Super Series oli sarja näytösotteluja Neuvostoliiton, Tšekkoslovakian, WHA:n ja NHL -seurojen välillä. Otteluja pelattiin vuodesta 1975 vuoteen 1991 Pohjois-Amerikassa. Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian joukkueet olivat pääasiassa maiden seurajoukkueita, lukuun ottamatta vuosia 1977 ja 1978, jolloin WHA -liigan seuroja vastaan pelasi Neuvostoliiton maajoukkue. Neuvostoliiton maajoukkue pelasi myös NHL -seuroja vastaan vuonna 1983.
Super Series 1975-1976 [muokkaa]
Super Series 1976 oli ensimmäinen supersarja, missä kohtasivat Euroopan huippujoukkueet ja NHL -joukkueet seuratasolla. Sarja oli vahvasti esillä lehdistössä ja sitä seurattiin vahvasti molemmin puolin Atlantin valtamerta. Neuvostoliitto hävisi ensimmäisen ammattilaisten kohtaamisen Kanadalle vuoden 1972 Summit Seriesissä, missä Neuvostoliiton maajoukkue kohtasi NHL -miehistä koostuvan Kanadan. Kaksi vuotta myöhemmin samat maat kohtasivat uudelleen vuoden 1974 Summit Seriesissä. Tällä kertaa Kanadan joukkueessa eivät pelanneet NHL -pelaajat vaan WHA -liigasta tulleet miehet. Tuon sarjan vei Neuvostoliitto, mutta yleisesti Kanadan joukkuetta pidettiin heikompana kuin vuoden 1972, juuri siitä syystä, että NHL -miehet loistivat poissaolollaan. Lisäksi Summit Seriesit pelattiin ennen varsinaisen kauden alkua, minkä vuoksi pelaajat eivät olleet vielä kauden parhaimmassa vedossa. Näin ollen Super Series järjestettiin vuoden vaihteen molemmin puolin, milloin pelaajat olivat parhaimmillaan. Lisäksi koettiin, että NHL ammattilaiset pelaisivat paremmin seurajoukkueissaan, mitä maajoukkueessa. Olihan Kanadan maajoukkue ollut jonkin aikaa jo sivussa kansainvälisistä peleistä.[1]
Pohjois-Amerikassa tehtyyn sopimukseen perustuen Moskovan TsSkan joukkueessa saivat pelata Aleksandr Maltsev ja Valeri Vasiljev Moskovan Dynamosta ja Vjatšeslav Soloduhin SKA Leningradista. Krylja Sovjetovin joukkueessa oli neljä pelaajaa Moskovan Spartakista. Sarjan tulokset olivat sensaatiomaiset molemissa leireissä, joissa molemmissa päästiin kokemaan voimakkaita voitontunteita.[1] Neuvostoliiton seurajoukkueet dominoivat kuitenkin sarjassa, joissa neuvostojoukkueet saavuttivat 5 voittoa NHL -joukkueiden jäädessä kahteen, yksi peleistä päättyi tasan.
NHL -seurojen voitot olivat kuitenkin jäädä ainoastaan Buffalo Sabresin voittoon Krylja Sovjetovista lukemilla 12-6, sillä Super Series '76:n viimeinen ottelu TsSka-Philadelphia Flyers oli päättyä jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Flyers lähti otteluun hyvin voimakkaalla fyysisellä pelitavalla, missä neuvostoliittolaisia taitureita ei taklauksilla säästelty (kts. Aiheesta muualla). Ottelun ensimmäisessä erässä ajassa 11:21 tapahtui jotain, mikä sai koko TsSkan vaihtoaition varpeilleen. Philadelphian puolustaja Ed Van Impe taklasi Valeri Harlamovin jäänpintaan ja kun tuomari ei antanut jäähyä, tuohtui koko neuvostojoukkue. Protestiksi koko TsSkan joukkue marssi pois vaihtoaitiosta pukusuojaan. TsSkan