Tämä on lupaava artikkeli.

The People’s Choice Music

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The People’s Choice Music
Komar & Melamid and Dave Soldier
Studioalbumin The People’s Choice Music kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Studio  Acme Recording Studio
Big House Studios
 Julkaistu 1997[1]
 Formaatti CD
 Tuottaja(t) Charles Simonyi (vastaava t.)
Jane Bausman (tuottaja)[2]
 Tyylilaji ”The Most Wanted Song”
soul,[3] soft rock,[4] balladi,[1] adult contemporary[3]
”The Most Unwanted Song”
avantgarde, kokeellinen musiikki, progressiivinen rock, äänikollaasi,[1] rap, jingle[3]
 Kesto 27.07
 Levy-yhtiö Dia Center For The Arts
Mulatta Records

The People’s Choice Music on kokeellinen musiikkialbumi vuodelta 1997. Se perustuu Yhdysvalloissa tehtyyn kyselytutkimukseen, jonka pohjalta tekijät sävelsivät ja sanoittivat kaksi kappaletta. ”The Most Wanted Song” on suunniteltu vastaamaan suuren yleisön toiveita ja vastaavasti ”The Most Unwanted Song” sisältää ainesosia, joista mahdollisimman harva pitää. Ensin mainittu kappale on soft rock -tyylinen rakkauslaulu, kun taas jälkimmäinen on yli 20-minuuttinen koloratuurisopraanon esittämä rap-kappale, joka kertoo cowboyn elämästä preerialla.

Idean keksivät neuvostotaustaiset taiteilijat Vitaly Komar ja Alexander Melamid, jotka olivat aiemmin tehneet samalla periaatteella maalaustaidetta. Sävellystyöstä vastasi yhdysvaltalainen muusikko Dave Soldier ja sanoituksista Nina Mankin. Vaikka ”The Most Unwanted Song” on tietoisesti suunniteltu mahdollisimman epämiellyttäväksi, se on The People’s Choice Musicin kappaleista suositumpi. Albumia on ylistetty sekä hauskaksi vitsiksi että yhteiskunnalliseksi kannanotoksi, joka kritisoi markkinatutkimusten ja mielipidemittausten vaikutusvaltaa ihmisten elämään.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vitaly Komar ja Alexander Melamid syntyivät Neuvostoliitossa 1940-luvun puolivälissä. He kehittivät 1960–1970-luvuilla lopulla sots-art-suuntauksen, joka oli neuvostoliittolainen tulkinta pop- ja käsitetaiteesta. Jouduttuaan vallanpitäjien epäsuosioon Komar ja Melamid siirtyivät länteen,[5] missä heidän tunnetuin hankkeensa oli The People’s Choice[1] (myös The Most Wanted Painting)[2] vuodelta 1994. Useissa maissa tehtyjen kyselytutkimusten perusteella he maalasivat joukon ”halutuimpia” ja ”vähiten haluttuja” maalauksia.[1]

Maalausprojektinsa jälkeen Komar ja Melamid toteuttivat samankaltaisen hankkeen musiikissa. Kolmanneksi jäseneksi tuli avantgardistinen bluesmuusikko Dave Soldier.[1] Soldier laati kyselyn, johon pystyi vastaamaan Dia Art Foundationin verkkosivuilla kevään 1996 ajan. Kyselyyn kertyi noin 500 vastausta,[1] jotka Soldier antoi Nina Mankinille. Mankin kirjoitti ”halutuimman” ja ”vähiten halutun” sanoituksen,[6] jotka Soldier sävelsi.[2] Sävellystyö tapahtui Komarin ja Melamidin ohjauksessa.[1] Kappaleet ilmestyivät hieman alle puolituntisena CD-levynä vuonna 1997.[1][2]

Saatekirjeessä Soldier kertoo The People’s Choice Musicin taustoista ja pohtii tutkimuksen menetelmiä ja aineiston mahdollista vinoumaa. Hän esimerkiksi huomauttaa, että tutkimukseen vastanneista vain muutama prosentti nimesi rapin ja countryn lempimusiikikseen. Silti kumpikin lajityyppi myy suuria määriä.[1]

The Washington Postin haastattelussa Melamid perusteli hanketta: ”Demokratia perustuu mielipidemittauksiin – ne ovat ainoa tunnettu demokratian työkalu. Jos ne ovat hyväksi yhteiskunnalle ja politiikalle, miksei niitä voisi soveltaa myös taiteeseen.”[3] Nina Mankinin mukaan kyse oli humoristisesta ”harjoitelmasta” demokratian saralla.[6] Soldier katsoi kyselytutkimuksen osoittavan, että useimmat ihmiset eivät aktiivisesti etsi uusia kokemuksia, vaan he pitävät tavanomaisista ja tutuista asioista. Soldierin, Komarin ja Melamidin seuraava suunnitelma oli niin ikään näennäistieteellinen hanke, jossa oli määrä etsiä ”taiteellisen nerouden” määrittäviä geenejä. Melamidin mukaan sen löytyminen tekisi taidekritiikistä huomattavasti helpompaa, kun esimerkiksi maalari voisi yksinkertaisesti tiedustella ”geneettisesti ylivertaiselta” henkilöltä, onko maalaus onnistunut.[3]

Kappaleet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”The Most Wanted Song” (05.09)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Soldierin mukaan tutkimuskysely vahvisti, että ”tämän päivän populaarimusiikki tosiaan vastaa tarkasti suuren yleisön toiveita”. Vastausten perusteella halutuin kokoonpano on suuruudeltaan 3–10 soitinta, joista suosituimmat ovat (pidetyimmästä alkaen) kitara, piano, saksofoni, bassokitara, rummut, viulu, sello ja syntetisaattori. Jälkimmäisenä mainittu oli ainoa soitin, jota sekä toivottiin että inhottiin. Halutuin laulaja on matalahko mies- tai naisääni, jonka tekniikka ammentaa rock- ja R&B-musiikista. Sanoitusten suosituin aihe on rakkaus, ja musiikkia kuunnellaan mieluiten kotona. Ainoa sanoitusten aihe, joka esiintyi sekä halutuimpien että inhotuimpien joukossa, oli ”älyllinen stimulaatio”.[2] Siksi filosofi Ludwig Wittgenstein mainitaan molemmissa kappaleissa.[3] Kyselyn perusteella ihmiset pitävät eniten keskimittaisista sävelmistä, joiden pituus on noin viisi minuuttia. Äänen korkeuden suhteen toivottiin, ettei se olisi erityisen matala tai korkea. Samoin tempon suhteen toivottiin, ettei se olisi erityisen nopea tai hidas. Maltillisesta temposta ja äänenkorkeudesta poikkeaviin kappaleisiin suhtauduttiin hyvin kielteisesti.[2]

”The Most Wanted Songissa” on kaksi laulajaa, mies ja nainen.[7] Sanoituksia kirjoittaessaan Mankin kuvitteli naislaulajaksi Whitney Houstonin ja mieslaulajaksi Bruce Springsteenin. Ensimmäinen kertoo yksinkertaisen ja tunteikkaan tarinan, jossa on selkeät riimit. Jälkimmäinen taas kertoo monimutkaisen ja riimittömän tarinan.[6] Kappale muistuttaa Whitney Houstonin, Mariah Careyn[1] ja Celine Dionin kappaleita, jotka tuohon aikaan olivat suosittuja.[8] Sanoitus kertoo lemmenkipeästä naisesta, joka tapaa yksinäisen ”reissumiehen”. Molemmat pitävät Wittgensteinin lukemisesta ja havaitsevat muutenkin olevansa ”täsmälleen samanlaisia”. Loppupuolella kuullaan kitara- ja saksofonisoolot, minkä jälkeen Dyer ja Gent laulavat yht’aikaa. Viimeinen kertosäe esitetään puoli sävelaskelta korkeammalta ja sitä säestää aiempaa äänekkäämpi syntetisaattori.[7] Soldierin mukaan 72 ± 12 % kuulijoista pitää kappaleesta ”väistämättä ja itsehillintään kykenemättä”.[2]

”The Most Unwanted Song” (21.58)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Kyselyn perusteella yleisö pitää vähiten kappaleesta, joka ”kestää yli 25 minuuttia, vaihtelee villisti äänekkäiden ja hiljaisten osuuksien sekä nopeiden ja hitaiden tempojen välillä, ja jonka äänimaisema koostuu äärimmäisen korkeista ja matalista äänistä.” Siirtymien tulee olla töksähtäviä. Ihmiset pitävät vähiten suurista orkestereista. Inhotuimpia soittimia ovat haitari ja säkkipilli, muita epäsuosittuja soittimia ovat banjo, huilu, tuuba, harppu, urku ja syntetisaattori. Laulajista vähiten toivottuja ovat oopperasopraano ja lapsikuoro, jotka laulavat atonaalisia melodioita ja räppäävät. Inhotuimpia tyylilajeja ovat mainoslaulut, poliittiset iskulauseet sekä hissimusiikki. Inhotuimpia sanoitusten aiheita puolestaan ovat cowboyt ja juhlapyhät. Epämieluisin asiayhteys on tahaton altistuminen mainoksille ja hissimusiikille.[2]

”The Most Unwanted Song” kestää 22 minuuttia.[1] Sopraano Dina Emerson on kappaleen pääasiallinen laulaja, joka räppää villiä länttä käsittelevän sanoituksen. Tarinan kertojana on cowboy, joka surmaa isolla veitsellä karhuja, peuroja ja käärmeitä, lassoaa lehmiä ja ratsastaa erämaassa ”villinä ja vapaana”. Tasangolla cowboy levähtää hetken lukemalla Wittgensteinia ja pohdiskelemalla kielifilosofiaa. Laulettuaan muutaman säkeen saksaksi hän palaa kotiin rakastellakseen Miss Kitty -nimisen naisen kanssa. Hän myös ampuu epäilyttävän muukalaisen ja taistelee intiaaneja vastaan. Varsinainen tarina keskeytyy toistuvasti, kun lapsikuoro iloitsee erilaisista uskonnollisista juhlista ja yleisistä vapaapäivistä ja kehottaa kuulijoita tekemään ostoksensa Wal-Martissa.[9] Norman Yamada toimi 18-henkisen orkesterin kapellimestarina. Komar ja Melamid soittavat kappaleessa bassorumpua ja Soldier banjoa. Loppupuolella on pitkä puheosuus, jonka aikana Nina Mankin huutaa poliittisia iskulauseita megafoniin.[6] Soldierin mukaan maailmassa oli vuonna 1997 laskennallisesti alle 200 ihmistä, joiden voi olettaa pitävän ”The Most Unwanted Songista”.[2]

Arvostelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
AllMusic[1]
Stewart Mason
4.5/5 tähteä

The People’s Choice Music on yksi AllMusicin virallisista albumisuosituksista. Sivuston arviossa Stewart Mason kuvailee People’s Choice -luomismallia ”hulvattomaksi parodiaksi ’taidetta kansalle’ -ajattelusta sekä osuvaksi yhteiskuntakritiikiksi”, joka paljastaa, kuinka paljon markkinatutkimukset ja mielipidemittaukset vaikuttavat ihmisten arkeen. Masonin mukaan The People’s Choice Musicin kappaleet ovat jopa ”nerokkaampia” kuin Komar & Melamidin maalaukset, ja ”The Most Wanted Song” olisi hyvinkin voinut kohota hitiksi. ”The Most Unwanted Song” on silti albumin parempi kappale, jota Mason kuvailee ”eepokseksi”. ”Preerian elämästä räppäävä koloratuurisopraano” on hänen mukaansa unohtumaton kokemus.[1]

