen insensitivity syndrome. Annals of Nuclear Medicine, tammikuu 2010, 24. vsk, nro 1, s. 35–39. PubMed:19957213. doi:10.1007/s12149-009-0321-x. ISSN 1864-6433. Artikkelin verkkoversio.
  54. YL Giwercman et al.: An androgen receptor gene mutation (E653K) in a family with congenital adrenal hyperplasia due to steroid 21-hydroxylase deficiency as well as in partial androgen insensitivity. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, kesäkuu 2002, 87. vsk, nro 6, s. 2623–2628. PubMed:12050225. doi:10.1210/jcem.87.6.8518. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  55. SF Ahmed et al.: Phenotypic features, androgen receptor binding, and mutational analysis in 278 clinical cases reported as androgen insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, helmikuu 2000, 85. vsk, nro 2, s. 658–665. PubMed:10690872. doi:10.1210/jcem.85.2.6337. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  56. R Coutant et al.: Heterozygous mutation of steroidogenic factor-1 in 46,XY subjects may mimic partial androgen insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, elokuu 2007, 92. vsk, nro 8, s. 2868–2873. PubMed:17488792. doi:10.1210/jc.2007-0024. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  57. M Adachi et al.: Androgen-insensitivity syndrome as a possible coactivator disease. The New England Journal of Medicine, 21.9.2000, 343. vsk, nro 12, s. 856–862. PubMed:10995865. doi:10.1056/NEJM200009213431205. ISSN 0028-4793. Artikkelin verkkoversio.
  58. S Bangsbøll, I Qvist, PE Lebech, M Lewinsky: Testicular feminization syndrome and associated gonadal tumors in Denmark. Acta Obstetricia Et Gynecologica Scandinavica, tammikuu 1992, 71. vsk, nro 1, s. 63–66. PubMed:1315102. doi:10.3109/00016349209007950. ISSN 0001-6349. Artikkelin verkkoversio.
  59. AL Boehmer et al.: Genotype versus phenotype in families with androgen insensitivity syndrome. The Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism, syyskuu 2001, 86. vsk, nro 9, s. 4151–4160. PubMed:11549642. doi:10.1210/jcem.86.9.7825. ISSN 0021-972X. Artikkelin verkkoversio.
  60. I Mazen et al.: Screening of genital anomalies in newborns and infants in two egyptian governorates. Hormone Research in Paediatrics, 2010, 73. vsk, nro 6, s. 438–442. PubMed:20407231. doi:10.1159/000313588. ISSN 1663-2826. Artikkelin verkkoversio.
  61. MB Oakes, AD. Eyvazzadeh, E Quint, YR Smith: Complete androgen insensitivity syndrome--a review. Journal of Pediatric and Adolescent Gynecology, joulukuu 2008, 21. vsk, nro 6, s. 305–310. PubMed:19064222. doi:10.1016/j.jpag.2007.09.006. ISSN 1873-4332. Artikkelin verkkoversio.
  62. Mary Hanan: A Woman... With Male Chromosomes? ABC News. 16.6.2009. Arkistoitu 11.8.2018. Viitattu 16.9.2018.
  63. Olivia Blair: A supermodel has come out as intersex The Independent. Arkistoitu 13.2.2018. Viitattu 16.9.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]