Operaatio Hopeakettu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Operaatio Hopeakettu
Osa jatkosotaa
Joukkoja siirtymässä kohti Murmanskia heinäkuussa vuonna 1941.
Joukkoja siirtymässä kohti Murmanskia heinäkuussa vuonna 1941.
Päivämäärä:

Kesä–heinäkuu 1941

Paikka:

Lappi

Lopputulos:

Pitkäaikainen asemasota

Vaikutukset:

Neuvostoliitto onnistui pitämään tärkeän Murmanskin radan huoltoreittinsä

Osapuolet

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Saksa
Suomen lippu Suomi

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Neuvostoliitto

Komentajat

Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Nikolaus von Falkenhorst

Neuvostoliiton vuosina 1923–1955 käytössä ollut lippu. Roman Panin (Pohjoinen rintama)

Vahvuudet

200 000 saksalaista, 28 000 suomalaista

noin 100 000 sotilasta

Tappiot

12 000 saksalaista,
1 000 suomalaista

8 000 sotilasta

Jatkosodan taistelut
Jatkosodan hyökkäysvaihe (1941)
Operaatio Hopeakettu - Pohjois-Suomi - Itä-Karjala - Karjalankannas - Laatokka - merisotatoimet - ilmasotatoimet
Asemasotavaihe (1941–1944)
Itä-Karjalan partisaanitaistelut 1942
Sodan loppuvaihe (1944)
Kannaksen suurhyökkäys - Tali-IhantalaSuurhyökkäys SyväriltäSuurhyökkäys MaaselästäMoskovan välirauha

Operaatio Hopeakettu (saks. Unternehmen Silberfuchs) oli Saksan operaatio Barbarossan alaoperaatio, jonka tavoitteina oli Petsamon Saksalle hyvin tärkeiden nikkelikaivosten turvaaminen ja Neuvostoliiton ainoan jäätymättömän sataman, Murmanskin, valtaaminen, joka tarjosi esteettömän pääsyn Atlantille. Operaation täytäntöönpano oli Norjan Lappiin sijoitetun Eduard Dietlin johtaman vuoristoarmeijakunta Norjan vastuulla.

Hyökkäys Muurmannin rataa kohti kolmesta kohdasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Operaatio Hopeaketun hyökkäyssuunnat ja suomalaiset, saksalaiset ja neuvostoliittolaiset joukot jatkosodan alkaessa.

Adolf Hitlerin alkuperäinen suunnitelma oli hyökätä Murmanskiin suoraan Petsamosta. Norjan joukkojen komentaja Eduard Dietl oli saanut suunnitelman tietoonsa joulukuussa 1940. Dietl epäili hyökkäysssuunnitelman onnistumista vaikean maaston ja ongelmallisen huollon vuoksi, hänen mielestään olisi pitänyt keskittyä strategisesti tärkeän Petsamon puolustamiseen. Huhtikuun 21. päivänä 1941 hän esitti Hitlerille että suoran hyökkäyksen sijaan katkaistaisiin Murmanskiin johtava rautatie etelämpää, jolloin kaupunki joutuisi eristetyksi. Toukokuun alussa Hitler esitti uusitun suunnitelman: hyökkäys Petsamosta Murmaskiin toteutettaisiin, mutta lisäksi hyökättäisiin Sallasta ja Kiestingistä itään katkaisemaan kaupunkiin johtava rautatie.[1]

Dietlin vuoristoarmeijakunnan suorittama hyökkäys tapahtuisi Petsamosta Murmanskin kaupunkiin (koodinimi Platinakettu), XXXVI armeijakunnan kaksi divisioonaa hyökkäisi 350 kilometriä etelämpää Sallasta Kantalahteen ja katkaista sieltä Murmanskin rata (koodinimi Napakettu) ja vielä 150 kilometriä etelämpää suomalainen III armeijakunta hyökkäisi Kiestingin kautta Louheen ja ottaisi radan haltuunsa. Suunnitelmaan vaikutti merkittävästi Suomen sodanjohdon kanssa käydyt keskustelut, joissa Mannerheim oli todennut, että kahta divisioonaa suuremman hyökkäysvoiman huoltaminen lähes tiettömässä Lapissa olisi mahdotonta.

Kolmeen kiilaan jaettu hyökkäys johti siihen ettei hyökkäykselle saatu selkeää painopistesuuntaa, eivätkä saksalaisten joukot riittäneet millään hyökkäyssuunnalla neuvostojoukkojen lyömiseen ja tehtävän toteuttamiseen.[1]

Murmanskin suunta – operaatio Platinakettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Platinakettu

Petsamossa Dietlin kaksi vuoristodivisioonaa ylittivät Suomen ja Norjan rajan 22. kesäkuuta klo 2.31 Kolttakönkään siltaa pitkin. Edellisenä yönä rajan yli oli siirtynyt jo pioneerikomppania siviilipukeissa tekemään hyökkäysvalmisteluja. Moottoroidut rakennuspataljoonat rakensivat parissa päivässä Parkkinaan sillan Petsamojoen yli, uusi tieura itää kohti valmistui viikossa. Aamulla kello 3 29. kesäkuuta saksalaisjoukot lähtivät hyökkäykseen kohti Neuvostoliittoa. Alun helpon etenemisen jälkeen hyökkäys pysähtyi puna-armeijan siperialaisten joukkojen kiivaaseen vastarintaan Litsajoella, Litsatunturin juurella. Litsajoen yli tunturin kupeelle saatiin vain pieniä sillanpääasemia raskaiden tappioiden jälkeen. Saksalaisjoukot olivat myös jatkuvissa ongelmissa huollon kanssa, jonka hoito vaati kaksi kolmasosaa joukoista.[2]

17. heinäkuuta Dietlin oli pakko lopettaa hyökkäys ja ryhmittyä puolustukseen vain 45 kilometrin päähän Murmanskista. Myös XXXVI armeijakunnan ja suomalaisen III armeijakunnan hyökkäykset pysähtyivät neuvostojoukkojen kiivaaseen vastarintaan ja Murmanskin rata pysyi auki. Saksan sodanjohdon käskystä vuoristoarmeijakunta yritti vielä uutta hyökkäystä saatuaan SS-divisioona Totenkopfilta vahvistukseksi kaksi jalkaväkirykmenttiä ja ilmatukea Stuka-syöksypommittajilta, mutta 19. syyskuuta sen oli peräännyttävä jälleen Litsajoen taakse. Murmanskin sataman ja radan merkitys sodan lopputulokselle oli merkittävä, koska sen kautta puna-armeijalle virtasi materiaaliapua länsiliittoutuneilta koko sodan ajan, muun muassa yhteensä 4 048 panssarivaunua ja 3 052 lentokonetta.

Kantalahden suunta – operaatio Napakettu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Operaatio Napakettu

Saksan 36. armeijakunnan 169. divisioonan ja SS:n taisteluryhmä Nordin tehtävänä oli 1. heinäkuuta 1941 alkaen hyökätä 400 kilometriä pohjoista ryhmää etelämpänä Sallan kohdalta kohti Alakurttia ja katkaista Muurmannin rata Kantalahden kohdalta. Hyökkäys pysähtyi 36 kilometrin päähän Kantalahdesta ja operaatio lopetettiin epäonnistuneena 22. syyskuuta 1941.

169. divisioonan ja SS:n taisteluryhmä Nordin komentajana oli ratsuväenkenraali Hans Feige. Taisteluryhmä Nord ei ollut divisioonan vahvuinen, kolmesta rykmentistä koottu sotatoimiyhtymä, vaan ainoastaan kahden rykmentin vahvuinen pääasiassa sotapoliisivoimista koottu ja keski-iältään yli 30-vuotias osasto; sitä komensi SS-Brigadeführer Karl-Maria Demelhuber, joka uskoi yksiköstä muodostuvan kolmessa kuukaudessa taisteluosaston. Yksikkö oli joutunut siirtymään Rovaniemeltä raja-alueelle kolmessa vuorokaudessa. 169. divisoonaa komensi kenraaliluutnantti Kurt Dittmar.

Louhen suunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eteläisen ryhmän muodosti saksalaisille alistettu kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon suomalainen 3. armeijakunta, jonka tehtävänä oli edestä Muurmannin radalle. Se onnistui etenemään Uhtualle ja Kiestinkiin, mutta jäi 70 kilometrin päähän Muurmanin radasta.

Operaation suunnittelu ja valmistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyökkäys suoraan Murmanskiin tai Kantalahteen radalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huhtikuussa 1941 esitti Eduard Dietl Adolf Hitlerille, että hyökättäisiin Muurmannin rataa vastaan keskitetyllä yhdellä hyökkäyksellä Kantalahteen, koska käytettävissä oleva joukkojen määrä oli vähäinen painopisteen muodostamiseksi. Hitler ei pitänyt keskittämistä välttämättömänä, koska Suomen rajalta Murmanskiin oli vain 120 kilometriä matkaa. Dietlin mielestä kuitenkin maasto oli vaativa, koska teitä ei juuri ole eikä peitteistä maastoa ja koska talvella lämpötila voi laskea kymmeniin pakkasasteisiin, mitä huomattavasti parempi ei ole kesäkään, koska routa estää sadevesiä imeytymästä tahokkaasti ja maa muuttuu tämän vuoksi kosteaksi. Dietlin esittämän näkökannan mukaan suomalaisetkaan eivät pitäneet vahvoja joukkoja Suomussalmesta Petsamoon ulottuvan rajansa 800 kilometriä pitkällä osuudella, vaan ainoastaan muutamia hiihtopartioita 65. leveyspiirin pohjoispuolella. Dietl lisäksi korosti huollon vaikeutta tundralla, mikä kuluttaisi kuljetustehtäviin taistelujoukkoja.

