Aladár Paasonen

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Aladar Paasonen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aladár Paasonen
11. joulukuuta 18986. heinäkuuta 1974 (75 vuotta)

Paasonen aladar.jpg

Syntymäpaikka Budapest, Itävalta-Unkari
Kuolinpaikka Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat
Maa tai osapuoli Suomen lippu Suomi
Palvelusvuodet 19181945
Ylin sotilasarvo eversti
Komentajuudet Jalkaväkirykmentti 5
Osallistuminen sotiin ja taisteluihin Suomen sisällissota, jatkosota

Aladár Antero Zoltán Béla Gyula Árpád Paasonen (11. joulukuuta 1898, Budapest, Itävalta-Unkari6. heinäkuuta 1974 Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat)[1] oli suomalainen eversti, joka toimi Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä jatkosodan aikana. Ollessaan sodan jälkeen Sveitsissä marsalkka Mannerheimin sihteerinä hän käytti nimeä Herra Bartha.[2]

Hänen vanhempansa olivat professori Heikki Paasonen ja Mariska Paskay de Palásth,[3] joten hän oli puoliksi unkarilainen. Paasonen osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella yleten aliluutnantiksi. Kadettikoulun jälkeen hänet ylennettiin luutnantiksi joulukuussa 1920.[4][5]

Kielitaitoinen Paasonen lähetettiin Ranskaan opiskelemaan École Spéciale Militaire -oppilaitokseen vuosiksi 1921–22 ja sen jälkeen hän opiskeli vuosina 1922–24 Ranskan sotakorkeakoulussa École Supérieure de Guerressa, jossa samalla kurssilla opiskeli majuri Charles de Gaulle.[6]

Paasonen ylennettiin kapteeniksi vuonna 1923, majuriksi vuonna 1926 ja everstiluutnantiksi vuonna 1929. Paasonen toimi sotilasasiamiehenä Moskovassa vuosina 1931–33 ja Berliinissä vuonna 1933.[5]

Vuonna 1937 hänet nimitettiin presidentti Kyösti Kallion vanhemmaksi adjutantiksi ja ylennettiin everstiksi.[5]

J.K. Paasikivi seureineen palaamassa neuvottelumatkaltaan Moskovasta 16. lokakuuta 1939. Vasemmalla Aarno Yrjö-Koskinen, keskellä Paasikivi ja hänestä oikealla jaostopäällikkö Johan Nykopp sekä eversti Aladár Paasonen.

Paasonen oli Suomen valtuuskunnan jäsenenä talvisotaa edeltäneissä Moskovan neuvotteluissa loka-marraskuussa 1939 yhdessä mm. Paasikiven ja Nykoppin kanssa. Talvisodan aikana Paasonen oli komennettuna Pariisiin, jossa hänen tehtävänsä oli yrittää hankkia aseita ja muuta sotavarustusta puolustusvoimille. Jatkosodan aikana Paasonen oli aluksi Jalkaväkirykmentti 5:n (JR 5) komentajana Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa vuosina 1941–42. Hänestä tuli marsalkka Mannerheimin luotettu apulainen toimiessaan Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä vuosina 1942–44.[7] Kun marsalkka presidentin tehtävästä luovuttuaan keväällä 1946 vetäytyi Lausanneen, Sveitsiin eläkkeelle, juuri Paasonen oli hänen uskollisin seuralaisensa siellä.[8]

Sodan jälkeen Paasonen lähti Suomesta vapaaehtoiseen maanpakoon yhdessä lähimmän miehensä eversti Reino Hallamaan kanssa keväällä 1945, koska pelkäsi joutuvansa Valpon pidättämäksi mm. Stella Polaris- ja asekätkentäjuttujen takia.[9]

Paasonen oli jonkin aikaa Ruotsissa, sen jälkeen Ranskan tiedustelun palveluksessa Saksassa 1945–47 ja Espanjassa 1947–1948, Mannerheimin muistelmien toimitustyössä Sveitsissä 1948–1952, Yhdysvalloissa 1952–1955, CIA:n palveluksessa Länsi-Saksassa 1955–1963 ja vietti viimeiset vuotensa 1963–1974 eläkkeellä Yhdysvalloissa, jossa kuoli luusyöpään vuonna 1974.[10]

Paasosen tuhkauurna on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalla.[11]

Vuonna 2012 vihittiin Paasosen patsas Unkarissa, Nagykőrösin kaupungissa, josta hänen vaimonsa, Flóra Berta oli kotoisin.[12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 229, 239. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
  2. Elina Seppälä, Ranskalainen Eurooppa ja suomalainen Suomi : Jean-Louis Perret kulttuurinvälittäjänä ja verkostoitujana 1919-1945, s. 239 viitattu 31.8.2014
  3. Robert Brantberg: Sotaupseerit.
  4. Nevalainen, Petri: Marskin tiedustelija: eversti Aladár Paasosen tarina, s. 26. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5989-03-8.
  5. a b c Nevalainen 2012, s. 217–219.
  6. Nevalainen 2012, s. 32–33.
  7. Nevalainen 2012, s. 125.
  8. Nevalainen 2012, s. 192-193.
  9. Nevalainen 2012, s. 156.
  10. Paasonen, Aino: Äänettömyyden toinen puoli: Suomalais-unkarilainen sukutarina. Keuruu 1989, s. 216-335.
    Turtola, Martti: Mannerheimin ristiriitainen upseeri: eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta, s. 296. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-36944-9.
  11. Nevalainen 2012, 207
  12. : ”Aladar Paasonen szobor avatása Nagykőrösön - 2012. szept. 8.” Papp Kornél (käsikirjoittaja). . 2012-09-15. .

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]