valmentaja Konstantin Loktev syytti tästä 16 minuutin jälkeen Philadelphia Flyersiä tahallisista yrityksestä vahingoittaa heidän pelaajiaan. Pian tämän jälkeen Flyersien omistaja Ed Snyder varoitti neuvostoliittolaisia, että ellei peli jatku jää heiltä saamatta heille luvattu 200 000 dollarin palkkio. Tästä ei kulunut kuin hetki ja TsSkan joukkue oli takaisin jäällä ja peli oli valmis jatkumaan. Ottelu ei ehtinyt vanhentua tästä kuin 17 sekuntia, kun Philadelphian Reginald Leach vei kotijoukkueen 1-0 johtoon. Vielä ennen ensimmäisen erän loppua Flyers siirtyi 2-0 johtoon. TsSkaa oli onnistuttu horjuttamaan fyysisyydellä ja peli päättyikin lopulta Philadelphian 4-1 voittoon, mikä oli erittäin suuri yksittäinen voitto pohjois-amerikkalaisille.[2]
Tim Burke kirjoitti Montréal Gazette lehteen Philadelphia pelin jälkeen, "Flyers pelasti Kanadan ylpeyden kansallisurheilulajissaan lähes täydellisellä jääkiekon mestariteoksella. Siitä tuli upea päätös Super Series '76:lle. Se oli yksi merkittävimmistä kappaleista valmistautumisen, kurinalaisuuden ja kovuuden merkityksestä urheilunoppikirjassa ja sen kirjoitti Flyers valmentaja Fred Sheron systemaattisella lähestymisellä pelin peruskysymykseen." Saman lehden Red Fisher kirjoitti, "Heidän paras, oli voimaton lyömään meidän parasta."[2]
Moskovan TsSka vs. NHL [muokkaa]
|
|
04:04 1-1 Alexandrov (Petrov, Gusev) yv
05:19 2-1 Vikulov (Žluktov, Alexandrov)
19:42 3-1 Harlamov, (Vasiljev, Petrov) yv
21:26 4-1 Petrov (Harlamov, Mihailov)
34:21 5-1 Vikulov (Žluktov, Alexandrov)
36:54 6-1 Mihailov (Harlamov, Gusev)
43:16 7-1 Petrov (Mihailov, Harlamov) yv |
(3-1, 3-0, 1-2)
|
00:21 0-1 Vickers (Esposito, Gilbert)
15:31 7-2 Gilbert (Esposito)
17:47 7-3 Esposito (Vickers, Sacharuk) yv |
Yleisöä: 17500 |
|
|
| Tretjak 10+14+17=41 |
Davidson 12+9+8=29 |
Krylja Sovjetov vs. NHL [muokkaa]
|
|
06:10 1-0 Guevremont (Spencer, Hajt)
07:10 2-0 Perreault (Korab)
11:32 3-0 Martin (Stanfield)
14:23 4-1 Martin
24:32 5-2 Lorentz (Gare, Guevremont) yv
25:32 6-2 Robert (McNab)
28:26 7-3 Korab (Martin, Perreault) yv
31:44 8-4 Gare (Stanfield, Korab)
33:17 9-4 McNab (Martin, Spencer)
49:41 10-5 Stanfieid (Martin, Perreault)
54:04 11-6 Gare (Stanfield, Ramsay)
58:04 12-6 Spencer (McNab, Robert) yv |
(4-2, 5-2, 3-2)
|
13:45 3-1 Repnev (Šalimov, Jakušev) yv
19:16 4-2 Kapustin (Kotov)
25:59 6-3 Repnev (Kapustin, Kuznetsov)
28:40 7-4 Šalimov
43:28 9-5 Kapustin (Kuznetsov)
51:32 10-6 Lebedev, (Babinov, Krikunov) |
Yleisöä: 16433 |
|
|
| Desjardins 9+7+6=25 |
Sidelnikov 17+17+12=46 |
Super Series 1976-1977 [muokkaa]
Vuoden 1977 Super Seriesissä kohtasivat tällä kertaa Tšekkoslovakialainen seurajoukkue Poldi Kladno ja Neuvostoliiton maajoukkue, sekä WHA -liigan seurajoukkueita. WHA -seurat veivät otteluvoitot Poldi Kladnolta 4-2. Neuvostoliiton maajoukkue teki puolestaan lähes puhdasta jälkeä omassa sarjassaan. Québec Nordiques onnistui kuitenkin voittamaan sarjan viimeisessä ottelussa Neuvostoliiton luvuin 6-1.
