Aladár Paasonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aladár Paasonen
Paasonen aladar.jpg
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1898
Budapest, Itävalta-Unkari
Kuollut6. heinäkuuta 1974 (75 vuotta)
Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Suomi
Palvelusvuodet 1918–1945
Komentajuudet Jalkaväkirykmentti 5
Taistelut ja sodat Suomen sisällissota, jatkosota
Sotilasarvo eversti

Aladár Antero Zoltán Béla Gyula Árpád Paasonen (11. joulukuuta 1898 Budapest, Itävalta-Unkari – 6. heinäkuuta 1974 Flourtown, Pennsylvania, Yhdysvallat)[1] oli suomalainen eversti, joka toimi Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä jatkosodan aikana. Ollessaan sodan jälkeen Sveitsissä marsalkka Mannerheimin sihteerinä hän käytti nimeä Herra Bartha.[2]

Hänen vanhempansa olivat professori Heikki Paasonen ja aatelistaustainen unkarilainen Mariska Paskay de Palásth,[3] joten hän oli puoliksi unkarilainen. Paasonen osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella yleten aliluutnantiksi.lähde? Kadettikoulun jälkeen hänet ylennettiin luutnantiksi joulukuussa 1920.[4][5]

Kielitaitoinen Paasonen lähetettiin Ranskaan opiskelemaan École Spéciale Militaire -oppilaitokseen vuosiksi 1921–1922 ja sen jälkeen hän opiskeli vuosina 1922–1924 Ranskan sotakorkeakoulussa École Supérieure de Guerressa, jossa samalla kurssilla opiskeli majuri Charles de Gaulle.[6]

Paasonen ylennettiin kapteeniksi vuonna 1923, majuriksi vuonna 1926 ja everstiluutnantiksi vuonna 1929. Paasonen toimi sotilasasiamiehenä Moskovassa vuosina 1931–1933 ja Berliinissä vuonna 1933.[5]

Vuonna 1937 hänet nimitettiin presidentti Kyösti Kallion vanhemmaksi adjutantiksi ja ylennettiin everstiksi.[5]

J.K. Paasikivi seureineen palaamassa neuvottelumatkaltaan Moskovasta 16. lokakuuta 1939. Vasemmalla Aarno Yrjö-Koskinen, keskellä Paasikivi ja hänestä oikealla jaostopäällikkö Johan Nykopp sekä eversti Aladár Paasonen.

Paasonen oli Suomen valtuuskunnan jäsenenä talvisotaa edeltäneissä Moskovan neuvotteluissa loka-marraskuussa 1939 yhdessä muun muassa valtioneuvos J. K. Paasikiven ja ulkoministeriön jaostopäällikön Johan Nykoppin kanssa.

Paasikiven johtaman valtuuskunnan sotilasasiantuntijana toiminut Paasonen katsoi neuvotteluja varten laatimassaan muistiossa, että Neuvostoliitto oli jo aiemmin Viron ja muiden Baltian maiden kanssa tekemillään sopimuksilla saavuttanut ne edut, joita se tarvitsi Leningradin turvallisuuden takaamiseksi. Paasosen elämäkerran kirjoittaja Martti Turtola löysi muistion ulkoministerinä syksyllä 1939 toimineen Eljas Erkon arkistosta. Neuvoteltaessa Hangon vuokraamisesta Neuvostoliiton tukikohdaksi Paasonen kysyi neuvostoliittolaisilta, mihin siellä tarvittiin ilmavoimia. Tällöin Stalin oli nostanut etusormensa pystyyn ja sanonut: ”Kiinnittäkää huomiota lentoaseeseen”.[7]

Talvisodan aikana Paasonen oli komennettuna Pariisiin, jossa hänen tehtävänsä oli yrittää hankkia aseita ja muuta sotavarustusta puolustusvoimille. Jatkosodan aikana Paasonen oli aluksi Jalkaväkirykmentti 5:n (JR 5) komentajana Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa vuosina 1941–1942. Hänestä tuli marsalkka Mannerheimin luotettu apulainen toimiessaan Päämajan tiedustelujaoston päällikkönä vuosina 1942–1944.[8] Paasonen vastasi tiedustelupäällikkönä säännöllisistä ulkomaantiedustelun ja vastavakoilun raporteista Mannerheimille ja poliittiselle johdolle. Jatkosodan loppupuolella hän sai tehtäväkseen esitelmöidä hallitukselle ja joskus eduskunnallekin sotilaallisesta tilanteesta.[9]

Tietokirjailija Petri Nevalaisen mukaan Paasonen oli sotien aikana todennäköisesti ainoa Saksan kanssa toimineiden maiden vakoilupäälliköistä, joka uskalsi lausua kantansa julkisesti. Mielipiteilleen Paasonen sai tukea Saksan tiedustelupäälliköltä amiraali Wilhelm Canarisilta.[7] Kun Paasonen ja Canaris tapasivat Kööpenhaminassa joulukuussa 1942, miehet totesivat olevansa yhtä mieltä siitä, että Saksa tulee häviämään sodan Neuvostoliittoa ja läntisiä liittoutuneita vastaan.[10] Äitinsä puolelta unkarilaisten sukujuuriensa ansiosta Paasosella oli läheiset suhteet Unkarin valtionhoitajaan Miklos Horthyyn ja unkarilaiseen tiedustelujohtoon. Myös näiden linkkien kautta Paasonen sai Saksaa koskeneita tietoja.[7]

Yhteistyö Mannerheimin kanssa alkoi uudelleen, kun Mannerheim presidentin tehtävästä luovuttuaan keväällä 1946 vetäytyi Lausanneen, Sveitsiin eläkkeelle. Paasonen oli siellä hänen uskollisin seuralaisensa.[11]

Sodan jälkeen Paasonen oli lähtenyt Suomesta vapaaehtoiseen maanpakoon yhdessä lähimmän miehensä eversti Reino Hallamaan kanssa keväällä 1945, koska oli pelännyt joutuvansa Valpon pidättämäksi muun muassa Stella Polaris- ja asekätkentäjuttujen takia.[12]

Paasonen työskenteli Ranskan tiedustelun palveluksessa Saksassa 1945–1947, Espanjassa 1947–1948, Mannerheimin muistelmien toimitustyössä Sveitsissä 1948–1952, Yhdysvalloissa 1952–1955, CIA:n palveluksessa Länsi-Saksassa 1955–1963 ja vietti viimeiset vuotensa 1963–1974 eläkkeellä Yhdysvalloissa, jossa kuoli luusyöpään vuonna 1974.[13]

Paasosen tuhkauurna on haudattu sukuhautaan Hietaniemen hautausmaalla.[14]

Vuonna 1974 julkaistuissa muistelmissaan Paasonen vastusti jyrkästi näkemystä, jonka mukaan suomalaiset olivat toimineet taitamattomasti Neuvostoliiton kanssa vuosina 1938–1939 käydyissä neuvotteluissa. Presidentti Urho Kekkonen oli YYA-sopimuksen 25-vuotisjuhlien yhteydessä keväällä 1973 arvostellut Suomen poliittista johtoa taipumattomuudesta muun muassa niin kutsuttujen Jartsev-neuvottelujen aikana vuonna 1938. Lisäksi Paasonen syytti Paasikiveä liiasta pehmeydestä neuvostojohdon vaatimusten edessä syksyllä 1939.[7]

Vuonna 2012 vihittiin Paasosen patsas Unkarissa, Nagykőrösin kaupungissa, josta hänen vaimonsa, Flóra Berta oli kotoisin.[15]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brantberg, Robert: Sotaupseerit. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
  • Nevalainen, Petri: Marskin tiedustelija: eversti Aladár Paasosen tarina, s. 12-14. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5989-03-8.
  • Paasonen, Aino: Äänettömyyden toinen puoli: unkarilais-suomalainen sukutarina. Suomentanut Paakkanen, Liisa. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10619-8.
  • Rislakki, Jukka: Erittäin salainen: vakoilu Suomessa. LOVE KIRJAT, 1982.
  • Turtola, Martti: Mannerheimin ristiriitainen upseeri : eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-36944-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 229, 239. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
  2. ↑ Elina Seppälä, Ranskalainen Eurooppa ja suomalainen Suomi : Jean-Louis Perret kulttuurinvälittäjänä ja verkostoitujana 1919-1945, s. 239 viitattu 31.8.2014
  3. ↑ Nevalainen 2012, 12-13
  4. ↑ Nevalainen, Petri: Marskin tiedustelija: eversti Aladár Paasosen tarina, s. 26. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2012. ISBN 978-952-5989-03-8.
  5. ↑ a b c Nevalainen 2012, s. 217–219.
  6. ↑ Nevalainen 2012, s. 32–33.
  7. ↑ a b c d Nikilä-Kiipula; Eeva: Rohkea suomalaiseversti ärähti Kekkoselle eikä arastellut Stalinia 22.9.2012. Ilta-Sanomat.
  8. ↑ Nevalainen 2012, s. 125.
  9. ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 244. LOVE KIRJAT, 1982.
  10. ↑ Juha Keskinen: Eripuraiset aseveljet. Iltalehti 1. kesäkuuta 2019, Viikonvaihde s. 14–15. Alma Media.
  11. ↑ Nevalainen 2012, s. 192-193.
  12. ↑ Nevalainen 2012, s. 156.
  13. ↑ Paasonen, Aino: Äänettömyyden toinen puoli: Suomalais-unkarilainen sukutarina. Keuruu 1989, s. 216-335.
    Turtola, Martti: Mannerheimin ristiriitainen upseeri: eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta, s. 296. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-36944-9.
  14. ↑ Nevalainen 2012, 207
  15. ↑ ”Aladar Paasonen szobor avatása Nagykőrösön - 2012. szept. 8.”. Papp Kornél (käsikirjoitus). 2012-09-15.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliset
Kansalliset
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aladár_Paasonen&oldid=21599028”