Dietlin näkemyksen mukaan ensisijaisesti olisi tullut varmistaa nikkelin saanti valtaamalla ensiksi Petsamo ja sitten hyökkäämällä Kantalahteen Muurmannin radan katkaisemiseksi, jolloin Murmanskilla ei olisi rautatieyhteyttä neuvostoliittolaisten hallussa pitämälle alueelle etelään ja se jäisi saarroksiin, jolloin sitä ei voisi käyttää sulana satamana länsiliittoutuneiden avustuskuljetuksissa tulevien tarvikkeiden kuljettamiseen neuvostoarmeijalle.[3]

Dietlin näkökohtien seurauksena Hitlerin suunnitelmassa lisättiin operaatioon vielä 12 Saksan valtakunnan työpalveluosaston, kahta työpataljoonaa vastaavat (RAD-)ryhmät, K 363 ja K 376 Oberarbeitsführer Welserin johtamina.

Sotamarsalkka Mannerheim oli ilmoittanut saksalaisille, ettei pohjoisessa voi hyökätä heikkojen tieolojen vuoksi suuremmalla voimalla kuin kahdella divisioonalla kerrallaan. Tämä vaikutti siihen, ettei koko voimaa käytetty yhdessä painopistesuunnassa Petsamosta Kantalahteen, vaan voima jaettiin kolmeen vajaan saksalaisen armeijankunnan kokoiseen osaan, joista kukin oli kolmen divisioonan asemesta vain kahden divisioonan vahvuinen.

Hyökkäys Muurmannin rataa kohti kolmesta kohdasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norjan saksalaisten joukkojen komentaja kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst sai tiedon operaation sisällöstä 7. toukokuuta 1941. Muurmannin rataa vastaan oli hyökättävä kolmesta kohdasta. Hyökkäyksen ajankohta oli suunniteltu tapahtuvaksi seitsemän päivää Saksan yleishyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Saksalaiset pioneerit aloittivat hyökkäysalueen valmistelun siviilipukuun puetun pioneerikomppanian voimin 20. kesäkuuta ja 21. kesäkuuta välisenä yönä. Loput, Tirolista, Steiermarkista ja Salzburgista kotoisin olevat joukot laskettiin Suomen puolelle 22. kesäkuuta kello 02:31. Joukot miehittivät operaatio Renntierin mukaisesti kaivosalueen ja Petsamon ydinalueet samana päivänä. Neuvostoliiton konsuli Markkinassa ehti raportoida Moskovaan joukkojen siirrosta, ennen kuin Gestapon miehet valtasivat konsulaatin. Konsulaatin henkilökunta vangittiin ja luovutettiin tarkkailijana toimineelle Suomen Valpolle, arkistot takavarikoi Gestapo.

Maastontiedustelu Suomen alueella Neuvostoliiton rajalle tuli loppuun suoritetuksi 24. kesäkuuta 1941 mennessä. Saksan vuoristoarmeijakunnan tuli hyökätä Petsamosta suoraan kohti Murmanskia, 26. armeijakunnan Sallan lautta Kantalahteen sekä suomalaisen 3. armeijakunnan Kiestingin kautta kahdella divisioonalla Louheen. Hyökkäyksen varsinainen painopiste oli pohjoisessa Dietlin lohkolla 2. ja 3. vuoristodivisioonan kohdalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uola 2012, s. 276-277
  2. Erno Paasilinna: Maailman kourissa, s. 343-344. Keuruu: Otava, 1983. ISBN 951-1-07631-0.
  3. Mann, Chris & Jörgensen, Christer: Hitlerin sota pohjoisessa, Gummerus 2003, s. 70-72, ISBN 9789512063697

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Venäjän federaation valtionarkisto [1] englantilaiset lentäjät katselevat lentokentälle ammuksia tuonutta poroa. Халдей Евгений Ананьевич (Jevgeni Ananjevitš Haldei) РГАКФД , ед. хр. 0-155069