Poldi Kladno vs. WHA [muokkaa]
Neuvostoliitto vs. WHA [muokkaa]
Super Series 1977-1978 [muokkaa]
Atlanta Flames vuonna 1978
Super Series 1978:ssa pelattiin useita eri sarjoja eurooppalaisten ja pohjois-amerikkaisten välillä. Neuvostoliiton maajoukkue pelasi kahdella joukkueellaan kolme sarjaa WHA -seuroja vastaan. Neuvostoliiton A maajoukkue jyräsi omassa sarjassaan voimakkaasti ja hävisikin vain yhden yhdeksästä pelistään. Neuvostoliiton B maajoukkueella oli sen sijaan tiukempi ensimmäinen sarja WHA -seuroja vastaan, jonka se voitti otteluvoitoin 5-4. Toinen sarja kääntyi neuvostoliittolaisille jo huomattavasti selvemmin, sillä Neuvostoliiton B maajoukkue otti neljä voittoa kuudesta pelistä, yhden jäädessä tasatulokseen.
Tšekkoslovakialaiset seurajoukkueet Poldi Kladno ja Tesla Pardubice pelasivat molemmat omat sarjansa NHL -ammattilaisseuroja vastaan. Molemmat sarjat olivat tasaisia. Pardubicellä meni omat ottelunsa tasan 2-2, kun puolestaan Kladno onnistui voittamaan sarjansa niukasti 2-1, yhden ottelun mennessä tasan. Myös neuvostoliittolaiset seurajoukkueet Moskovan Spartak ja Moskovan Dynamo osallistuivat Supersarjaan. Moskovan Spartak kohtasi NHL -joukkueita ja voittikin sarjan 3-2. Moskovan Dynamo puolestaan pelasi WHA -seuroja vastaan ja teki selvää jälkeä häviämällä ainoastaan yhden ottelun seitsemästä.
Neuvostoliitto A vs. WHA [muokkaa]
Otteluja sarjassa Neuvostoliiton A maajoukkueen ja WHA -liigan joukkueiden välillä pelattiin 9. Neuvostoliitto voitti otteluista kahdeksan ja WHA -liigan seura yhden. Maaliero oli Neuvostoliiton hyväksi 56-27.
Neuvostoliitto B vs. WHA [muokkaa]
Sarjoja Neuvostoliiton B maajoukkueen ja WHA -liigan joukkuiden välillä pelattiin kaksi. Ensimmäisessä sarjassa oli 10 ottelua, joista Neuvostoliitto voitti 5, WHA -liigan seurat 4 ja yksi päättyi tasan. Maaliero oli niukasta Neuvostoliiton hyväksi 41-38. Toisessa sarjassa pelattiin 6 ottelua, joista WHA -liigan seurat voittivat yhden, yksi päättyi tasan ja loput neljä menivät Neuvostoliiton B maajoukkueen hyväksi. Maaliero tässä sarjassa oli Neuvostoliitolle samoin 41-38
Poldi Kladno vs. NHL [muokkaa]
Tesla Pardubice vs. NHL [muokkaa]
Moskovan Spartak vs. NHL [muokkaa]
Moskovan Dynamo vs. WHA [muokkaa]
Moskovan Dynamo pelasi 7 ottelua WHA seuroja vastaan. Peleistä Dynamo voitti kuusi ja hävisi yhden. Maaliero oli Moskovan Dynamolle 28-20.
Super Series 1979 [muokkaa]
Super Seiries 1979:ään matkasi toisen kerran kolmen vuoden sisään Krylja Sovjetov kohtaamaan NHL -joukkueita. Tällä kertaa sarja oli tiukempi kuin edellissä supersarjassa, mutta Krylja Sovjetov vei tämänkin sarjan nimiinsä otteluvoiton 2-1. Detroit Red Wings onnistui ottamaan yhden voiton neuvostoliittolaisilta ja Philadelphia Flyers taisteli tälläkin kertaa hyvin, pelaamalla oman ottelunsa tasan.
Krylja Sovjetov vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1980 [muokkaa]
1980 Super Seriesiin osallistui Neuvostoliitosta moskovalaiset Dynamo ja TsSka. Neuvostoliittolaiset kaatoivat tälläkin kertaa NHL -joukkueet. Molemmat sarjat olivat tiukkoja, mutta otteluvoitot menivät Dynamolle 2-1 ja TsSkalle 3-2.
Moskovan Dynamo vs. NHL [muokkaa]
Moskovan TsSka vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1983 [muokkaa]
Edmonton oli 80-luvun kestomenestyjä NHL:ssä, se pärjäsi hyvin myös Super Serieseissä
Super Series 1983:ssa ottivat yhteen Neuvostoliiton maajoukkue ja NHL -seurat. Neuvostoliiton maajoukkue oli kohdannut NHL:n All star joukkueen vuonna 1979 Challenge Cupissa. Tuolloin Neuvostoliitto hävisi ensimmäisen kohtaamisen, mutta voitti kaksi seuraavaa. Tuolloin uskottiin, että ottelusarjan käänsi Neuvostoliitolle tiukka pelirytmi, mikä suosi kovempi kuntoisia neuvostoliittolaisia.
Tälläkin kertaa Neuvostoliitto oli NHL vastustajiaan kovempi. Ainoastaan Wayne Gretzkyn tähdittämä Edmonton Oilers, sekä Calgary Flames onnistuivat voittamaan punakoneen, Edmonton Oilers 4-3 ja Calgary Flames 3-2. Muut ottelut olivat selviä voittoja neuvostoliittolaisille.
Neuvostoliitto vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1986 [muokkaa]
Super Series 1986 oli moskovalaisten juhlaa. Neuvostoliiton puna-armeijan keskusurheiluseuran TsSka vei NHL vastustajiaan mennen tullen. Québec Nordiques onnistui kuitenkin sarjan keskeltä nappaamaan yhden voiton maalein 5-1. Moskovan Dynamolla oli sen sijaan hieman tiukempaa, mutta otti sarjan omiin nimiisä voitoin 2-1.
Moskovan TsSka vs. NHL [muokkaa]
Moskovan Dynamo vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1989 [muokkaa]
Moskovan TsSka jatkoi Super Series 1989:ssä siitä mihin kolme vuotta aiemmin oli jäänyt. Ottelusarja meni jälleen kerran Neuvostoliittoon. Nyt otteluvoitoin 4-2 TsSkalle. Riian Dynamolla oli sen sijaan vaikeampaa omassa sarjassaan ja se kokikin ensimmäisenä neuvostoliittolaisena seurana tappion NHL -joukkueita kohtaan sarjassa. Sillä NHL -joukkueet veivät sarjan otteluvoiton 4-2. NHL -seurojen voitoista vastasivat Edmonton Oilers, Vancouver Canucks, Chicago Blackhawks ja St. Louis Blues. Ainoastaan Los Angeles Kings ja Minnesota North Stars hävisivät Riian Dynamolle, Calgaryn pelatessa tasan 2-2 sarjan avauspelissä.
Moskovan TsSka vs. NHL [muokkaa]
Dynamo Riika vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1990 [muokkaa]
Vuonna 1990 Pohjois-Amerikkaan Super Seriesiin saapui Neuvostoliitosta neljä seurajoukkuetta: ensimmäistä kertaa sarjaan osallistuva Himik Voskresensk ja jo aiemmin osallistuneet Krylja Sovjetov, TsSka ja Moskovan Dynamo. Dynamo ja TsSka veivät jälleen omat sarjansa. Sen sijaan Krylja Sovjetov hävisi kolme otteluansa ja sarja menikin NHL -joukkueille voitoin 3-1. Ensikertalainen Himik Voskresensk pelasi tasan voittojen suhteen NHL -seurojen kanssa.
Himik Voskresensk vs. NHL [muokkaa]
Krylja Sovjetov vs. NHL [muokkaa]
Moskovan TsSka vs. NHL [muokkaa]
Moskovan Dynamo vs. NHL [muokkaa]
Super Series 1991 [muokkaa]
Moskovan TsSka voitti kaikki kuusi pelaamaansa sarjaa
1991 Pelattiin viimeisen kerran Super Series eurooppalaisten ja pohjois-amerikkalaisten ammattilaisseurojen välillä. Neuvostoliittolaiset päättivät 10 vuotena pelattujen Super Seriesit voittoihin TsSkan ja Moskovan Dynamon pelaamissa sarjoissa NHL -seuroja vastaan. Himik Voskresenskillä voitot menivät tasan 3-3 pohjois-amerikkalaisten kanssa.
