Varhaiskampakeramiikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Varhaiskampakeramiikka eli Sperringsin keramiikka on ensimmäinen Karjalassa ja Suomessa käyttöön otetun kivikautisen keramiikan tyylisuunta. Sen pioneerikäyttäjät, mesoliittiset metsästäjä-keräilijät, aloittivat pitkän keraamisten astioiden valmistusperinteen, jonka kaikkia tyylisuuntia kutsutaan yhteisesti kampakeramiikan läntiseksi ryhmäksi. Kirjallisuudessa siitä käytetään lyhenteitä Sp, Sperring tai Ka I. Lisänumerolla 1 tai 2 viitataan sen vanhempaan (Ka I,1 tai KaI:1 eli Sperring 1) tai nuorempaan (Ka I,2 tai KaI:2 eli Sperring 2) vaiheeseen, jotka erottuvat toisistaan muun muassa koristelunsa perusteella. Vanhempi tyyli syntyi ja kehittyi Venäjän Karjalassa noin 6500−6400 BP eli noin 5500−5400 eaa.[1], ja se levisi sieltä aluksi vesitöjen äärelle ja merenrannikoille Vienan Karjalaan, Vienanmerelle ja Suomenlahdelle. Suomessa sitä tavataan kaiken kaikkiaan 5300−4300 eaa., ja täällä sen valmistus loppui viimeiseksi uusien koristelutyylien vallatessa alaa. Ennen häviämistään sen tyyli muuttui nuoremmaksi varhaiskampakeramiikaksi, jota valmistettiin Suomessa lyhyen aikaa 4300−4100 eaa.. Tätä lähinnä Fennoskandian kultturivaihetta kutsutaan venäläisessä ja suomalaisessa kirjallisuudessa neoliittisen kivikauden alkuvaiheeksi eli subneoliittiseksi kivikaudeksi.[2][3][4][5][6][7][8]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Astiat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskampakeraamiset astiat voidaan ryhmitellä koon mukaan eri luokkiin (cm = senttimetriä), missä astian suun halkaisiaja (Ø) ja astian seinämän paksuus (p) on ilmoitettu seuraavasti:[4]

  • suuri astia (Ø = 30−50 cm, p = 0,8−1,3 cm) oli munanpuolikkaan muotoinen ja astian pohja oli terävä tai pyöristetty
  • suuri astia (Ø = 20−30 cm, p = 0,4−0,7 cm) oli munanpuolikkaan muotoinen, terävällä- tai pyöristetyllä pohjalla, sen reuna oli suora tai sen suu oli taivutettu ulos- tai sisäänpäin
  • pieni astia (Ø = 20 cm, p = 0,4−0,6 cm), pyöreäpohjaisen kupin muotoinen
  • pieni lautanen (Ø = 12 cm, p = 0,5−0,7 cm), syvän lautasen muotoinen, pohja kuppimainen tai munanpuolikas, venäläinen harvinaisuus

Pienet astiat saattoivat olla vain juomakupin kokoisia, mutta suuret astiat olivat tilavuudeltaan 35−45 litraa tai joskus harvoin jopa 70 litraa. Tällaisia astioita ei voinut liikutella, jos niissä säilytettiin ruoka-aineita. Suuret astiat saattoivat tyhjinäkin hajota niitä toistuvasti nostettaessa, joten niitä on varmaankin käytetty säilytysastioina.[9]

Astian saviaines oli yleensä paksua ja karheaa, koska sekoitteena oli käytetty kivimurskaa. Etelä- ja Lounais-Suomessa oli myös käytetty kasvissekotteita, jotka jättivät seinämän polton jälkeen huokoiseksi.[10]

Astiat olivat koristeltu ulkopuolelta, reunaa lukuun ottamatta, kokonaan käyttäen erilaisia leimaisimia. Leimoja olivat olleet esimerkiksi kalan selkänikamat (yleisin; kalalajit voidaan tunnistaa), tikun ympäri kiedottu naru, puuesineen kulma, lastaan sivu tai katkaistun tikun pyöreä pää. Pitkiä viivoja saatettiin myös piirtää tikulla. Kampakuvion käyttö oli aluksi harvinaista. Astian ulkopinta oli usein maalattu mustaksi tai punaiseksi.[4][10]

Nuoremmassa lounais-suomalaisessa tyylissä oli joskus piirretty kuvioita, jotka muodostivat kalan ruotoja tai risteäviä verkkoja. Uutta olivat myös soikeat tai pyöreät leimat sekä astian reunan koristelu. Kaakkois-Suomessa oli usein painettu tiheitä kamman tai kierrenuoran leimavyöhykkeitä. Sisä-Suomessa oli tradition loppuvaiheessa käytetty sekoiteaineena asbestia.[11][12]

Idolit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisessa löytöaineistossa on löytynyt rikottuja ihmishahmoja. Näitä kutsutaan idoleiksi ja ne oli valmistettu savesta, joka sitten poltettiin keramiikaksi. Kaikki idolit olivat löytyneet hajonneina ja arvellaankin, että ne oli hajotettu tarkoituksella.[6][13]

Leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat tutkijat ovat samaa mieltä siitä, että varhaiskampakeramiikan valmistustaidon leviämiseen ei liity uuden väestön saapumista alueelle, vaan sitä on kuvattu taidon diffuusioksi eli taidon leviämiseksi. Maahanmuuttoa vastaan viittaa se, ettei löytyöaineistossa mikään muukaan asia muutu, vaikka keramiikka ilmestyy siihen mukaan. Taito on opittu naapuriryhmiltä ja astioiden käyttö on ollut niin kannattavaa, että niiden vaivalloinen valmistus on haluttu oppia sen vuoksi. Tähän viittaa maailman eri puolilla tehtdyt havainnot, että keramiikkaa on otettu käyttöön lähes samanaikaisesti, tai muutaman sadan vuoden viiveellä siitä, kun se ilmestyi seudulle.[4][6]

Leviämismekanismiin liittyi tutkijoiden arvioiden mukaan eksogamia, jossa naisen käsityötaito ja keramiikan käyttöideat siirtyvät hänen mukanaan, kun hän "avioitui" toiseen metsästäjä-keräilijä ryhmittymään.[6] Tämä malli sopii myös taidon leviämisvauhtiin, mikäli ryhmien asuinpaikat sijaitsivat 30−100 kilometrin välein. Myös astioiden muotoilu ja koristelu levisi samanlaisena, mikäli naiset siirtyivät uuteen ryhmään nuorina ja opettivat siellä taitonsa muille.

Keksintö ja vakiintuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskampakeramiikkaa valmistavien asuinpaikkojen vanhimmat ajoitukset löytyvät Äänisen rannoilta tai Karjalankannakselta. Useimmat tutkijat ovatkin sitä mieltä, että keramiikka otettiin käyttöön juuri siellä. Taito yleistyi siellä nopeasti Karjalassa ja se levisi sieltä länteen Suomenlahdelle ja pohjoiseen Vienanmerelle.[6]

Tutkijat arvelevat, että keramiikka on kulttuurilainaa kaakkoisilta keraamisilta ryhmiltä. Kuitenkin varhaiskampakeramiikka poikkeaa muista tyyleistä niin, että tutkijat eivät ole yksimielisiä mistä valmistustaito on peräisin. Vahvoja ehdokkaita ovat Valdain, Ylä-Volgan tai Volga-Kaman keraamiset kulttuurit. Enää ei ehdoteta virolaisia ryhmiä, sillä niiden valmistustekniikka eroaa merkittävästi täkäläisestä.[6]

Vihjeitä alkuperästä on saatu Karjalankannakselta asuinpaikan Veksa 3 kaivauksista, josta löytyy Ylä-Volgalaista keramiikkaa (pohjoinen muunnos). Tämän asuinpaikan ajoitukset sijoittuvat väille 5800−5200 eaa.. Myös Äänisen etelärannan asuinpaikalla Tudozero 5 on löydetty samantapaista keramiikkaa niinkin varhain kuin noin 6100 eaa. (jos ajoitus on onnistunut). Ilman lisävahvistuksia asia on vielä auki.[4][14]

Äänisen rannikolta ja sen lähiympäristöstä tunnetaan useita asuinpaikkoja, jotka näyttävät varhaiskampakeramiikan leviämisen kulkua: Sulgu 2 (5600−4900 eaa.), Vožmaricha 26 (5300 eaa.), Pinduši 3, Tudozero 5 (5200−5000 eaa.), Pegrema 9 (5500 eaa.) ja Šeltozero 11 (5400−4800 eaa.).[15]

Läntinen leviämissuunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laatokan rannoilla ja Karjalankannaksella oli tradition varhaisia käyttäjiä. Asuinpaikoilta Berezje (Laatokan eteläranta), Hepojärvi (5400−5300 eaa.), Silino (4800−4600 eaa.), Shettima-1 (5300 eaa.) ja Orvonavolok-5 (4700−4600 eaa.) on tehty varmoja löytöjä.[15][16]

Keramiikka levisi Etelä-Suomessa lähinnä Suomusjärven kulttuurin tiheimpään asutukseen niin, että Suomenlahden itärannikolle se tuli 5300−5200 eaa. (esimerkiksi asuinpaikat Ankkapurha ja Pajari (5000−4400 eaa.)) ja länsirannikolle 5200−5100 eaa.. Ahvenanmaalla on ilmeisesti ollut hylkeenpyyntileirejä, sillä sieltä löytyy keramiikkaa Östra Jansmyyran ja Vargstenslättenistä noin 5100−4900 eaa..[4][15]

Traditio levisi Lounais-Suomen rannikkoa ylös pohjoiseen. Esimerkiksi sisämaassa sitä tehtiin Kojonjoella 4800 eaa. ja merenrannikon suurella asuinpaikalla Kraviojankankaalla sitä tehtiin 5100 eaa. alkaen. Pohjanmaalle se saapui 5100−5000 eaa. (esimerkiksi Yli-Ii (4600 eaa.)) ja siitä edelleen Kemijärvelle Haveriin noin 5000 eaa..[4][15]

Vanhemman varhaiskampakeramiikan asuinpaikkoja ovat edellisten lisäksi muun muassa Viipurin Häyrinmäki, Kiteen Koivikko, Porvoon Böle, Lapinjärven Fällismalmi, Etelä-Vantaa 2, Karjaan Gålibacka ja Kurikan Jäniskallio, Vierikko ja Puska [10] sekä Lounais-Suomesta Paimion Toispuolojanmummi.[6]

Pohjoinen leviämissuunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoinen leviämissuunta oli läntistä suuntaa hitaampi. Tästä ovat esimerkkeinä sisämaan asuinpaikka Panozero 1 (4650 eaa.) ja Vienanmeren rannikolla Uikujoen suussa Erpin Pudas 1 (4900−4300 eaa.). Vaikka eräitä varhaiskampakeramiikkaa tekeviä asuinpaikkoja on jopa Inarinjärvellä, se ei kuitenkaan juurtunut Pohjois-Suomeen. Oulunjärvellä se muuttui pian Säräisniemen tyyliksi, joka levisi järven ympäristöön. Tämän vuoksi varhaiskampakeramiikan ja Säräisniemen keramiikan levinneisyysalueet ovat päällekkäiset.[4][15][17]

Sisä-Suomi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka rannikoilla asuivat suurimmat yhteisöt ja ne omaksuivat keramiikan ensin, omaksuivat sen myös sisämään asukkaat. Asutus on saattanut olla sisämaassa harvempää, sillä kermiikkaa on löytynyt sieltä vähemmän.[10]

Nuorempi varhaiskampakeramiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 4300 eaa. Suomeen levisi lyhyeksi aikaa eli pariksi sataa vuotta uusi koristelutyyli, joka levisi myös koko varhaiskampakeraamiselle alueelle. Sitä kutsutaan nuoremmaksi varhaiskampakeramiikaksi (Ka I,2 tai Ka I:2). Astioihin laitettiin runsaasti kampaleimoja ja muita leimoja käytettiin vähemmän. Jo vanhemman varhaiskampakeramiikan aikaiset seudulliset erot koristeluissa korostuivat nyt selvästi, kun nuoremman varhaiskampakeramiikan rinnalla käytettiin Lounais-Suomen rannikoilla Jäkärlän ryhmän koristeluita ja Kaakkois-Suomessa käytettiin lähes yksinomaan kampaleimoja.[7][11][18]

Kaakkois-Suomessa sekoitettiin saven joukkoon myös asbestikuituja rouheena. Pitkät kivikuidut sitoivat savimassaa siinä, missä orgaaniset kuidutkin, mutta ne jäivät astian polttamisen jälkeen sitomaan keramiikkaa. Uusi sitova elementti vahvisti seinämää siinä määrin, että astiat voitiin valmistaa ohuimmiksi ja siten myös kevyimmiksi. Tämä asbestikeraaminen traditio levisi Saimaan ympäristöön ja sieltä luoteeseen Pohjanlahteen asti. Asbestisekoitteita käytettiin kivikauden loppuun ja metallikauden alkuun asti. Varhaiskampakeramiikan sisällä sen leviämisalueen painopiste oli Kaakkois-Suomi.[12][19]

Nuorempi varhaiskampakeramiikan leviämisalue ei ylettynyt Pohjois-Suomessa niin pohjoiseen, kuin vanhempi tyyli. Pohjoisraja kulki Kemijärven korkeudella ja rajoittui lounaassa Jäkärlän ryhmän alueeseen. Eteläraja oli vanhemman tyylin kaltainen, mutta idässä se seurasi Vienanmerta ja levittäytyi kauemmaksi itään Kargopolin alueelle asti. Uusi tyyli ennakoi varmastikin tyypillisen kampakeramiikan esiintuloa.[7][11][20]

Häviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa varhaiskampakeramiikka korvautui tyypillisellä kampakeramiikalla, joka levisi tänne Karjalasta noin 4100 eaa. alkaen. Sen leviämisvauhti on ollut melkoinen, sillä löytöaineistossa ruukkujen koristelutyyli on eri puolilla Suomea hyvin yhtenäinen. Aluksi Suomen kaakkois- ja etelärannikolle jäivät sinnittelemään Jäkärlän ryhmä ja osa varhaiskampakeraamista ryhmää, mutta lopulta nekin omaksuivat tyypillisen kampakeramiikan nuoremman tyylin.[21][22]

Ennen Suomeen tuloaan tyypillinen kampakeramiikan alkuvaihe kehittyi varhaiskampakeramiikan syntyseudulla Äänisen ympäristössä 4500 eaa.. Sen vaikutusmekanismi varhaiseen kampakeramiikkaan on epäselvä, mutta sen tehokas levittätyminen länteen on todistettu arkeologisesti. Osa Karjala ja Kargopolin alueesta osa jäi itäisen kuoppakeramiikan alueeksi.[22][23]

Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiskampakeramiikkaa löydettiin ensimmäiseksi Espoosta Sperringsistä [24] (eli Perringistä), jossa Aarne Äyräpää suoritti kaivauksia 1923−1924. Tämän löytöpaikan mukaan nimettiin keramiikan koristelutyyli ja nimitys on edelleen käytössä ulkomaalaisessa kirjallisuudessa. Vasta Äyräpään vuonna 1930 luoman ja silloin julkaiseman rannansiirtymiskronologian mukaan huomattiin Sperringsin keramiikan olevan Suomen vanhinta keramiikkaa. Varhaista kampakeramiikkaa ovat tämän jälkeen käsitelleet Suomessa Sakari Pälsi, Ville Luho, Eero Muurimäki, Lea Väkeväinen, Leena Ruonavaara, Olli Soininen, Petro Pesonen, Julius Ailio, C.F. Meinander, Torsten Edgren, Christian Carpelan ja Matti Huurre.[10][11][12]

Sen venäläisiä tutkijoita ovat olleet muun muassa V.V. Adel, V.F. Filatova, Konstantin E. German, U.V. Titov ja I.F. Vitenkova.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-13753-0.
  • Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista. Vammala: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-000-4.
  • Jordan, Peter & Zvelebil, Marek (toim.): Ceramics Before Farming: The Dispersal of Pottery Among Prehistoric Eurasian Hunter-Gatherers. Lontoo, Englanti: Institute of Archaeology, 2009. ISBN 978-1-9874-245-9. GoogleBooks (viitattu 28.5.2014). (englanniksi)
  • Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen keramikentwicklung in der nordosteuropäischen waldzone. Estonian Journal of Archaeology, 2008, 12. vsk, nro 2, s. 67–-113. Tallinna, Tarto, Viro: Estonian Academy of Sciences. ISSN 1736-7484. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 29.5.2014. (saksaksi)
  • Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe: New insights into the dispersal of an essential innovation. Documenta Praehistorica, 2012, nro XXXIX, s. 23−51. Ljubljana, Kroatia: Ljubljanan yliopisto. ISSN 1408-967X. Verkkoversio (pdf). Viitattu 2.6.2014. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Uwe Danzeglocke: Radiohiiliajoituksen kalibrointiohjelma CalPal Universität zu Köln: Radiocarbon Laboratory. Viitattu 30.5.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Museovirasto: Kampakeraaminen kulttuuri, joka käyttää kalibroimattomia ajoituksia (päivitetty 27.6.2012).
  3. ↑ German, Konstantin: "Early Hunter-Gatherer Ceramics in Carelia", Ceramics Before Farming, 2009, s.274-275
  4. ↑ a b c d e f g h i German, Konstantin: Sperrings ceramics and säräisniemi i ceramics in Russian Karelia, 2007
  5. ↑ Pesonen, Petro: Suomen esihistoriallinen keramiikka(Helsingin Yliopisto), joka käyttää kalibroimattomia ajoituksia (päivitetty 10.3.1999).
  6. ↑ a b c d e f g Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.30-33
  7. ↑ a b c Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.36-37
  8. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.38-43
  9. ↑ Jordan & Zvelebil (toim.): Ceramics Before Farming, 2009, s.55
  10. ↑ a b c d e Pesonen, Petro: Vanhempi varhaiskampakeramiikka (Ka I:1)(Helsingin Yliopisto, päivitetty 10.3.1999).
  11. ↑ a b c d Pesonen, Petro: Nuorempi varhaiskampakeramiikka (Ka I:2)(Helsingin Yliopisto, päivitetty 10.3.1999).
  12. ↑ a b c Pesonen, Petro: Varhainen asbestikeramiikka(Helsingin Yliopisto, päivitetty 13.3.1999).
  13. ↑ Kansallismuseo: Savi-idolit
  14. ↑ Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen... (Veksa 3), 2008, s.77−85
  15. ↑ a b c d e Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen... (Sperrings), 2008, s.101
  16. ↑ Timofeev, V. I. & al.: THE RADIOCARBON DATINGS OF THE STONE AGE - EARLY METAL PERIOD ON THE KARELIAN ISTHMUS, s. 93-99. julkaisusta Geochronometria Vol. 23. Gliwice, Poland: Silesian University of Technology, 2004. ISSN: 1897-1695. Verkkoversio (pdf) (viitattu 2.6.2014). (englanniksi)
  17. ↑ Piezonka, Henny: Neue AMS-daten zur frühneolithischen... (Säräsiniemi 1), 2008, s.104
  18. ↑ Pesonen, Petro: Jäkärlän ryhmän keramiikka (Jäk)(Helsingin Yliopisto, päivitetty 13.3.1999).
  19. ↑ Mika Lavento & Seppo Hornytzkyj: On Asbestos Used Aa Temper In Finnish Subneolithic, Neolithic AND Early Metal Period Pottery. Fennoscandia Archaeologica, 1995, 12. vsk, nro XII, s. 71-75. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  20. ↑ Huurre, Matti: 9000 vuotta Suomen esihistoriaa, 2000, s.24−28
  21. ↑ Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, 2008, s.43−53
  22. ↑ a b Piezonka, Henny: Stone Age hunter-gatherer ceramics of North-Eastern Europe, 2012, s.44−46
  23. ↑ Pesonen, Petro: Itäinen kuoppakeramiikka(Helsingin Yliopisto, päivitetty 14.3.1999).
  24. ↑ Muinaisjäännösrekisteri: Sperrings Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 14.9.2007. Museovirasto. Viitattu 1.6.2014.
  25. ↑ Pesonen, Petro: Säräisniemi 1 -keramiikka (Sär 1)(Helsingin Yliopisto, päivitetty 13.3.1999).
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Varhaiskampakeramiikka&oldid=20966962”