Suomi-sarja (jääkiekko)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Suomi-sarja
Suomen Jääkiekkoliiton logo.svg
Laji Jääkiekko
Maa(t) Suomen lippu Suomi
Perustettu 1999
Edeltäjä Maakuntasarja, 2. divisioona
Joukkueita 23
Hallitseva mestari KeuPa HT
Sarjataso 3
Alemmat tasot Jääkiekon II-divisioona
Sivusto Suomi-sarja

Suomi-sarja on Suomen kolmanneksi korkein jääkiekkosarja. Sarjassa on neljä lohkoa. Suomi-sarja perustettiin kaudeksi 1999–2000. Syy sarjan perustamiseen oli II-divisioonan suuret tasoerot joidenkin joukkueiden välillä. Niinpä II-divisioonasta kerättiin kaikki parhaat seurat uuteen sarjaan, joka perustettiin I- ja II-divisioonan väliin. Tätä ennen Suomen kolmas sarjataso oli vuodesta 1975 lähtien II-divisioona ja sitä ennen vuodesta 1947 Maakuntasarja. 1990-luvulla sarjassa esiintyi myös virolainen joukkue. Suomi-sarjassa on pelannut kaiken kaikkiaan yli 40 eri seuraa. Sarjassa pelattiin vielä kaudella 2006–2007 kahdessa lohkossa, mutta kaudeksi 2007–2008 lohkoja tuli alkusarjan myötä neljä. Kaudella 2009–2010 alkulohkoja oli kolme.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Joukkueet 2011–2012

Suomi.kunnat.2010.template.svg

Ahmat
FPS
HCK
JHT
KOOVEE
RoKi
VG-62

[muokkaa] Suomi-sarjan mitalistit

vuosi Gold medal blank.svg mestari Silver medal blank.svg hopeaa Bronze medal blank.svg pronssia
1999–2000 Mikkelin Jukurit Kiekko-Vantaa
2000–2001 Kalevan Pallo Espoon Palloseura
2001–2002 Kajaanin Hokki Kiekko-Oulu KOOVEE
2002–2003 Savonlinnan Pallokerho Kirkkonummen Salamat Jokipojat
2003–2004 Jokipojat KOOVEE
2004–2005 Seinäjoen Hockey Team Heinolan Kiekko
2005–2006 Heinolan Kiekko Savonlinnan Pallokerho KOOVEE
2006–2007 Kotkan Titaanit Lempäälän Kisa
2007–2008 D-Kiekko Kiekko-Laser HC Kerava
2008–2009 Ketterä RoKi Kiekko-Laser
2009–2010 Kiekko-Laser KJT TuusKi KOOVEE
2010–2011 RoKi KOOVEE HCK
2011–2012 KeuPa HT HCK KOOVEE

[muokkaa] Mestarit ennen Suomi-sarjan aikaa

[muokkaa] Maakuntasarja

[muokkaa] II divisioona

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä