Summit Series 1974

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Summit Series 1974 oli jatkoa kaksi vuotta aiemmin pelatulle Summit Seriesille, jossa kohtasivat Kanadan ja Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueet parhailla mahdollisillakenen mukaan? kokoonpanoillaan ensimmäistä kertaa toisensa. Toisin kuin vuoden 1972 Summit Seriesissä tällä kertaa Kanadan joukkueessa pelasivat NHL-miesten sijasta WHA-ammattilaiset, jotka olivat jääneet pois edellisestä sarjasta. Ottelusarja pelattiin samanlaisella ohjelmalla kuin ensimmäisessä turnauksessakin. Otteluja oli kahdeksan, joista neljä ensimmäistä pelattiin eri puolella Kanadaa ja neljä seuraavaa Neuvostoliitossa Moskovassa. Tällä kertaa Neuvostoliitto voitti turnauksen. Neuvostoliitto onnistui kaatamaan Kanadan ammattilaisryhmän neljä kertaa kahdeksasta pelistä. Kolme kohtaamista päättyi tasan ja ainoastaan Torontossa pelatun ottelun Kanada onnistui voittamaan.

Bobby Hull, joka siirtyi vuonna 1972 NHL:stä Winnipeg Jetsiin WHA-liigan samoin kuin Gordie Howe, joka pelasi myös vuonna 1972 WHA-liigassa, saivat nyt mahdollisuuden pelata Neuvostoliittoa vastaan, koska edellisessä turnauksessa WHA-pelaajat suljettiin turnauksesta pois NHL:ää kilpailevan sarjan syntymisen vuoksi. Koska tällä kertaa Kanadan miehistö koostui WHA-liigan pelaajista NHL -pelaajien sijaan, oli Kanada jonkin verran heikompi kuin kaksi vuotta aiemmin. Heikkous johtui lähinnä siitä, että WHA oli uusi sarja tuolloin, jonka pelaajat koostuivat suurimmaksi osaksi pienemmistä sarjoista tulleista pelaajista, sekä muutamista NHL-tähdistä ja veteraaneista. Kanadan joukkueesta Paul Henderson, Frank Mahovlich ja Pat Stapleton olivat ainoat, jotka pelasivat molemmissa Summit Serieseissä.

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17.9.1974 Québec
Flag of Canada.svg Kanada 3–3 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
19.9.1974 Toronto
Flag of Canada.svg Kanada 4–1 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
21.9.1974 Winnipeg
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 8–5 Flag of Canada.svg Kanada
23.9.1974 Vancouver
Flag of Canada.svg Kanada 5–5 Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
1.10.1974 Moskova
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 3–2 Flag of Canada.svg Kanada
3.10.1974 Moskova
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 5–2 Flag of Canada.svg Kanada
5.10.1974 Moskova
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 4–4 Flag of Canada.svg Kanada
6.10.1974 Moskova
Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto 3–2 Flag of Canada.svg Kanada

Pistepörssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet
1. Kanadan lippu Bobby Hull 8 7 2 9
2. Neuvostoliiton lippu Aleksandr Jakušev 7 5 3 8
3. Kanadan lippu Ralph Backstrom 8 4 4 8
4. Kanadan lippu Gordie Howe 7 3 4 7
5. Neuvostoliiton lippu Valeri Harlamov 8 2 5 7
6. Neuvostoliiton lippu Vladimir Petrov 7 1 6 7
7. Kanadan lippu Andre Lacroix 8 1 6 7
8. Neuvostoliiton lippu Boris Mihailov 7 4 2 6
9. Kanadan lippu Mark Howe 7 2 4 6
10. Kanadan lippu John McKenzie 8 2 3 5

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kanada[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]