”The Most Unwanted Song” on albumin kappaleista suositumpi, mikä Nina Mankinin mukaan ei ollut yllättävää.[6] The Washington Postin aikalaishaastattelussa Michael Colton kutsui ”The Most Wanted Songia” kliseiseksi ja ikävystyttäväksi, minkä hän tulkitsi heijastelevan tekijöiden suhtautumista vox populiin ja musiikkilistojen nykytilaan. ”The Most Unwanted Song” sen sijaan on Coltonin mukaan ”kaikkea muuta kuin ikävystyttävä”, kauheudessaan hulvaton kappale.[3] Sarah Vowell pohdiskeli tuoreeltaan julkaistussa arviossa, onko musiikin yleisö jakautunut kahtia niihin, jotka keskittyvät kuulemaansa, sekä niihin, jotka eivät keskity. ”The Most Wanted Song” ei Vowellin mukaan ratkaisevasti poikkea tuolloisista radiohiteistä, joten siihen ei jaksa kiinnittää huomiota. Kappale ei häiritse kuulijaansa millään tavalla, mitä Vowell pitää heikkoutena, ei vahvuutena. ”The Most Unwanted Song” sen sijaan naurattaa häntä ääneen. Vowellin mukaan Komar ja Melamid pohdiskelivat sekä taiteen että yhteiskunnan kannalta tärkeitä kysymyksiä: ”Miltä taide näyttäisi, jos se suunniteltaisiin miellyttämään mahdollisimman suurta yleisöä? Tai päinvastoin: millaista kulttuuria luo yhteiskunta, joka elää ja tekee päätöksiä mielipidemittausten varassa?”[8]

Wiredin artikkelissa Eliot van Buskirk (2008) kuvaili ”The Most Unwanted Songia” ”tieteelliseksi yritykseksi tehdä kaikkien aikojen ärsyttävin laulu”. Kyseessä ei silti ole mielivaltainen kokonaisuus, vaan sekalaiset ainekset on yritetty yhdistää mahdollisimman luontevasti.[10] ”The Most Wanted Song” on huomattavasti raskaampaa kuunneltavaa, mitä van Buskirk pitää ironisena.[11] The Tyee -verkkolehden artikkelissa Jordie Yow (2008) kuvailee ”The Most Wanted Songia” mitäänsanomattomaksi ja ”joka suhteessa kauheaksi”. ”The Most Unwanted Song” puolestaan on ”niin huono että se on jo hyvä”. Kappaleeseen on koottu kaikki ne piirteet, joiden ansiosta tietyt kappaleet erottuvat massasta. Yowin mukaan ”aidot musiikin ystävät” nauttivat musiikista, joka haastaa totutut käsitykset musiikista, ja ”The Most Unwanted Song” on tietoisesti suunniteltu olemaan mahdollisimman haastava.[4]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”The Most Wanted Song”

”The Most Unwanted Song”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n Mason, Stewart: Komar & Melamid / David Soldier: The People’s Choice Music: The Most Wanted Song, The Most Unwanted Song. AllMusic. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i Dave Soldier and Komar & Melamid: The People’s Choice Music. Dia, 1.2.1998 arkistoitu versio. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  3. a b c d e f g Colton, Michael: ’People’s Choice’: The Ears Have It. The Washington Post 21.1.1998. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  4. a b Yow, Jordie: When Science and Research Are Wrong. The Tyee 18.9.2008. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  5. Chronology. Komar and Melamid. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  6. a b c d e Mankin, Nina: America’s Most Unwanted Song. (11.3.2012 arkistoitu versio). Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  7. a b ”The Most Wanted Song” (The People’s Choice Music). Komar & Melamid and Dave Soldier, Records DK, 2015.
  8. a b Vowell, Sarah: survey says... Give the People What They Want. Sound Salvation, Salon 12.12.1997. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  9. ”The Most Unwanted Song” (The People’s Choice Music). Komar & Melamid and Dave Soldier, Records DK, 2015.
  10. Buskirk, Eliot van: MP3: Scientific Attempt To Create Most Annoying Song Ever. Wired 4.10.2008. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)
  11. Buskirk, Eliot van: Survey-Produced 'Most Wanted Song' Sounds Horrible. Wired 5.19.2008. Viitattu 16.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]