Tamminiemi

Wikipedia
Ohjattu sivulta Urho Kekkosen museo
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee rakennusta Helsingissä. Tamminiemen luonnonsuojelualueesta Naantalissa on oma artikkelinsa.
Tamminiemi
TamminiemenhuvilavillaEkuddenvillahelsinki.JPG
Tamminiemi Helsingin Meilahdessa, vasemmalla sauna. Kuva on otettu Tamminiemen remontinjälkeen ja huvilassa on uusi maalipinta.
Osoite Seurasaarentie 15
Sijainti Helsinki
Koordinaatit 60°11′23″N, 24°52′59″EKoordinaatit: 60°11′23″N, 24°52′59″E
Rakennustyyppi museo
Valmistumisvuosi 1904
Suunnittelija Sigurd Frosterus ja Gustaf Strengell
Omistaja Suomen valtio
Käyttäjä Urho Kekkosen museo Tamminiemi
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla


Tamminiemi (ruots. Villa Ekudden) on entinen Suomen tasavallan presidenttien edustusasunto, nykyinen Urho Kekkosen museo Tamminiemi Helsingin Meilahdessa.

Varhainen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tunnettujen suomalaisten jugend-arkkitehtien Sigurd Frosteruksen ja Gustaf Strengellin suunnittelema huvila meren rannalla, kauniin puiston keskellä, valmistui tukkukauppias Nissenin käyttöön 1904. Sen asuinpinta-ala on 450 neliömetriä. Hufvudstadsbladetin päätoimittaja, myöhemmin kauppaneuvoksen arvonimen saanut Amos Anderson osti talon vuonna 1924 tarkoituksenaan muuttaa Helsingin keskustasta sinne ja teetti siihen remontin. Anderson tunsi olonsa Tamminiemessä kuitenkin yksinäiseksi ja jäi asumaan kerrostaloasuntoonsa Yrjönkadulle. Lisäksi hän vietti viikonloput pääasiassa Kauniaisissa ja kesälomansa Naantalissa, joten hän antoi Tamminiemen vuokralle. Vuonna 1939 Tamminiemen arvoksi laskettiin 900 000 markkaa. Presidentti Kyösti Kallio, jonka kanssa Anderson oli ystävystynyt, ehdotti Tamminiemen lahjoittamista ”köyhälle valtiolle” tasavallan presidentin vapaa-ajan asunnoksi. Anderson lahjoittikin talon valtiolle vuonna 1940 ehdolla, että Helsingin kaupunki jatkaa tontin vuonna 1942 umpeutuvaa vuokrasopimusta. Anderson sitoutui myös kustantamaan talossa tarvittavan peruskorjauksen. Kyösti Kallio ei kuitenkaan koskaan ehtinyt itse asua Tamminiemessä. [1]

Presidentin edustusasuntona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tamminiemeä käyttivät edustusasuntonaan ennen Kekkosta Risto Ryti ja Gustaf Mannerheim. Ryti vietti Tamminiemessä kesät 1941–1944 ja talven 1944, jolloin jouduttiin pakenemaan Helsingin suurpommituksia. Tultuaan presidentiksi Mannerheim käytti Tamminiemeä aluksi vain lounas- ja neuvottelupaikkana, koska hän joutui matkustamaan toistuvasti erikoisjunallaan Helsingin ja Mikkelin välillä. Niinpä hän yöpyi Tamminiemessä ensimmäisen kerran vasta syyskuussa 1944. Tamminiemen ohella Mannerheim oleskeli paljon myös yksityisasunnossaan Kaivopuistossa. Helsingin ilmasuojelupäällikön, eversti Väinö Karikosken määräyksestä Tamminiemeen rakennettiin väestönsuoja loppuvuodesta 1944.[2]

J. K. Paasikivi viihtyi sen sijaan paremmin Presidentinlinnassa ja luovutti Tamminiemen – taloa koskeneen lahjoituskirjan vastaisesti ja Amos Andersonin harmiksi – puolisonsa Alli Paasikiven sukulaisten käyttöön. [3] Urho Kekkonen, jota miellyttivät Presidentinlinnaa vaatimattomampi edustusasunto ja sen ympäristön tarjoamat hyvät ulkoilumahdollisuudet, muutti mielellään Tamminiemeen ja rakennutti sinne hirsisaunan. Talo peruskorjattiin ja Sylvi Kekkonen sisusti sitä yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Tamminiemen kirjastossa on kahden kirjailijan ja intohimoisen lukijan jäljiltä yli kolmetuhatta teosta. Yksityiselämänsä ohella Urho Kekkonen keskitti presidentintoimen hoidon Tamminiemeen niin täydellisesti, että hän kävi Presidentinlinnassa yleensä vain kerran viikossa, perjantaisin. Myös presidentin äiti Emilia Kekkonen asui viimeiset aikansa Tamminiemessä. [4] Yleisesti Tamminiemeä pidettiin presidentin virka-asunnoksi epäkäytännöllisenä, koska siellä ei ollut riittävästi tiloja presidentin adjutanteille, turvamiehille ja muulle henkilökunnalle. Myös perheasuntona se on hankala, koska edustustilaa on runsaasti, mutta muita tiloja melko niukasti. Nämä seikat johtivat osaltaan siihen, että tasavallan presidentille rakennettiin lähietäisyydelle sittemmin uusi virka-asunto Mäntyniemi. [5]

Tamminiemi tuli kuuluisaksi 1960-luvulla muun muassa "lastenkutsuista", joihin Kekkonen kutsui nuorta älymystöä. Sylvi Kekkonen puolestaan kokosi ympärilleen kirjallisen piirin. Saunaan lisättiin myöhemmin uima-allasosasto ja siellä saunottiin lauantaisin vakiovieraiden, Tamminiemen saunaseuran kanssa. Vakiovieraisiin kuului muun muassa akateemikko Kustaa Vilkuna.[6]

Tamminiemestä ja Kekkosesta tuli monissa yhteyksissä synonyymejä. Teos, jossa Kekkonen kokosi yhteen linjanvetojaan ja jota on kutsuttu hänen poliittiseksi testamentikseen, sai nimen Tamminiemi julkaisun tapahtuessa 1980. Seuraavana vuonna ilmestyi kohuteos Tamminiemen pesänjakajat, jonka joukko poliittisia toimittajia Aarno Laitisen johdolla oli kirjoittanut Lauantaiseuran salanimellä ja jossa pohdittiin suorasukaisin sanankääntein vallan uusjakoa Kekkosen väistyessä.

Urho Kekkosen erotessa presidentin tehtävistä 1982 hänelle myönnettiin oikeus jäädä asumaan Tamminiemeen, mikä muutettiin hänen yksityiseksi palvelukodikseen.

Meilahdessa lähellä Tamminiemeä on tasavallan presidentin nykyinen edustusasunto, joka on nimetty edeltäjäänsä mukaillen Mäntyniemeksi.

Museona[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urho Kekkosen museo Tamminiemessä tutustutaan myös esinein Kekkosen perheen elämään

Kekkosen kuoltua Museovirasto sai keväällä 1987 tehtäväkseen muodostaa Tamminiemestä kotimuseon. Hankkeen toteutumisen teki mahdolliseksi Kekkosen kuolinpesän lahjoitus. Urho Kekkosen museon avasi joulukuussa 1987 tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Museossa esitellään paitsi Kekkosen, myös Rytin ja Mannerheimin presidenttiaikaa sekä Suomen historiaa toisesta maailmansodasta 1980-luvun alkuun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Olavi Jouslehto − Jaakko Okker: Tamminiemestä Mäntyniemeen, s. 5–6. WSOY 2000, Porvoo.
  2. Jouslehto – Okker 2000, s. 6–7.
  3. Jouslehto − Okker 2000, s. 7.
  4. Jouslehto − Okker 2000, s. 8.
  5. Jouslehto – Okker 2000, s. 9–10.
  6. Talonpoikainen akateemikko Kustaa Vilkuna Elävä arkisto, Yleisradio

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]