Pathfinder-luokka (risteilijä)
Pathfinder-luokka oli Britannian Kuninkaallisen laivaston tiedusteluristeilijäluokka, jonka kaksi alusta Cammell Lairdin telakka Birkenheadissä rakensi 1903-1905. Luokan alukset palvelivat ensimmäisessä maailmansodassa.
Sisällysluettelo |
Suunnitelma[muokkaa]
Luokan alukset olivat osa kahdeksan tiedusteluristeilijän tilauksesta, joka jaettiin pareittain neljän telakan toimitettavaksi. Kukin telakka toteutti oman suunnitelmansa mukaan alukset tiettyjen Amiraliteetin toimittamien vaatimusten perusteella. Vaatimuksina oli 25 solmun nopeus, 1,5 tuuman panssaroitu kansi sekä vastaava kylkipanssarointi, matala kulkuisuus rannikkovesillä toimimiseksi sekä aseistukseksi määrättiin 10 kaksitoista naulaista ja 8 kolminaulaista tykkiä sekä kaksi torpedoputkea.[1]
Palvelus[muokkaa]
Luokan alukset oli suunniteltu hävittäjälaivueiden johtoaluksiksi sekä tiedustelutehtäviin. Niiden tuli samalla kyetä johtamaan taistelua että tuhoamaan vihollisen hävittäjiä. Kuitenkin uudet turbiinein varustetut hävittäjät olivat selvästi nopeampia kuin tiedusteluristeilijät, joten niiden oli erittäin vaikea toteuttaa tehtäväänsä.
Muutostyöt[muokkaa]
Alusten palvelusaikana niille lisättiin kaksi kaksitoistanaulaista tykkiä ja niiden kolminaulaiset vaihdettiin kuusinaulaisiin. Alusten kaksitoistanaulaiset vaihdettiin 1911/1912 yhdeksään nelituumaiseen QF tykkiin.[2]
Lähteet[muokkaa]
- Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860-1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5. (englanniksi)
- Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906-1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
- Wragg, David: Royal Navy Handbook 1914-1918. Gloucestershire, Englanti: Sutton Publishing, 2006. ISBN 0-7509-4203-7. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa]
| HMS Pathfinder - HMS Patrol |
| Edeltäjä: Forward-luokka – Seuraaja: Sentinel-luokka |
| X peruutettu C valmistunut sodan päätyttyä |