Lusikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Keittolusikka
Hyvin yksinkertainen koneellisesti valmistettu puulusikka
Jälkiruokalusikka
Luusta valmistettuja lusikoita

Lusikka on ruokailuväline, joka soveltuu erityisesti keittojen ja muiden nestemäisten ruokien syömiseen. Lusikka on myös hyvin kätevä ruokailuväline, kun syödään tahmaista pullaa tai leivosta. Nykyiset lusikat valmistetaan yleisimmin ruostumattomasta teräksestä. Hopeasta valmistetaan yleisimmin muun muassa teelusikoita, sekä tietysti kaikkia muitakin aterimia joita käytetään juhlavissa kattauksissa. Hopealusikat ovat myös yleisiä hää- sekä ristiäislahjoja. Lusikkaa on annettu muistoesineenä myös hautajaisissa, samoin kuin matkamuistona. Lasten käyttöön valmistetaan myös muovisia lusikoita. Monet ovat aloittaneet itsenäisen syömisen lusikalla, jossa on muovinen varsi ja kuminen kuppiosa.

Aiemmin Suomessa käytettiin etupäässä puulusikoita, joita yhä käytetään esimerkiksi keskiaikaa elävöittävissä pidoissa. Jos puulusikkaa käyttää syömiseen tulee se ensin kastella, mikäli sitä ei ole käsitelty öljyllä. Kasteltuun tai öljykäsiteltyyn lusikkaan ruoka ei tartu.

Hyvän puulusikan valmistaminen käsin on varsin työlästä, ja käsintehtyjen veroisia puulusikoita ei voi koneellisesti tuottaa. Ennen vanhaan puulusikka oli monesti käsityötaidonnäyte. Vain harvoja puulusikoita on säilynyt museoiden kokoelmiin, sillä käyttöesineinä ne tavattiin käyttää loppuun.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat lusikat ovat kivikaudeltaselvennä, eli noin 4000-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Vanhimmat tunnetut lusikat on tehty puusta, mutta ensimmäiset lusikat on saatettu tehdä tuohesta. Löydetyt lusikat oli tehty hakkaamalla kiveä puuta vasten ja hiomalla hiekkaa ja vettä aihiota vasten. Tällaisia lusikoita on löydetty kolme. Ne on tehty sembramännystä, ja niiden varsiin on kaiverrettu eläinten päitä. Muodoltaan ne poikkeavat paljon nykylusikoista: niissä on lyhyt varsi ja iso, kämmentä jäljittelevä syvennys. Tällaisia lusikoita käytettiin koko kädellä.

Suomalaisten otaksutaan siirtyneen käsin syömisestä lusikan käyttöön ensimmäisen vuosituhannen vaihteen jälkeen. Uusi ruokailutapa omaksuttiin ensin Turun seudulla, josta se vähitellen levisi muualle maahan. Vanhin säilynyt lusikka on 1200-luvulta.

Myös luuta ja sarvea on käytetty valmistusmateriaalina.[1]

Lusikka mittana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lusikkaa käytetään myös mittana ruuanlaitossa. Yksi ruokalusikallinen (rkl) vastaa kolmea teelusikallista (tl). Teelusikan koko on 5 millilitraa (ml) ja ruokalusikan 15 ml. Näin ollen 20 tl on sama kuin 1 desilitra (dl).

Kummilusikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kummit voivat antaa kummilapselleen ristiäislahjaksi kummilusikan. Tyypillisesti kummilusikka on hopeinen ja koristeellinen. Kummilusikkaan voidaan kaivertaa esimerkiksi lapsen syntymäaika ja paino.[2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Facta 2001 osio 10, s. 449
  2. TAUSTA: Kummilaitos juontaa juurensa kaukaa 12.12.2005. YLE. Viitattu 13.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Commons-logo.svg Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lusikka Wikimedia Commonsissa
  • Immonen, Visa: Suomen vanhanmallisista lusikoista. pro gradu -tutkielma. Turun yliopiston arkeologian laitos, 2001.