Himik Voskresensk vs. NHL [muokkaa]
TsSka vs. NHL [muokkaa]
Moskovan Dynamo vs. NHL [muokkaa]
Tilastot Super Series 1976-1991 [muokkaa]
Neuvostojoukkue vs. NHL [muokkaa]
| Neuvosto- joukkue |
Sarjojen lkm vs. NHL |
Sarjan voittaja Neuvosto- joukkue |
Sarjan voittaja NHL -joukkue |
Sarja mennyt tasan |
Sarjan voitto- prosentti Neuvosto- joukkueelle |
Ottelut |
Otteluvoittaja Neuvosto- joukkue |
Otteluvoittaja NHL -joukkue |
Ottelu mennyt tasan |
Ottelujen voitto- prosentti Neuvosto- joukkueelle |
| TsSka |
6 |
6 |
0 |
0 |
1.000 |
34 |
24 |
8 |
2 |
0.735 |
| Moskovan Dynamo |
4 |
4 |
0 |
0 |
1.000 |
20 |
10 |
6 |
4 |
0.600 |
| Krylja Sovjetov |
3 |
2 |
1 |
0 |
0.667 |
13 |
6 |
5 |
2 |
0.538 |
| Moskovan Spartak |
1 |
1 |
0 |
0 |
1.000 |
5 |
3 |
2 |
0 |
0.600 |
Neuvostoliitto |
1 |
1 |
0 |
0 |
1.000 |
6 |
4 |
2 |
0 |
0.667 |
| Himik Voskresensk |
2 |
0 |
0 |
2 |
0.500 |
13 |
6 |
6 |
1 |
0.500 |
| Dynamo Riika |
1 |
0 |
1 |
0 |
0.000 |
7 |
2 |
4 |
1 |
0.357 |
| Yhteensä |
18 |
14 |
2 |
2 |
0.833 |
98 |
55 |
33 |
10 |
0.612 |
Tshekkijoukkue vs. NHL [muokkaa]
| Tšekki- joukkue |
Sarjojen lkm vs. NHL |
Sarjan voittaja Tšekki- joukkue |
Sarjan voittaja NHL -joukkue |
Sarja mennyt tasan |
Sarjan voitto- prosentti Tšekki- joukkueelle |
Ottelut |
Otteluvoittaja Tšekki- joukkue |
Otteluvoittaja NHL -joukkue |
Ottelu mennyt tasan |
Ottelujen voitto- prosentti Tšekki- joukkueelle |
| Poldi Kladno |
1 |
1 |
0 |
0 |
1.000 |
4 |
3 |
1 |
0 |
0.750 |
| Tesla Pardubice |
1 |
0 |
0 |
1 |
0.500 |
4 |
2 |
2 |
0 |
0.500 |
| Yhteensä |
2 |
1 |
0 |
1 |
0.750 |
8 |
5 |
3 |
10 |
0.625 |
Eurooppa vs. WHA [muokkaa]
| Eurooppalais- joukkue |
Sarjojen lkm vs. WHA |
Sarjan voittaja Eurooppalais- joukkue |
Sarjan voittaja WHA -joukkue |
Sarja mennyt tasan |
Sarjan voitto- prosentti Eurooppalais- joukkueelle |
Ottelut |
Otteluvoittaja Eurooppalais- joukkue |
Otteluvoittaja WHA -joukkue |
Ottelu mennyt tasan |
Ottelujen voitto- prosentti Eurooppalais- joukkueelle |
| Poldi Kladno |
1 |
0 |
1 |
0 |
0 |
6 |
2 |
4 |
0 |
0.333 |
Neuvostoliitto |
4 |
4 |
0 |
0 |
1.000 |
33 |
23 |
8 |
2 |
0.727 |
| Moskovan Dynamo |
1 |
1 |
0 |
0 |
1.000 |
7 |
6 |
1 |
0 |
0.674 |
| Yhteensä |
6 |
5 |
1 |
0 |
0.833 |
46 |
31 |
13 |
2 |
0.612 |
Yksittäisten NHL- ja Neuvostojoukkueiden väliset tulokset [muokkaa]
(* Voittoprosentti = NHL -seuran voitot suhteessa Neuvostojoukkueeseen)
- ↑ a b http://www.chidlovski.com/personal/1974/world/ss75.htm
- ↑ a b sass-a-thon
Aiheesta muualla [muokkaa]
Philadelphia vs. TsSka